Tässä ovat kirkon ikuiset aarteet

Heitä ei ole varta vasten etsittävä, ohjeisti keisari Trajanus 100-luvulla, kun eräs maaherra oli kaivannut neuvoja kristityistä.

Järjestelmälliset kristittyjen vainot itse keisarin toimesta alkoivat vasta 200-luvun puolivälissä. Aikaisemmat vainot olivat olleet paikallisia.

Vuosina 260-302 kristityt elivät taas jälleen ihan rauhassa. Keisareilla oli kriisiytyneessä valtakunnassa suurempiakin ongelmia.

Todennäköisesti kolmena vuosikymmenenenä 1900-luvun alussa kuoli enemmän kristittyjä uskonsa tähden kuin yhteensä kolmena ensimmäisenä vuosisatana, arvioi Kallistos Ware.

Varhaiskirkossa yhteisöllisyys oli ratkaiseva voimavara. Kristityt yritttivät olla yhtä.

Tärkeintä ei ollut oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, tai rikas vai köyhä. Tämän kaiken tuli olla yhdentekevää, tokaisi Paavali.

Esimerkiksi piispan hauta ei eronnut paljon tavallisen köyhän haudasta. Raha tai asema ei ollut kirkon todellinen rikkaus. Tähän pyrittiin tosissaan.

Roomassa vuonna 258 iskettiin kirkkoa vastaan. Paavi mestattiin ja myöhemmin myös diakoni Laurentius.

Ennen kuoleemaansa paavi uskoi Laurentiukselle kirkon rahat. Ne tuli jakaa köyhille. Diakoni teki työtä käskettyä ja jakoi rahaa ja vaatteita köyhille. Hän rukoili sairaiden puolesta ja pesi monen tautisten jalkoja.

Muinoin diakonin työ oli olla laupeudentyön "duunari".

Vainoajat saivat vihiä rahoista. Pian Laurentius pidätettiin ja häntä kuulusteltiin rahoista.

Kertomuksen mukaan itse keisari vaati rahoja luovutettavaksi. Laurentius pyysi saada kuljetuskärryt.

Hän kärräsi keisarin eteen sokeita, rampoja ja sairaita ja osoitti heitä sanoen: "Tässä ovat kirkon ikuiset aarteet."


Blogikirjoituksen taustalla on saarna Myllypuron ortodoksisessa kappelissa 10.8.2020. Kirjallisuutena on käytetty Peter Brownin The World of Late Antiquity ja Robin Lane Foxin Pagans and Christians. Laurentiuksen elämä on kirjasta Synaksarion - Elokuu.

12 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    “Ennen kuoleemaansa paavi uskoi Laurentiukselle kirkon rahat. Ne tuli jakaa köyhille. Diakoni teki työtä käskettyä ja jakoi rahaa ja vaatteita köyhille. Hän rukoili sairaiden puolesta ja pesi monen tautisten jalkoja. ”

    Kuten kirjoituksesta huomaa, niin auttaa ei voi ilman rahaa.

    Mutta osaatko sanoa, miten hankittiin rahaa sen jäljeen kun tuo könttilahjoitus oli kulunut loppuun. Nämä laupeudenharjoittajat kun eivät tuota mitään, he jakelevat vain toisten antamaa rahaa ja vaativat, että heitä kunnioitetaan sen takia ja julistetaan pyhimyksiksi. Mitä he olisivat ilman lahjoitusvaroja ?

    Kaiken lisäksi, en usko, että tautisen sairaus paranee jalkojen pesulla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lars Ahlbäck sanoo:

      Eihän Laurentius ole vaatinut kunnioitusta tai pyhäksi tunnustamista. 300-luvulla häntä Roomassa ja muuallakin kunnioitettiin pyhänä marttyyrina (esim. Ambrosius Milanolainen ja Augustinus saarnasivat hänestä).

      Rahasta, varallisuudesta ja omaisuudesta on jonkin verran tietoa varhaiskirkon ajalta. Peter Brown on yksi asiantuntija aiheesta.

      Itse tykkäsin tästä lyhyestä kirjoituksesta.

