Seurakunta toimii, on – ja elää jäsenissään!

Tutkailimme vuoden ensimmäisessä työkokouksessa sitä, mitä viime vuonna kappeliseurakunnassamme tapahtui. Tutkimme tilastoja ja hämmästelimme, miten paljon erilaista toimintaa meillä oli. Oli messuja, muita jumalanpalveluksia, viikkomessuja, kirkollisia toimituksia, tapahtumia, juhlia, piirejä, diakoniatyötä, lapsityötä, rippikoulua, musiikkitilaisuuksia ja muutakin!

Seurakunnassa emme tee työtä tilastojen vuoksi, mutta on toisaalta hyvä pysähtyä katsomaan, mitä työmme on siitä vinkkelistä katsottuna ollut. Silloin voi vaikkapa huomata, että Kerimäellä kirkossa pidettiin 63 jumalanpalvelusta, joihin osallistui lähes 6000 henkeä eli keskimäärin yli 90 henkeä palvelusta kohden. Ehtoollisellakin kävi yhteensä noin 3500 seurakuntalaista. Joskus kirkossa oli vain 20-30 henkeä ja joskus taas 750 henkeä!

Seurakunta toimii siis monella tavalla. Osa toiminnasta on työntekijöiden toteuttamaa, osa vapaaehtoisten ja osa tehdään työntekijöiden ja vapaaehtoisten yhteistyönä. Tätä viime mainittua voisimme tehdä enemmän!

Joskus seurakunta mielletään vain seurakunnan toiminnaksi. On hyvä muistaa, että seurakunta ei vain toimi vaan myös on. Tämä on tärkeä näkökulma! Siihen liittyy jatkuvuuden ajatus: Kristuksen seurakunta on ollut ja on maailmassa – myös meistä riippumatta. Se saa näkyviä muotoja, joihin toki tarvitaan myös ihmisiä.

Toinen pointti siihen, että seurakunta on, liittyy meihin kaikkiin seurakunnan jäseniin. Seurakunta on, elää ja vaikuttaa meissä jäsenissään. Seurakunta on ja vaikuttaa kaikissa meissä Kristukseen kastetuissa. Kaste on meille Jumalan armon ja ikuisen elämän osallisuus Kristuksessa. Ja kaste on kutsu elää uskoa, toivoa ja rakkautta todeksi yhdessä toisten ihmisten kanssa.

Mikä on sitten seurakunnan toiminnan merkitys? Se on siinä, että muistaisimme Jumalan ja hänen lahjansa. Se on siinä, että muistaisimme myös lähimmäisemme ja yhteisen maailmamme, joista meillä kaikilla on yhdessä vastuu. Se on siinä, että osaisimme elää uskon, toivon ja rakkauden yhteisönä.

Rantasalmella aikanaan keksittiin hieno toiminta-ajatus seurakunnalle, siis seurakuntayhteisölle: Uskotaan Jumalaan ja eletään ihmisiksi! Seurakunta ja kristillisyys eivät ole vain yhdellä tavalla uskovaisuutta osoittavien joukko vaan meidän sekalaisten seurakunnan jäsenten joukko. Yhteistä meille on, että tahdomme uskoa Jumalaan ja elää ihmisiksi. Siihen meitä toivottavasti auttaa oma seurakunta ja sen toiminta.

Tervetuloa siksi kirkkoon ja palvelemaan seurakunnan toiminnan eri tehtävissä! Ja kiitos palvelustasi omalla paikallasi ihmisenä ja kristittynä! Sinä olet kastettuna täysivaltainen seurakunnan jäsen käytpä kirkossa useammin tai harvemmin. Tule kirkkoon siksi myös sinä, joka käyt harvemmin! (Puruvesi-lehden Kohtaamispaikka-palstan kirjoitus viikolla 3).

Toivo Loikkanen

  1. ”messut yhdistävät wellness-kulttuuria kuten joogaa ja meditaatiota sekä new age -henkisyyttä. Tänä keväänä messuilla oli Vantaan Laurin mukaan tarjolla muun muassa kristalli-akupunktiota, henkistä kirurgiaa, kaksoissydänmeditaatiota, chakrojen tasapainotusta ja sielunkuvamaalausta.!

    Sinnehän se sopii kirkkokin mainiosti, muitten huuhaa porukoitten sakkiin. Ilmeisesti oikea paikka kohdata herkkäuskoista kirkon jäseniksi potentiaalista porukkaa.

  2. Sisäiset palkinnot ovat työssäjaksamisen kannalta välttämättömiä. Kirkollisessa työssä niiden saaminen on usein hankalaa, koska omatkin odotukset voivat olla ylimitoitettuja. Saatikka sitten ne mitä seurakunnan taholta esitetään. Kirkon työssä ollessani huomasin sen miten monenlaisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia seurakuntatyö voi työntekijälle antaa. Toteuttamiseen vaan ei jää aikaa, eikä voimia. Toivoisi voivansa tehdä enemmän, kuin rahkeet riittää. Tuokin toive voi syödä sisäistä hyvää palautetta. Siksi on ensiarvoisen tärkeää osata iloita pienistäkin tehtävistä ja antaa niistä itselleen hyvää palautetta. Jäämme usein odottamaan toisten antamaa hyvää palautetta. Sitä saadessamme
    emme kuitenkaan kykene aina vastaanottamaan sitä täysillä. Herkästi vähättelemme suoritustamme. Omaa hyvää palautetta, sen sijaan ei ole tarvetta vähätellä. Sen voimme ottaa täysillä vastaan. Siinä on vain ensin ylitettävä tietty kynnys, jotta kykenee kehumaan ja ylistämään itseään hyvänä tyyppinä.

    • Pekka, Nostat tärkeän asian esille eli palautteen. Se on tärkeää. Tärkeää olisi myös se, että osaisimme ja uskaltaisimme arvioida itse myös kriittisesti työtämme ja tehdä muutoksia. Liikaa junnaamme entisissä urissa. Meillä on paljon ”dataa” eli tietoa, miten työ on toteutunut ainakin tilastojen valossa. Emme kuitenkaan käytä työn suuntamiseen tätä tietoa tai käytämme sitä huonosti.

    • Ja tosiaan: Minunkin arvioni ja meidän työyhteisömme arvio on, että emme pysty määrällisesti enempään eikä meidän tarvitsekaan! Meillä on oikeastaan määrällisesti liikaakin toimintaa. Hieman vähemmän, hieman uudenlaista ja hieman enemmän entinen uudella tavalla.

  3. Vuosia sitten seurakuntaamme tuli nuorisopappi. Pian tehtävien moninaisuus sai hänen päänsä pyörälle. Kevättä kohden mennessä, hän päätti että, kesällä kun lumet sulaa, niin hän menee mökille ja istuu kannon päähän miettimään, miten päin tämä maailma oikein pyörii. Siinä kannon päässä istuessaan hän päätti lopettaa kaiken muun, paitsi pakolliset tehtävät. Tuon päätöksen yhtenä seurauksena oli herätys nuorten keskuudessa ja monet nyt jo eläkkeellä olevista papeista ovat tuon herätyksen lapsia. Samaisen herätyksen jälkimainingeissa sain lopulta minäkin uskon sydämeeni.

  4. Sain kerran omakohtaisen kokemuksen siitä, miten työ kirkon leivissä voi laittaa pään pyörälle. Minut valitessaan seurakunta piti tärkeänä avioparityötä, jota lupasin viranhoidon ohella hoitaa. Aluksi tuo tehtävä sujui hyvin. Myöhemmin kävi hyvin selväksi, että avioparitoimintaan keskittyminen tuli mahdottomaksi. Sillä kaikki muu seurakunnallinen tehtäväkenttäni laajeni liikaa. Siispä työ ja tehtävä johon seurakunta oli minut kutsunut jäi täysin hoitamatta. Oli minulla liikaa innostustakin, joten en osannut laittaa rajoja. Sama kehityspolku voi viedä monen kirkon työntekijän pään pyörälle ja lopulta jopa uupumukseen. Esimiehiltä vaaditaan suurta viisautta ja taitoa, jotta osaa mitoittaa työtehtävät ja vastuut oikein.

Kirjoittaja

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.