Seurakuntavaalit Suomen Turussa ja muualla Suomessa

Kun tottuu vakituisesti kirjoittamaan, on vaikea olla ilman foorumia, alustaa, missä voi ilmaista itseään. Miksi kerron tämän? Koska minulla oli niin iso sanomisen tarve, että kirjoitin seurakuntavaaleista ihan vain sähköpostiviestinä joukolle turkulaisia pappeja ja kirkon ja median vaikuttajia. Yksi syy on siinä, että olen onnistunut töpeksimään sähköisessä viestinnässä niin, että vaikka Facebookissa on kaksi tai kolme Heikki Palmua, en enää pääse sisään omille FB-sivuilleni.

Sitten minulla välähti: kotimaa24! Ja tässä sitä ollaan, voin vähitellen siirtyä itse asiaan.

En kirjoita vain evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleista marraskuussa 2018, siis ensi kuussa. Samalla koetan sanoa jotakin kirkkomme suhtautumisesta keskusteluun, julkisuuteen ja yhteisten asioitten hoitoon eli politiikkaan.

Tämä vuosi satavuotismuistoineen on taas kerran osoittanut, että kirkkomme suhde politiikkaan on enemmän kuin vaikea, se on traumaattinen. 1900-luvun alun kirkko, jossa oli erilaisuutta ja myös myötämieltä työväen pyrkimyksille jähmettyi valkoisten kirkoksi, joka aktiivisesti toimi työväestöä vastaan. Ihmeellistä kyllä työväki ei sitä kuitenkaan jättänyt vaan pysyi kirkossa sotien välisen ajan, huolimatta pappien laajasta osallisuudesta Akateemisessa-Karjala-Seurassa ja Isänmaallisessa kansanliikkeessä.

Talvi-, Jatko- ja Lapin-sotien jälkeen oli kaikki toisin. Asevelipapit vapauttivat kirkkoa sen oikeistohurmasta, syntyi Kristillisten sosialidemokraattien Veljeysliike, johon suuri osa SDP:n kansanedustajista kuului ja tietysti paljon muuta. Kari kyllä kuvasi Kokoomus-puoluetta kypäräpäiseksi papiksi, mutta se ei ollut koko totuus. Toivo I Palo ja Juhani Veikkola rakensivat kirkon yhteiskunnallista työtä. KYT:n Rauhantyönryhmässä oli m.m. puheenjohtajana Eero Bäckman ja jäseninä Heikki Waris, Irja Askola ja allekirjoittanut.

Esipuhe oli ehkä turhan pitkä, mutta nyt pääsen aiheeseen: Marraskuun 2018 seurakuntavaaleihin. En kirjoita ”puolueettomana” vaan puolueellisena, SDP:n jäsenenä ja Suomen kristillisten sosialidemokraattien puheenjohtajana.

Vanhemmat toverit kuten Turun kirjastonjohtaja Kirsti Saksa ovat minulle kertoneet, kuinka heille on tullessaan esitetty kysymys: ”Miksi te tuotte politiikkaa seurakuntien hallintoon?” Kysymys on sekä naiivi että typerä. Kymmenien vuosien ajan, lähes koko Suomen itsenäisyyden ajan määräysvaltaa seurakunnissa ovat käyttäneety porvarit. Joko suoraan, oikeilla nimillä tai sitten ”puolueettomuuden” savuverhon takaa.

Nyt jo useamman vaalikauden ajan ovat suomalaisen demokratian perustavat rakenteet, poliittiset puolueet olleet hyväksyttyjä ja toivottuja seurakuntahallinnon tekijöitä. Toki muutkin ryhmittymät ovat hyväksyttyinä mukana seurakuntien hallinnossa. Turkulainen erikoisuus on partiolaisten erittäin vahva edustus. Omassa seurakunnassani, Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa on Kokoomuksen ja partion ehdoton enemmistö. He eivät ole koskaan eri mieltä, olipa kysymys partiolaisten lähettämisestä Jamboree-leirille Japaniin tai taas uuden purjeveneen hankkimisesta partiolaisille. Olen itsekin partiolainen, Kalannin Metsä-Veikkojen Karhu-vartion johtaja ja lippukunnan jaostonjohtaja. Silti näen ongelmana sen, että yhteiskunnan demokraattisen systeemin edustajista meitä on läsnä vain ehdoton vähemmistö, Keskustan Lauri Palmunen, Vasemmistoliiton Tom Linkinen ja minä, SDP-läinen. Onko oikein, että moniin puolueisiin kuuluvista seurakuntalaisista on määräävässä asemassa vain yksi ryhmä? Onko kansankirkko Kokoomuksen kirkko? Eikö meidän muitten puolueitten olisi aika lähteä vaaliuuurnille? Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 70% kansasta.