      On myös hyvä huomata, että 300 vuoden aikana varhaiskirkko eli ja muuttui. 300-luvulla oli yksi suurimmista muutoksista, lähes seisminen, kun keisari teki kristinuskosta ykkösuskonnon.

      P.S. Eihän yllä väitetä, että jalat parantuivat pesuista. Hoivasta oli kyse.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Kaikki alkoikin mennä vikaan, kun keisarit ja muut vallanpitäjät alkoivat pakottaa kansalaisia tiettyyn uskoon. Tätä tapahtuu vieläkin. Se on pelkkää rahastusta. Suomen kirkot ja muu uskonnollinen omaisuus tulee myydä ja rahat lahjoittaa köyhille ? Rahat on aikoinaan kiskottu köyhien selkänahasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Toisaalta asia on myös niin, että kaikki alkoi mennä vikaan ja kristittyjen vainot heidän uskonsa takia alkoivat keisari Neron toimesta, joita jatkoi keisari Domitianus. Trajanus lievensi hieman vainoja siten, että jos joku tiedettiin kristityksi, häntä rangaistiin kuolemalla, ellei hän sitten suostunut uhraamaan pakanajumalille.

      Edelleen Marcus Aurelius jatkoi vainoja edeltäjiensä tapaan. 250 Decius määräsi ensimmäisenä koko valtakunnassa toimeenpantavaksi järjestelmälliset vainot kristinuskon hävittämiseksi kokonaan. Viimeiset ja kaikkein ankarimmat vainot aloitettiin Diocletianuksen kaudella 300-luvun alussa. Vainot loppuivat 300-luvun alkupuolella ja keisari Konstantinus Suuri antoi kristityille uskonnonvapauden. Eikö olisi pitänyt?

      Tämä todistaa, että myös kristittyjen selkänahka on joutunut koetteelle olivatpa he köyhiä tai rikkaita, kun he eivät ole suostuneet kumartamaan keisarille, eikä antiikin jumalille. Laurentius näyttää saaneen saman kohtalon keisari Valerianuksen vainoissa 10. elokuuta 258.

      Kustaa Vaasa kyllä puhdisti Suomen kirkot aikoinaan ylimääräisestä omaisuudesta ja valitettavasti taisi omia ne itselleen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Lars Ahlbäck sanoo:

      Mielenkiintoista on, että juuri keisarien keskittyneet vainotoimet 200-luvulla loivat mallin 300-luvun toisenlaisiin ratkaisuihin valtakunnallisella tasolla.

      Laurentiuksen ja Rooman kirkon rahat eivät olleet moraalittomasti hankittu. Ainakaan sellaisesta ei ole viitteitä.

      Myöhemmin toki valta-asemasta käsin kirkot ovat hankkineet tai saaneet paljonkin varallisuutta moraalittomasti.

      Uskonnollinen varainhankinta on aikamoista – yhä nykyään. Oma lukunsa on varainkäyttö.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Tertullianushan (155-220) totesi aikanaan, että “marttyyrien veri on kirkon siemen.” Tämä pitää paikkansa sikäli, että kristittyjen vainojen piti toimia pelotteena muille, mutta tuo pelotevaikutus ei tominutkaan toivotulla tavalla, kun kristityt kuolivat uskonsa takia ja olivat siten ainutlaatuinen todiste kristinuskon totuudesta pakanuuden keskellä.

      Keisari Decius hävittääkseen kristinuskon antoi käskykirjeen, jossa jokaista Rooman kansalaista vaadittiin uhraamaan, joka piti kyetä myös osoittamaan todistuksella. Esivallalle kuuliaisina kristityillä oli kolme vaihtoehtoa. Kieltäminen, lahjonta tai marttyyrius. Totuus on, että hyvin suuri määrä kielsi uskonsa ja uhrasi vieraille jumalille, josta Eusebios kertoo kirkkohistoriassaan. Siitä huolimatta seurakunnat kasvoivat.

