Evankelisluterilaisessa kirkossamme käytiin juuri arkkipiispan vaali. Uudeksi arkkipiispaksi valittiin Espoon piispa Tapio Luoma. Arkkipiispalla on tärkeä merkitys siinä, millaiseksi ihmiset mieltävät kirkon. Arkkipiispa toimii kirkon äänenä julkisuudessa näkyvimmin kaikista kirkon johtajista.
Tänä vuonna kirkossamme järjestetään myös toiset tärkeät vaalit, nimittäin seurakuntavaalit. Niiden merkitys kirkon tulevaisuudelle on vielä suurempi kuin arkkipiispan valinnalla.
Seurakuntavaalit ovat 18.11.2018 teemalla Minun kirkkoni. Ennakkoäänestyksen ajankohta on 6.-10.11.2018. Vaalipäivää siirrettiin aikaisemmasta isänpäivästä viikolla eteenpäin. Ehdokasasettelu vaaleihin päättyy 17.9.2018. Ehdokkaan tulee olla konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää viimeistään 18.11.2018 18 vuotta. Lisäksi on määre, että ehdokkaan tulee olla ”kristillisestä vakaumuksesta tunnettu”. Ehdokkaan tulee olla 17.9. sen seurakunnan jäsen, johon hän asettuu ehdolle. Äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä.
Seurakuntavaaleissa valitaan jäsenet seurakuntien kirkkovaltuustoihin ja jäsenet yhtymäseurakuntien yhteisiin kirkkovaltuustoihin ja seurakuntien seurakuntaneuvostoihin. Yhtymäseurakuntien kohdalla toimitetaan siis kahdet vaalit samanaikaisesti. Vaalien sivusto seurakuntavaalit.fi avattiin 1. maaliskuuta. Siellä on monipuolisesti tietoa itse vaaleista ja myös ehdokkaaksi asettumisesta.
Minun kirkkoni (#minunkirkkoni) vaalien teemana
Tämän vuoden seurakuntavaalien teemaksi on valittu Minun kirkkoni. Se jakautuu viiteen alateemaan. Minun kirkkoni – uskoo, toivoo, rakastaa, uudistuu ja on lähellä. Ensimmäiset alateemat tulevat suoraan kirkon voimassa olevan strategian arvoista ja ne ovat myös perinteiset ”kristilliset hyveet”. Kaksi muuta alateemaa on valittu painottaen uudistumisen ja ihmisiä lähellä olemisen teemoja.
Seurakuntavaalien viestintäkampanja pohjautuu edellä mainittuun teemaan, joka on esillä paljon muodossa #minunkirkkoni. Kampanjan ensimmäinen vaihe ajoittuu kevääseen eli ehdokasasettelun aikaan ja toinen syksyyn ja ennakkoäänestysaikaan. Tavoitteena on uusien ja eri taustoista tulevien ehdokkaiden saaminen ja äänetysaktiivisuuden nostaminen. Viime vaaleissa 2014 se oli vain vajaat 16% vaikkakin alueelliset erot olivat suuria.
Seurakuntavaaleilla on vahvasti paikallinen merkitys eli niissä valitaan päättäjät paikallisseurakuntien hallintoelimiin. Niillä on myös kokonaiskirkollinen merkitys, koska valitut päättäjät valitsevat myös kirkolliskokousedustajat. Näin vaaleilla valittujen merkitys ulottuu myös epäsuorasti kokonaiskirkon päätöksentekoon.
Monipuolinen ehdokasjoukko aktivoi myös äänestäjiä
Kirkon tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että vaaleihin saadaan ehdolle mahdollisimman monipuolinen joukko kirkon jäseniä. Vaalien ehdokasasettelulla on suora merkitys äänestysaktiivisuuteen. Jos ehdokkaiksi saadaan entistä enemmän ja entistä monipuolisempi joukko, sitä herkemmin myös erilaiset ja eri-ikäiset kirkon jäsenet lähtevät äänestämään.
Ehdokasasettelulla on suuri merkitys myös siksi, että seurakuntien päättävien elinten tulisi olla jonkinlainen läpileikkaus seurakunnan jäsenistöstä. Nyt tilanne on sellainen, että päättäjät ovat enimmäkseen yli 50-vuotiaita ja jopa yli 60-vuotiaita. Päättäjät tulevat kyllä eri taustaryhmistä, mutta enemmistö heistä lienee poliittista oikeistoa (ml. KD) tai keskustaa edustavia. Tosin kirkossamme myös sosiaalidemokraateilla on vahva sija, joka näkyy kuitenkin enemmän vaikkapa papistossa kuin luottamushenkilöiden joukossa. Kirkon kannalta on harmillista, että vihreiden ja vasemmistoliiton edustus puuttuu lähes kokonaan päättäjien piiristä. Tosin heistä yleensä suurempi osuus on kirkkoon kuulumattomia kuin muusta väestöstä. Perussuomalaisten osuus on myös ollut vähäinen ja jäänee puolueen muutosten myötä vähäiseksi.
Edellisestä joku voi närkästyä ja todeta, ettei kirkko ole poliittinen pelikenttä. Ei olekaan, mutta suomalaisten ja myös kirkon jäsenten todellisuutta on se, että ihmiset kuuluvat vahvemmin tai löyhemmin eri taustaryhmiin. Jos kirkon päättäjissä on pääasiassa edustajia vain joistakin ryhmistä, ei tilanne ole paras mahdollinen. Sekin on selvästi todettava, että ehdokkaaksi voi hyvin ryhtyä vaikka ei olisi poliittista taustaa tai mitenkään mukana politiikassa millään tasolla.
Päättäjän rooli
Vaalien osalta on hyvä myös avata sitä, mitä päättäjän rooli todellisuudessa on. Jotkut aktiivisesti ehdolle asettuneet ja valituksi tulleet ovat menneissä vaaleissa ja niiden jälkeen myös pettyneet. Todellisuus on ollut muuta kuin mitä he odottivat.
Työskentely pelkästään vaikkapa kirkkovaltuuston jäsenenä ei ole välttämättä kovin motivoivaa. Tämä johtuu paljon myös siitä, että asiat tulevat ylimpään päättävään elimeen hyvin pitkälle valmisteltuina. Silti kirkkovaltuustolla on tärkeä rooli. Siellä päätetään seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelmasta eli miten ja mihin seurakunnan varat käytetään. Siellä päätetään virkojen perustamisesta ja seurakunnan omaisuuden hoidon asioista.
Aktiiviselle vaikuttajalle motivoivampi paikka on kirkkoneuvosto ja seurakuntaneuvosto. Siellä käsitellään paljon myös toimintaa lähellä olevia asioita ja valmistellaan kaikki asiat kirkkovaltuustolle. Sama henkilö voi kuulua molempiin elimiin ja nykyisin myös kaikki kirkkoneuvoston jäsenet voivat olla kirkkovaltuuston jäsenistä valittuja. Nyt valittavien päättäjien rooli ja toiminta ”värittyy” myös siitä, että kirkon ja seurakuntien resurssit pienenevät ja on päätettävä, mihin ne käytetään. On tehtävä myös kipeitä säästöpäätöksiä, näin ainakin tiukemman talouden seurakunnissa.
Kirkossa ja seurakunnassa voi vaikuttaa myös muuten kuin hallinnossa. Päättäjä voi toimia myös toiminnan vaikuttajana, toimijana ja vapaaehtoisena. On hyvä muistaa ero päättäjän roolin ja operatiivisen toiminnan roolin välillä. Silti tulevaisuuden kirkossa kirkon jäsenten tulisi olla enemmän myös kirkon toiminnan toimijoita. Toki luterilaisen ajattelun mukaan jokainen kirkon jäsen toimii omalla paikallaan arjen kutsumuksissa ja siten myös toteuttaa kirkon tehtävää, uskoa ja rakkautta.
Muutoksen tarve ja seurakunnan omistajuus
Kirkon tulevaisuuden kannalta seurakuntiimme tarvitaan raikkaita muutoksen tuulia. Aina on toimittava aikaisempaan työhön perustuen ja muistettava jatkumo ja yhteys, johon tullaan toimijaksi. Sen ohella tarvitaan entisen tervettä kyseenalaistamista ja asioiden uudella tavalla näkemistä ja tekemistä. On tärkeää, että erilaiset kirkon jäsenet kokevat kirkon omakseen.
Edelliseen voi jatkaa ajatuksella kirkon ja seurakunnan ”omistajuudesta”. Joskus tulee tuntu, että seurakunnan omistajuus on seurakunnan johdolla ja työntekijöillä. Tärkeää olisi löytää seurakuntayhteisön rakentamiseksi sellainen toimintatapa, jossa seurakuntalaiset ja kirkon viran edustajat yhdessä tuntevat omistajuutta seurakunnasta ja sen asiasta.
Toivo Loikkanen, Aluekappalainen, rovasti
Kirkkohallituksen vaaliviestintätyöryhmän jäsen
Nyt kirjoittaja säikäytti minut pahan kerran. Se, mikä on pilannut Ruotsin kirkon pahan kerran, on juuri se että poliittiset puolueet ovat ottaneet yli kaiken hallinnollisen toiminnan. Pari pienempää seurakuntaaktivistien ryhmää ovat täysin puolueiden varjossa.
Jumalanpalveluissa käynnit, kirkosta eroaminen , kasteiden väheneminen, rippikoulujen kurjistuminen, avioliittoon vihkimiset ja hautaukset kaikki ovat menettämässä asemaansa ihmisten elämässä kiihtyvällä vauhdilla.
Yhtenä syynä on se että poliittisten puolueiden johtama seurkunta ja kirkollinen elämä on luonut täysin sekulaarin seurakunta- ja kirkkokulttuurin.
Se että saataisiin läpileikkaus kansasta seurkuntien päättäviin elimiin ei rikastuttaisi seurakuntaelämää. Kirkko , toiveajattelusta huolimatta, ei ole enään kansankirkko kaikille eikä tulee sellainen olemaan.
Suurimpia virheitä strateegisessa suunnittelussa on usko ulospäin suuntautuvaan työhön tavalla joka heikentää kirkolle uskollisten oman seurakunnan tunnetta. Kaiken työn pohja , paikallinen seurakuntaelämä on perusta. Jos sitä ei hoideta niin hienot näyt ovat harhanäkyjä.
Markku, Ei minulla eikä seurakuntavaaleilla ole tarkoitus mitenkään heikentää paikallisen seurakuntaelämän toteuttamista vaan pikemminkin vahvistaa sitä. Muuten edessä on 20-30 vuoden päästä tilanne, jossa pienenevä joukko on mukana pienenevässä kirkossa. En itsekään kaipaa ”politiikkaa” seurakunnan päättäviin elimiin. Tarkoitin sitä, että eri taustaryhmät tulisi olla jotenkin edustettuina. Muuten niiden ryhmien ihmiset eivät koe kirkkoa omakseen.
Toivo Loikkanen :”Tärkeää olisi löytää seurakuntayhteisön rakentamiseksi sellainen toimintatapa, jossa seurakuntalaiset ja kirkon viran edustajat yhdessä tuntevat omistajuutta seurakunnasta ja sen asiasta.”
Eikö osuustoimintaliike ole jo löytänyt sellaisen: ”halpuuttaminen”. On vain ”halpuutettava” Jumalan sanaa viihteellisemmäksi ja korvattava kirkkojen alttaritaulut ja seinillä mahdollisesti olevat Mannerheimin päiväkäskyt vaikka spagettimonstereiden kuvilla tai skriineiltä näkyvillä futismatseilla. Taukojen aikana voi sitten nauttia vaikka virsistä ja viinistä.
Tuula Hölttä, Kommenttisi on terävä mutta samalla kyllä hieman ”halpuuttava” sävyltään. Tuollaista en ainakaan itse eikä kukaan muukaan seurauntavaalien taustatoimija ole esittämässä. Seurakunnan ”omistajuus” merkitsee yksinkertaisesti sitä, että ihmiset tuntisivat enemmän seurakunnan omakseen ja toiseksi sitä, etteivät viran edustajat omisi seurakuntaa itselleen. Myös seurakuntalaisten ääni, tarpeet ja toiveet on kuultava ja niillä on oltava merkitystä vaikka opin vaalijana virka varsinaisesti onkin.
