Siunausta ja muuta mukavaa

Rakkaat korkeat teologianoppineet kirkonmiehet ja -naiset.  Tehkää meille kerran selväksi, mitä eroa on vihkimisellä ja vihkimisellä ja siunaamisella ja siunaamisella. Kesälomakaudesta huolimatta. Tässä olisi nyt kertomisen paikka, selittelemättä ja kiertelemättä.

Tänään Hesarin mielipidesivuilla kirkolliskokouksen, kirkon ylimmän päättävän elimen, maallikkoedustaja rinnasti kauppakeskuksen vihkimisen ja samaa sukupuolta olevan parin vihkimisen kysymällä miksei toista voi tehdä kun toisenkin voi. Jos eroa on – niin kuin luulen – kertokaa se pian meille tavallisille pulliaisille ja muille asianharrastajille, jotta käytävä keskustelu voisi olla edes jotenkin asiatasolla.

Siis: mitä siunataan ja mitä ei, kun siunataan kauppakeskus, siunataan lumilinna, siunataan avioliittoon, siunataan parisuhde, siunataan kotimatkalle tai siunataan koti? Tai kun ei siunata.

Ei ole liikaa pyydetty, eihän?!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ’Vihkiminen’ nykyään on vesittynyt muoto antiikin mysteeriouskontojen initiaatioriiteistä, joissa vihittävä
    vihittiin lähinnä tietoon maan ja maailmankaikkeuden, ihmisen ja universumin salaisuuksista.
    Uudessa testamentissä tätä vihkimystä vastaa lähinnä ofiittiadeptin (’käärmeen’) Paavalille suorittama therapeuttivihkimys, jossa Paavalin ’käsi täytettiin’ -(mala jad hepr.) parantamiskykyyn johtavalla tiedolla. ’Vihittyjen’ kätten päällepanemisilla olikin alunperin tämä healing-merkitys.

  2. Kristityn ja kristillisen elämän suhteen tärkeintä lienee oleman Jumalan siunauksen tavoittelu ja saaminen.

    Raamatun vanha testamentti tosin kertoo ihmisten toisten siunaamisesta. Tällöin kyseessä oli kuitenkin henkilöt ja tekemiset jotka toteuttivat jumalan tahtoa ja olivat sopusoinnussa tämän lakien ja periaatteiden kanssa. Voisi tietysti kysyä mitenkä kauppakeskukset ja samaa sukupuolta olevat parit sopivat näihin raameihin. Samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhteitahan Raamattu ei hyväksy ja kauppamaailmassakin esiintyy piirteitä joita on toisinaan vaikeaa mahduttaa Jumalan periaatteiden piiriin.

    Raamattu puhuu myöskin Jumalan JHWH/Jahve/Jehovan ja Jeesuksen Kristuksen siunaamisesta ihmisten taholta.

    Itse asiassa niiden heprealaisten sanojen eri muotoja, jotka yleensä käännetään ilmauksilla ”siunata” tai ”siunaus”, käytetään Raamatussa n. 400 kertaa. Verbin ba·rak′ vastineena käytetään tavallisesti verbiä ”siunata”. Joissakin raamatunkohdissa tämä sana on käännetty ilmauksilla ”toivottaa hyvää” (1Sa 25:14), ”onnitella” (1Ai 18:10) tai ”tervehtiä” (2Ku 4:29).

    Kreikan kielen verbi eu·lo·ge′ō taas merkitsee kirjaimellisesti ’puhua hyvää’. Sanaa eu·lo·gi′a (kirjm. ’siunaus’) käytetään taas lisäksi Roomalaiskirjeen 16:18:ssa epäsuotuisassa merkityksessä ihmisen sydämen viettelemiseen tarkoitetuista ”mairittelevista puheista”.

