Päivän Hesarin kolumnissaan varusmiespalvelusta suorittava yrittäjä Tommi Hermunen väittää, että armeija syrjii syrjäytyneitä. Hän kertoo esimerkkejä palveluksen keskeytyksistä ensimmäisten viikkojen aikana. Osa joutuu lähtemään huumeiden käytön takia, osa sosiaalisista syistä, toiset fysiikan pettämisen vuoksi.
Hermusen mielestä puolustusvoimat kääntää selkänsä vakavimmalle uhalle, syrjäytymiselle ja sen yhteiskunnallisille seurauksille. Hänen mielestään Puolustusvoimat voisi halutessaan opettaa hyödyllisiä taitoja heillekin, jotka eivät selviydy nykymuotoisesta palveluksesta. Hermusen mukaan yleisen asevelvollisuuden yhtenä perusteena oleva kansalaiskasvatus ei nyt toteudu ja siksi koko asevelvollisuus menettää mielekkyyttään.
_ _ _
Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla, että monen varusmiehen palveluksen keskeytys johtuu huumeiden käytöstä. Luulen, että Hermusen kolumni osin nousee tästä uutisesta. Olisiko siis päihteiden ja huumeiden käyttäjien jatkettava palveluksessa? Puolustusvoimat katsoo, että huumeiden käyttäjillä on kohonnut riski arvaamattomaan käyttäytymiseen. Tätä riskiä ei voida ottaa mm. siksi, että palveluksessa käsitellään aseita ja ampumatarvikkeita. Lopulta Puolustusvoimat ei ole se taho, joka kantaa vastuun asevelvollisten aiemmin tekemistä elämänvallinnoista.
Puolustusvoimat joutuu keskittämään rajalliset voimavaransa perustehtäväänsä, uskottavan puolustuksen ylläpitämiseen – varsinkin nyt, kun edessä ovat henkilöstön supistukset 2200 henkilötyövuodella ja useiden varuskuntien lakkautus.
Tästä huolimatta voisi nykyistä sosiaalisempi ja yleistä kansalaiskasvatusta edistävämpi palvelus olla ajatuksena mahdollinen. On nimittäin periaatteessa mahdollista väljentää palveluskelpoisuuden kriteereitä ja ottaa palvelukseen myös heitä, jotka nyt karsiutuvat ennakkotarkastuksessa esimerkiksi jonkin sairauden tai ylipainon vuoksi.
Tämä merkitsisi palveluksen eriyttämistä. Hyvää fyysistä kuntoa ja psyykkistä kestävyyttä edellyttävään taistelukoulutukseen valikoituvat siihen kelpoiset. Toisenlaisiin tehtäviin kelpoiset saavat erilaisen koulutuksen, joka on esimerkiksi fyysisesti vähemmän rasittava. Tärkeää on huomata, että tällaisenkin koulutuksen tulee liittyä uskottavan puolustuksen ylläpitämiseen. Joillakin varusmiehillä on esimerkiksi hyvää tietoteknistä osaamista, mutta samalla ylipainoa, joka rajoittaa heidän fyysistä suorituskykyään.
_ _ _
Varusmiespalveluksella on sen ensimmäisen tarkoituksen, kriisiajan tehtäviin valmistavan sotilaskoulutuksen lisäksi muita vaikutuksia. Suotta ei ole puhuttu miesten koulusta. Varusmiespalvelus koettelee fyysistä ja psyykkistä jaksamista. Itsensä voittamisen kokemus palkitsee. Se antaa itsetuntoa ja kestävyyttä.
Voi olla, että vasta varusmiespalveluksessa asevelvollinen mies tai vapaaehtoisesti palveleva nainen ottaa ensimäistä kertaa elämässään vastuun omasta tehtävästään ja vie sen loppuun asti. Nämä ovat erityisen arvokkaita kokemuksia syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Samalla armeijan käyminen opettaa järjestystä, huolenpitoa omista tavaroistaan ja palvelustovereistaan, aikataulujen noudattamista – välttämättömiä taitoja opiskelua ja työelämää varten.
Monille nuorille kynnys näiden taitojen omaksumiseen on valitettavasti liian korkea ja asepalvelus keskeytyy sopeutumisongelmiin, pinnan palamiseen.
Kyse ei ole siitä, että armeija kääntäisi selkänsä näille nuorille. Heidän tulee ottaa itse vastuu palveluksen perusasioista. Se voi olla ylivoimaista, jos heiltä ei kukaan ole vaatinut 18 vuoden aikana vastuun ottamista asioistaan. Silloin on kysyttävä, kuka on kääntänyt selän nuorelle.
_ _ _
Peli ei ole kuitenkaan menetetty, jos nuorella on jäljellä omaa motivaatiota ja halua jatkaa palvelusta armeijan järjestykseen sopeutuen. Mahdollisten läheisten lisäksi hänen tukenaan ovat yksikön henkilökunta, sekä tarvittaessa sosiaalikuraattori ja sotilaspastori. Varusmiespastori antaa vertaistukea. Varusmiehille on tarjolla erilaisia tehtäviä kykyjen ja taitojen mukaan. Tosin niihin valikoituminen tapahtuu järjestyksessä 1) sodan ajan tarve, 2) soveltuvuus, 3) oma halu.
Toivotan menestystä ja ennakkoluulottomuutta kaikille palvelukseen astuville.
Niin, kenen homma se on? Vai onko kyseessä niin vaikeahoitoinen ongelma, että pistämme vain Pilatukset jonoon?
Otanpa omalta alalta esimerkin.Koulun tehtävä on opettaa ja kasvattaa. Sekin tietenkin sinänsä ehkäisee syrjäytymistä, mutta aivan kaikkeen ei koulunkaan pitäisi suostua.
