Tapaninpäivän tekstinä luettiin kirkoissamme Apostolien tekojen 7 luvusta kertomusta Stefanoksen kivittämisestä. Stefanos puolustautui Suuren neuvoston edessä kerraten Israelin kansan syntejä, ja päätti puheensa vakavaan syytökseen: ”Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet”. Neuvoston jäsenet raivostuivat, raahasivat hänet ulos ja surmasivat kivittämällä.
Kansanedustaja Päivi Räsänen on sosiaalisessa mediassa kertonut pitävänsä homoseksuaalisuutta syntinä ja häpeänä. Poliisi tutkii nyt, onko Räsäsen Twitter-viesti ja siihen liitetty ote Roomalaiskirjeestä vihapuhetta vai ei. Suomessa ei ketään kivitetä, mutta joutuuko Räsänen tuomittavaksi, se nähdään aikanaan.
Räsäsen poliisitutkinta ei merkitse, etteikö kirkon perinteistä avioliittokäsitystä saisi puolustaa, mielestäni niin pitää nimenomaan tehdäkin. Vaikka Raamatusta löytyykin Räsäsen siteeraamia seksuaalivähemmistöjä tuomitsevia tekstejä, niitä ei saa esittää loukkaamistarkoituksessa. Itse sanoisin, etten ole löytänyt Raamatusta sellaista kohtaa, jossa homoseksuaalisuus tai samaa sukupuolta olevien avioliitto olisi esitetty myönteisenä asiana.
Yhteiskuntamme on hyväksynyt seksuaalivähemmistöt omaksi kansanryhmäkseen, joiden syrjintä ja vainoaminen ovat kansainvälisin sopimuksin kiellettyjä. Vihapuheeksi katsottavat uhkaukset, solvaukset ja panettelut ovat oman rikoslakimme mukaan rangaistavia tekoja.
Euroopan ihmisoikeussopimus turvaa kyllä yleisen sananvapauden, mutta ei kuitenkaan salli, että edes kansanedustaja käyttäisi sitä muiden ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien loukkaamiseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökset ja Suomen oma tuomioistuinkäytäntö osoittavat, että vihaa ja syrjintää osoittaviin julkisesti levitettyihin lausumiin puututaan hyvin herkästi. Vihapuheen kannalta olennaista on, halutaanko viestillä herättää vihaa tai syrjintää homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan, vai ovatko ne uskonnon- ja sananvapauden rajoissa esitettyjä mielipiteitä.
Homoseksuaalisuus ja homoavioliitot ovat kirkkoa jakava aihe, joista on sallittava keskustella. Valtio on muuttanut avioliittolakia, mutta kirkolla on oikeus säilyttää oma kantansa. Korkein hallinto-oikeus päättää, saako pappi vihkiä vastoin kirkon vakiintunutta avioliittokäsitystä. On vaikea kuvitella, että kristinuskon perusteosta, Raamattua, määrättäisiin Suomessa vihapuheeksi katsottavana hengellisenä kirjallisuutena poltettavaksi.
Jeesus kiteytti Mooseksen käskyt kahteen: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi. Jopa vihamiehiä pitää rakastaa, joten eipä ole juuri ketään, ketä me saisimme vihata! Hän on myös verrannut toisen silmässä olevaa roskaa ja omassa silmässämme olevaa tukkia, ja sanonut ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”. En sen vuoksi halua paluuta muutaman vuosikymmenen taakse, jolloin homoja ja lesboja avoimesti pilkattiin.
Kaikki ihmiset ovat ketään tuomitsematta tervetulleita kirkkoon ja seurakuntaan. Virren 509 kirjoittajan tavoin ajattelen: ”Herra auta aina, etten ketään paina, etten toisten taakkaa suuremmaksi tee.” Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.
Kirkko on aina opettanut ja opettaa virallisesti edelleenkin, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Vuoteen 1993 asti se oli kirkkolaissa, mutta tipahti pois, kun avioliittokuulutuksista luovuttiin ja jäi enää kirkkokäsikirjaan. Kirkon oppi ei muuttunut ja pappien pitää sitä voimassa olevan 5 luvun 3 §:n ja oman pappislupaukensa mukaisesti noudattaa. Kirkon tunnustus on määritelty kirkkolain 1 luvun 1 §:ssä. Kirkkolakia tai muita säännöksiä ei avioliittolain muutoksen yhteydessä muutettu eikä eduskunnan päätöksillä voida edes vaatia muutettavaksi, joten kirkko noudattaa niitä edelleen.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ei ymmärtänyt tätä kirkon erityisasemaa eikä sitä, että piispa oli antanut papeille nimenomaisen ohjeistuksen pidättyä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Asia oli siten ko. papille täysin selvä eli hän toimi vastoin lakia, pappislupaustaan ja esimiehensä antamaa ohjetta.
