Sielujen sympatia

Oletko koskaan törmännyt ihmiseen, jonka kanssa kemiat kohtaavat heti? Ihmiseen, jonka kanssa olo tuntuu heti kotoisalta ja joka on samalla aaltopituudella. Tunne ei (välttämättä) ole seksuaalinen, vaan täynnä lämpöä ja iloa ilman fyysistä vetovoimaa. Siinä hetkessä vain tuntuu, että tässä on ihminen, jonka kanssa synkkaa ja jonka kanssa on hyvä olla. Hetkessä syntyvä tunne tuttuudesta, siinä on jotain elämää suurempaa. Jotain selittämätöntä. Jotain pyhää.

Ihmisten kohtaaminen on minusta elämän suola. Kaikkien kanssa kemiat eivät aina kohtaa ja monen kanssa ne kohtaavat ilman ihmeellisempiä tunnekokemuksia suuntaan tai toiseen. Ja sitten on niitä hetkiä, jolloin tajuaa elämänsä muuttuvan kerralla, kun vastaan tulee ihminen, jonka kanssa löytää kotoisan tuttuuden heti. Uusi ihminen tuntuu heti vanhalta ystävältä. Tämä tunne on sanoin kuvaamaton. Sielujen kohtaaminen, sukulaissielun löytyminen - usein vielä yllättäen. Tässä on jotain taianomaista.

Monet ihmissuhteeni ovat alkaneet vähitellen ja kasvaneet täyteen kukoistukseensa ajan kanssa. Ja sitten on ollut kohtaamisia kuin salamoja kirkkaalta taivaalta. Välillä vastaan tulee erityisiä sukulaissieluihmisiä, jotka iskevät lujaa ja jättävät ikuisen jäljen. Sukulaissieluni ja minä olemme kohdanneet yhtäkkiä, löytäneet heti yhteisen sävelen ja hämmentyneet molemmat kohtaamisen tunnereaktion voimakkuutta. Eron hetkellä (jos tiet ovat siinä hetkessä kulkeneet eri suuntaan) olemme tunteneet vieroitusoireita ja olleet hämmentyneitä, että yhteinen hetkemme päättyy (sillä erää). Tunne on vertaansa vailla. Minulle on käynyt tällä tavoin joitain kertoja. Ikä- ja kulttuurieroilla, sukupuolella tai ulkoisilla ominaisuuksilla ei näissä hetkissä ole väliä, kun ihminen näkee ihmisen sielusta sieluun.

Eräs ystäväni sanoi kauniisti kohdatessamme ensi kerran "tapaamme elämämme ihmiset silloin, kun meidän on määrä ja tarkoitus heidät tavata". Uskon tähän täydestä sydämestäni. Kaikkia hetkiä ja elämämme ihmisiä emme itse valitse, ja siksi sukulaissielujen löytyminen on niin merkittävää.

Noina taianomaisina hetkinä tunnen erityisen voimakkaasti, että Jumala on ja toimii.

Tommy Tabermannin kauniin runon sanoin:

"Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho, toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa. Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä on vähemmän ihminen ihmisille, vähemmän kuin ihminen voi olla. Ihminen tarvitsee ihmistä."

Tänään kiitän Luojaa elämäni ihmisistä. Ja aivan erityisesti sukulaissieluista, joiden kanssa elämänpolkumme ovat kohdanneet. Samalla rukoilen, että monen kokema yksinäisyys helpottaisi ja jokainen löytäisi elämäänsä ihmisen tai ihmisiä jakamaan yhteisiä hetkiä ja ihmisyyttä.

4 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Sukulaissielun vierellä voi vain olla. Istua vierekkäin aivan kuin runon ”Kaksi vanhaa varista”. Puhumatta juuri mitään ja kuitenkin ollaan läsnä. Toisen olemiseen mitenkään puuttumatta. On tilan tunnetta molemmille riittävästi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kuinka tärkeitä ovatkaan juuri ne tietyt ihmiset, kultaa kalliimpaa on löytää itsensä rakkaidensa ympäröimänä… Olla rakastettu ja saada rakastaa, siinä on ihmisen elon tärkein oppi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Niin, olen havainnut saman koskien minulle aivan tuntemattomiakin ihmisiä esim. junassa tai bussissa. On energiasyöppöjä ja energiaa antavia. Rauhaa tuovia ja levottomuutta luovia. Teosofiassa puhutan parisieluisuudesta eli näillä ihmisillä on saattanut edellisissä elämissä olla yhteisiä tekijöitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Ja kuitenkin, jo alkumetreillä on siinä aina, vain väliaikaisuuden tuntu.

    Ennenkuin huomaatkaan, hän jo edelläsi käy, tai hän taaksesi jää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Laura Leipakka

    Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit