Joukko vapaaehtoisia järjesti menneenä viikonloppuna Helsingissä Tuomiokirkolla seminaarin seksuaalisesta häirinnästä uskonnollisissa yhteisöissä. Järjestäjien mukaan kyseessä oli ensimmäinen aihepiiriä käsitellyt julkinen yleisötilaisuus luterilaisen kirkon piirissä.
Tilaisuudessa kuultiin muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntija Tanja Auvisen katsaus Suomen tilanteeseen. Lainsäädännön kannalta Suomessa on paljon työkaluja puuttua seksuaaliseen häirintään – tasa-arvo- ja työturvallisuuslait muun muassa. Silti tiedot, taidot ja asenteet ilmiöön liittyen on hyvä päivittää, olipa sitten kirkon työntekijä, luottamushenkilö tai kirkon toimintaan osallistuja.
Vaikka ilmiö on ikävä, on syytä kohdata tosiasiat: käytännössä meistä jokaisella on lähipiirissään seksuaalista häirintää kokenut tai siihen syyllistynyt ihminen. Viimeisimmän tasa-arvobarometrin mukaan Suomessa joka kolmas nainen ja joka kuudes mies on kokenut seksuaalista häirintää. Erityisellä vaaravyöhykkellä ovat muutenkin haavoittuvimmassa asemassa olevat. Esimerkiksi sateenkaarinuorista jopa 80% on kohdannut seksuaalista häirintää.
On hämmästyttävää, ettei kirkolla ole näkyvää yhteistyötä esimerkiksi juuri sosiaali- ja terveysministeriön kanssa häirinnän ehkäisyyn liittyen. Emmekö pysty näkemään, että ongelma koskettaa myös kirkkoa: työpaikkana ja vapaa-ajanviettopaikkana? Näkyvällä yhteistyöllä tarkoitan sitä, että kirkolla olisi esimerkiksi valtakunnallinen virkamies tai työryhmä, joka käsittelisi tätä aihetta.
Miksi seksuaalisesta häirinnästä puhutaan niin vähän ja asia jää helposti piiloon? Tämän ongelman havaitsemista ja näkyväksi tulemista vaikeuttaa varmasti tiedon puute. Toinen tekijä on uhrien kokema häpeä ja syyllisyys – vaikka häpeän tulisi olla väärintekijän, ei uhrin harteilla. #Metoo-ilmiön aikakaudella ihmiset ovat rohkaistuneet kertomaan ääneen henkilökohtaisia kokemuksiaan häirinnästä. Myös kirkon piirissä on julkaistu “Totuus vapauttaa”-sivut, joissa voi kertoa omia kokemuksiaan nimettömänä.
Vaiettujen kertomusten esiintuominen voi toivottavasti lisätä empatiaa: jos ymmärretään paremmin, miltä häirinnän kohteena oleminen tuntuu ja millaisia reaktioita se voi herättää, ymmärretään myös itse ilmiötä.
Hiippakunnat ovat tänä keväänä alkaneet kouluttaa työntekijöitään ja nimetä häirintäyhdyshenkilöitä. Keskustelua tulisi laajentaa myös luottamushenkilöiden piiriin. Häirintää kokeneiden ja sitä kohtaavien tulisi voida luottaa siihen, että tilanteisiin puututaan ja ne selvitetään asiallisesti. Myös, ja erityisesti, kirkollisissa ympyröissä.
Näinhän se menee, että kun joku julkaisee pilakuvan niin sopiva reaktio siihen on antaa Kalashnikovin laulaa. Ikävä tapahtuma kaikkinensa.
Taannoisen Jyllandspostenin Muhammed-pilakuvaepisodin jälkeen suomalainen media ja poliitikot olivat aika rähmällään terrorilla uhkailevien edessä. Saas nähdä mikä on reaktio tällä kertaa.
Je suis Charlie. Piikikkään satiirin kulttuuri ei kukoista Suomessa samalla tavalla kuin vaikkapa Ranskassa. Miksi sen pitäisikään? Sananvapautta pitää silti puolustaa.