Kirkkojärjestyksen 18. pykälän toinen momentti kuuluu seuvaavasti:
Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen.
Tämä asia olisi juridisesti huomattavan helppo, jos kirkolliskokous olisi hoitanut hommansa ja muuttanut kirkkojärjestystä siten, että siinä vaadittaisiin vihittävien olevan eri sukupuolta. Kuten tässäkin keskustelussa on useaan kertaan todettu, kirkolla on täysi autonomia kirjoittaa kirkkojärjestykseen ihan mitä se haluaa.
Täällä on paikalla kohta tusina juristia ja siitä huolimatta epäselvää oikeustilaa yritetään ratkaista puhumalla kirkon perinteestä vaikka jokainen tiedämme, että viralliset opetukset ja perinteet ovat tavattoman haastavia oikeusnormeja KHO:lle joka paljon mieluummin lukisi mitä, kirkkojärjestykseen on kirjoitettu.
Miksi kirkolliskokous ei ratkaise asiaa sillä helpolla tavalla, joka tekisi kirkon tahtotilasta täysin yksiselitteisen ja lopettaisi ongelma? Miksi kirkkojärjestykseen ei kirjata, että vihittävien tulee olla eri sukupuolta? Johtuuko se siitä, että kirkko ja sen päättäjät eivät sittenkään ole ihan varmoja, mitä he haluavat?
Tämä on ihan hölmöläisten hommaa, että kirkolla on täysi autonomia kirjoittaa kirkkojärjestykseen mitä se haluaa, mutta se jätetään tekemättä ja sormet ristissä toivotaan, että KHO siitä huolimatta osaisi ratkaista asian oikein.
Perhetoimikunnan jätettyä mietintönsä (1992) ja esitettyä samaa sukupuolta olevien parisuhteiden sääntelyä oli kutakuinkin selvää, että kyseinen lainsäädäntö on tulollaan. Kirkon johdossa olisi tulloin pitänyt viisaasti nähdä pitemmälle eikä tyytyä vain ko. toimikunnan mietintöön jätettyyn eriävään mielipiteeseen. Viimeistään parisuhdelain aikaansaamiseen tähtäävien lakialoitteiden (joiden syntyyn myönnän osasyyllisyyteni) 1990-luvun puolivälissä olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan kirkon johdossa. Mutta ei. Vielä parisuhdelain tultua hyväksytyksi arkkipiispa Paarma ilmoitti tekemässäni haastattelussa, ettei kirkko ryhdy mihinkään toimiin asian suhteen.
Kirkon johto on tärvännyt neljännesvuosisadan ja ajautunut umpikujan omaiseen tilanteeseen, jossa piispojen on kirkolliskokouksen patistamina puristettava jokin ratkaisu.
Jälkiviisaus on sitä maailman parasta viisautta. Mutta viisautta ei ole ollut niillä papeillakaan, jotka ovat lähtivät ajamaan muutosta omavaltaisin toimin. Väitettiinpä jopa sellaistakin, että pappien olisi ollut pakko jopa rangaistuksen uhalla ryhtyä vihkimään homopareja. Samaan sarjaan kuuluu tässäkin keskustelussa esitetty väite siitä, että avioliittolain muutoksen jälkeen kirkon olisi pitänyt määritellä kantansa samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.
On ymmärrettävä, että lähes kaksituhatta vuotta vanhan kristikunnan ajassa muutokset tapahtuvat hitaasti. Naispappeuteenkin siirtyminen vei vuosikymmeniä, mutta se tapahtui kirkolliskokouksen päätöksellä.
> Väitettiinpä jopa sellaistakin, että pappien olisi ollut pakko jopa rangaistuksen uhalla ryhtyä vihkimään homopareja.
Jos maistraatin henkikirjoittaja kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria, hän syyllistyy virkavelvollisuuden laiminlyöntiin. Rikoslain näkökulmasta luterilaisen kirkon pappi on henkikirjoittajaan verrattavissa oleva virkamies.
