Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.
Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.
Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.
Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?
Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.
Kirkon yleinen syntiteologia on sillä tavalla keskeinen juttu, että siihen perustuu mm. kirkon kastekäytäntö ja koko armokäsitys. Niinpä homoseksuaalisuuden yhteydessä käytettävän syntiteologian tulisi olla sopusoinnussa kirkon yleisen syntiteologian kanssa.
Jos homoseksuaalisuuden hyväksymistä pyritään perustelemaan kirkon yleisestä syntiteologiasta poikkeavalla ja sen kanssa ristiriidassa olevalla syntiteologialla, syntyy teologinen ristiriita, jolla on väistämättä seurauksia sille, voidaanko homoseksuaalisuus hyväksyä kirkossa.
Mikäli homoseksuaalisuuden syntiteologisen statuksen muuttaminen edellyttää samalla yleisen syntiteologian muutoksen, se merkitsee joko teologista anomaliaa tai koko kirkon teologian uudelleen jäsentämistä eikä se ole realistinen projekti.
Voi myös sanoa, että tällaisten konkreettisten kysymysten ja niissä käytettävien perusteiden yhteydessä valitaan aina jokin laajempi teologinen vaihtoehto.
Jos oletetaan, että Jusun ja Markun käsitys homoseksuaalisen identiteetin synnystä on oikea, niinsiitä seuraa, että ne näkemykset, joiden mukaan homoseksuaalisuus on synti ja synnin kriteerinä on yksilön valinnan mahdollisuus, ovat ristiriidassa empirian kanssa. Ja empiria heikentää niiden yleistä syntiteologiaa. Näissä teologioissa argumentaatio rakentuu käytännössä yleensä toisin päin: ensin sanotaan, että homoseksuaalisuus on synti (joillain perusteilla) ja siitä päätellään empiriasta välittämättä, että yksilöllä pitää olla valinnan mahdollisuus. Tämä rakenne on myös on sekä aristotelisen että kantilaisen etiikan ydintä. Pitäminen edellyttää kykenemisen. ”Sinun pitää, siis sinä voit.”
Ja vastaavasti ne näkemykset, joiden mukaan homoseksuaalisuus on synti ja synnin kriteerinä ei ole yksilön valinnnan mahdollisuus, saavat päin vastoin tukea nykyisistä psykotieteiden käsityksistä. Ja samalla empiria vahvistaa niiden yleistä syntiteologiaa. Pitäminen paljastaa kyvyttömyyden. ”Sinun pitää, mutta sinä et voi.”
Luterilaisuus ja luterilainen Paavali-tulkinta edustaa siis käsitystä, jonka mukaan ihmisen valinnan mahdollisuus ei ole synnin kriteeri. Synti määrittyy Jumalan tahdon eikä ihmisen kykyjen perusteella. Kun Jumalan tahtoa sovelletaan empiiriseen ihmiseen, todetaan, ettei ihminen kykene siihen, mihin hänen pitäisi Jumalan tahdon mukaan kyetä. Jumalan tahdon sisältö paljastaa sekä synnin että kyvyttömyyden vapautua synnistä. Samalla se paljastaa pelastuksen tarpeen. Käsitys sisältää oletuken, että ihmiskunta on kokonaisuudessaan hyvästä luotuisuudesta poikkavassa langenneisuuden tilassa eikä kykene vapautumaan siitä, koska Jumala on suorastaan hylännyt ihmiskunnan langenneisuuteen. Ja juuri siksi koko ihmiskunta tarvitsee pelastavaa evankeliumia. Tämän tulkinnan mukaan Paavali ei puhu Room. 1:ssä konkreettisten yksilöiden valinnoista vaan koko ihmiskunnan langenneisuudesta. Tämän Paavali-tulkinnan ja po. nykytieteen käsityksen välillä on sopusointu: homoseksuaalisuus ei ole yksilön valinnan piiriin kuuluva eikä myöskään terapeuttisesti muutettavissa oleva asia.
Jos homoseksuaalisuuden syntiteologinen status halutaan muuttaa luterilaisen teologian kontekstissa, se pitäisi tehdä tuollaiseen laajempaan teologiaan sopivalla tavalla.
