Syyt ja seuraamukset

Taas mietityttää tämä asia. Jos ihminen rikotaan lapsena, onko hänen omaa syytänsä se, että hän kompuroi koko elämänsä? Rikkomista on kaikki välinpitämättömyydestä lähtien monine erilaisine kaltoin kohteluineen aina väkivaltaan asti ja niillä kaikilla on enempi ja vähempi kauaskantoisia seuraamuksia.

Varoitus. Teksti sisältää toistoa aiempiin kirjoituksiini. Nämä asiat vain kuitenkin puhututtavat minua, kun kuulen kaikenlaisia elämäntarinoita ja tapaan erilaisia ihmisiä kuljeksiessani ihmisten ilmoilla. Voi elämää! Voi ihmisiä elämänkohtaloineen! Armoa ja ymmärtämystä tarvitsemme kaikki tyynni!

Lapsen elämä voidaan pilata lievästi, aika pahasti tai perusteellisesti jo ennen syntymää äidin kohdussa uinaillessa, tupakalla, lääkkeiden väärinkäytöllä, alkoholilla tai huumeilla. Myöskään voimakas stressi ei tutkimusten mukaan ole hyväksi vatsa-asukille, näin olen ainakin joskus jostakin lukenut, en muista mistä.

Ensimmäinen elinvuosi on ratkaisevan tärkeä myöhemmän elämän tasapainoa ja hyvää oloa ajatellen, mutta myös seuraavat neljä vuotta. Eli yhteensä viisi vuotta plus odotusaika ihmislapsi tarvitsee osakseen hirmuisen paljon huolenpitoa vanhemmiltaan, jotta hän saisi tarvittavat eväät elämäänsä. Tietty kyllä siitäkin ajasta eteenpäin, mutta ei niin kokonaisvaltaista ja tiivistä kuin viiteen ikävuoteen asti. Itsenäistymistäkin pitää tapahtua pikkuhiljaa enenevässä määrin, ettei vastuu omasta elämästä tule kertaheitolla liian isona pompsina.

Olen jostakin lukenut tai kuullut, että jos lapsi ei saa tarpeeksi huomiota, hellyyttä, läheisyyttä osakseen pienenä, hän alkaa hakea sitä liian nuorena seksisuhteista. Onko näin? Tietääkö, löytääkö joku asialle tutkimukseen perustuvaa aineistoa? Aiheuttaako lapsuudenaikainen läheisyydenpuute hillittömyyttä seksuaalisuuden kanssa? Sen kuitenkin tiedän, ettei kaikilla seksuaalinen vietti ole niin voimakasta, että asian tiimoilta tapahtuisi ihan hallitsematonta käytöstä, vaan kyetään etenemään vastuullisesti eikä epätoivoisiin ja -toivottuihin tilanteisiin jouduta.

Erään kirjasta lukemani pätkän mukaan vahva kiintymyssuhde häntä läheisesti hoivaaviin ihmisiin on tärkeä turvallisuudentunteen kannalta ja tekstissä nähtiin ihan aikapommina päivähoitojärjestelyt, joidenka takia lapsi joutuu olemaan liian kauan erossa vanhemmistaan, hoivaajistaan, eikä omaksu hyvää kiintymysmallia itselleen.

Voisiko tämä olla syynä myös nykyisille avioerotilastoille? Jos pienestä asti kasvaa ja tottuu siihen, että ihmiset ympärillä vaihtuvat tuhkatiheään eikä ihmissuhteissa ole mallina kestävä kehitys, onko ihme, että malli jatkuu omissa ihmissuhteissa läpi elämän?

Ei asia ole näin suoraviivainen tokikaan. Mutta jos ajattelee, että lapsi joutuu olemaan yhdeksänkuisesta lähes kouluikään asti vanhemmistaan erossa aamuseitsemästä iltaviiteen asti viitenä päivänä viikossa, plus kaikki perheenjäsenten harrastukset, jotka erkaannuttavat nekin, eihän se ole mitenkään päin ajateltuna hyvä juttu. Paitsi niiden kohdalla, joidenka kotiolot ovat yksinkertaisesti niin huonot, että päivähoidon ansiosta he saavat ne hyvät eväät elämäänsä.

Sekään ei ole tae hyvän ja vahvan kiintymyssuhteen muodostumiselle, että äiti tai isä hoitaa lastansa kotona mahdollisimman pitkään. Lapsen kanssa voi olla olematta kuitenkaan läsnä hänen kanssaan henkisesti. Myös iso lapsikatras voi estää vahvan kiintymyssuhteen muodostumista jokaisen lapsen kohdalla.