Koska kirkkokäsikirjan sisältämät kausaalitoimitusten ohjeet eivät ole oikeusnormeja, kirkollisesta vihkimisestä säädetään avioliittolaissa, kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Valitettavasti evankelis-luterilaisen kirkon osalta kirkkojärjestys on hyvin epäselvä, mitä tulee samaa sukupuolta olevan parin vihkimiseen. Kihlaparin sukupuolta ole määritellä vihkimisen esteeksi eikä kirkkojärjestyksessä myöskään anneta papille oikeutta kieltäytyä vihkimisestä.
Tottakai toivon, että KHO:n ei tarvitsisi käsitellä yhtään ainoata vihkimisestä kieltäytyvästä papista tehtyä valitusta vaan että kirkolliskokous pääsisi asiassa ratkaisuun, jos ei keskenään niin piispojen avustuksella. Näkisin myös, että tällä hetkellä johdonmukaisin laintulkinta KHO:lle olisi se, että se pitäisi lainsäädäntöä epäselvänä ja tästä syystä katsoisi ettei vihkivää pappia voida rankaista eikä myöskään vihkimisestä kieltäytyvää pappia voida rankaista. Itse kirkon oppiin KHO ei voi eikä sen kuulu ottaa kantaa.
Oma näkemykseni on se, että asiassa päästäisiin ratkaisuun jos kirkolliskokous kirjaisi kirkkojärjestykseen, että kirkon pappi voi vihkiä samaa sukupuolta olevan parin mutta että papilla on myös omantunnonvapaus kieltäytyä tällaisesta vihkimisestä. Tämän jälkeen ongelma olisi ratkaistu kumpaankin suuntaan.
Tämä olisi kompromissi. Kompromissin luonteeseen kuuluu se, ettei se välttämättä miellytä kumpaakaan osapuolta ja kumpikin osapuoli antaa periksi omista vaatimuksistaan. Toivoisin, että tässäkin asiassa järki voittaisi ja kirkon asioita ei tarvitsisi jatkossa ratkoa hallinto-oikeudessa.
Hyvä Mikko Nieminen! Nyt annat väärää tietoa.
Avioliittolain 17 §:n mukaan kirkollisen vihkimisen saa toimittaa evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Lain 17a §:ssä ilmoitetaan ne virkamiehet, jotka ovat velvollisia toimittamaan siviilivihkimisen. Tässä on vissi ero.
Kuten aiemmin kirjoitin, kirkon avioliitto-oppia ei ole kirjoitettu kirkkojärjestykseen, mutta se ilmenee kirkkokäsikirjan muotoiluista. Kirkon piispat ja kirkolliskokouksen perustevaliokunta ovat monta kertaa toistaneet kirkon avioliittokäsityksen, kirkolliskokous sai siitä selvityksen syksyllä 2016. Keväällä 2018 kirkolliskokous hylkäsi edustaja Jukka Hautalan ym. aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Kirkon kanta ei ole ollut epäselvä, ja piispat ovat sen kaikille kirkon papeille kertoneet.
Sovintoa haluan minäkin, mutta se ei voi perustua väärään käsityksen nykytilanteesta. Siksi joudumme odottamaan KHO:n kantaa siihen, onko papin noudatettava kirkon avioliittokäsitystä ja piispan ohjeistusta.
> Tässä on vissi ero.
Olet (tietysti) aivan oikeassa siinä, että papilla on avioliittolain mukaan vihkioikeus ja taas puolestaan (muun muassa) henkikirjoittajalla on vihkivelvollisuus. Pahoittelen kommenttini epätäsmällisyyttä tältä osin.
Viittasin aikaisemmassa kommenttissani rikoslakiin, mutta en sanonut ajatuksiani loppuun asti. Korjaan sen virheen nyt tässä.
Rikoslain 11. luvun 11. pykälä sanoo seuraavasti:
”Joka virkatoiminnassa asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen asemaan sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella, on tuomittava syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen.”
(Pykälä on pidempi, mutta kopioin siitä tämän keskustelun kannalta oleellisen sisällön.)
Ajattelen asiasta siten, että pappi joka virkamiehenä suostuu vihkimään heteroparin, mutta kieltäytyy virkamiehenä vihkimästä homoparia, on vaaravyöhykkeellä kyseisen rikoslain pykälän osalta siitä syystä, että evankelis-luterilaisen kirkon pappeja koskien ei ole lain tai asetuksen tasoista oikeusnormia, joka kieltäisi pappeja vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja tai antaisi heille oikeuden olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja.
