Sadan vuoden aikana olemme kokeneet kaksi suurta sotaa ja kaksi syvää lamaa. Yhteiskunta on käynyt läpi useita murrosaikoja, joista yhtä elämme parastaikaa. Sadan vuoden aikana myös kirkko ja sen seurakunnat kokeneet monia vaiheita. Ihmisten elämät, yhteiskunta ja kirkko ovat eläneet toisistaan riippuvaisina.
Näistä ajoista kertoo juuri julkaistu Lahden seurakuntien 100-vuotishistoria Sanasta tekoihin, Vuosisata kirkollista elämää Lahdessa (Edita 2015). Sen on kirjoittanut filosofian tohtori Marko Paavilainen ja julkaissut Lahden seurakuntayhtymä.
Paavilaisen kirjassa painottuu erityisesti yhteiskunnallisen kehityksen vaikutus seurakuntaan ja seurakuntaelämään, ehkä vähän myös toisinpäin. Tämä on luontevaa, koska Lahdessa monet yhteiskunnan ja talouden ilmiöt ovat esiintyneet muuta maata voimakkaammin.
Tekijä Marko Paavilainen totesi Lahden olevan kuin laboratorion koko maata ajatellen. Tämä tekee kirjasta koko kirkkoakin ajatellen mielenkiintoisen.
Yhteiskunta ja kirkko käsikädessä
Nuoren kaupungin kehitys yhdeksi maan suurimmista, vuoden 1918 tapahtumien vaikutus, teollisuuden synty ja kasvu sekä toisaalta taantumien ja rakennemuutosten seuraukset kuten suuri työttömyys, karjalaisen siirtoväen asettuminen Lahteen ja myöhemmin maahanmuutto ja monikulttuurisuus… Nämä kaikki ovat vaikuttaneet myös seurakuntaelämään. Vaikka tiedämme, että valtio ja kirkko sekä kunta ja seurakunta on erotettu toisistaan kauan sitten, kulkevat ne yhä käsi kädessä. Kaupungin ja seurakunnan suhteilla on Lahdessa aina ollut iso osa.
Lahti on mielenkiintoinen paikka myös kirkollisten ja hengellisten suuntausten kannalta. Siellä on ollut vahva sija kaikilla Suomen kirkon herätysliikkeillä, erityisesti esikoislestadiolaisuudella ja kansanlähetyksellä. Tämä puoli jää kirjassa hieman vähemmälle huomiolle yhteiskunnallisen kehityksen painottuessa.
Seurakuntatoiminnassa Lahden seurakunnat ovat usein kulkeneet edelläkävijöinä, esimerkkinä varsinkin diakonia sekä lapsi- ja nuorisotyö. Toiminnassa on kuljettu eturintamassa, hengellisessä elämässä juurevammin. Paavilainen kirjoittaa, että ”herätysliikkeet ovat tuoneet uudistuksille avoimeen, nuoreen lahtelaiseen kirkolliseen elämään perinteisen opin ja uskon kunnioitusta ja pitkälle historiaan ulottuvaa jatkumoa”.
Ei mitään uutta auringon alla
Ajattelemme usein, että nykyaika ilmiöineen on ainutkertainen. Niin tietysti on, mutta historia kertoo, että monien nykyajasta tuttujen asioiden kanssa on painiskeltu aikaisemminkin. Lahden seurakuntien historiastakin löytyy paljon tuttua. Toiminnan keskittämisestä tai hajauttamisesta, yhdestä ja useammasta seurakunnasta, on puhuttu lähes koko sadan vuoden ajan. Rakennetaanko yksi suuri kirkko vai pääkirkon rinnalle pienkirkkoja lähiöihin? Kirkon rakentamisiin on ylipäätään aina sisältynyt draama – kaikissa seurakunnissa – ja kyse on ollut muustakin kuin vain rakentamisesta.
Kirkosta on erottu ennenkin ja eroamista käytetty uhkauksena; ellei tehdä kuten minä haluan, eroan kirkosta! Jäsenyyskehityksestä ja kirkosta vieraantumisesta huolen kantaminen alkoi viimeistään 1970-luvulla, ellei peräti jo työväenliikkeen nousun aikoihin viime vuosisadan alussa. Kirkko mediassakaan ei ole uusi asia. Jo sata vuotta sitten kappalainen Hugo Winter arvotti Lahden lehtiä niiden kirkkoon suhtautumisensa mukaan.