Minna: ”Häirintää kokeneiden ja sitä kohtaavien tulisi voida luottaa siihen, että tilanteisiin puututaan ja ne selvitetään asiallisesti.”
Puhut asiaa. Olen sitä mieltä, että kuta välittömämmin tapaukseen liittyen ja kuta alemmalla tasolla tapaus voidaan selvittää, sen parempi. Korkean tason yhdyshenkilöt kykenevät toki kokoamaan tilannekuvaa ja esittämään arvovaltaisia aiheita tieteellisen tutkimuksen kohteeksi.
Perustason työkalut kaikenlaisen häirinnän ennaltaehkäisyyn ovat yksinkertaiset.
Aloitteellinen osapuoli voi aina käyttää turvakysymystä: ”Sopiiko, että…?
Ja vastaanottava osapuoli turvasanaa: ”Seis!”
Turvarepliikit tietenkin toimivat vain sääntöjä normaalisti kunnioittavien ihmisten kesken. Jomman kumman osapuolen humalatila tai voimakkaasti poikkeava mielenrakenne heikentävät sääntöihin sopeutumista.
Minuakin on häiritty läpi elämäni uskonnolisen vakaumukseni vuoksi. Miksi keskitytään vain yhteen häiritsemismuotoon,suljetaan silmät muista häirinnän muodoista.
Harvemmin on kyseessä tutustumisyritys – yleensä tarkoituksena on savustaa ns. vääränlainen nainen pois miehen ’omalta’ reviiriltä.
Seksuaaliseen häirintään ei voi suhtautua jämäkästi hyvästä tahdosta huolimatta.Voidaan tietysti ottaa ”jämäkästi” kantaa sellaista vastaan, mutta käytännössä se ei paljoa merkitse.
Seksuaalinen häirintä tapahtuu pääasiassa yksityisissä tilanteissa eikä yleisön edessä. Pojille häirinnän lopettaminen on kypsymisasia eikä sellaista voi pakottaa esiin. Tytöille tosiasiallinen tilanne on se, että oppii itsepuolustusta sanoin. Normaali poika menee noloksi jos hänen lähentelynsä saavat kiivaat haukkumiset , eikä hän taatusti jatka sellaista juuri sen tytön suhteen.
Itse asiassa sama juttu työpaikoilla. Jos nainen nostaa välittömästi kamalan metelin niin lähentelevä mies on välittömästi alakynnessä eikä suinkaan saa tukea muilta paikalla olevilta miehiltä.
Ikävin tilanne on henkilökunnan juhlat ja isommat juhlat ylimalkaan joissa on alkoholia. Kumpikin osapuoli voi leikitellä tulella ja luulla että asioita voi kehitellä ilman vastarintaa. Tytöt toivovat että miehet lopettaisivat omaaloiteisesti lähentelyt. Niin ei käy, vaan tytön on tehtävä selvää vastarintaa . Vasta kun tulee seinä vastaan niin lähentelijä lopettaa. Näin normaalisti.
Vakavat väärinkäytökset ovat asia erikseen. Niissä tapauksissa on paras käänyttävä jonkun luotettavan puolee jotta saisi tukea ja apua. Heti kun asia on useamman tiedossa niin tekijä on pulassa.Ei kaikesta tarvitse tehdä poliisi ilmoitusta mutta on parasta kerätä tukijoukko ympärilleen.
Ylätason asenne kasvatus on tietenkin paikallaan ja auttaa kultuurin muutoksessa mutta biologiaa ei niin vain saada kuriin joten naisten on parasta ajatella varotoimet etukäteen.