Pappien oikeusturvan näkökulmasta olisi mielestäni parempi, jos kirkkojärjestyksessä joko selkeästi sanottaisiin, että pappi saa vihkiä vain miehen ja naisen muodostaman avioparin tai jos kirkkojärjestyksessä selkeästi sanottaisiin, että papilla on omantunnon syistä oikeus kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria.
Ongelma ei ole mielestäni kirkon opissa eikä siinä, mitä piispat sanovat avioliittoon vihkimisestä vaan ongelma on siinä, että lainsäädännön näkökulmasta evankelis-luterilaisen kirkon pappi on virkamies. Viranomaistoiminnan tulisi perustua lakiin ja on ongelmallista, jos virkamiehen toiminnan laillisuutta joudutaan arvioimaan lainsäädännön sijasta kirkon opin ja perinteen kautta.
Kirkolliskokous teki toukokuussa 2018 päätöksen kirkkojärjestyksen uusimisesta ja se tulee voimaan samaan aikaan kuin uusi kirkkolakikin. Huomauttaisin, että tässä yhteydessä kirkolliskokous ei päättänyt asettaa kihlaparin sukupuolta kirkollisen vihkimisen vaatimukseksi vaikka se olisi näin voinut tehdä. Eli homoparien vihkimisen osalta epäselvää ei ole ainoastaan lainsäädäntö mutta myös kirkon ylimmän päätöksentekoelimen näkemys, koska mitään kirjausta asian suhteen ei saatu aikaiseksi.
Tämän asian ongelmallisuus on mielestäni siinä, että kirkolliskokouksen päätöksenteko on määräenemmistösäädösten takia jumissa ja edustajien keskuudessa ei ole kykyä löytää kompromissia.
Kirkolliskokous ei pysty tekemään päätöstä samaa homoparien vihkimisen kaavan lisäämisestä kirkkokäsikirjaan.
Kirkolliskokous ei pysty kieltämään samaa sukupuolta olevien vihkimistä kirkkojärjestyksessä.
Olemme kirkossamme ajautuneet tilanteeseen, jossa kirkolliskokous ei pysty tekemään päätöstä siitä, onko homoparien vihkiminen sallitua vai kiellettyä, mutta sen sijaan kirkosta löytyy valtava määrä ihmisiä (todennäköisesti minä mukaan lukien), jotka eri foorumeilla huutoäänestävät siitä, mikä kirkon kanta asiaan ilmiselvästi on.
Ja samaan aikaan kun jokaisen oma mielipide asiasta on ilmiselvän oikea, hallinto-oikeudet epäsuorasti ratkovat kirkon vihkikysymystä.
Jos KHO yhtyy Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen, me kaikki tiedämme että samaa sukupuolta olevien vihkimisestä tulee de facto käytäntö kirkossa, koska kirkolliskokous ei pysty muuttamaan kirkkojärjestystä siten, että tuomiokapitulit voisivat rangaista vihkimisistä.
Ja todennäköisesti vaikka KHO antaisi tuomiokapituleille mahdollisuuden rangaistuksen antamiseen, vähintään Helsingin ja Espoon hiippakunnat tulevat katsomaan asiaa läpi sormiensa.
Tilanteessa jossa maito on jo kaatunut, olisi mielestäni järkevää tulla pois poteroista ja miettiä, jos omista periaatteista voisi sittenkin antaa sen verran periksi, että kompromissi saavutettaisiin. Kirkon kannalta olisi tärkeää, että asia saataisiin ratkaistua mahdollisimman nopeasti ja se edellyttäisi kirkolliskokousedustajilta sitä, ettei koko kirkon etua uhrata henkilökohtaisten periaatteiden takia.
Kiitoksia Mikko Nieminen ajatusrakenteissasi olevat virheet valaisevista kommenteista. Mistähän trollitehtaalta näitä ajatuksia tulee? Kuten Raamattu, lakikirjakin on luetteva kokonaisuutena, eikä vain poimittava yksittäisiä irrallisia lauseita. RL 11 luvun 11 §:stä sivuutit sen alussa olevat sanat ”ilman hyväksyttävää syytä”. Kirkon avioliittokäsitys on hyväksyttävä syy papille kieltäytyä kirkon opin ja opetuksen vastaisen vihkimisen toimittamisesta, joten pappi ei voi siten syyllistyä rikokseen.