Tavallaan taakse jäänyttä on jo kauhistelu ”kirkon politisoitumisesta”. Piiloporvarillinen kirkko on muuttunut avoimesti organisaatioksi, jossa myös puolueilla on vaikutusvaltaa. Kirkon puolueet ovat, tässä järjestyksessä: Keskusta. Kokoomus ja SDP. Vahvin kirkkopuolue on Keskusta. Sen voimalla seurakuntien taloudenhoito hajasijoitettiin, niin että keskukseksi tuli Oulu. Operaatio ei ollut varsinainen menestystarina. Tavoitteena olivat säästöt, mutta ensimmäinen vuosi oli yli kymmenen miljoonaa miinuksella.

Mitä sitten voidaan sanoa puolueista paikallistasolla? Käytän esimerkkinä Suomen Turkua, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymää. Toimittuani 11 vuotta päätoimisena työnohjaajana ja työyhteisökonsulttina tunnen Turun seurakunnat sisältäpäin. Turku ja Kaarina on ollut Suomen vahvimpia seurakuntayhtymiä, varakas, hyvinkin varakas seurakuntatalous. Sillä oli kymmenien miljoonien eurojen sijoitusvarallisuus, jonka huomattavat tuotot käytettiin seurakuntien toimintaan. Samalla seurakuntayhtymä oli sortunut kiinteistörakentamiseen periaatteella ”sulle-mulle”. Jokainen seurakunta sai läpi omat investointinsa. Toiset tukivat, tietoisina siitä, että oma vuoro tulisi kohta. Seurakuntayhtymä rakensi itsensä köyhäksi. Viimeiseksi rakennetiin Henrikin kirkkoon tuplatilat, vaikka seurakunnan jäsenmäärä oli jyrkässä laskussa. Painopiste oli grynderien edussa, ei seurakunnallisessa toiminnassa.

Tämä tie on kuljettu loppuun. Viimeinen niitti oli Kupittaan seurakuntakodin myynti grynderille, vastoin Tuomiokirkkoseurakunnan omaa päätöstä. Tämän rakennusliikkeitten rikastuttamisen on nyt loputtava. Lihavien vuosien jälkeen ovat edessä laihat, nyt on ajettava seurakuntien omaa toiminnallista etua. Leikkaukset diakoniatyössä on lopetettava. On satsattava lapsiin ja nuorisoon ja samalla oltava innovatiivisia: Kuinka saamme nuoret ja perheet mukaan?

Vauraan kirkon Baaberin vankeus on nyt jätettävä taakse. Kirkko on tosi iso työnantaja, meillä on Suomessa 20.000 työntekijää. Se on liian paljon, meidän on tultava toimeen vähemmällä. Vähemmillä kiinteistöillä ja vähemmillä työntekijöillä.

Alkukirkossa sanottiin, että kirkon rikkaus ovat köyhät. Tätä kannattaa miettiä, mutta varmaa on, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon rikkaus ovat seurakuntalaiset. Meillä on heissä valtava voimavara. Vielä emme ole osanneet sitä käyttää, mutta kulkekaamme eteenpäin. Olemme tien kansaa. Seurakuntia hyödyttää aivan olennaisesti se, että ennen neuvoston ja valtuuston kokouksia käydään ryhmäkokouksia. Että ryhmät tulevat kokouksiin valmistautuneina ja asioihin perehtyneinä.

Seurakuntien hallinto on rakennettu kuntahallinnon mallin mukaan, mutta niissä on yksi olennainen ero. Kunnissa eri ryhmät valmistautuvat päätöksentekoon huolellisesti. Ne neuvottelevat isoista ratkaisuista ensin ryhmien sisällä ja sitten ryhmien välillä. Seurakuntahallinnossa tämä lähes puuttuu, valmistelu on suurimmalta osalta virkamiesvalmistelua. Tämä on Turussakin aiheuttanut tosi huonoja ratkaisuja, esimerkkinä jo mainitut Henrikin kirkon hulppea laajennus ja Kupittaan seurakuntakodin myynti grynderille. JOS seurakunnissa ei toimisi oikeiston hegemonia, eikä selkeitten ryhmien puute, vaan useamman puolueen vahvat ryhmät, siirtyisi päätöksenteko nykyisestä sattumanvaraisuudesta rationaaliselle pohjalle. Jos joku haluaa kutsua sitä politisoitumiseksi, olisi se samalla yhteisten asioitten hoidon siirtymista avoimempaan, keskustelevampaan ja järkevämpään suuntaan.

  1. Heikki Palmu :”lähes koko Suomen itsenäisyyden ajan määräysvaltaa seurakunnissa ovat käyttäneety porvarit. Joko suoraan, oikeilla nimillä tai sitten ”puolueettomuuden” savuverhon takaa.”