Itse olen kyllä eri mieltä väitteestä, että häirintää ei voida saada kuriin, koska se on biologiaan kuuluva asia. Ihmisyhteisöjä voi ja täytyy voida ajatella niin, että niiden toimintaa ohjaa se, mikä on hyvää ja oikein, ei ”biologia”. Analogiana voisi sanoa, ettei lakia ja järjestysvaltaa tarvita, koska väkivalta nyt vain on biologista, ja siihen täytyy ihmisten tottua. Tottakai omien rajojen tunnistaminen ja niiden puolustaminen on tärkeää ja sen opettaminen on syytä aloittaa ihan pienille lapsille, kerrottiin tuolla seminaarissakin.
Juuri tässä asiassa ihmisen ikuinen ristiriita biologisen perintönsä ja kultuuria ohjaavien arvojen välillä on huipussaan. Tottakai meidän on vahvistettava kaikkea sellaista joka suojaa toinen toistamme primitiivisyyttä vastaan.
Protestoin vain sitä vastaan että keskustelussa yleensä unohdetaan se millainen vastustaja hyvillä tavoilla on. Pohjimmiltaan nämä häirittsemiset eivät johdu huonoista arvoista vaan siitä että voimakkaat vietit tietyissä tilanteissa ovat vahvempia kun arvot.
Varsinkin kasvu- ja kehittymisvaiheessa poikien on päästävä selvyyteen siitä miten he kelpaavat toiselle sukupuolelle. Heillä ei yleensä ole muuta kokemusta kuin se mitä he koulussa ja kaveripiirissä saavat ennen kuin he törmäävät ensinmäiseen ihastukseensa. He ovat avuttoman köpelöitä ja käyttäytyvät niinkuin avuttomasti köpelöt käyttäytyvät. Yleensä he oppivat kovan kokemuksen kautta sen millainen käyttäytyminen vie asiaa eteenpäin, mutta ei aina. Kaikki eivät tässä onnistu, vaan he tulevat kompensoimaan epävarmuutaan töykeällä dominoimisella ja vapauksien ottamisella itselleen ja heistä tulee ongelma sekä ympäristölle että itselleen.
Nämä viimeksimainitut kunnioittvat vain voimaa , myöskin psyykkistä voimaa. Koska näin on, niin tytöt ja naiset eivät ole millään lailla avuttomia silloin kun he ymmärtävät tehdä vastarintaa. Käytännössä hyvin harvat pojat ja miehet käyttävät fyysistä voimaa näissä tiulanteissa, vaikka juuri ne tapaukset vedetään aina esiin. Normaali ,jopa päihtynyt mies ja poika, tottelevat selvästi ilmaistua lähestymiskieltoa. Vastarinta on opittavissa oleva asia tytöille.
Ajatus siitä ,että joutuu puolustautumaan lähenteleviä poikia ja miehiä vastaan on usimmille tytöille ja naisille loukkaava. He odottavat että lähentelijä ymmärtäisi itse missä rajat menevät. Se ei toimi, mies lähentelee kunnes törmää ulkoiseen, ei siis sisäiseen, vastarintaan. Onneksi valtaosa naisista ymmärtää tämän ja välttyvät pitkälle menevän lähentelyn seurauksista osatessaan puolustautua sopivalla tavalla.
Tuohan tässä tohinassa on juuri outoa. naiset ovat suostuneet ensin lähentelyihin. Jopa vuosikaudet ja nyt kun asia nostetaan esiin, niin sitten vasta aloitetaan meetoo.
Tytöille on tosi tärkeää opettaa poikien erilaisesta suhtautumistavasta. Jos tyttö ei puolustaudu, niin poika käsittää sen hyväksymiseksi.
Pekka, mitä tarkoitat sillä, että ”naiset ovat suostuneet ensin lähentelyihin, jopa vuosikaudet”? Eiköhän häirinnässä ole kyse juuri suostumuksen puutteesta. STM:n asiantuntija puhui tuossa seminaarissa siitä, että ehkä parikymmentä vuotta sitten vielä oli työpaikkoja joissa naiset keskenään varoittelivat toisiaan miehistä, joiden kanssa ”ei kannata joutua kahden kesken samaan hissiin”. Mutta eikö tällaiset ilmiöt työelämässä ala olemaan jo historiaa? Usein häirintätilanteessa on kyse myös vallasta. Viime aikoina on ollut esimerkkejä että häirintä jatkuu helposti pitkään silloin, jos häiritsijä on auktoriteettiasemassa, esim. nuoren opettaja tai elokuvan ohjaaja. Silloin voi helposti käydä joko niin että uhri vaikenee oman asemansa huononemisen pelossa, tai sitten kokemuksia ei oteta todesta.