Toki paljon on sadassa vuodessa tapahtunut ja muuttunutkin, mutta Paavilainen arvelee suurimpien muutosten olevan vielä edessäpäin.
Miksi tutkia seurakunnan historiaa?
Seurakunnan historian tutkimista ja julkaisemista puolustavat samat perustelut kuin yleensäkin historiaa. On tärkeätä tietää, miten tähän on tultu, miten nykyiset tavat ovat saaneet alkunsa ja miksi aikaisemmat sukupolvet ovat toimineet niin kuin ovat toimineet. Tieto historiasta auttaa ymmärtämään nykyisyyttä. Ja yksi perustelu – henkilökohtaisesti ehkä vaikuttavin – on, että historia on mielenkiintoista. Jossain vaiheessa elämää alkaa oman suvun vaiheet ja sukupolvien tarinat kiinnostaa. On hyvä tietää, mistä olemme tulossa, mutta tietä on kuljettava eteenpäin.
Marko Paavilainen sanoi halunneensa kirjoittaa tarinan. Niinpä lukija ei huku faktojen, lukujen ja nimien alle, vaan voi seurata kertomusta eteenpäin. Kirkkohistorian professori emeritus Simo Heininen totesikin julkistamistilaisuudessa kirjan olevan seurakuntahistorioiden parhaimmistoa.
Sadan vuoden myllerrysten aikana seurakunnan roolina on ollut auttaa, lohduttaa ja antaa ihmisille toivoa.
Ps. Lahden seurakunnan perustamisesta tulee vuonna 2016 sata vuotta.
Mielenkiintoisempaa ja tärkeämpää olisi ollut katsaus 100 vuoden historiasta kuinka kristillisyys on kehittynyt seurakunnan arjessa. Vuosisata sittenhän ihmisiä pidettiin jalkapuussa julkisessa häpeärangaistuksessa kirkon eteisessä, nainen ei ollut seurakunnassa mitään, pappi oli kaiken demokratian yläpuolella, raiskaus avioliitossa ei ollut rikos eikä lasten fyysinen pahoipitelykään ja säätyerot näkyivät räikeänä eriarvoisuutena myös seurakunnassa. Kristilliset arvot ovat siis vähitellen parin vuosituhannen jälkeen alkaneet päästä myös arkielämän tasolle, vaikka lämminhenkisen, avoimen ja rakkaudellisen vuorovaikutuskulttuurin ja toimintatavan käytännön tasolla on vieläkin paljon historian painolastia siivottavana. Niin kauan kuin seurakunta ei eroa muista yhdistyksistä yhteishengeltään edukseen, ei ”kristittyjen yhteydellä” ole paljon pohjaa.
Veli-Jussi Jalkanen :”Kristilliset arvot ovat siis vähitellen parin vuosituhannen jälkeen alkaneet päästä myös arkielämän tasolle, vaikka lämminhenkisen, avoimen ja rakkaudellisen vuorovaikutuskulttuurin ja toimintatavan käytännön tasolla on vieläkin paljon historian painolastia siivottavana.”
Henk.koht. pidän kyllä kristillisten arvojen voittona esim. oman ei-karjalaisen aviottomana v. 1900 syntyneen isoisäni suojelukseensa ottaneen arkkipiispa Johanssonin kristinuskoa, joka ei noudattanut sitä perinteistä ”lämminhenkistä, avointa ja rakkaudellista vuorovaikutuskulttuuria”, joka Väinämöisen tavoin olisi hänenkin kohdallaan sanonut “Kun lie poika suolta saatu, maalta marjasta si’ennyt, poika maahan pantakohon, marjamättähän sivulle, tahi suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön!”
Toki vaikuttavuutta voisi tutkia enemmän, samoin hengellisiä ja seurakunnallisia virtauksia, mutta rakenteiden selvittäminen on helpompaa ja herättää vähemmän kiistoja.