Sama koskee kirkkoa. Kirkolta penätään diakoniaa ja kasvatustyötä juuri syrjäytymisen ehkäisemistalkoisiin osallistumisena, mutta samaan aikaan kirkko pitää messua toimintansa ytimenä. Olisiko kirkko enää kirkko, jos jumalanpalvelukset lopetettaisiin ja keskityttäisiin ehkäisemään syrjäytymistä? Olisiko koulu koulu jos lopetettaisiin opetus, kokeet ja työnteon vaatiminen (esim.läksyt) ja keskityttäisiin pitämään lapset päiväsäilössä keinolla millä hyvänsä?
Minä vaan kysyn.
Luin saman jutun kuin Pekka Särkiö. Takavuosikymmeninä seula miehiä palvelukseen otettaessa oli harvempi, koska oli erilaisia avustavia hommia, huoltotehtäviä, joissa myös heikompikuntoiset tai -lahjaiset saattoivat suorittaa varusmiespalveluksensa. Enää ei ole ”puujalkakomppanioita” – kuten ”kunnon tehtävissä” olevat sotapojat huoltokomppaniota ylenkatseellisesti nimittivät.
Seula on tihentynyt, ja näyttää yhä vain tihentyvän. Ikäluokkien pienentymisestä huolimatta armeija voi olla miehiä palvelukseen ottaessaan kranttu, koska sillä ei ole käyttöä koko ikäluokalle. Sodanajan reservin vahvuus on 230000, kun se vielä pari kolme vuosikymmentä sitten oli reilu tupla. Tosiasiassa hyvin koulutettu ja varustettu joukko on tätäkin pienempi. Monet tuohon joukkoon kuulumattomat eivät saa sotaväeltä mitään viestiä sen jälkeen, kun ovat kävelleet ulos kasarmin portista.
Menossa on siis kehitys valikoivuuden suuntaan. Ei tarvitse olla knarkkari tullakseen seulotuksi ulos ja syrjäytetyksi.
Varmaan ovat arvokkaita kokemuksia. Silti rohkenen epäillä, että nuo syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kovin harvoin pääsevät kuvatunlaisista elämyksistä nauttimaan. Paljon vaaditaan kouluttajilta, että tuollaisen erityisryhmän huomiointi onnistuisi. Miten lienee, ovatko ne penaalin terävimmät kynät paljonkaan tekemisissä heikoimman aineksen kouluttamisen kanssa?
Armeijassa on kyllä nykyäänkin niitä B -osastoja. ; Itse päädyin sinne painon laskun takia. Pääsyy oli yksinkertaisesti se, että armeijan varusteet olivat Liikapainoa”. Kun normaalista kivalta tuntuvasta kävelylenkistä lähtee 32 kilometriä päällekiedotun roinan vuoksi, niin <i>no can do</i>.
Mitta ei B ole tosiaan kaikille. Minusta on ihan oikesti hyvä että sysätään narkomaanit pois. Meidän miekkailukouluakin kohtaan tulee joskus moitintaa tiukasta harjoittelukurista jossa ei härväystä tai ”taiteellisia vapauksia” suoda. No ehkä ei, kun pitkä miekka on kuitenkin metallia jonka lävistämä ihminen käyttäytyy suunnilleen samalla tavalla kuin kryptoniittia täyteen tungettu Teräsmies.
Armeijassa peräti oli sellainen. Oli todellakin satunnaista ja yllättävää käyttäytymistä. Tämä taas iskee siihen että armeija ei todellakaan ole mikään ”erilaisten ihmisten kohtaamispaikka” verrattuna vaikka lähiökaupunginosien kasvattejen arkiseen elämänpiiriin verrattuna. Ei siellä mitään erilaisuutta tai heikkoutta joutuu kohtaamaan. Kasa äidin pikku talttahampaitahan siellä on.
Lausunto ; ”Voi olla, että vasta varusmiespalveluksessa asevelvollinen mies tai vapaaehtoisesti palveleva nainen ottaa ensimäistä kertaa elämässään vastuun omasta tehtävästään ja vie sen loppuun asti. ”
En ole missään elämäni vaiheessa tehnyt yhtä vähän päätöksiä. En ole koskaan saattanut loppuun vähemmän asioita. En ole suorittanut tai onnistunut missään niin huonosti koko elämäni aikana. Vastuuta kantavat henkilöt joilla on yleensä ”asiat kunnossa”. (Ali)upseerikouluun lähtevät tyypit joilla on jo valmiit tottumukset ja edellytykset – kuten itse asiassa pitääkin. Armeijassa kaikki elämänhallinta lähestyy nollaa. Kysymys on tottelemisesta ja sängyn petaamisesta ja palelemisesta. Itsepuolustuksessa harjoitellaan enemmän rynkkyjumppaa ja kaikkea muuta ”varsin homoseksuellia” kuin sitä krav magaa jota sotilaana tarvitsisi inaisesti enemmän.
Toivoisin jotain konsistenssia tai konkretiaa sloganeihin. Varusmiehen arjesta vierautunutta on tuollainen ”päällystöpuhe”. Norsunluutorniutta näkyy sekä kirkon että armeijan puolella juuri siinä miten tälläisiä aivan ihmeellisiä ja todellisuuskammoisia korulauseita esitetään julkisuuteen. Seurakuntaelämässä ja armeijan harmaissa niitä ei onneksi sentään näy.
Minusta on ihan hyvä, että viimein aletaan yleisesti hyväksyä, ettei armeija ole enää nuorten miespuolisten ihmisten kasvatuspaikka -minusta ei ole koskaan ollutkaan- vaan se keskittyy yhä selkeämmin ydintehtäväänsä sodankäyntiin eli tappamisen opetteluun.