Mainitsemani suomalainen eksegeettinen tulkintatraditio (Räisänen, Sollamo, Nissinen, Kuula ym.), joka on toistaiseksi hallinnut suomalaista julkista teologiaa, on perustavassa ristiriidassa luterilaisen teologian kokonaisuuden kanssa. Siinä synnin kriteerinä ovat yksilön kyvyt ja myös Paavalia tulkitaan vastaavalla tavalla olettaen, että Paavali puhuu Room. 1:ssä konkreettisten yksilöiden valinnoista. Näkemys, että Paavalin homoseksuaalisuuskäsitys on ratkaisevalla tavalla toinen kuin nykytieteen käsitys, edellyttää tätä Paavali-tulkintaa ja seisoo tai kaatuu sen mukana.
Sekä Vt että UT käsittelee homoseksuaalisuutta tahdonalaisena käyttäytymisenä ja tuomitsee sen. Raamattu ei ota huomioon sitä mistä nyt keskustelemme, nimittäin että homoseksuaalisuus on muutakin kuin käytäytymistä , nimittäin että se on olennainen osa persoonallisuutta.
Siis Raamatun mukaan ihmisellä on tässä asiassa valinnan mahdollisuus . Tämän asenteen nykytietämys kuitenkin kiistää, koska nykytietämyksen mukaan persoonallisuuden muodostuminen on vain rajoitetusti ja osittain tahdonalaista.
Mielenkiintoinen ristiriita syntyy, kun kysytään, että missä määrin Raamattu on normatiivinen silloinkin, kun todellisuus poikkeaa sen käsityksistä?
Muistaakseni jo Jeesus ratkaisi tämän ongelman puolustessaan elämän tarpeita esim kiistämällä sapatin sitovuuden silloin kun se oli ristiriidassa elämän tarpeiden kanssa.
”Homoseksuaaliset suhteet Raamattu yksiselitteisesti kieltää, siksi siinä ei tunneta myöskään minkäänlaista ’jalostunutta’ homoseksuaalista parisuhdetta.” Eikö tunneta? ”Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi.”
Anteeksi kun puutun itseäni selvästi viisaampien keskusteluun, mutta sanoohan Tapio Puolimatkakin, että ihmisen omaan ymmärrykseen pitää voida luottaa sivistyneenkin name droppingin sijasta. Väitän, että minulla on homoseksuaalin ihmisen sisäisitä kamppailuista vähintäänkin jonkinlainen käsitys .
On varmaan teologisesti oleellista, kuuluuko homouden synty luotuisuuteen vai langenneisuuteen. Ihan kuten se varmaan on oleellista pyörätuolissa istuvankin kohdalla (otan tämän vakiintuneen esimerkin, vaikka se on aika tylsä). Mutta vaikka kuinka katsoisimme pyörätuolissa istumisen olevan luodun kävelykyvyn vääristymän ja homouden olevan luodun seksuaalisuuden vääristymän, eikö tilanteen voimattomuus ja pysyvyys aseta ne rajat, joiden sisällä henkilö voi saada helpotusta elämäänsä?
Kun on ”kilvoiteltava” kohti sitä Jumalan tarkoittamaa luotua tilaa, ei pyörätuolissa istuvalle sanota, että Jumala ei siunaa tuota langenneisuudesta johtuvaa vammaasi, mutta siunaa sinut, jos vain kilvoittelet vammastasi pois.