  3. Siunaaminen on taivaallisiin kuuluva termi. Jumala on siunannut koko ihmiskuntaa antamalla Jeesuksen, ainoan Poikansa, syntiemme Sovittajaksi.
    Jumala siunaa vain ihmiset, jotka tahtovat nöyrtyen tulla Jeesuksen luo ja seurata Häntä opissa ja elämässä.
    Sielunvihollinen on kaiken synnin ja sen kirouksen lähde.
    Ihmiset ovat ottaneet siunaamis – käsitteen omiin käsiinsä ja tahtovat siunata ihmisiä, tapahtumia ja asioita oman mielensä mukaan, mutta se on turha, sillä Jumala ei koskaan siunaa syntiä eikä ihmisen itsekkäitä asioita.
    Olemme myös Jumalalle vastuulliset, jos vedämme Hänen Nimensä väärien asioiden ylle.

    • Salo: ”Jumala siunaa vain ihmiset, jotka tahtovat nöyrtyen tulla Jeesuksen luo ja seurata Häntä opissa ja elämässä.”

      Milläköhän valtuuksilla ja kompetenssilla Annikki Salo katsoo olevansa pätevä päättämään ketä tai mitä Jumala siunaa tai ei siunaa???

  4. Vihkiminen on juridiikkaa ja se voidaan suorittaa maistaraatissa tai vihkimisoikeudet omaava pappi, pastori tai muu hengellisen yhteisön virkailija voi sen tehdä.

    Sitten on vihkimisen toinen osa, jossa Jumalan pitäisi yhdistää yhteen tarkoittamansa ihmiset seurakunnan läsnäollessa ja Hänen sanansa siunauksella.

    Mieleen tulee eräs paneeli Karkun opistolla, jossa kysyttiin: Kumpi on tärtkeämpi osuus vihkimisessä juridiikka vai siunaaminen. Näistä on sanottava. Maallisesti juridiikka ja taivaallisesti siunaus. Siunaako Jumala kaikkea mitä me pyrimme ihmisinä siunaamaan, onkin sitten eri kysymys.

  5. Kirkollisina toimina käsitteiden käyttö on sekavaa. Vihkiminen on käsittääkseni maallinen toimi, siunaaminen kirkollinen. Kuitenkin papiksi ja piispaksi ”vihitään”. Se on siis ilmeisesti maallisen regimentin touhuja. Alemmat seurakunnan työntekijät siunataan tehtävään, siis kirkollinen toimi. Kirkkoherrat ja kappalaiset ”asetetaan” virkaan. Vivahtaa maallisen puolella olevalta touhulta. Avioliittoon vihkiminen on maallinen asia, avioliiton kirkollinen siunaaminen taas hengellinen. Hautaan meidät kirkon jäsenet ja jotkut muutkin omaisten pyynnöstä onneksi siunataan eikä ”vihitä”. Siis hengellistä puuhaa.

  6. Ainakin sen voi blogistille ”kiertelemättä ja selittelemättä” todeta (ja oikaista), ettei ainakaan kauppakeskuksia ”vihitä”. Vihkiminen rajoittuu kirkollisiin rakennuksiin. Ihmisten osalta avioliittoon ja kirkollisiin virkoihin. Avioliittoon vihkiminen taas määräytyy siitä, katsotaanko avioliitto kahden eri vai myös samaa sukupuolta olevien väliseksi instituutioksi. Kirkollisella vihkimisellä (avioliitto) on juridinen merkitys, siunaamisella ei. Siunaaminen on merkitykseltään väljempi. En tosin tiedä, onko kauppakeskuksia tosiasiassa koskaan siunattu. Yleensä siunataan ihmisiä tai heidän työtään, ei kulutushysteriaa.

  7. Jouko Karjalaiselle totean, että lukemani mukaan ainakin yksi kauppakeskus on siunattu. Valitettavasti en jaksa lähteä kahlaamaan milloin ja kuka tms.

    Blogistin kanssa lähetän saman pyynnön. Kertokaa nyt te kirkon virassa tai muussa työsuhteessa olevat, että mitä vihitään ja mitä siunataan, siis ihan virallisesti ja pykälien, ohjeiden jne mukaan.

    On sellainen tunne jo, että eivät ko. henkilöt itsekään tiedä ihan tarkkaan ja kaikenlaisia tulkintoja sitten saa lukea eli kuka vihkii ja siunaa mitäkin.

