Tasatahtia, vuorovetoa

Hiihtelin tänään komeassa kelissä, kun eteläsuomalaisen varuskunnan henkilökunta suoritti maastopuvuissaan reput selässä vuotuista kuntosuoritusta, 30 km hiihtomarssia. Itse tosin kuljin vain pienen matkaa yhdessä heidän kanssaan.

Samoilla laduilla oli kansainvälistä joukkoa valmistautumassa huomiseen Finlandia-hiihtoon. Kovakuntoiset ryhmät vetivät lujaa. Joidenkin edustusasuissa luki Russia. Tässä ei ole kyse sotilasurheilusta, mutta itse pidän sotilasurheilua sopivana tapana kilvoitella muiden maiden kanssa. Jos asetta kannetaan mukana, sillä kaadetaan enintään lätkiä ampumahiihdossa.
_ _ _
Itse hiihtelin luistelun lomassa rauhallista tasatahtia. Olen oppinut sitä joskus vanhoilta rajamiehiltä Posiolla ja sitten Sodankylässä sotilailta ja metsästäjiltä, ennen muuta omalta isältäni. Kyse ei ole tavanomaisesta tasatahdista. Tätä vanhaa sotilashiihtoa näkee enää harvoin. Siinä saman puolen sauvakäsi ja jalka ponnistavat yhtä aikaa, sauva hieman ennemmin, jolloin suksen potkulle tulee hyvä tuki ja liu’usta tulee pitkä. Samaan aikaan toisen puolen sauva viedään kauas eteen valmiiksi työntöä varten. Hiihtorytmi on harva ja matkaa voittava. Pulssi pysyy alhaalla, vaikka voimaa käytetään.

Tällä tasatahtihiihdolla on selviä etuja. Hiihtoasento pysyy vakaana ja selkä suorana. Reppu selässä ja ase rinnalla eivät heilu. Toisin on vuorotahtihiihdossa, jossa selkä kiertyy ja ase sekä reppu heiluvat puolelta toiselle. Tasatahtihiihto on energiatehokasta ja kohtuullisella kelillä myös nopeaa, koska siinä annetaan mahdollisuus pitkälle liukuvaiheelle. Sukset voivat olla pitkät, koska suksen kanta ei potkussa juurikaan nouse - toisin kuin vuorotahtihiihdossa. Sauvojen pitää olla pitkät, jotta heilautus kauas eteen onnistuu.

Sauvan työnnöllä ja siten myös somman pitävyydellä on suuri merkitys. Siksi tässä sotilashiihdossa on syytä käyttää laajaa hankisompaa. Tätä tyyliä on tullut testattua paitsi laduilla myös hangessa. Olen 70-80 –luvuilla tehnyt useiden päivien hiihtoreissuja Sodankylän ja Inarien kuntien alueella metsäsuksilla ja rinkka selässä päivämatkojen ollessa parhaimmillaan 40 km luokkaa.
_ _ _
Olin alkuviikosta pari päivää Joensuussa ja kävin Onttolassa tapaamassa rajajääkäreitä. Pidin kenttähartauden rajajääkärikomppanialle ja sen jälkeen kyselytunnin. Varusmiehet esittivät kilvan valmistelemiaan kysymyksiä, jotka laittoivat koville. He olivat pohtineet monelta kannalta sodankäynnin etiikkaa ja väkivallan oikeutusta. Kantavana ajatuksena heillä näytti olevan oman maan, sen ihmisten ja arvojen puolustaminen vaikka asein suuremmalta väkivallalta. Sen jälkeen kovakuntoiset varusmiehet lähtivät jälleen valkoisissa lumipuvuissaan ja reput selässä hiihtämään harjoitusmaastoihin.
_ _ _
Kun edessä on umpihanki, on hyvä mennä vuorovetoa. Yksi avaa latua ja muut seuraavat. Vetäjälle annetaan riittävän usein lepovuoro ja toinen vuorostaan avaa tietä. Yhdessä etenemällä päästään nopeasti pitkälle. Mutta jos jokainen avaa umpihankeen oman latunsa, ovat voimat pian lopussa ja matka katkeaa.