Lainkohta ei myöskään edellytä, että hyväksyttävä syy pitäisi olla lain tasolla määritelty. Kirkon lainsäädäntöautonomia merkitsee, että kirkko voi itse päättää, millä lainsäädäntötasolla se avioliittolain 16 §:n tarkoittamat vihkimisen edellytykset säätää. Kirkkolain kokonaisuudistus oli luonteeltaan kodifiointi, jossa ei haluttukaan tältä osin muuttaa lain sisältöä, joten oikeustila vihkimisen edellytysten osalta pysyi samana kuin se oli aikaisemmin. Jatkossa parempia perusteluja please!
> Mistähän trollitehtaalta näitä ajatuksia tulee?
Toivoisin, että keskustelun sävy voitaisiin pitää sivistyneenä ja puhua asioista menemättä henkilökohtaisuuksiin tai nimittelemättä keskustelijoita trolleiksi.
Iso osa kommenttieni juridisista sisällöistä tulee hallinto-oikeuksien päätöksistä sekä oikeustieteen professorien julkisuudessa esittämistä näkemyksistä. Mielestäni oikeuslaitos tai yliopistojen oikeustieteelliset tiedekunnat eivät erityisesti trollaa.
Mielestäni tässä keskustelussa ei pitäisi pyrkiä ihon alle.
Pyydän anteeksi, tarkoitukseni ei ollut loukata. Minua vain ärsytti se, että toistuvasti väitit homoparin vihkimisestä kieltäytyvän papin syyllistyvän rikokseen. Perusteeksi esitit rikoslain säännöksen, josta jätit esittämättä sen osan johtolauseesta, joka vapauttaa papin rangaistusvastuusta. Tätä kutsuin trollaamiseksi, enkä väittänytkään, että Sinä olisit tämän väärän väitteen itse keksinyt. Samanlaisia väitteitä ja perusteluja esitettiin julkisuudessa, jopa Kotimaa-lehden palstoilla, vuodesta 2016 alkaen. Siksi minua kiinnostaisi tietää, mistä nämä edelleenkin esiin pulpahtavat väärät laintulkinnat oikein ovat peräisin.
> Siksi minua kiinnostaisi tietää, mistä nämä edelleenkin esiin pulpahtavat väärät laintulkinnat oikein ovat peräisin.
Onko meillä olemassa asiasta tuomioistuimen ratkaisu, vai mikä oikeuttaa kutsumaan sitä vääräksi laintulkinnaksi?
> Minua vain ärsytti se, että toistuvasti väitit homoparin vihkimisestä kieltäytyvän papin syyllistyvän rikokseen.
Tarkkaanottaen en tällaista väitettä esittänyt. Pohdin sitä, mistä pykälistä julkisuudessa esitetyt tulkinnat voisivat johtua. Tämän lisäksi arvioin, että papilla voisi olla riski tulla tuomituksia ja totesin, miten oikeustilaa voisi selkiyttää kirkkojärjestystä muuttamalla, jotta asiasta olisi selkeämmin kirjattua lainsäädäntöä pappien työn tueksi.
Syyllistyykö joku rikokseen vai ei, on tuomioistuimen päätettävissä oleva asia eikä minulla ole asiassa sanavaltaa. Käsittääkseni meillä ei ole yhtään oikeustapausta, jossa tuomioistuin olisi ottanut kantaa siihen, syyllistyykö pappi rikokseen jos ei vihi homoparia. Koska tuomioistuinlaitoksella on monopoli lakien tulkinnassa, en edes ymmärrä, miten minulla voisi olla asiasta faktatietoa.
Minulla ei ole kristallipalloa, josta näkisin miten KHO ratkaisee Pohjois-Suomen hovioikeuden tuomiosta tehdyn valituksen. Eikä minulla ole kristallipalloa, josta näkisin miten tuomioistuinlaitos tuomitsisi rikoksesta josta ei ole toistaiseksi tehty edes rikosilmoitusta. En ole missään vaiheessa esittänyt faktana, että jokin laintulkinta on oikea ja jokin tulkinta väärä.