  8. Risto Voipiolle tiedoksi kaksi asiaa.

    Ensinnäkin. ”Korkeat teologianoppineet kirkonmiehet ja -naiset” tai ainakaan ne, joilla olisi oikeasti valtaa sanoa kysymästäsi asiasta jotakin pitävää, eivät lue tätä palstaa tai jos lukevatkin niin eivät ainakaan osallistu keskusteluun täällä. Sellainen vain näyttää olevan tapa ja niinhän se oli Sinunkin kohdallasi niin kauan kuin olit kirkon korkeasti palkatussa johtamisvirassa.

    Toiseksi. Ihmisten kieli nyt vain on kovin mutkikas ja sotkuinen. Ei kirkossa esimerkiksi siunata vainajien tuhkauurnia, vaikka täällä olleessa uutisessa (https://www.kotimaa.fi/artikkeli/tiimalasi-tuhkaus-ilman-siunaustilaisuutta-yleistynyt/) Suomen Hautaustoimistojen liiton Tiimalasi-lehden päätoimittaja Maija Lepolan mukaan niin tehtäisi. Hautaan siunaamisessa siunataan vainaja olkoon kokonaisena, murusina tai tuhkana, mutta tämä oikeastaan olisikin erillisen blogin paikka jos lomalaisena viitsin. Samoin kodin siunaamisessa siunataan ihmiset ja elämä kodissa. Noista urheiluhallien ja ostostaivaitten siunaamisista en tiedä.

    Lopuksi. Tosiasia on, että siunaamisen teologia kirkossamme on kauniisti sanottuna horjuva. Vähän samaan tapaan kuin ovat oikeusoppineiden käsitykset erilaisissa lain tulkinnan asioissa.

    • Tarja ja ehkä Raimokin ovat osuneet lähimmäs sitä, mitä blogissani pyysin. Pääpointtini on se, että ennen kuin voidaan järkevästi keskustella asioista, on käsitteet määriteltävä ja sitten niistä määrittelyistä on pidettävä kiinni. Ei vie eteenpäin, jos kukin keskustelee ”hyvää päivää, kirvesvartta” -linjalla omista käsitemäärittelyistään käsin.

      Kun puhutaan Suomen ev.-lut. kirkon vihkimis- ja siunaamiskäytännöistä, merkitystä on siinä keskustelussa vain sillä, mitä Suomen ev.-lut. kirkossa on päätetty olevan voimassa. Kaikki muu argumentointi on sivuasiaa, vaikkakin sinänsä opettavaista, informatiivista ja mielenkiintoista onkin.

      Pyyntöäni blogissani en kohdistanut Kotimaa24:n palstalla vastattavaksi, Raimon mainitsemista rajoitteista tietoisena (tosin en pyytänyt mielipiteitä, vaan faktoja). Mutta onhan muita foorumeita. Kun ne, jotka Suomen ev.-lut. kirkossa tietävät, eivät kerro, keskustelua käydään juuri niin sekavana kuin sitä nyt käydään. Ja vaikutelmaksi jää tuo, minkä Raimo osuvasti muotoilee: ”Tosiasia on, että siunaamisen teologia kirkossamme on kauniisti sanottuna horjuva”. Ja silloin juristille on selvää, että on noudatettava keskeistä laintulkinnen periaatetta ”in dubio pro reo” eli, kun asia on epäselvä, on ratkaistava asian puolesta eikä sitä vastaan.

  9. Jostain syystä kauppakeskukset joutuvat näissä keskusteluissa aina tulilinjalle. Lieneekö taustalla sellainen romanttinen ajatus, että asioiminen pikkusievässä torikaupassa on suotavaa, mutta jos kauppa on vähän isompi ja koreampi, siellä käyminen muuttuu kulutushysteriaksi? Pienen Siwan saa ehkä siunata, mutta Citymarkettia ei.