Tavoitteena on siis ,että kirkolle vieraat ihmiset tuntisivat kirkon omakseen ja hypoteesina on se että jos heidän taustaryhmiänsä on mukana kirkon hallinnossa niin yksilöt voivat helpommin tuntea niin? Ajatuksessa ei ole mitään vikaa, mutta toimiikohan se niin?
Poliittiset ryhmittymät ovat aika suljettuja piirejä ja etsiessään jalansijaa kirkossa he itseasiassa ajavat omia poliittisia linjojaan ja yrittävät saada kirkkon kallistumaan heidän yhteiskunnalliseen tulkintaansa.
Tässä sosdemit ovat onnistuneet tavattoman hyvin Ruotsissa. Heillä oli tietoinen tavoite tähän jo 1930-luvulta lähtien ja hyvän organisationsa ansiosta he ovat kirkollinen valtapuolue.He eivät ole tulleet kirkollisiksi vaan kirkko on sopeutunut heidän agendaansa. Tästä ei kuitenkaan ole seurauksena se että sosdemiläiset olisivat kirkkoaktiivisia seurakuntaelämässä, vaan hallinto on ainoa asia joka heitä on kiinnostanut.
Poliitisten puolueiden aktivismi ja kirkollinen johto joka seurailee heitä , on itseasiassa vieroittanut ihmisiä kirkosta. Viimeisin suuri eroamisaalto on seurausta siitä että kirkon aktivistit katsovat että kirkko on sekularisoitunut sisältäpäin eikä enään palvele heitä. Siis , nyt se ei ole välinpitämättömät jotka lähtevät ,vaan päinvastoin, kotiväki etsii uutta majapaikkaa.
Miten kehitys menee Suomessa? Eikö suurin repeämisen vaara juuri nyt ole se että herätysliikkeiden väki alkaa vierastaa kirkkoa? Eikö olisi hyvä yrittää pitää kirkkon omia kasassa. Onhan kirkko avoin kaikille , periaateessa, mutta eikö olisi paikallaan hoitaa kirkon omaa kotiväkeä siten että he jatkossakin tuntevat kirkon omakseen?
Markku, Kiitos ajatelluista kommenteistasi. Niissä on tärkeää asiaa, mutta samalla luen niistä myös sisäänpäin kääntymisen vaaran. Ajattelen niin, että ”herätysliikeväen” ja seurakunta-aktiivien tulee antaa tilaa niille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet mukana ja myös sille, että toiminta myös muuttuu. Varmasti toimintaan jää perinteistä toimintaa kaipaaville ihan riittävästi osallistumismahdollisuuksia. En korosta lainkaan poliittisten piirien mukaan tuloa vaan sitä, että enemmän eri taustoista ihmisiä voi tulla mukaan ja kokea osallisuutta. Kirkko ei voi olla vain KD-kesk-kok-konservatiivien (kärjistetty kuvaus!) kirkko! Ei se toki nytkään ole eli nyt aktiivisten joukossa on jo monenlaisia ihmisiä. Silti yhä useampi kokee kirkon ja seurakunnan ja toiminnan vieraaksi. Siksi muutosta tarvitaan. Sanomasta ei pidä tinkiä!
Vaalien sivut avautuivat siis eilen 1.3.
http://www.seurakuntavaalit.fi/
Juuri sanomasta kirkko tinkii. Evankeliumi tuodaan esiin toimimattomassa muodossa. Kerrotaan kyllä armollisesta Jumalasta, mutta jätetään kertomatta, se mistä Jumala ihmisen armahtaa ja miksi. Jolloin koko sanoman mielekkyys katoaa ja jäljelle jää vain yritys tehdä hyvää kaikille. Mikä nyt muutenkin on itsestään selvä. Joten kun kirkko on tinkinyt perusasioissa sanomastaan, niin sillä ei ole mitään perustavanlaatuista ja mullistavaa sanottavaa. Joten miksi kukaan vaivaituisi pelkän osallistumisidean tähden.
Evankeliumi on valtava Jumalan voima, joka muuttaa ihmisen. Missä se voima näkyy kirkossa ? Missä on se muutos joka kirkon jäsenissä tapahtuu?