Mutta siis tällä pohdiskelulla haluan meidän nykyisten ja tulevien vanhempien miettivän käsi sydämellä sitä, mikä on minun lapselleni oikeasti hyväksi ja mikä ei.

Onko se, että minä synnytän lapsen ja sen jälkeen yritän tunkea häntä mahdollisimman paljon muiden hoidettavaksi ja harrastusten piiriin oman ja lapseni elämän toteuttamisen turvaamiseksi?

Entä se, että yritän kaikilla vallitsevilla ja muodikkailla kasvatustuulten vippaskonsteilla tehdä lapsestani täydellisen ihmisen, joka niittää sitten aikuisena mainetta ja kunniaa?

Minusta tykötarpeet tyytyväiseen ja onnelliseen elämään löytyvät sieltä kotoa kestävistä ihmissuhteista ja itsestä kumpuavista lahjoista ja vahvuuksista. Lähtökohta tälle ajatukselle on se, että kodin itsessään ja siellä olevat kestävät ihmissuhteet voi ja saa nähdä alun alkaenkin hyvänä ja arvokkaana asiana ihmiselle, ei tarvitse lähteä merta kauemmaksi kalaan kun kalaa tulee.

Jos ei miellä vanhempien ja lasten välisen kiintymyssuhteen tärkeyttä ja arvoa, vaan arvostaa enempi omaa ja lasten menestymistä ihmisten keksimien ammatillisten ja taloudellisten mittapuiden mukaan, voi tulla yllätyksenä se, että homma menee lopulta täysin pyllylleen. Näissä kiintymyssuhteissa, yhteiselossa ja välittämisessä piilee se elämän syvin viisaus, jossa meillä jokaisella on uskoakseni koko elämän varrelle oppimista ihan riittämiin.

Olen niin rönsyilevä ihminen, että vasta nyt alan päästä itse asiaan.

Siis onko irtosuhteissa seikkaileva tai eronnut ihminen itse syypää kestämättömiin ihmissuhteisiin, vai onko hän kykenemätön sitoutumaan lapsuudessa koetun kiintymysmallin puutoksen takia? Onko avioliittoon ”ajauduttu” alun alkaenkin jonkun muun syyn takia kuin keskinäisen rakkauden? Onko toisen kanssa eläminen joskus tuhoisaa koko perheelle? Miksi joku on parisuhteessa/avioliitossa tuhoavasti käyttäytyvä? Syy ja seuraukset?

Auttaako uskonnollistyyppinen lainomainen moralisointi ja tuomitseminen ihmisiä muuttamaan itseä ja muita vahingoittavia tapojaan, vai pitääkö auttamistyön kärki suunnata ennaltaehkäisyyn?

Jos nainen alkaa odottaa lasta vastentahtoisesti irtosuhteessa, avoliitossa tai avioliitossa ja hän epätoivossaan ajautuu aborttiin tai lapsensurmaamiseen, kuka tai mikä on syyllinen asianlaitaan? Paha äiti?

Vain nainen voi joutua tällaisen tilanteen eteen; olen raskaana vastentahtoisesti, mitä teen vai teenkö mitään? Olen nuori; ei opiskelupaikkaa, ei ammattia. Lähipiirini ei hyväksy raskauttani. Haluaisin vielä elää nuoruutta ja nähdä elämää, itsenäistyä ja vahvistua aikuiseksi kunnolla ennen lapsentuloa ja perheenperustamista.

Joskus raskaus on epämieluisa muistakin syistä; ei ole lapsirakas luonteeltaan, on väsymystä, kipua ja sairautta, on jo ennestään useampi lapsi ja niitäkään ei jaksa hoitaa, saati uutta syntyvää tai sitten raskauden alkaminen raiskauksesta

Joka tapauksessa, jos raskaus on epätoivottu ja se kuitenkin jatkuu, se tietää usein epämieluisaa sitoutumista vanhemmuuteen melko pitkäksi aikaa, ellei sitten lapsirakkaus voita sisäistä kamppailua. Silloin kuin raskaus on toivottu, se tietää mieluista ja haluttua sitoutumista vanhemmuuteen. Toki sekin tietää kummasti haastetta elämään.