Se että koko homma on Jumalan kädessä ja ihmisen voimien ulottumattomissa ja jos on vaikeaa, niin homma muuttuu ”pastoraaliseksi kysymykseksi”, jossa joku ”Jumalan tahdossa” tämän asian suhteen ”vahva” kertoo sinulle, että kuule nyt sinä olet matkalla poispäin Jumalasta, että tämän vuoksi nyt emme pidä sinua töissä täällä enää/hyväksy kanssakäymistäsi Jumalan lasten kanssa/mitä tahansa muuta, kuulostaa kaikessa karuudessaan rehellisesti sanottuna seuraavanlaiselta:
”Sinä syntinen homo näet Jumalan tarkoituksen kohdallasi vääristyneenä, minä näen sen oikein, mutta tämä homma ei ole yhtään minun vastuullani, vaan tämän takana seisoo Jumala. Tässä ei kysellä mitään perusteluita, eikä minun tarvitse ymmärtää sinun tuskaasi, jokaisella kun on ristinsä. Kyllä minä lupaan auttaa sinua kilvoittelussasi muistuttamalla koko ajan ja rukoilemalla. Ei tule kuuloonkaan että sinä alkaisit itse määritellä ja pohtia tunne-elämääsi, kun se on yksiselitteisesti vinksallaan. Tämän vuoksi sinua ei voida pitää seurakuntamme täysivaltaisena ja kunnioitettuna jäsenenä, jollet lakkaamatta ylistä tätä oikeaa, luotua ihmisyyttä ja pyri pois omasta elämäntavastasi. Missään ei ole luvattu että se tepsii, koska kaikki on Jumalan tahdon varassa, mutta sinun täytyy vain luottaa ja yrittää. Pyörätuoli pois, ala kävellä – tai ainakin yritä. Voi olla että kaadut, voi olla että sorrut kokonaan, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja minä en tätä sano, vaan Jumala, jonka sanan minä luen oikein ja nuo pyörätuolia ja ajoramppeja tyrkyttävät väärin. Kirkkoon on aina ollut korkeat portaat, ei siinä erikseen ajatella langenneen maailman tuottamia vaivoja kenenkään muunkaan kohdalla. Piste.”
Lisäänpä tähän vielä huomautuksen, että ainakin Paavalin mielestä taisi koko avioliitto olla yksi pyörätuoli, jolla ihmisen lankeamisessa vinksahtanutta vaivaa helpotetaan.
Mirja Rautkoski: ”Homoseksuaaliset suhteet Raamattu yksiselitteisesti kieltää, siksi siinä ei tunneta myöskään minkäänlaista ”jalostunutta” homoseksuaalista parisuhdetta.”
Aika outoa eksegetiikkaa. Homoseksuaalisuus on käsitteenä korkeintaan runsaan sata vuotta vanha. Siinä on syy siihen, ettei Raamatussa oteta minkäänlaista kantaa homoseksuaalisiin parisuhteisiin.
Muutamiin homoseksuaalisen aktin kieltävän (tyystin erilaisessa kontekstissa kirjoitetun) raamatunkohdan perusteella (varmaan joistakin muistakin syistä) kirkon traditio on suhtautunut pääsääntöisesti kielteisesti homoseksuaalisuuteen.
Vt:n professori Martti Nissisen tunnettu vastaus kysymykseen ”mitä Raamattu sanoo homoseksuaalisuudesta” kuuluu: ei mitään.
Itse muistan opiskeluistamme 1980-luvun alusta, että laajalla sielunhoidon kurssilla kurssimme opettaja totesi selvästi: Homoseksuaalisuus on ihmisessä oleva ominaisuus ja siihen pitää suhtautua siltä pohjalta. Se oli tuolloin vielä aika uutta ja melko suoraa puhetta. Jotkut protestoivat tuollaista opetusta, mutta eivät ne, jotka olivat kurssillamme. Kurssille oli kaiketi tullut sellaisia, jotka ajattelivat asiaa juuri mm. ihmistern erilaisuuden kohtaamisen näkökulmasta. Olen kiitollinen kurssimme opettajalle, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista.
Homot ja heterot ovat samalla tavalla syntisiä ja vanhurskaita. Tämä on melko yksinkertainen väite, mutta mielestäni se on teologiamme peruslähtökohta: Kaikki ovat syntiä tehneet… ja saavat armosta vanhurskauden Kristuksessa…
Daavidinja Joonatanin suhde edusta mitä selvimmin ’jalompaa’ homoseksualisuuta kuin vainfyyinen akti vaika en minä kyllä ymmärrä mitä epäjaloa aktissakaan olisi muuta kuin monen fundamentalistin lähtökohtainen kammo kaikkea fyyisistä rakkaudenosoitusta kohtaan.