    ***
    Mitä tarkoittaa vihkiminen? Kirkollisessa merkityksessään se tarkoittaa erottamista, sitouttamista ja pyhittämistä. Kun puolisot vihitään toilleen ja toisiinsa, he eivät ole enää vapailla markkinoilla, vaan tarkoitetut toisilleen. Kun rakennus vihitään kirkoksi, se ei ole enää käytettävissä mihin tahansa, vaan se on erotettu kristilliseen käyttöön. Sama periaate on myös kirkon virkaan (diakoni, pappi, piispa) vihittäessä, vaikka käytännön urapolut sekoittavatkin tätä kuviota. Mutta periaatteessa pappikaan ei ole enää vapaa mies, vaan sitoutunut lupaukseensa palvella kirkon Herraa.

    Avioliittoon vihkimisessä on kaksi osaa. Vihkijä julistaa pariskunnan aviopuolisoiksi yhteiskunnalta saamiensa valtuuksien perusteella. Hän selvittää, ovatko vihittävät esteettömiä, ymmärtävätkö he, mitä ovat tekemässä ja tahtovatko he toisensa. Esteettömyys on tutkittu virkateitse jo aiemmin, ymmärtäminen selvitetään toimituskeskustelussa ja tahtominen todistajien tai seurakunnan läsnäollessa. Sen jälkeen vihkijä julistaa kaksi ennestään vapaata ihmistä toistensa puolisoiksi, eiuvätkä he sen jälkeen ole enää samalla lailla vapaat kuin ennen vihkimistä.

    Vihkimistä seuraa siunaus, jossa pappi ei enää toimi yhteiskunnan suomin valtuuksin, vaan Jumalan ja seurakunnan puolesta siunaa sen liiton, jonka puolisot ovat juuri solmineet ja jonka hän on julistanut. Siunauksella siunataan se, joka on jo olemassa. Tässä tapauksessa siunataan se avioliitto, joka juridisesti ja periaatteellisesti on olemassa (vaikka vasta minuutin parin ikäisenä).

    Miksi sitten toinen liitto siunataan ja toista ei? Miksi solmittu avioliitto siunataan, mutta rekisteröityä parisuhdetta ei? Blogisti varmaan tietää vastauksen kysmykseensä. Se johtuu tietenkin siitä, että kirkko ei ole näihin päiviin asti tunnustanut homoseksuaalien liittoa, siis hyväksynyt sellaista yhdessäolon muotoa. jos se hyväksyisi, se tietenkin myös siunaisi. Ja jos se joskus tulee hyväksymään, se varmaan silloin myös siunaa.

    ***
    Kirkko siis siunaa maamiehen pellot, koska se ei pidä maanviljelystä epäsopivana tai jopa synnillisenä asiuana. Kirkko siunaa koteja, koska kodeissa asuminen ei ole paha asia. Kirkko ei siunaa rekisteröityä parisuhdetta, koska se ei hyväksy homoseksuaalista yhteiselämää.

    Jos kirkon jäsenet tai vaikkapa Hesariin kirjoittavat papit haluavat muutosta kyseisiin käytäntöihin, kannattaa ennemmin argumentoida kirkossa homoseksuaalisen liiton hyväksyttävyyden puolesta, kuin pähkäillä kauppakeskuksia.

  10. Hannu Taanila sanoi joskus, luettuaan piispojen kannan sukupuolisuuteen, että: ”Seksuaalisuus on kaunis ja arvokas Jumalan lahja ihmisille, kunhan se ei ilmene ennen avioliittoa, avioliitossa eikä avioliiton jälkeen.”

    Homoseksuaalisen parisuhteen joku piispa siunaisi, toista puistattaa rukoilukin. Yksiselitteistä ohjetta ei kai ole. Kirkko suosii ja siunaa pysyvää parisuhdetta, paitsi ei homoseksuaalien kohdalla, joiden elinikäistä sitoutumista ja toisensa rakastamista se paheksuu.

    En ihmettle, jos monen vähemmän ”kristillisen” moraalinen intuitio ei tätä oikein tahdo ymmärtää.

Kirjoittaja

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.