Tasatahtia etenemällä ja vuorovedolla matkaa voitetaan. Voimia säästyy. Kirkossa ja yhteiskunnassa moni asia menee eritahtiin – jalka, käsi ja pää tekevät omia juttujaan - tai peräti sekatahtiin, jolloin kokonaisetu hukkuu vastakkaisiin näkemyksiin. UKK:n aikana puhuttiin sarkastisesti perässä hiihtäjistä, mutta vahvalla johtajuudella oli hyvät puolensa. Hän sai koko maan seuraamaan itseään. Nykyisenä yksilöiden aikana, kun yhteinen kertomus puuttuu, jokainen tekee oman juttunsa ja latunsa. Mutta lyhyeksi se jää.
_ _ _
Omaa maata voi puolustaa monella tavalla. Parhaillaan aiheutetaan maalle massiivista haittaa, kun ei löydetä päättäväisyyttä tehdä välttämättömiä korjauksia maan talouden, työttömyyden ja arvokadon kääntämiseksi parempaan suuntaan. Piittaamattomuus yhteisestä hyvästä tai peräti jäljellä olevan yhteisen hyvän osaoptimointi itselle tuntuvat leimaavan aikaa.

Sana-lehdessä (25.2.) oli konservatiivi-kirjailija Joonas Konstigin haastattelu. Se oli virkistävä erilaisuudessaan. – Suvaitsevassa lehdistössä arvokonservatiiviset äänet ovat olleet vähemmän suvaittuja. - Hän oli kokenut käänteen punkkarista ja punavihreästä ihmisvihaajasta arvokonservatiiviksi, joka kasvattaa lapsensa kristillisten arvojen mukaan ja käy säännöllisesti luterilaisessa messussa. Miksi? Sitä hän kuvaa pamfletissaan ”Mitä mieltä Suomessa saa olla – suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit (2015).

Konstigin mukaan historiallinen näyttö jo osoittaa, että kristillisillä arvoilla on saatu melko toimivia yhteiskuntia ja suhteellisen onnellisia lapsia. Uskonnoton kasvatus johtaa siihen, että tyhjiö täyttyy jollain uskonnollisella. ”Ruotsi ja Englanti ovat kristillisyyden osalta maallistuneet, mutta samalla ne ovat täyttyneet islamilla.”

Konstigin mielestä ”olisi kivaa, jos kirkossa olisi välillä vähän miehistäkin otetta. Ja olisi mahtavaa, jos kristityt puolustaisivat rohkeasti kristinuskoa sen sijaan, että papitkin arasti ja vaivautuneesti vain hymyilevät kirkon kaatajille … Voimme saman tien luovuttaa vapaaehtoisesti koko kirkon, jos haluamme vain mielistellä ateisteja ja materialistista intelligentsijaa.”

Samaa kuulen myös nykyisessä työyhteisössäni Puolustusvoimissa. Sotilaat - eivät kovin aktiiviset kirkossa kävijät – rohkaisevat sanomalle: pitäkää kiinni sanomasta, siis Jumalasta. Sitä teiltä odotetaan.

7 kommenttia

  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Siitä varmaan on jotain lukujakin miten paljon esim. ruotsalaisia on kääntynyt islamiin ja miten suuri osa heistä on ollut maallisia ja miten moni uskonnollisia?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Jori, kiitos kommentista. Uskonnollinen – maallinen -siirtymä on luonnollisesti harmaasävyinen eikä mustavalkoinen ja eroa on siinä, tarkastellaanko uskoa ja ajattelua vai toimintaa. Usein tosin uskonnollinen toiminta korreloi ajattelun, siis uskon kanssa. Kuulemani yleistys on, että Ruotsissa karkeasti 1/4 islamin uskoisista on uskontoaan harjoittavia. Tosin siihenkin kuuluu erilaisia osia, joiden harjoittamisen yleisyydessä ja järjestyksessä lienee eroja: ruokavalio, rukoukset, paasto, juhlapäivien vietto, Koraanin lukeminen, almut, pyhiinvaellus Mekkaan. Olet varmaankin oikeassa, että näistä lienee tutkimusta. Tosin juuri nyt turvapaikanhakijoiden suuren määrän vuoksi tilanne on muuttumassa ja se voi näkyä myös uskonnollisessa profiilissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Luin vähän huonosti kysymyksesi ja vastasin vierestä (kuinka suuri osuus Ruotsin muslimeista on uskonnollisia?). Varsinaiseen kysymykseesi en osaa vastata, siis kuinka moni ruotsalainen on kääntynyt islamiin ja kuinka moni heistä oli maallinen tai uskonnollinen. Islam on joka tapauksessa lähetysuskonto ja sen vaikutus on vahvempi siellä, missä aiempi uskonnollisuus on heikkoa. Tällä perusteella taikausko ja uskomushoidot voisivat myös saada vahvemman jalansijan siellä, missä perinteinen kirkkoihin kanavoitunut uskonnollisuus on heikkoa. Tästä lienee myös tutkimustietoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Millä perusteella lähetysuskonnon vaikutus olisi suurempi siellä, missä aiempi uskonnollisuus on heikkoa?