Hei! Kirjoitit 10.1.2020 seuraavasti: ”Jos maistraatin henkikirjoittaja kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria, hän syyllistyy virkavelvollisuuden laiminlyöntiin. Rikoslain näkökulmasta luterilaisen kirkon pappi on henkikirjoittajaan verrattavissa oleva virkamies.” Seuraavalla kerralla siteerasit rikoslain 11 luvun 11 §:stä ko. rangaistussäännöksen jättämällä pois papin rangaistusvastuuseen olennaisesti vaikuttavan osan. Tekstisi antoi ymmärtää, että mielestäsi pappi voitaisiin tuomita rangaistukseen, jos hän kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon. Minä todistin, että näin ei voi tapahtua. Siihen ei tarvita tuomioistuinta, riittää kun lukee tuon lainkohdan kokonaan.
En jättänyt sitä tahallani pois, mutta olet ihan oikeassa, että olisin voinut kyseisestä rikoslain pykälästä kopioida myös sanat: ”ilman hyväksyttävää syytä”
Vaikka olisin huomannut myös tuon kohdan ottaa mukaan, kuten minun olisi pitänyt, se ei olisi silti muuttanut muuta tekstiä kyseistä kommentistani.
Väitän edelleen, että ”ilman hyväksyttävää syytä” on siinä mielessä väljä sanamuoto, että TUOMIOISTUINLAITOS joutuu tekemään tulkinnan siitä, miten sitä asiassa sovellettaisiin. Mielestäni kumpikaan meistä ei voi tuomioistuinlaitoksen puolesta etukäteen kertoa, miten sitä mahdollisessa oikeuden päätöksessä tulkittaisiin.
On hyvin mahdollista, että oikeus katsoisi kirkon perinteen muodostavan ”hyväksyttävän syyn”. Toisaalta julkisuudessa useampi oikeustieteen tohtori on myös esittänyt näkemyksen, jonka mukaan näin ei välttämättä olisi.
Mun kommenttini ydin ei kuitenkaan ole ajaa papeille rikostuomioita, ei todellakaan. Mun kommenttini pointti on kaiken aikaa ollut se, että vallitseva oikeustila olisi paljon selkeämpi, jos kirkolliskokous olisi kirjannut kirkon näkemyksen kirkkojärjestykseen.
Se, että kirkkojärjestyksessä ei kielletä vihkimästä homoparia eikä siinä sallita kieltäytymistä homoparin vihkimisestä, luo epäselvän oikeustilan. Ainakin Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden mielestä mitä tulee vihkimisestä rankaisemiseen.
> Minä todistin, että näin ei voi tapahtua
Niin kauan kuin meillä ei ole ennakkotapausta asiasta, en anna erityistä arvoa tällaisille ”todisteluille”.
Meistä kumpikin voi toki kertoa perustellun näkemyksensä asiasta, mutta kumpikaan meistä ei voi esittä asiaa faktana. Ymmärtääkseni tuomioistuinlaitoksella on monopoliasema tulkita lainsäädäntöä, joten pidin hyvin erikoisena, koulutuksesi huomioon ottaen, että ilman ennakkopäätöstä pidit jotain laintulkintaa vääränä ja kutsuit sitä trollaamiseksi.
En sanonut, että väärän laintulkinnan esittäminen on trollaamista. Kysymys oli siitä, että esitit rikoslaista tekstinpätkän huomaamatta, että sen oikean sisällön ymmärtämiseksi olisi pitänyt esittää pidempi lainaus lakitekstistä, minkä myönsitkin. Muutoin tämä juupas- eipäs -keskustelu alkaa olla hyödytöntä, eikä tunnu muitakaan enää kiinnostavan. Blogini otsikko oli ehkä turhan raflaava, mutta eniten keskustelua näytti herättäneen kysymys kirkon avioliittokäsityksestä ja sen merkityksestä KHO:ssa vireillä olevassa valitusasiassa. Kiitoksia kommenteista.
Sinä nyt tunnut loputtomasti takertuvan tuohon ”ilman hyväksyttävää syytä” vaikka totesin, ettei sen mukaan ottaminen olisi muuttanut kommenttini muuta sisältöä.
Olen edelleen samaa mieltä, mitä kirjoitin aikaisemmin. Ja olen sitä mieltä siitä syystä, ettei meillä ole ennakkotapausta siitä, mitä tuomioistuin pitäisi hyväksyttävänä syynä ja mitä ei. Emme voi varmuudella tietää katsoisiko oikeus papilla olevan hyväksyttävä syy kieltäytyä vihkimisestä tilanteessa, jossa asiaan ei ole otettu kantaa kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä.
Mutta ehkä tästä aiheesta ei ole tämän enempää sanottavaa. Kiitokset keskustelusta.