Medioissa on korjattu tällä viikolla seksimessujen jälkisatoa. Messujen muutos vuosikymmenien aikana kertoo siitä murroksesta, jonka länsimainen kulttuuri on läpikäynyt suhtautumisessa seksiin. Yksi tapa kehystää tämä muutos on kertoa tarinaa ahtaista kristillisen kulttuurin luomista puitteista vapautumisesta.

Tämä kehystarina näyttää minusta kuitenkin osin virheelliseltä. Kansalaisuskonnollisuuden menneinä vuosikymmeninä tarjoama, kristinuskosta innoitteita ottanut seksuaalikielteinen tulkinta näytti kyllä tarjoavan seksille vain kahdenlaisia paikkoja: Kansalaiskelpoisen heteroseksuaalisen avioliiton lapsineen, jonka onnesta kerrottiin lehtien kansissa ja romanttisissa elokuvissa, tai sitten sivukatujen hämyiset takahuoneet, punalyhtyiset kujat, ruskeat anonyymit kirjekuoret ja myöhäisillan lähetykset. Seksuaalisuuden monimuotoisuuden tuominen sivukujilta ja makuuhuoneista päivänvaloon ei kuitenkaan näytä johtaneen vain rajoitteista vapautumiseen, vaan myös siitä tuotetun kuvan pinnallistumiseen.

Helsingin sanomien kuvaama seksimessujen muutos on kuvaavaa tämän kannalta: 90-luvulla ensimmäisillä messuilla oli tarjolla nykyään jo söpöltä kuulostavaa ”tyttöjen keskinäistä hiplailua" sekä taukojumppaa ja venytyksiä vähissä vaatteissa. Messuille, paitsi niiden mustaan saliin, pääsivät myös alaikäiset. Nykyään mustan salin esitykset on tuotu isolle lavalle, ja hiplailijat sekä alaikäiset kikattelijat työnnetty ulos. Tämä kertoo eräänlaisesta kulttuuriimme iskeneestä herkkyyden menetyksestä. Seksistä on tullut vakavaa ja kaupallista. Bisneksen ehdoilla mennään.

Kristillisen seksikäsityksen perusajatuksia

Raamattu ei sisällä juurikaan konkreettisia seksiohjeita (ts. ohjeita sängyssä toimimisesta). Sen yleisluontoiset ohjeet kieltävät aviorikoksen ja neuvovat ruumiin pyhittämiseen, eivät anna vinkkejä eroottisesta toiminnasta. Lähimmäs eroottista kirjallisuutta pääsee Laulujen laulu, jota on tulkittu kristillisessä mystiikassa allegoriana sielun ja Jumalan suhteesta. Tätä tulkintaa lähelle tulee Uudessa testamentissa myös usein seksikielteiseksi mielletty Paavali.

Konkreettisten ohjeiden sijaan Raamattu ja myöhempi kristillinen perinne on verhonnut seksin häveliäisyyteen. Äärimmäinen tulkinta tästä lähestymistavasta on sysätä kaikki seksi sinne pimeimpään takahuoneeseen. Yhteiskunnassamme nykyään harjoitettu tulkinta näyttää edustavan vastakkaista ääripäätä: aktin tuomista lavalle yleisön eteen.

Molemmat äärimmäisyydet näyttävät kantavan huonoa hedelmää.

Häveliäisyys on intiimin verhoamista, ja paljastamista vähitellen. Kun kristillinen häveliäisyysajatus on menetetty, seksillä on vaara pelkistyä vain karkeaksi visuaaliseksi ja mekaaniseksi performanssiksi. Ihmisvartalo on kyllä kaunis, mutta sen jatkuva revittäminen esiin lehtien ja tietokoneiden sivuilla on omiaan riisumaan sitä mysteeriä, joka omalta osaltaan on juuri tehnyt seksistä houkuttavaa. Kun kaikki on nähtävillä, ei ole enää mitään paljastettavaa tai tavoiteltavaa. Lopulta ihmisen antautumisesta toiselle tulee kauppatavara, joka irtoaa siitä persoonallisesta luonteesta, jonka kristillinen ihmiskäsitys on katsonut sillä olevan. Kaupallisuus tuhoaa seksin syvemmät merkitykset ja tekee siitä tylsää. Siirrytään ikään kuin intohimoisten taide-elokuvien ja amatöörifilmien piiristä B-luokan roskaelokuvien maailmaan, joiden tekijöiden ainoana intohimona on rahan tuottaminen.