    Pitäisikö entisenä ”ryssänkirkkolaisena” ja politiikkanne evl.kirkon papin ”jumalan sanan” vuoksi ortodoksikirkosta eronneena evl.kirkkoon kuuluvan puolueisiin sitoutumattoman puokisoni rinnalle sitoutuneena ”kunnes kuolema meidät erottaa”, kiittää teitä ”puolueellisuudestanne”?

    Pienyrittäjät on ammattinsa vuoksi luokiteltu tässä yhteiskunnassa ”riistoporvareiksi”, mitä asennetta mielestäni kuvaa myös se, että kun Hs. viime vuosikymmenellä kysyi puolueiden edustajilta pitäisikö Yrittäjät-järjestö hyväksyä tupo-neuvotteluihin, puolueenne mielipidejohtajiin kuuluva vastasi, että ”ei, koska he eivät kanna ynteiskunnallista vastuuta”.

    Jos kiittää pitää, niin samalla voin ilmeisesti kiittää siitäkin, että nälkään tapetun ortodoksi-isoisänsä Suomenlinnan vankileirin seurauksena menettänyt isäni ja muutamat muutkin läheisemme erosivat evl.kirkosta, jonka ”politisoituneiden saarnojen” mukaan universaali-rakkautta (agape) ei ole olemassakaan.

  2. TUULA,
    olet elämässäsi kokenut kovia, rankkoja asioita. Ne vaikuttavat aika paljon siihen, mitä kenellekin vastaat.

    Yksi läheinen ihminen erosi ortodoksikirkosta ja liittyi meihin luterilaisiin. Sanoin hänelle, että olisin toivonut hänen jäävän omaan kirkkoonsa. Münchenissä oli saksalais-suomalainen ystäväperhe, jossa toinen lapsista kastettiin äidin mukaan evankeeliseksi ja toinen isän mukaan katolilaiseksi. Se oli minusta tasapainoinen ja hyvä ratkaisu.

    Mitä mieltä olet siitä, että seurakunnissamme olisi useita, eri tavalla ajattelevia (poliittisia tai ei-poliittisia) ryhmiä, ja että ne ennen kokouksia neuvottelisivat keskenään ja toisten ryhmien kanssa?

    • Heikki Palmu :”Mitä mieltä olet siitä, että seurakunnissamme olisi useita, eri tavalla ajattelevia (poliittisia tai ei-poliittisia) ryhmiä, ja että ne ennen kokouksia neuvottelisivat keskenään ja toisten ryhmien kanssa?”

      Melestäni hyvä idea, mutta kun olen kokonaisvaltaiseen laatujohtamiseen (TQM) ”hurahtanut”, neuvotteluissa pitäisi mielestäni hyödyntää osallistavia ryhmätyötekniikoita, että perinteisestä ”simputus-kusetus” –mallista ja ”mätämunateorioista” voidaan luopua.

      Onnistunut laatujohtaminen tekee työyhteisöstä toimintaryhmän, jonka jäsenet ymmärtävät, että omien mielihalujen ja oman arvovallan toteuttamisen tarve saattaa olla ristiriidassa yhteisen edun kanssa ja jäseniä yhdistää tietoinen pyrkimys organisaation päämäärän saavuttamiseen ja keskinäisistä ”hiekkalaatikkoleikeistä” eli etenkin puolueille tyypillisestä perinteisestä kilpailusta organisaation eri työalojen ja ihmisten välillä voidaan luopua.

  3. Minulle kävi myös köpelösti pari viikkoa sitten. Läppäri hajosi ja meni jopa pari viikkoa ennen, kuin sain tämän uuden . Oli orpo olo, kun ei ollut konetta, johon purkaa sydäntään.

    Siitä on aikaa kun viimeksi olin neuvostossa. Nyt tänne syntymäkotikuntaani muutettuani, lupauduin leikkiin mukaan. Meillä on täällä yhteinen lista. Nyt en tiedä mitään siitä kuka mitäkin ryhmää edustaa ja se on hienoa.

  4. SEPPO,

    Jeesuksen puolesta en uskalla sanoa. Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta ja opetti meitä rukoilemaan: ”Tapahtukoon sinun (=Jumalan) tahtosi myös maan päällä. Se tehtävä meillä on.

    Martti Lutherin jako kahteen hallintaan, maalliseen ja uskon alueisiin on edelleen ihan käyttökelpoinen. Uskontoa ja politiikkaa ei tule sotkea, mutta usko vaikuttaa myös politiikkaan. Sen tulisi olla inspiraation, voiman, vaikuttamisen lähteenä arkisessa elämässä. Ja Raamatun Jumala asettuu tekstien mukaan heikon ja sorretun puolelle.