      Konstantinuksen ansioksi ja historian eräänä suurimpana muutoksena voidaan pitää, että hän onnistui toiminnallaan iroittamaan roomalaisen maailmanvallan sen vanhoista uskonnoista.

      Tässä maailmassa tulee olemaan aina vääryyttä ja moraalittomuutta tavalla tai toisella. Se on yksinkertaisesti fakta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Varovasti on kirjoitettu 300.aa luvulla Kristuksen seuraajien uskonnonvapaudesta.

    He tulivat Rooman Valtakunnan uskonnonharjoittajiksi. Toki maalliselle valtiaalle oli oma slooshinsa rakennetuissa palvontapaikoissa eikä saa unohtaa valtiaan palvelleen myös aiempia Jumalia suosionsa kannustimeksi ketään loukkaamatta, ja unohtamatta.

    Käytännössä syntyneen kirkkolaitoksen ja maallisen hallinnan yhteisymmärrys konstituutiossa tämän jälkeen katsoi yhteisiä etuja mikä on meilläkin säilynyt nykyaikaan asti.

    Mitähän nämä yhteiset edut ovat, siittä olen kirjoittanut aiemmin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Kiitos blogista!

    Mielenkiintoinen episodi liittyy keisari Julianukseen, joka oli Rooman keisari vuosina 361–363.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Julianus

    Julianus oli kristitty, mutta näytteli kristittyä. Kun hänestä tuli keisari, hän yritti palauttaa pakanajumalat takaisin Rooman valtakuntaan.

    Lainaus Adrian Goldsworthyn teoksesta Rooman valtakunnan tuho: “Julianus koki, että pakanuus oli jäänyt huonoon väliin kristittyjen innokkaan hyväntekeväisyyden vuoksi, ja hänen pappinsa pitäisivät huolta köyhistä. Osa uudesta järjestelmästä päätyi käyttöön. Henkilöitä nimitettiin ja kaupunkeja kiiteltiin, jos ne hyväksyivät uuden järjestelmän…”

    Goldsworth huomioi asian, joka on enteellinen, kun ajattelee nykyistä Jerusalemin tilannetta ja ortodoksijuutalaisuutta:

    ”Koska evankeliumeissa Jeesus ennusti Jerusalemin Suuren temppelin tuhoutumisen, mikä toteutui vuonna 70, Julianus antoi määräyksen sen uudelleenrakentamisesta. Juutalaisyhteisö oli ymmärrettävän varovainen hyväksymään keisarikunnan uutta hallitsijaa, sillä heitä oli menneisyydessä vainottu usein, mutta eräät juutalaisjohtajat pitivät päätöstä hyvänä. Rakennushanke unohtui nopeasti. Jopa pakana Ammianus, historioitsija, kertoi salaperäisten tulipallojen purkautumisesta, joka ajoi rakennusmiehet pois.”

    Miksi kristittyä näytellyt pakanakeisari tahtoi rakentaa kolmannen temppelin? Näyttää siltä, että Jumala esti temppelin rakennustyöt.

    Nyt:

    https://templeinstitute.org/

    Punaisen hiehon etsinnästä, jotta temppeli voidaan vihkiä.

    https://templeinstitute.org/red-heifer/

    Vaikka punainen hieho löytyisikin, niin pappien sukukirjojen puuttuminen on suurempi ongelma. Ne paloivat toisen temppelin tuhoutuessa vuonna 70.

    Entä estääkö Jumala kolmannen temppelin pystyttämisen, jos sellaisen rakentaminen mahdollistuu? Nämä asiat eivät jostain syystä vanhene.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Tapio Tuomaala

    Kun kristityistä oli tullut valtionuskonto, ryhtyivät kristityt vainoamaan juutalaisia ja estivät temppelin rakentamisen. Piti rakentaa kirkkoja ja temppeli olisi ollut jotain, joka oli kirkolta pois. Juutalaiset demonisoitiin, mutta heidän viisautensa kirjoituksissa kopioitiin itselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Parkkila: “Kun kristityistä oli tullut valtionuskonto, ryhtyivät kristityt vainoamaan juutalaisia ja estivät temppelin rakentamisen.”

      Juurikin näin. Mutta pointti o li siinä, että koska pappien sukukirjat paloivat temppelin mukana ja koska leeviläinen pappeus perustui sukukirjoihin, niin ei ole mahdollista laittaa pystyyn Mooseksen lain eli jumalan säädösten mukaista pappeutta. Jos onnistutaan löytämään punainen hieho ja temppeli rakennetaan ja se vihitään Mooseksen antamien ohjeiden mukaisesti, niin Jumalan antaman pappeuden puuttuminen ei varmastikaan tee temppelistä Jumalan temppeliä, vaan puhtaasti juutalaisen temppelin.

      Hep.8:13 “Sanoessaan “uuden” hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.”

      Heprealaiskirje on ajoitettu vuosille 60-69. Kirjeestä, kuten lainaamastani jakeesta voi päätellä, niin se joka tapauksessa kirjoitettiin ennen temppelin hävittämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka vanha liitto oli Kristuksessa mitätöity uuden tieltä, niin silti juutalaiset uhrasivat toisessa temppelissä Mooseksen lain mukaisesti. Perimätiedon mukaan juutalaiset papit tiedostivat, että uhraamisesta oli puhti poissa. Se ei enää toiminut, niin kuin ennen Jeesuksen kuolemaa. Ei voinutkaan toimia, koska Jumala antoi Kristuksessa kertakaikkisen uhrin eikä eläinuhreja, esikuvia Kristuksesta, enää tarvittu.

      Siten voidaan olettaa, että puuhastelu kolmannen temppelin kanssa on kapinaa Jumalaa vastaan, kun koetetaan pystyttää uudelleen se, minkä Jumala on mitätöinyt mm. antamalla pappien sukukirjojen palaa, jottei paluuta vanhaan enää ole. Israel havittelee menetettyä loistoaan takaisin. Se voi tapahtua väkivaltaisesti Länsirannalla, kun palestiinalaisia ajetaan kodeistaan. Mutta Mooseksen lain mukaista pappeusliittoa ei voida palauttaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Toora on ikuinen, vanha se tietysti on mutta juuri siksi arvokas. Se on isien ääni kaukaa menneisyydestä. Siellä on ajattomia ja ikuisia viisauksia.

    Eläinten uhraaminen ei ole loppunut, sitä sanotaan nykyisin teurastamiseksi. Jos olisi loppunut, niin ihmiset eivät enää söisi eläimiä vaan olisivat siirtyneet kasvisravintoon.

    Platonin Sokraattisessa ihannevaltio ideassa tosin ollaan sitä mieltä, että eläinten syöminen pitäisi lopettaa, jos ei halua olla eläinten hautausmaa, mutta tuskin se loppuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ensimmäisissä Juutalais-sodissa, olivat vastakkain Rooman keisari joka ei ollut Kristitty. Rooma on oli Juutalaisten tuho Jerusalemissa, kun Temppeli tuhottiin. Roomalaiset eivät olleet Kristittyjä vielä tuolloin. Roomalaiset ryöstivät Juutalaiset Jerusalemissa ja toivat heitä orjiksi Roomaan, Temppelin kulta aarteet käytettiin Rooman rakentamiseen.

    On aina hyvä myös muistaa, että ensimmäiset Kristityt olivat Juutalaisia. Roomassa oli myös lukemattomia synagoogia, ja Juutalaisuus oli sallittua Roomassa. Monista synagogista tuli myöhemmin kirkkoja, kun Juutalaiset nimenomaan löysivät Kristinuskon. Paavalin Roomalaiskirje on kirjoitettu todennäköisesti Rooman Juutalaisille, jotka olivat alkaneet seuraamaan Jeesuksen opetusta. Kristitnusko levisi Roomaan juuri Jerusalemista tulleiden Juutalaisten mukana. Ongelmia alkoi syntymään Roomaan, kun Kristitty keisari kielsi Juutalaisia pitämästä Kristittyjä orjia jne. Roomassa Juutalaisiin suhtauduttiin nimenomaan kansana, ei niinkään uskontona.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lars Ahlbäck

    Ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit