Pidin Hämeenkyrön rovastikunnan pappeinkokouksessa hiljattain alustuksen, jonka teemana oli julistus. Alustuksen taustalla olivat herännäisjohtaja Jonas Laguksen (1798 – 1857) kirjoitukset, joiden pohjalta väittelin vuonna 2013. Tuo tutkimusprosessi pani miettimään, mitä annettavaa herätysliikejohtajalla voisi olla tämän päivän kirkolle.
Elämä on toki monella tapaa erilaista nyt kuin 200 vuotta sitten. Oma näkemykseni on, että Laguksen opetuksessa on kuitenkin paljon ajatonta viisautta, minkä vuoksi hänen kirjoituksiinsa kannattaa edelleen perehtyä. Myös julistuksen vuoksi. On syytä pitää mielessä kristillisyyden peruskysymykset eikä ainoastaan väitellä kulloinkin ajankohtaisista asioista.
Tarkoitukseni on tuoda tässä ja lähiaikoina seuraavissa kirjoituksissa esille sellaisia julistukseen ja kristilliseen opetukseen liittyviä näkökulmia, jotka näkemykseni mukaan ovat Laguksen tekstien valossa olennaisia. Toivon, että tämä ja seuraavat blogit voisivat auttaa kirkon työntekijöitä miettimään omaa julistustaan ja vahvistumaan kutsumuksessaan.
Ennen varsinaisia sisältökysymyksiä nostan esille kysymyksen oman julistuksen tai opetuksen lähtökohdista. Jokaisen kristillisessä kasvatus- ja julistustyössä olevan olisi hyvä pohtia, mitä hän tahtoo kuulijoilleen välittää. Meillä kaikilla lienee jonkinlainen paradigma, tulkintahorisontti, josta käsin tulkitsemme kristillistä uskoa. Voisi olla hyvä tiivistää tämä ajatus yhteen tai kahteen lauseeseen. Näin hahmottuu oma kristillisyyden käsitys – se, mikä kristillisessä uskossa on keskeistä.
Jonas Laguksen mukaan kristillisyys on ”elävää uskoa”, sielun läheistä yhdistymistä ja yhteyttä Kristuksen kanssa. Tästä lähtökohdasta käsin hän julistaa, neuvoo ja opettaa seurakuntalaisiaan. On kyse siitä, miten Kristuksen yhteyteen päästään, miten siinä pysytään ja kasvetaan.
Laguksen mukaan julistuksen on oltava selkeää ja riittävän perusteellista. ”Monet papit saarnaavat kyllä parannuksesta, kääntymyksestä ja uskosta, mutta he tekevät näin vain ohimennen ja niin epäselvästi, että sanankuulijat eivät saa perusteellista käsitystä siitä, miten kaiken pitäisi tapahtua.”
On varmaan viisautta antaa seurakuntalaisten omalle ajattelulle tilaa, eikä pitää heitä ymmärtämättöminä, joille asiat pitäisi vääntää rautalangasta. Yhtä suuri vaara voi olla kuitenkin se, että sanottavamme on epäselvää tai että ei ole mitään varsinaista sanottavaa.
Seurakunnan työntekijää pidetään ihan syystä hengellisten asioiden asiantuntijana, jolta voi saada opastusta ja ohjausta, joka tietää ja neuvoo tien kyselijälle. Onko meillä tavoite ja mikä se on, kun astumme saarnatuoliin tai pidämme hartaushetkeä?
Kannatta lukea Antti Mustakallion kirjoitus ”Puhetaitoa kiireisille”. Mustakallion mukaan heikkojen puheiden ydinongelma on usein se, että puhujalla ei todellisuudessa ole mitään sanottavaa. Tai ainakaan puhuja ei ole selvittänyt itselleen sitä, mihin hän puheellaan pyrkii. Tällöin seurauksena on sekava esitys, jota on tuskastuttavaa seurata.
