Kun pään kerran laittaa pensaaseen, on vaikeata keksiä, milloin ja miten sen saisi sieltä pois. Lapuan piispa kiteytti osuvasti: ” On valitettavaa, että asioita joudutaan ratkaisemaan tällä tavalla”. Ei voi sanoa, että on jouduttu, kun on tultu siihen, mihin asioita on aktiivisesti tekemällä ja tekemättä olemalla viety.

Kun pari vuotta sitten korkeilta kirkkohenkilöitä kysyttiin, mitä seuraamuksia samaa sukupuolta olevat vihkineille olisi odotettavissa, keksittiin näppäräksi vastaukseksi, että kukin tuomiokapituli ratkaisee sitten itsenäisesti tilanteen mukaan eikä yleistä vastausta voi antaa etukäteen. Se oli juridisesti korrektia ja totta sekä lyhyellä tähtäyksellä näppärääkin, mutta sokea reettakin näki, että loppupelissä se oli väärä vastaus. Ei siis juridisesti, mutta kylläkin todellisessa reaalimaailmassa. Sen jälkeen kotiläksyt jätettiin tekemättä. Ei tehty hiekkalaatikkoleikkejä eikä analysoitu, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaan pää on pidetty pensaassa suojassa pahalta maailmalta. Tai sitten on analysoitu ja päätetty sen jälkeen pitää pää pensaassa sen suuremmallakin syyllä.

Kun on kysymys työntekijän oikeusturvasta, työnantajaan kohdistuu aina suuret vaatimukset ja paljon suuremmat kuin työntekijään. Mitä epäselvempi asia on, sen enemmän työntekijää suojataan ja työnantajalta edellytetään toiminnan yksiselitteistä selkeyttä. Ja sitä suuremmalla syyllä, jos uhkana on jopa työnteko-oikeuden – ei vain sen hetkisen työn - menettäminen.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan juristi, että pystyy osoittamaan työntekijän olevan perustellusti epäselvässä ja epätietoisessa tilanteessa. Sitä helpompaa epäselvyyden osoittaminen on, mitä epäselvemmin työnantaja on asian tiimoilta toiminut, viestinyt ja menetellyt; ja kääntäen: sitä vaikeampaa työnantajan on osoittaa ja näyttää toteen, että työntekijän on täytynyt olla selvillä siitä, että toimii väärin ja vieläpä niin väärin, että annettu seuraamus on oikea ja oikein perustein annettu.

Kun kirkossa ”jouduttiin” siihen, että vihkimiskysymys jätettiin kunkin tuomiokapitulin konfliktitilanteessa ratkaistavaksi, on ”jouduttu!” siihen, että hyvin samantapaisilla perusteluilla annettuja varoituksia tulee annetuksi runsaasti ennen kuin yksikään hallinto-oikeus kerkeää antaa oman ratkaisunsa yhdessäkään yksittäistapauksessa. Ja siitä tietysti seuraa se, että jos hallinto-oikeudessa yksikin tuomiokapitulin rangaistuspäätös kaatuu - jos varsinkin se ensimmäinen niin tekee– hallinto-oikeudet vertaavat sen itsensä käsittelyssä vielä olevaa tapausta jo ratkaistuun tapaukseen ja ketjureaktio on valmis.

Lapuan piispan käyttämä ”joudutaan” –ilmaisu on toki tässä ja nyt katkeralla tavalla tosi. Ei tuomiokapituli juurikaan muuta voi tehdä, kun on annettu sellainen ohje kuin on annettu ja sitä perusteltu, niin kuin on perusteltu, ja sitten sitä vastaan on toimittu. Silloin joudutaan määräämään seuraamus, jonka välttämiseen ei tahdottu panostaa.