  5. Seurakuntien päätöksenteossa nousee esiin monia asioita, joissa poliittinen puoluejako ei päde. Kyse on vastaavista asioista, joista myös eduskunnassa on ollut tapana jättää tekemättä ryhmäpäätöksiä. Tässä suhteessa onkin oikein, ettei poliittiset puolueet ohjaa jäsentensä päätöksentekoa seurakunnallisissa luottamustehtävissä, olivatpa he tulleet valituksi tehtäviinsä minkä nimiseltä listalta tahansa, taikka olipa kyse mistä uskontokunnasta tahansa. En tosin ole kuullut että toisen kansankirkkomme Ortodoksisen kirkon seurakuntaneuvostoissa tai esimerkiksi Helluntaikirkon seurakuntien vanhemmistoissa olisi poliittisin perustein valittuja jäseniä.

    Esimerkiksi kotiseurakunnassani Espoon Olarin seurakunnassa on käynnissä olevissa seurakuntavaaleissa poliittisesti aktiiveja jäsenkirjademareita peräti kolmella eri ehdokaslistalla. Heistä enemmistö on siis muilla kuin poliittisen tunnuksen alla olevalla listalla. Taustalla ei ole puoluepolitiikka, vaan näkemyserot kirkon omissa asioissa, kuten esimerkiksi seurakuntayhtymän tavassa tukea kirkkomme lähetysjärjestöjen työtä. Ehdokaslistojen muodostumisessa käsitys seurakunnan perustehtävästä painaa siis enemmän, kuin puolueiden jäsenkirjat. Ei jäsenyys jossakin poliittisessa puolueessa ratkaise esimerkiksi sitä, minkä muotoisia jumalanpalvelusyhteisöjä seurakuntaan olisi tarkoituksenmukaista rakentua taikka mikä on taloudellinen painotus kirkkomusiikin ja diakoniatyön välillä.

    • JUKKA,

      KIITOS viestistäsi. En ole kanssasi mistään eri mieltä ja tiedän, että esim. Tulkaa kaikki-listoilla on paljonkin demareita. Vasemmistolainen ystäväni on Turussa Vihreiden listalla, kun omaa listaa ei ole.

      Puolueiden listoja tai samantapaisia kannatan siksi, että kokouksiin vaim.istautuminen ja yhteistyö ryhmien välillä kohentuisi. Nyt se on ainakin Turussa sattumanvaraista, arpapeliä.

    • Meillä Espoossa demareita on mukana sekä Tulkaa kaikki henkisellä Kaikkien kirkko listalla että lähetysmäärärahojen tasapuolista jakamista kannattavalla Yhdessä matkalla – listalla. Äänestäjillä on oikeus valita.

  6. Blogistilta painavaa tekstiä, josta poimin:

    ”1900-luvun alun kirkko, jossa oli erilaisuutta ja myös myötämieltä työväen pyrkimyksille jähmettyi valkoisten kirkoksi, joka aktiivisesti toimi työväestöä vastaan.”

    Kun pentuna kävin kirkossa ja opin lukemaan, ihmettelin suuresti Mannerheimin päiväkäskyä, joka oli näkyvällä paikalla kirkossa. En siitä koskaan kysellyt keneltäkään enkä tiennyt sen syntyhistoriasta, mutta se antoi kuvan kirkosta, jossa Jumala on korvattu Mannerheimilla. Vasta aikuisiällä ymmärin Mannerheimin edustavan sotilaana valkoista Suomea.

    Mannerheim kirkossa kuvaa kirkkoa osuvammin kuin mikään muu. Olen kirkossa vieras ja edustan toista ideologiaa kuin kirkko, vaikka uskon kaiken sen, mitä pyhiin kirjoituksiin on kirjoitettu.

    Lapsen hiljainen toive 50 vuotta sitten oli, että Mannerheimin päiväkaäsky poistettaisiin kirkoista.

    • Öö, annoin kehnon todistuksen matemaattisesta osaamisesta. Viimeisen lauseen pitää kuulua: ”Lapsen hiljainen toive 60 vuotta sitten oli, että Mannerheimin päiväkäsky poistettaisiin kirkoista.”

      Olen monasti matkan varrella pohtinut, miksi muistan niin hyvin kohtaamiseni Mannerheimin kanssa. Se oli jotain niin merkittävää, etten lapsenmielessäni sitä ymmärtänyt, joten se jäi kuin kiveksi kenkään hankaamaan, loppu elämäksi. Tai ehkä lapsi näki epäjumalan ja se säväytti syvimpiä, tiedostamattomia maailmoja.

Kirjoittaja

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!