Useimmiten näissä naisen elämää koskevissa asioissa sormella osoittelijoita ja tuomitsijoita ovat miehet. Hyvähän heidän on moralisoida. On helppo ja joillekin ehkä jopa mieluisaa nähdä abortintekijä pahana ja syyllisenä tekoonsa. Ei ymmärretä eikä halutakaan katsoa syitä ja seuraamuksia.

Olen sitä mieltä, että jos syitä ja seuraamuksia ei kyetä katsomaan käsi sydämellä, mitään muutoksia hyvään suuntaan on ihan turha odotellakaan.

Kun männä viikolla uutisoitiin Oulun tragediasta, jossa äitiä epäillään usean lapsen taposta, uutisessa kerrottiin, että vauvasurmat ovat vähentyneet naisen aseman parantumisen ja abortin laillistamisen myötä. Uutisessa mainittiin myös se, että asialla ei ole yhteyttä uskonnollisuuteen. Jokainen meistä voi pienessä mielessään miettiä, miksi asia mainittiin.

Naisen asema, niinpä niin. Mitä pitäisi vielä tehdä sen asian hyväksi, että naisella olisi mahdollisuus ymmärtää oma parhaansa? Miten kasvattaa tyttölasta tuntemaan naiseuteen liittyvät ilot ja petolliset sudenkuopat? Pitääkö heille jo murrosiän kynnyksellä tehdä tiettäväksi se, että jok’ikinen yhdyntä voi tarkoittaa raskautta ja että mikään ehkäisy ei ole 100%? Pitääkö heille opettaa sellaista vastuullisuutta koko asiaan, että jos eivät ole valmiita lapsentuloon, karttavat silloin miehiä kuin ruttoa?

”EI” varsinkin irtosuhteille, mutta ”EI” myös siinä tapauksessa, jos lasta ei haluta. Missään tapauksessa ei mihinkään avo- tai avioliittoon, jos mahdollinen raskaus veisi rotkonreunalle koko elämän.

Nimittäin epätoivotun raskauden ollessa totta, abortti ei ole hyvä ratkaisu. Ainakaan itse en voi sitä sellaisena koskaan pitää. Mene, kuukleta ja katso; ihan kamalaa, tuskallisen ahdistavaa. Joidenkin kohdalla päätyminen aborttiin on tiennyt ja tietää loppuelämän kestävää ahdistusta.

Tyttö ja nainen; mieti, harkitse, ota vastuu. Mihinkään ei ole kiire. Nämä ovat isoja asioita. Yhdessä voimme asiaa miettiä ja siitä keskustella.

Hyvä lapsuus ja nuoruus. Vahvat kiintymyssuhteet vanhempiin. Tieto ja vastuu. Oikeus määrätä omasta kropasta ja elämästä.

Vastuuton ajattelu ja kaiken mahdollisen kokemisen halu ja into eivät välttämättä ole elämässäsi se paras, mihin tuota itsemääräämisoikeutta kannattaa käyttää. Muista parhaasi. Mieti mitä se voi olla.  Kestävä kehitys ja vastuu kaikissa ihmissuhteissa, sen mitä se on mahdollista.

Nollatoleranssi aborteille ehkäisykeinona ja lapsensurmille. Ennaltaehkäisevästi. Siitä kannattaa lähteä.

  1. Syytä ja seurausta… Kyllähän asioista voi tiettyjä loogisia päätelmiä tehdä.

    Ateistisen maailmankuvan omaavat vanhemmat pelkäävät, että koulusta saattaa tarttua ”uskoa” heidän lapsiinsa ja siksi uskonto pitäisi heidän mielestä kieltää kokonaan.
    Kristillisen maailmankuvan omaavat vanhemmat taas pelkäävät, että hevi tulee ja tappaa heidän lapsensa.
    Seksuaalisen itse ymmärryksen oppimista taas ei kukaan vanhempi uskaltaisi jättää nykyisen yltiö suvaitsevaisen valtakulttuurin ja yhteiskunnan armoille, mutta koska kukaan vanhemmista ei enää tiedä yhtään paremmin, miten pitäisi olla ja elää, että lapsista kasvaisi yhteiskuntaan vastuuta kantavia ja toiset huomioon ottavia sukupuolisia olentoja, jotka huomioivat toisiaan ja lisääntyvät ajallaan ja oikein.

    En välttänyt yleistyksiä, enkä provosointia, mutta jos jotain voi varmuudella sanoa, niin ihmislapsi tarvitsee selkeät ja ymmärrettävät raamit jonka sisällä elää ja olla.
    Valtaosa yltiöpäisestä vapaudesta nauttineita nuorista ei suinkaan ole onnellisia, että saavat lävistää ja tatuoida itsensä täyteen jo teininä, sama koskee seksuaalista kanssa käymistä ja päihteitä. Kuka laittaa rajat, jos yhteiskunta ja kauppa tyrkyttää kulutukseen ja hekumointiin tähtäävää elämäntapaa jo vaippaikäisille.

    ”Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.” matt.3:10
    Tämä on vanha Raamatullinen sanonta joka tarkoittaa, että kun aika tulee täyteen, niin alkaa avohakkuut. Kun maa tulee täyteen Jumalattomuutta, niin siitä seuraa sortoa ja väkivaltaa, josta taas voidaan lukea tulevaisuudessa historiasta.

    Jos jostain halutaan etsiä syntipukkia nykyiseen menoon, niin sanotaan vaikka, että Herran pelko on kadonnut Suomen kansan sydämestä. Eduskunta ja lain päättäjät tekevät niitä päätöksiä, mitä kansa haluaa ja se haluaa Jumalattoman maan, jossa jokainen saa muista välittämättä ITSE tehdä mitä haluaa ja sitähän tämä kansa haluaa… Laittomuus on pääsemässä pikkuhiljaa valtaan, ei se sen kummempaa ole.
    Ei tarvitse ihmetellä miksi, koska, mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

    • En usko selitykseesi Ismo. Ensinnäkin, uskonnollisen taustan omaavat henkilöt eivät ole vapaita ongelmista ja käytöshäiriöistä ja sitten taas vastaavasti täysin ateistisen taustan omaavissa ihmisissä on ihan kunnon kansalaisia.

      Olen lähes koko ikäni saanut kuulla selitysmalleja, joidenka mukaan lapsen ja nuoren rikkeet ovat lähtöisin epäuskosta. Ei oteta ollenkaan huomioon, mitä kaikkea lapsi on saanut kestää. Jossakin vaiheessa on saattanut tulla sellaistakin ilmi, että perheessä on ollut väkivaltaa, minkä keskellä lapsi on joutunut elämään. Herralla ja herralla pelottelua ei ole perheessä puuttunut, asioita on sovittu hengellisesti, lasta on käytetty hengellisissä tilaisuuksissa ja kasvatettu uskovaiseksi jne.

      Mietippä seuraavaa. Adoptoit pienen, 3-4-vuotiaan lapsen. Kasvatat hänet Herran pelkoon, rakkaudella ja nuhteella hengellisesti. Kuitenkin lapsen ollessa murrosiässä, hän alkaa rajusti oireilla. Hän vetää täyskännejä, varastelee ja karkailee kotoa. Häntä ei ole pelastanut se, että hänet on kasvatettu Herran pelkoon. Noh, lapsi alkaa saada terapiaa. Vuosien päästä tulokset alkaa näkyä. Yhteenvetoa hänen elämästään tehtäessä, ymmärretään, että syynä nuoren käytöshäiriöihin on varhaislapsuudessa koettu väkivalta. Mitä sanot?

      Juuri tämä uskonnollinen moralisointi on se, jota en hyväksy. Se ei auta mitään. Asioissa pitää mennä paljon syvemmälle.

  2. Hieno kirjoitus Vuokolta. Täyttä asiaa. Varhaislapsuuden kokemukset vaikuttavat koko elämän ajan eikä niiden aiheuttamaa tyhjiötä poista edes se, vaikka aikuisiällä löytää todella lämpimän ja rakastavan ihmissuhteen. Perheessä voi käydä niinkin, että lapsi on vaikka miten toivottu, mutta synnyttyään vanhemmille muuten epämieluinen. Ihan erilainen kuin odotettiin ja toivottiin.

    Olen kuullut, että kaikki ihmisen henkiset vammat aiheutuvat rakkauden puutteesta. Tervettä ja ehjää minuutta ei lapselle synny ilman rakkautta. Ilman hyväksyntää ja tietoisuutta siitä, että olet meille rakas ja tärkeä ihan sellaisena kuin olet. Ilman sitä on kodissaankin koko ajan ulkopuolinen.

    Juuri tämä uskonnollinen moralisointi on se, jota en hyväksy. Se ei auta mitään. Asioissa pitää mennä paljon syvemmälle.
    Tästä ehdottoman samaa mieltä. Hegelliset kliseet ja raamatunlauseiden luettelo ei auta yhtään mitään. Asiassa kuin asiassa. Kun vaan luettelee Raamattua kuin nauhalta, on jotenkin vaan kuin ohjeita suoltava kone. Sanojalla ei ole mittään vastuuta, pistää vain suussaan olevan mankan päälle.