Kiitos kommenteista!
Yksi asia, jota tässä ketjussa on nostettu häirinnän selittäjänä esiin, on sen suuntainen ajatus, että tyttöjen ”ahdistelu” kuuluisi poikien biologiseen kehitykseen ja tyttöjen rooliksi tulisi vastarinnan opettelu. Ajatus biologiasta häirinnän perusteena on ongelmallinen. Jos häirintää perustelisi biologialla, voisi yhtä hyvin väittää, että se kuuluu naisten biologisiin tarpeisiin, onhan aikuisista miehistäkin joka kuudes kokenut häirintää. Ei biologia tee mäntistä käytöksestä sen hyväksyttävämpää.
On toki luonnollista, että teini-ikään (toki myös aikuisuuteen) kuuluu kontaktin ottaminen toiseen (tai joillakin samaan) sukupuoleen. Omien ja toisten rajojen kunnioittamista ja turvallista tapaa lähestyä voi onneksi opetella, ilman että homma menee ahdistelun puolelle. Varmasti nykyteinit pääosin saavat ihan fiksua opetusta näissä asioissa mm. nuorisotyön kautta.
Miksi kirjoitan tästä aiheesta juuri nyt?
#Metoo-kampanjan tiimoilta monen, myös omat silmäni ovat avautuneet ottamaan selvää tästä ilmiöstä ja sen laajuudesta. Ilmiön yleisyys on yllättänyt. Jonkinlainen vaikenemisen muuri on murtunut ja se on hyvä asia. Häirinnästä vapaa yhteisö tai yhteiskunta olisi parempi paikka kaikille. Osa häirinnästä ei ole niin vakavaa, etteikö siihen voisi syyllistyä ihan kuka tahansa vaikka työpaikalla, jopa puolivahingossakin. Asioihin kannattaa puuttua matalalla kynnyksellä. Minulla on hyvä kokemus siitä, kuinka ratkoa sivistyneesti häirintätapauksia: olen osallistunut konferensseihin, jossa oli ohjeistus häirinnän varalle ja siihen liittyvä yhteyshenkilö. Yhteyshenkilölle sai kuka tahansa mennä puhumaan kokemuksestaan, jos törmäsi vaikkapa loukkaavaan kielenkäyttöön. Oli opettavaista ajatella, että jokaisella on oikeus määritellä itse, minkä kokee loukkaavaksi tai häiritseväksi ja hakea tarvittaessa apua ja sovittelua siihen. Joskus yhteyshenkilön palveluja ei tarvita, ja sehän on vain hyvä asia.
Häirintätilanteet julkisilla paikoilla tulevat usein yllätyksenä, eikä niihin sen vuoksi aina osata reagoida jämäkästi. Etenkin nuori tai fyysisesti ”heikompi” voi vain haluta tilanteesta mahdollisimman pian pois sen sijaan, että jäisi paikan päälle puolustautumaan. ”Lievemmästäkin” seksuaalisesta häirinnästä voi olla vakavia seurauksia, esimerkiksi sitä ettei uskalleta liikkua julkisilla paikoilla.
On hyvä tiedostaa, että myös lainsäädännön normit puuttuvat fyysiseen häirintään. Rikoslaissa on 2014 kriminalisoitu (fyysinen) seksuaalinen häirintä: ”Joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta”.
Tässä vielä seksuaalisen häirinnän määritelmiä:
sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet
härskit puheet
kaksimieliset vitsit
vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset
seksuaalisesti värittyneet aineistot, viestit tai puhelut
fyysinen koskettelu
sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset, raiskaus tai sen yritys