      Ainakin näin nojatuolipäättelynä matka ateismista mihin tahansa uskoon on pidempi kuin kahden uskonnon välillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kiitos Pekalle blogista. Ehkä Joonas Konstigin suhtautui punavihreänä kautenaan myös hiihtoon, ennen muuta sotilashiihtoon (ja pesäpalloon), hiukan vieroksuen. Minä ainakin. Konstig on virkistävä poikkeus muutoin melko samaa tahtia marssivassa, manttelinharmaassa arvorelativistisessa/-nihilistisessa kulttuuririntamassa.

    Jokin aika sitten julkaistiin täysin normaali, hyvin ja perusteellisesti tehty tutkimus, joka ei olisi muutoin herättänyt mitään huomiota, paitsi että sen johtopäätökset olivat väärät: tutkimuksessa varoiteltiin, että maahanmuutossa on myös olemassa riskejä. Ajatella! Valpas, vihreä yliopistoväki oli oitis hereillä: Ei sellaista saa sanoa, ajatella eikä etenkään julkaista, eikä ainakaan tutkimuksen nimellä!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Kari-Matti, kommentista. On varmaankin niin, että mainitsemasi arvorelativistinen /nihilistinen kulttuuririntama – joka sisältää lehdistön edustajia, valikoi, mitä asioita on lupa tuoda julkisuudessa esille. Professori emer Tapio Tiusanen sai aikanaan kokea omien isänmaallisten näkökulmiensa vaientamista. Nyt ajat ovat toki paremmat ja perinteisiä arvoja esiin tuovia toimittajia on runsaasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Pekka Särkiö :” Professori emer Tapio Tiusanen sai aikanaan kokea omien isänmaallisten näkökulmiensa vaientamista.”

    Henk.koht. olen lukenut lähinnä emeritusprofessori Tauno Tiusasen taloustieteilijän analyysejä. Hänen rehellisyytensä ja asiantuntijuutensa oli mielestäni syy, miksi häntä kaihdettiin ja miksi hänen piti poistua Suomestakin. Tässä yksi esimerkki hänen kirjastaan Elämä rautaesiripun varjossa – Toisinajattelijan päiväkirja: ”Nomenklatuura kävi kauppaa myös ihmisillä. Länsi-Saksa osti poliittisia vankeja DDR:stä. Hinta vaihteli noin 30 000:sta 150 000:een D-markkaan (15 000-75 000 euroa). Hinta määräytyi kaupan kohteena olevan henkilön merkittävyyden mukaan. Tasa-arvoinen hinta olisi ollut kauhistus nomenklatuuran jäsenille.

    Romaniassa asui kommunistisella kaudella noin 500 000 saksalaista. Kyseessä oli kaksi protestanttista ryhmää (Siebenbürgen Sachsen ja Donau Schwaben), joiden esi-isät olivat paenneet Transilvaniaan 30-vuotisen sodan päätyttä. Tasapeliin päättyneen sodan jälkeen ryhdyttiin katolisilla seuduilla pakkokäännyttämään protestantteja. Uskonvainoa kokeneiden protestanttien jälkeläiset asuivat lähinnä Brasovin kaupungissa tai sen lähistöllä (Krohnstadt), Romaniassa. Länsi-Saksan hallitus osti nämä ryhmät Ceauşeskulta lähes viimeiseen mieheen ja naiseen. Keskihinta oli 30 000 D-markkaa (15 000 euroa). Juutalaisia puolestaan myytiin Israeliin. Kommunistiset nomenklatuurat olivat siis monipuolisia liikemiesneroja. Yrittäjäpalkintoja ei kai heidän piireissään sentään myönnetty.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.