  3. Sopimaton elämäntyyli, toisten mielestä väärät ratkaisut,
    epätoivottu raskaus, esimerkiksi.

    ”Lainomainen moralisointi” ei ole sekään sääntö ja itsestäänselvyys.

    Paljon riippuu ympäristöstä, sukulaisista, vanhemmista, miten he
    elävät todeksi uskoaan. .
    Tilanne voi olla onnellinenkin,olen nähnyt sellaisia tapauksia
    tätä elontietä eteenpäin laahustaessani – lestadiolaisuudessakin.
    Onnellinen on hän, joka haaksirikkonsa jälkeen saa tukea ja ymmärrystä ja rakkautta.
    Sellainen ilmapiiri siirtyy yleensä perinönä omille lapsille.

    Vanhemmat koettavat antaa parastaan, mutta mistä antaa kuin ei ole itsekään paljoa kodin perintönä saanut?

    Lainomainen sääntökristillisyys voi olla sukupolvien perinne ja rasite, ja se voi tehdä ihmiset suorastaan sairaaksi.
    Mistä se johtuu? Olen miettinyt usein, onko äkkiväärä uskonnollisuus samanlainen pakopaikka alemmuudentunteesta nousevalle kaunalle kuin kommunismin ihailukin. Mitalin kaksi puolta?

  4. Jokaisen ihmisen syvin tarve – rakkauden Jumalan luomana – on aito rakkaus. Jos lapsi ei sitä saa, hän etsii,etsii ja jos ei löydä, hän voi sulkeutua tai kiukutella. Vaikka äiti olisi väsynytkin, niin lapsen rakastaminen hellyytenä hoitaa myös äitiä. Lapsen sylissäpito on läheisyyttä, joka lämmittää myös äitiä ja kiintymys lapseen syvenee.

    Sielunhoidossa aika usein kuulee,”En ole koskaan ollut äidin enkä isän sylissä”. Ne ovat aika kipeitä muistoja ja monesti tähän pohjautuvat elämän osattomuuden tunnot. On turvallista ja ihanaa kertoa, että Jumalan rakkaus on todellinen ja että Hänellä on hyvä tahto ihmistä kohtaan.

    Jumalalta saamme rukoilla rakkautta ja Hän antaa sitä alttiisti joka tarpeeseen: äidinrakkautta, aviorakkautta ja jopa rakkautta vihamiehiin.
    Rukoilin kerran Jumalalta rakkautta erästä vaikeaa ihmistä kohtaan. Jumala vastasi: ”Mitä enemmän rakkautta jaat, sitä enemmän sitä saat!” Jumala rakastaa meitä ja me saamme rakastaa ihmisiä Hänen rakkaudellaan.

  5. Saatiin keskustelua ja sitä tarvitaan. Lapsuudessa koetut traumat johtuvat aina jostain, ja tärkeintä on saada elää Kristillisessä anteeksiannossa ja armossa.
    Lakihenkinen uskonnollisuus on pahinta myrkkyä särkyneelle ja väkivalloin kohdellulle lapselle. Lapsille ei tarvitse juurikaan selittää Kristinuskoa, jos vanhemmat elävät Armosta, iltarukous jo opettaa ymmärryksen siitä, että kaiken yläpuolella on Jumala jolla on kaikki valta maan päällä ja taivaassa, se riittää pitkälle.
    Lasten täytyy saada itse elää oma elämänsä ja tehdä omat virheensä, on sääli, jos vanhemmat pyrkivät elämään lastensa puolesta, peläten pahinta ja yrittävät suojella lasta totuudelta.

    • Vaikka miten ”puhdas” kristittykin voi tehdä vakavia kasvatusvirheitä ja tarvita hommassa ammattiapua. Jos näin ei tarvittaessa toimita, seurauksena saattaa olla aika vakaviakin ongelmia.

      Lempeät, armosta osalliset vanhemmat saavat lapsosen, joka on viimeisen päälle vahva ja haastava persoona ja tarvitsee normaalia tiukemmat rajat. Vanhempien on pehmeiden luonteidensa takia ihan mahdotonta löytää itsestänsä tarvittavaa jämäkkyyttä kasvatustyöhön. Sen seuraamuksena lapsi tekee ihan mitä lystää. Neuvolasta, päiväkodista ja myöhemmin koulusta yritetään vanhempia ohjeistaa; tuloksetta.