Laguksen kritiikki oman aikansa papistoa kohtaan voidaan tulkita kehotukseksi syventyä kunnolla kristillisen uskon perusteisiin. Julistus ja opetus ovat meidän perustehtäviämme. Retoriikan kertaaminen on myös hyödyllistä. Näin sananjulistaja voi saarnata ja opettaa sanaa ymmärrettävästi ja tavoittaa kuulijoiden sydämet.
Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin! Joka puhuu puhukoonkuin se olisi viimeinen saarnasi ja kulijallesi viimeinen saarna. Miltä vaikuttaisi vastuu näillä kritereillä?
Kyllä, nyt päästään asiaan, ja mielenkiinnolla odotan tulevaa sanaa.
Suosittelen kirjasta: PERSOONA TYÖVÄLINEENÄ: Opaskirjanen kokonaisvaltaista itseilmaisua työssään tarvitseville nykyisille ja tuleville puhetyöläisille kuten opettajille, papeille, poliitikoille ja näyttelijöille
Seppo Heinola
Perustuu teatteerikoulun opetusmateriaaliin sekä pitkäaikaiseen käytännön kokemukseen puhetyöläisenä ja esitystaidon opettajana. Tilattavissa allekirjoittaneelta.
Tämä hyvä asia. Esitystaidossa on aina haastetta niin kotona kuin ulkopuolella.
No jäi kirjoittamatta koiran kyllä ymmärtävän.
Yhdelä tavalla spektisyyden huomaaminen aina interaktiivisiin psykoa katsoviin asioihin sanallisen ohella olisivat työvälineitä saada huomaamaan ja ymmärtämään verbaalisen konjenktuurin vivahteita silloinkin ku uskomme sanan voimaan pelkästään.
Lainaan aiemmin julkaisemaani :Miten sitten nuoret ja nuoret aikuiset kirkossamme aikuisista puhumattakaan kirkon pysyvinä jäseninä:
Kirkko tavoittaisi nuoret aikuiset mutta kirkon on vaikea sitä tehdä kun se itse ei halua huomata asiakseen muuta kuin Ihmisen pelastumisen tästä ajasta.
Kirkko ei halua huomata hyvien elämänneuvojensa takaa sitä että kyse ei ole näiden neuvojen tarkasta, automaattisesta noudattamisesta ns. common sense mallilla, vaan siitä, että Ihminen alkaisi ajatella moraalisesti ja tämä sisäisesti niin että Ihminen ponnistuksen, ajatuksen, yrityksen ja erehdyksen kautta tunnistaa pyrkivänsä vapaudessaan eteenpäin.
Näin hyvän ja pahan problematiikka, hyvän ja huonon elämän problematiikka, sinun ja minun välinen problematiikka, minä yhteisön jäsenenä problematiikka, saavat uuden ja toisenlaisen sisällön. ja samalla sisällön vaikutukset.
Tarkoituksena näin ajan kanssa olisi Ihmisen henkinen kohoaminen. Tähän sitten tarvittaisiin sielun hoito-opetusta mutta sitähän Emme kirkolta saa. Vuosia sitten koetin asiasta muistuttaa ilman vastakaikua. Tämän asian tausta löytyy Luomiskertomuksen kahdeksannen päivän Ihmisen anomalian silloin saamasta diskontinuiteetista mikä tarkoitti Ihmisen kohdalla Hänen erkaantumistaan tielle omaksi kuvakseen. Ei tämä prosessi nopea ole mutta välttämätöntä olisi sinnepäin pyrkiä.
Nuoret aikuiset kirkko tavoittaa näin opetuksellaan tai sitten odottamalla herätystä.
Mitä blogisti ehdottaa toimena asiassa.
Antti Mustakallio toteaa tuossa kirjoituksessa mm. ”sisäistä sanomasi niin, että sanoma kumpuaa sinusta eikä muistiinpanoistasi.” Niin myös Jonas Laguksen sanoma kumpusi syvältä hänen sisimmästään, joka ei jättänyt kuulijoita kylmäksi. Kirjassa Evankeliumin ääni hänestä todetaan muun muassa:
”Hänen virkeän elämänsä ohella kasvoivat myös ne painot, joiden avulla Herra piti palvelijaansa ahtaalla ja pienellä paikalla. Laguksella oli sairauden raskas risti kannettavana. Ylivieskassa olon ensi vuodesta lähtien häntä oli vaivannut ankara päänsärky, joka toisinaan yltyi ahdistavaksi painajaiseksi. Tämän ohella häntä vaivasi unettomuus, joka teki hänet päiväkausiksi työhön kykenemättömäksi. Lisäksi myös kuolema vieraili usein hänen kodissaan.”
Kun usko joutuu ahdistetuksi, niin silloin myös julistus koskettaa ihmisten sydämiä entistä syvemmin. Ristin alla – tavalla tai toisella – me täällä ajassa vaellamme. Kun Jumala kätkeytyy ristin pimeyteen – olkoon se sairautta tai jotakin muuta -silloin me huokaamme, mutta älkäämme kuitenkaan menettäkö toivoamme, sillä se näyttää olevan Raamatun mukaan Jumalan tapa toimia. Ristin pimeydessä itse Jumala ilmestyy meille uskossa, jonka me olemme armosta lahjaksi saaneet.
”…ja kirkastat armon riemuksemme, taas vaikka kasvos salaatkin…”
Jonas Laguksen lisäksi huomiota tulisi saada myös kirkkomme tarjoama saarnakoulutus. Useamman vuosikymmenen ajalta on varmasti opetussuunnitelmaa kuin kerättyä palautemateriaalia. Asiahan on tärkeä kun kirkon rivijäsenet lystin opetuksen saamisessa maksavat. Toki joku on asiasta tehnyt tutkimusta jotta jotakin saadaan opiksi jälkipolville ja tulevaan työhön julistuksessa.
Kun käy niin ettei mitään ole tallessa eikä palautetta kerättynä voi ja saa kysyä miksi. Toki lounaiden ja päivällisten listat saisivat olla tallessa jotta jotakin voidaan ja saadaan makustella.
Jonas Laguksen ymmärrys näyttäisi olevan lähellä enTheos kokemusta.
Tässä nimenomaisessa, Ihmisen persoonan, Jumalasuhteessa on kysymys vastavuoroisesta, aina vuoropuheluun asti menevästä kommunikoinnista, minkä muotoa ensisijaisesti eivät ohjaa eivätkä sanele kirkko kuin sosiaaliset puitteetkaan. Asian juuri löytyy entusiasmi sanan huomaamisesta Ihmisen energiataloudessa henkisessä työskentelyssä.
No, onko kirkkomme vaatimattomat osallistujamäärät kirkkomme keskusajatuksen Jumalanpalveluselämään sitten todistusta kirkon rivijäsenten uskosta hyvään enTheos malliin.
Perinteinen opetus ja hengellinen tiennäyttö julistuksessa kehottaa Jumalasuhteen hoitamiseen säännöllisessä evankeliumin ja lainsanan kuulossaolossa, niin ehtoollisen osallisuudesta, kuin syntien tunnustamista. No, Lutherin rippi päästää oikeasta uskosta syntyneen synnintunnon, mikä samalla on Lutherin katumuksen sisältö, ja mikä näin ollenkaan aina ei ymmärrä Ihmisarvoisen katumuksen ja syyllisyyden asiaa ja merkitystä jolloin Ihmisen epäuskon hetket antavat oivan tilaisuuden olla kohta pyytämässä anteeksi vasta päästettyä vaivaa. Siksi kirkkomme tulisi päivittää Lutherin rippi mutta ei siihen katsottu olevan syytä edes Uskonpuhdistuksen riemuvuonna.
Edellisen on korvannut julistus kasteen armolupauksiin turvautumisesta ja viimekädessä Jumalan Armoon tarrautumisella mikä toki on kätevää työtään hoitaville. Hartauskirjoitukset ovat asiaa mitä harvemmin näkee lehdissä. Tuntuisi pappien kilvan niitä julkaistavaksi kirjoittavan, mutta ei.
Voiko sitten kysyä onko julistuksen tärkein työmuoto tänäpäivänä viranhoito.