Tahdotko tulla onnelliseksi?

Väärä tavoite. 

 

”Haluan tulla onnelliseksi” ajatuksessa on lähtökohtaisesti jotakin pielessä. Meinaan vaan, että jos ei ole nyt onnellinen, niin tuskin maailmassa on sellaista asiaa, ilmiötä, tapahtumaa, yllätystä, jonka johdosta ihmisen päästä kääntyisi vivu siihen asentoon, että hän olisi ikuisesti onnellinen. Tuskin se onni sieltä odottelemalla tulee. Ja mitä sen aikaa pitäisi tehdä kun sitä onnea odottelee? Olla onneton? Ei mitään järkeä.

 

Onnellisuus – sellaisena hymyä naamalle nostattavana ilon tunteena, ei ole pysyvä olotila. Se voi ilmestyä ja kestää jonkun haihtuvan hetken, mutta se myös häviää niin kuin mikä tahansa muukin tunne. Tavoite tulla onnelliseksi on tuomittu epäonnistumaan ja se voi pahimmillaan johtaa ihan kammottaviin seurauksiin. Nimittäin jos oman onnellisuuden maksumieheksi joutuu joku toinen. 

 

Onnellisuustutkimus on jotenkin kiinnostava tutkimusala, vaikka en tiedä siitä mitään. Paitsi, että sitä tehdään lähinnä psykologian ja ennen kaikkea taloustieteiden parissa. Taloustieteelle onnellisuus on tärkeä asia. Jos saa tuotteen vaikuttamaan siltä, että se tekee ihmisen onnelliseksi, se myy itse itsensä. Purjevene (vapaus), rantatontti (luontoarvot), iPhone yhdeksänsataaviisikymmentä ja puoli S (status), vähemmän ryppyjä (nuoruus), tuoksu jolla saa naisia (seksi) jne. Jokaisen mainoksen takana on oletus siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Ihmiset, meitä kusetetaan!

 

Tulen onnelliseksi kun saan kodin, miehen tai naisen, lapsia, terveyttä, riittävästi rahaa. Ai niinkö? Jos kysyy Keskivertokaverilta, jolla on tuo kaikki, että onko hän onnellinen, niin häneltä takuulla puuttuu vielä joku pieni juttu. Mikä se nyt sitten ikinä sattuukaan olemaan. Rahaa on ihan joo, mutta ei riittävästi. Lapset ovat ihania, mutta onhan se melko raskasta (onnellisuustutkimusten mukaan lapset vähentävät vanhempien onnellisuutta). Terveyttä ei edes huomaa ennen kuin se menee ja avioliitto on muuten jees, mutta seksiä soisi olevan taajempaan. Keskivertokaveri näivettyy omassa elämässään ja eräänä päivänä hänelle täytenä yllätyksenä vaimo ilmoittaa haluavansa eron. Vaikka kaikkea on ollut eikä mitään ole puuttunut.

 

Eräs onnellisuusprofessori on tullut siihen johtopäätökseen, että toisinaan ihmiset tekevät tietoisesti ratkaisuja, jotka vähentävät heidän onnellisuuttaan, koska heillä on muitakin tavoitteita. Tärkeämpiä tavoitteita. Mitä ne ovat? Sitä ei lukemani artikkeli kertonut. Sen tiedän, että meillä jokaisella on alitajunta pullollaan tiedostamattomia haluja ja tarpeita, jotka putkahtelevat esiin ihmeellisissä paikoissa ja aiheuttavat irrationaalista käyttäytymistä. Dostojevski kirjoitti muistaakseni Kellariloukossa jotenkin siihen tapaan, että vaikka hukuttaisit ihmisen onnellisuuteen niin, että vain kuplia nousee onnellisuuden pinnalle, niin silti hän kohta tekee jotakin, mikä tekee hänestä onnettoman. Lainaus ulkomuistista, en jaksa keskellä yötä konkoilla etsimään mitään tarkkoja sitaatteja, kun on pimeäkin.