      – Voi kulta rakas, ethän, jooko?

      Lopulta lapsi haastaa jo viranomaisia ja kun sekään ei auta, vankilanmuurit asettuvat rajaksi, mitä saa ja mitä ei tehdä. Rakkautta ei ole puuttunut, eikä ymmärrystä, sitä on ollut liikaakin.

      Nk. vapaan kasvatuksen seuraamukset saattavat olla vähän samantapaiset. Tosin joillekin luonteille se ei ole niin tuhoisaa kuin joillekin.

      Ei siis tarvita aina varsinaista traumaa, jotta elämä lähtee menemään huonoon suuntaan. Lapsi pitää opettaa hillitsemään impulssinsa, joku kallonkutistaja sanoi joskus jossakin median taholla, että vankiloissa on nimeomaan paljon niitä, jotka eivät ole oppineet hillitsemään impulssejaan. Kun heille tulee mieleen pätkäistä jotain päähän, he tekevät sen. Jos hillitsee impulssinsa, pätkäsemisajatus saattaa käväistä mielessä, mutta käsi osataan pitää kurissa, jotta pätkäisyä ei tapahdu.

  6. Jo tuonpuoleisiin siirtynyt rakas ystäväni ja partiokasvattajani Herne antoi minulle perinnöksi kaksi lausetta, joihin nojautuen olen yrittänyt toimia omien ja vieraiden lasten kanssa:

    Rakasta minua eniten, kun ansaitsen sitä vähiten. Sillä, kun ansaitsen sitä vähiten, tarvitsen sitä eniten.

    Rakasta lapsi kiltiksi.

    Jälkimmäinen ei kuitenkaan tarkoita lapsen paapomista ja jokaisen toiveen täyttämistä vaan fyysistä ja etenkin psyykkistä läsnäoloa lapsen maailmassa, arvostusta, kuuntelua ja turvaa.

    Lapsuuden haavoja voi ja tulee paikata aikuisena vaikka vanhuuteen saakka. Pyrittävä unohtamaan katkeruus, opittava anteeksianto ja kasvatettava mielessä lapsuuden hyvät hetket vahvoiksi voiman antajiksi, joihin palaa jatkuvasti. Ei helppoa, mutta mahdollista. Yksikin hyvä ihmissuhde lapsuudesta, naapurin täti, kummi tai kaverin isä tai äiti ja muistot tästä suhteesta voi vahvistaa ja parantaa. (Ben Furman: Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus)

    Kuka tahansa meistä voi olla tuo hyvä ihmissuhde

    • Tuota sopii Seppo ihmetellä ja miettiä. Itse ainakin näin usein painajaisia ko. aiheesta lapsena.

  7. Pelon ilmapiiri voi johtua monesta, mutta yhteen olen itse kesken syntyneenä kiinnittänyt huomiota ja sitä oli aikanaan ahdistavaa nähdä.
    Ajauduin vastakääntyneenä ja entisenä nuorisorikollisena Kristillisen perinneliikkeen nuorten tilaisuuksiin ja huomio kiinnittyi liikkeen nuoriin, jotka olivat totaalisen lukossa henkisesti ja pussit silmien alla he jotenkin pelkäsivät omaa käytöstään. Olisi tehnyt mieli huutaa, että mitä näille ihmisille on tehty? Nuoria parhaassa iässä, mutta ilo oli levollisuus oli kaukana.

    Kristinusko oli itselleni tuolloin ja on vieläkin maailman positiivisin ja sydämellisin asia, mutta silloin en oikein ymmärtänyt mistä tuo heidän outo käytös johtui.
    Myöhemmin olen saanut ymmärtää, että lakihenkisyys oli tappanut näiden nuorten ilon ja ihmisenä elämisen rohkeuden. He pelkäsivät seksuaalisia asioita, koska heitä oli peloteltu ihmisenä olemisen seurauksista.
    Olin ja olen vieläkin tosi surullinen siitä vankilasta, mihin syyttäjä oli nuo nuoret saattanut. Joku taho oli tuossa liikkeessä vaalinut lainomaista hengellistä kuria ja syyllisyys ihmisen seksuaalisuudesta esti parisuhteiden muodostumisen.
    Monelle tuntui myös olevan ainoa keino vetäytyä pois liikkeen yhteydestä, että uskalsivat elää ja hengittää. Tosi surullista.

    Väkivalta voi olla joskus henkistä ja traumat vielä fyysistä väkivaltaa syvemmät.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.