Paljastavaa näyttäisi olevan myös yhä vahvempi täysi-ikäisyyden ja suostumuksellisuuden liittäminen seksiin. Tämä on ymmärrettävää aktien muuttuessa yhä rankemmiksi. Vanhempi kristillinen opetus on korostanut herkkyyden, rakkauden ja vastuullisuuden liittymistä yhteen seksuaalisen intiimiyden kasvun kanssa. Kun akti pyritään irrottamaan tunteesta, edellyttää tämä yhä suurempaa kypsyyttä ja kykyä tunnekontrolliin. Seksi alkaa näin merkitä jonkin luonnollisen sijaan jotakin vaarallista. Kaukana ovat ajat, jolloin koskettamista sisältäneet iltaohjelmat olivat kirkon nuorisotyössä luonnollinen tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Kosketuksesta päätyy nykyään helposti käräjille, vaikka paradoksaalisesti seksi on samaan aikaan yhä enemmän esillä ja kaikkien saatavina.

Tämä edellä kuvattu tunteiden eriytyminen näyttäisi johtavan myös ruumiin ja persoonan välisen erillisyyden korostumiseen. Kun seksi on jotain, jota tehdään käyttäen ruumista välineenä, ruumis saa vahvemmin instrumentaalisen aseman. Silloin sillä, mitä silllä tekee, ei yhtäältä ole enää niin paljon väliä. Toisaalta sen puutteet ja vieraus koetaan kenties helpommin. Ruumiin ja hengen erillisyys ja konflikti on osa myös kristillistä antropologiaa, mutta niiden välinen suhde on silti luultavasti kristillisessä käsityksessä intiimimpi.

Mitä kristillinen käsitys seksistä on antanut?

Vaikka Raamatun ohjeet eivät siis ole kertoneet, mitä tehdä sängyssä, kun äärimmäisyydet on vältetty ovat ne luoneet kehyksen, jonka puitteissa seksiin on liitetty enemmän häveliäisyyttä ja intimiteettiä. Nämä paljastamisen läheisyyden teemat voivat jo itsessään tehdä seksiakteista merkityksellisempiä kuin mitä niistä riisuttu ja paljastettu seksi itsessään voi olla. Tämä ei päde ainoastaan seksiin parisuhteessa, vaan suuri osa niistä jännitteistä, joita on on liittynyt mihin tahansa seksuaaliseen lähestymiseen, on rakentunut näiden merkitysten varaan. Paavali kirjoittaa lain herättävän himoja, ja monet seksiin liittyvät jännitteet ovat rakentuneet tämän dynamiikan varaan.

Kun rakenne puretaan, näyttää siltä, että seksiin liittyvä jännite joudutaan rakentamaan visuaalisen ja aistillisen stimulaation varaan tai luomaan erilaisilla skenaarioilla. Ulkonäköpaineet ja ⛓ kasvava suosio näyttäisivät selittyvän näillä kehityskuluilla. Jotakin on siis menetetty, ehkä paljonkin. Usein se, mitä menetetään, nähdään selvästi vasta jälkikäteen.

Kristillinen käsitys seksistä ja seksuaalisuudesta voi vaikuttaa lähtökohtaisesti rajoittuneelta ja rajoittavalta. Sen anti ei liene ollutkaan konkreettisissa seksiohjeissa (joita se on tarjonnut hyvin vähän), vaan siinä, että se tarkastelee ihmistä Jumalan edessä persoonallisena olentona, mikä antaa ihmisen toiminnalle ja vuorovaikutukselle merkityksiä. Nämä merkitykset ovat hyvin paljon laaja-alaisempia kuin pelkät älä koske –säännöt ja normit siitä, mitä saa tehdä ideaalisessa tilanteessa. Kun asetelma puretaan, menettää seksi niitä syvempiä merkityksiä, joita sillä on ollut.

Kirkollisen teologian tehtävä: Analyysi ja valaiseminen

Tarkoitus ei siten ole esittää ranttia, jossa vaaditaan paluuta edellisille vuosikymmenille, vaan analysoida muutosta ja niitä rakenteita, jotka ovat aiemmin luoneet seksiin jännitystä ja mielenkiintoa. Tapahtunut muutos näyttää siirtymiseltä hienovaraisesta karkeaan.

Teologian ja kirkon työntekijöiden tehtävän pitäisi olla pyrkiä analysoimaan ja osoittamaan näitä rakenteita ja näyttämään, mitä niiden purkamisesta seuraa. Kulttuurimuutos on jo tapahtunut. Kirkolla on suuri valo annettavana ihmissuhteiden merkitysten ymmärtämiseen. Sen sijaan, että keskitytään tarkastelemaan yhtä pientä suhteiden alajoukkoa ja kiskomaan toisia tukasta sen ympärillä olisi vihdoin aika palata näihin kysymyksiin, joilla on perustava merkitys koko yhteiskunnan hyvinvoinnille. Selän kääntäminen kaikelle tälle kehitykselle on syntiä. Kun teologia tekee todellisuuden ymmärretäväksi, uskon, että sitä kuunnellaan.