 

Kirjoitan tätä yöllä. Se johtuu siitä, että olen kroonisesti uneton. Olen ollut sen takia joskus onnetonkin. Ihmisen elämästä nimittäin tekee tasapainoista riittävä unen määrä, ravinto ja liikunta. Tasapaino puolestaan tuo onnea. Lukekaa vaikka Hyvä Terveys -lehden jokaisesta numerosta. Hyvä Terveys. Unikulma. Hästens. Tempur. Imovane. Norjalainen untuvapeitto. Finlayson. Hypnoosi. Rentoutumis-cd. Risto-Matti Ratian yhden hengen pyjama. Terapia. Voisin elättää monenlaisia ammatinharjoittajia yrittäessäni hankkiutua eroon tästä elämänlaatuani vihlovasta asiasta.

 

Tai sitten lakkaan yrittämästä olla onnellinen. Vaihdan sen yritykseen olla kiitollinen. Kiitollinen siitä, että tänäkin yönä on ollut niin vimmatusti ideoita ja ajatuksia mielessä. Tai jostain. Mitä nyt ikinä keksii. Uskon vakaasti siihen, että kiitollisuus on ainoa tie onnellisuuteen. Pitäisi joka päivä yrittää tietoisesti keksiä joku asia, joka herättää kiitollisuutta. Siis oikeaa kiitollisuutta. Sellaista, joka liikuttaa jotakin itsessä. Ei mitään perusesirukousläpätyksiä ”kiitos kodista ja perheestä ja äidistä ja isästä”. Ei. Kun jos haluaa olla kiitollinen kodista, niin pitää paneutua miettimään mitä se merkitsee. Kaikkia detaljeja, jotka kodissa ovat niin korvaamattomia, jotka liikuttavat ja tuntuvat aidosti hyvältä. Eikä pidä tehdä mitään vertailevaa kiitollisuustutkielmaa: ”Kiitos kodista, kun kaikilla ei ole kotia.” Tyhjää höpinää. Jos et ole ollut koditon, et voi tietää mitä se merkitsee. Turha yrittää jotenkin Jumalalle huijata, että ymmärtäisi olla pikkuisen enempi kiitollinen kuin mitä onkaan. 

 

Onnellisuus ei ole hymyä nostattava tunne, vaan se on se on syvää rauhaa ja uskoa siihen, että ”kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi”. Ehkä voisi sanoa, että onnellisuus on kiitollisuutta.

 

Nyt taidan painua pehkuihin ja katsoa miten käy.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Onnellisuus on monta asiaa. Se on sitä tunnetta, kun tietää auttaneensa jotakuta. Kun herää aamulla rakkaansa vierestä. Kun lapsi tulee innoissan kertomaan jotain, mitä on löytänyt. Kun on tehnyt työnsä hyvin siinä onnistuen. Kun ystävien kanssa syö hyvää pihviä. Kun syventyy katsomaan hyvää taulua.

    Meillä on lupa olla onnellisia kaikesta siitä mistä olemme onnellisia. Kunhan emme omalla onnellisuudentavoittelullamme ole viemässä onnen mahdollisuutta muilta ilhmisiltä.

  2. Hieno ja tärkeä kirjoitus, kiitos Helena.

    Kiitollisuus, ihmettely ja kunnioitus ovat kuulema kulttuurisia tunteita. Eli niihin voi harjaantua. Ja niinku Tuomaskin sanoi, niin niitä arjen iloja löytyy. Ja hyvä tuo Helenan pointti, ett keskittyy kunnolla siihen, mistä on onnellinen/kiitollinen.

    Ite oon just nyt iloinen/onnellinen ja kiitollinen, että sain nukkua puhtailla lakanoilla. Että jaksoin eilen käydä pyykillä. Ja sain nukuttua rankan viikon jälkeen. Yksin. Ilman toisen hengitystä kytäten, ett vieläkö kulkee. Ja oon kiitollinen Helenan ja Heikin blogeista. Ja monien kommentoijien annista.

Kirjoittaja