Suden hetki

Susikanta on romahtanut viidessä vuodessa puoleen. Viime talvena oli jäljellä 120-135 sutta. Kannan romahduksen lienee aiheuttanut salametsästys.  Harventunutta kantaa uhkaavat sukusiitokset ja geneettinen heikkeneminen. Nyt on viimeinen hetki säilyttää susi elinvoimaisena.  Tieto kannan heikkenemisestä perustuu pantasusien ja niiden laumojen tarkkailuun. Helsingin Sanomissa oli aiheesta kiihkoton ja asiantunteva artikkeli (HS 29.5.).

 

Viimeisten vuosien aikana susikeskustelu on loiskunut yli äyräiden. Susien reviireillä ihmiset pelkäävät lastensa ja kotieläintensä puolesta. He odottavat valtiolta toimia susien karkottamiseksi kauemmaksi ja petovahinkojen korvaamista täysmääräisesti.  Ymmärrän näiden maaseudun ihmisten hätää, vaikka ilmassa on myös ilmiön tuomaa ylimääräistä huolestumista.

Toisaalta maaseudun asutus harvenee kaiken aikaa ja kotieläintilojen määrä vähenee. Suomi on Euroopan harvaan asutuimpia ja metsäisimpiä alueita. Kuinka harventunut susikanta olisi edelleen suuri ongelma?  

Toinen puoli asiassa on oman käden oikeuteen tarttuminen. Syynä kannan romahdukseen on salametsästys. En ymmärrä Perhon salametsästyksen kaltaisia laittomuuksia. Salametsästäjät ovat jopa tiedostusvälineissä kehuskelleet tappamillaan susilla. On päästävä siitä, että suurpetojen laittomia kaatoja pidetään jonkinlaisina sankaritekoina. Kyse on rikoksista, joihin on puututtavan lain edellyttämällä ankaruudella. Varsinkin metsästysseurojen ja –yhteisöjen on karsittava tällainen keskuudestaan.

Minua ovat jääneet mietityttämään jotkut yksittäiset tapaukset. Pihapiireissä kiertelevien häirikkösusien kaatoon on saatu lupa. Jonkun tällaisen suden (Pantasusi Auli,  kaadettu 2012) ruumiista löytyi merkkejä salametsästyksestä, nimittäin koteloituneita hauleja.  Onko susia päätynyt ”häirikkösusiksi” ja pihoja kiertämään siksi, että salametsästäjät ovat haavoittaneet niitä tai kaataneet niiden lauman? Vajaakuntoisena ja yksin susi ei kykene itse kaatamaan riistaa. Ehkä se on siksi hakeutunut pihoihin? Luontaisesti ja hyvässä kunnossa susi väistää ihmistä.  Minusta on ylipäänsä raukkamaista pyytää susia myrkyllä, naruansoilla tai haulikolla. Jos on ammuttava, on myös osuttava kuolettavasti.

Itse en metsästä, mutta tunnen Sodankylässä asuneena metsästäjiä ja metsästystä. Varuskunta-alueen sadat koirat tarhahäkeissään nostivat iltaisin haukun, joka oli osa äänimaisemaa. Useimmat pojat ostivat mopon lisäksi haulikon ja lähtivät syksyllä lintuja naakimaan. Luodikko ja kahdesti laukeava haulikko olivat arvossaan. Makasiinilla varustetut pumppuhaulikot olivat teurastajille, joiden jäljiltä jäi kaislikkoon raavilaita.  Arvostan riistanhoitoa ja vastuuntuntoista, lain mukaista metsästystä.

 

Suomi on osa pohjoista havumetsävyöhykettä ja tundraa. Sen luontaisiin eläimiin kuuluvat susi, karhu, ilves ja ahma. Meillä on peruuttamaton vastuumme säilyttää Suomen eläimistö ja niiden elinympäristöt. 

17 kommenttia

  • Risto Ahti sanoo:

    Minun puolestani sudet ja karhut saavat luonnossa ihan vapaasti liikkua. Itse olen kaksi kertaa nähnyt karhun luonnossa (Salla ja Kitee). Karhu juoksee melkoista vauhtia. Sen on todennut. Lappajärvellä pitkällä lenkilläni sain vuosia sitten pelästyksen. Luulin että siellä se nyt hakkualueen keskellä on karhu. Äännähdin. Ja hetken päästä nousi säikahtänyt hirvi jaloilleen, toinen perässä ja vielä kolmaskin. se oli upea näky. Suden olen myös nähnyt santatiellä kauan sitten Toijalan ja Urjalan välillä, luulin että jonkun susikoira juoksentelee. Eläin meni edelläni hämärässä kunnes loikkasi metsään. Ja susista tulee kohta juttua kun menen mökille sillä naapuri on valtion virkamies ja riistakeskuksen vetäjä. Antaa susilupia kaatoon jos antaa. Ei tainnut antaa Perhon miehille kun salakaatoihin ryhtyivät. Häirikkösusi tai karhu johtunee loppujen lopuksi ihmisen käytöksistä ja ruokinnasta. Tosin Amerikassa (Pohjois-Michigan) karhuja kävi kaatopaikalla syömässä ja niitä iltaisin seurailin. Sulassa sovussa olimme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Kajander sanoo:

    Ihminen on ainoa paha peto. Mutta pahoja ovat nekin ihmiset, jotka eivät ole petoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • heikki mujunen sanoo:

    Pieni tarkennus ja lievä oikaisu blogiin, liittyen susipopulaatioiden määrään ja liikkumiseen Suomi nimisen valtion alueella. Hiljattain teeveessä käydyssä peto-keskustelussa todettiin sellainen seikka, että Suomen sudet ovat siperialaista rotua, siis kotoisin suuresta venäjänmaasta, ja siellä puolen maata sutta riittää riesaksi asti (maksetaan tapporaha). Eli ei Suomesta koskaan tulla susia hävittämään sukupuuttoon, sen takaa jo nuo suuret karjalan erämaat itärajan takana. Tämä ei ollut puolustuspuhe salakaadoille, etenkään järjestäytyneelle sellaisele. Toisaalta jos ja kun kansalaiset ottavat joskus oikeuden omiin käsiinsä, voi perustellusti myös kysyä syytä sellaiseen laittomaksi luonnehdittuun toimintaan. Suden paikka on syvällä metsissä, niinkuin karhunkin, jos halutaan että kotieläimet ja myös ihmiset voivat turvallisin mielin käyskennellä kotitanhuvillaan. Näin on ollut ennenwanhaan asioiden laita, ja tuskinpa maailma sen asian suhteen on perusteiltaan muuksi muuttunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Heikki, myös Venäjällä susien määrä on vähentynyt. Olen kuullut luvun 300, joka tuntuu pieneltä maan koko huomioiden. Susitutkijoiden mukaan susia itärajan takaa ei enää juuri tule Suomeen. Tarvetta olisi, ettei populaation sisäsiittoisuus lisäänny.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • heikki mujunen sanoo:

    Tuo 300 yksilöä tarkoittanee susien määrää karjalan tasavallassa , jossa niitä on määrätietoisesti pyritty vähentämään petovahinkojen vuoksi.(kts. taajamasusi.com) Koko venäjän alueella on tiettävästä lähemmä 50 000 susiyksilöä, joten edelleen väitän että suden tulevaisuus kokonaisuudessaan ei ole mitenkään uhattu, paitsi ehkä paikallisten populaatioiden suhteen. Paljon enemmän huolissani olen esim. Saimaannorpan tulevaisuudesta. Näyttää myös sisltä että mitä vähemmän meillää on wanhaa ja aitoa luontoa ympärillämme eläimineen ja ikimetsineen, niin sitä tunteenomaisemmmin asioihin suhtaudutaan. Toki se on ymmärrettävää, olemmehan itsekin metsäsuomalaisia juuriltamme, vaikkakin betonviidakko ja teknistyminen ovatkin pitkälti etäännyttäneet meidät aidosta vuoropuhelusta luonnon kanssa. Se joka elää luonnollisessa ”keskusteluyhteydessä” luonnon kanssa, ymmärtää myös aika hyvin eri otusten paikan tuossa miljöössä suhteessa ihmiseen. Ehkä nämä poetokeskustelut ja salakaadot ym. kertovat paljolti myös meistä ihmisistä ja mitä ja miten olemme tässä paratiisisssamme onnistuneet viljelemään ja varjelemaan meille uskottua luontopääomaa. Itsekin koiraihmisenä totean vielä että susi on upea eläin, tosin en välttämättä koirineni toivoisi sitä marjareissuilleni seurakseni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Kajander sanoo:

    Wikipediasta lisää lukuja:

    ”Venäjällä on Euroopan suurin susikanta, jopa 30 000 yksilöä. Vuoden 1999 tilaston mukaan Romaniassa oli susia noin 2 500, Valko-Venäjällä noin 2 000, Espanjassa noin 2 000, Puolassa noin 1 000, Bulgariassa noin 1 000 sekä Baltian maissa yhteensä noin 2 000.”

    Luvut ovat vanhoja, mutta suuntaa-antavia. Suomen susikanta on maan pinta-alaan, väentiheyteen ja metsäisyyteen nähden yllättävän pieni. Ruotsissa tilanne on samantapainen. Kanta (joka on saanut alkunsa Suomesta tulleista yksilöistä) on pieni, ja sitä uhkaa salametsästys.

    Yksittäisiä susia on viime aikoina tavattu myös Tanskassa. Ne ovat tulleet Saksan puolelta. Tanskassakin keskustellaan, ovatko sudet tervetulleita palaamaan maan luonnonvaraiseen eläimistöön vai eivät.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Kiitos Heikki ja Juha asiantuntevista tarkennuksista susipopulaatioiden kokoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.