Sadonkorjuun kiitosjuhla

Kotikirkossani vietettiin Sadonkorjuun kiitosjuhlaa. Se on ainakin 1990-luvulta ulottuva perinne: ensin messu, sitten kirkkokahvilla uutispuuroa ruisleivän kanssa ja kahvia omenapiirakan kera.

Varmaan maanviljelijät ovat kautta aikain käyneet kirkossa keväällä pyytämässä siunausta satokaudelle ja syksyllä kiittämässä sadosta ilman erityistä järjestettyä juhlaakin. Näin muistan isänikin tehneen.

Keväällä, kun on maa on päässyt lumivaipastaan ja routa sulanut, alkaa maahengen valtaamien viljelijöiden mieli haluta pellolle. Eivätkä vain he. Useimmat meistä, asuimmepa sitten omakotitalossa, rivitalossa oman pihan äärellä tai kerrostalossa, alkavat muokata maata, vaihtaa multia ja istuttaa jotain kasvamaan.

 Luonto ja kasvu ovat syvällä meidän suomalaisten identiteetissä. Pitkin kesää seurataan kasvukauden etenemistä ja satoennusteita niin pelloilla, metsissä kuin kotipuutarhoissakin. Yhteistyö ja yhteishenki kuuluvat maan viljelemiseen.

 Hyvä sato edellyttää, että teemme kaiken niin hyvin kuin osaamme. Meidän on oltava taitavia ja ahkeria. Mutta se ei riitä. Tiedämme ja tunnemme, että kasvu ja hyvä sato eivät ole meidän ansiotamme. Satoa ei tehdä, se saadaan.

 Kun sato syksyllä on saatu korjuun, täyttää kiitollisuus mielemme. Monin paikoin perinteeksi muodostunut syksyinen sadonkorjuun juhla on luonteva tapa osoittaa kiitosta. Kun se aloitetaan messulla kirkossa, osoitetaan, kenelle kiitos vuoden sadosta, kasvusta ja elämästä kuuluu.

 Sana kiitos tulee tavan mukaan helposti, mutta kun menee hyvin, se usein unohtuu. Huonona päivänä ja vaikeuksia kohdatessa kiitos saattaa vaihtua katkeruudeksi ja syyttelyksi. Muistan puhujien sadonkorjuun kiitosjuhlassa korostaneen huonon satokauden jälkeen, että myös nyt on kiitoksen paikka.

Samassa pöydässä

 Messussa veisattiin virsi 452, jonka toinen säkeistö kosketti minua kirkon penkissä tällä kertaa erityisesti. Jäin ajattelemaan heitä, maahanmuuttajia, joista nyt niin paljon puhutaan,sekä nälän tai muun hädän uhreja eri puolilla maailmaa, heidäthän usein unohdetaan: ”Maan ääristä hän kutsuu / rikkaita, köyhiä, / hän ruokkii kaikki kansat / samassa pöydässä. /Ja nälkäisimmän kutsuu / hän aivan vierelleen. / Kylläinen armon hylkää, /jää ulos yksikseen.”

 Suomessakaan nälänhätä ei ole vielä aivan muistista kadonnut. Viimeksi sotien aikana oli erittäin vaikea ruokahuoltotilanne.

Virsi sai ajattelemaan myös maahanmuuttajia, joiden tuloa Suomeen arvostellaan peitellymmin tai suoremmin.

Kuka meistä ei ole koskaan muuttanut, mennyt vieraana uuteen yhteisöön? Uusi koulu, uusi työpaikka, uudet kaverit, uusi kotikunta…  Muuttaja ei pääse helpolla. Vieraaseen liittyy uhan tunnetta ja muuttumisen pelkoa, mutta myös uteliaisuutta ja kiinnostusta.

Hätä saa lähtemään. Suomalaisetkin ovat historian saatossa niin joutuneet tekemään: Amerikka, Ruotsi, Australia. He hakivat parempia elämän ehtoja. Nyt muuttovirta kulkee myös toisinpäin.

Sodassa menetetyltä alueelta muuttamaan joutuneet karjalaiset tietävät miltä lähteminen ja uuteen kotoutuminen tuntuu.

Kokemus osoittaa, että vuorovaikutus kehittää, ei eristäytyminen. Toisaalta vieraanvaraisuus on kuulunut suomalaisuuteen, ainakin maaseudulla. Maailmalla matkaillessamme pistämme vieraanvaraisuuden merkille.

Raamatussa kerrotaan paljon muuttamisesta vieraaseen maahan, muuttajan kohtelusta ja pakolaisuudesta. Apostolien teoissa Pietari kertoo käsittäneensä, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, kuuluu tämä mihin kansaan tahansa.

2 kommenttia

  • laila h flink sanoo:

    Havaintoja , ihmisistä kirkkotiellä ja sen liepeillä , kokemuksia ja tuntemuksia.

    !600-1700 luvuilla metsästys ja kalastus oli savon ja karjalan seuduilla tärkein elinkeino . Metsästäjätkin valitsivat asuinpaikkansa elinkeinon mukaisesti. He asettuivat kangas-ja kannaksille , jotka olivat eläinten luonnollisia liikkumisteitä . Suurissa metsissä samoili runsaasti riistaa.

    Käsityöammatit : Miesten käsitöissä herätti huomiota niiden todellinen käyttöarvo. Savon miehillä ei ollut peukalo keskellä kämmentä , puusepät olivat kuuluisia . Heidän tiedettiin suorittavan hyvää työtä , kuten Kustaa Fincke mainitsee jo vuonna 1546 . Fincke lähetti tämän johdosta taitavia miehiä kuninkaan ammattitehtäviin.

    Vuoteen 1788 saakka vaatimustaso oli , että käsityöyhteisöt pitivät lujasti kiinni siitä , hyväksyy kisälliksi oppilaansa vasta , kun hän on saavuttanut vähintään tyydyttävän oppimäärän.

    Sunnuntai koulusta : Maalaispojilla oli töitä omilla tiloilla , niin ettei heillä ollut aikaa arkisin kouluttaa itseään. Sunnuntaikoulut olivat suosittuja . Siellä oppilaat tapasivat toisiaan ja saivat loistavan ammatin.

    Tytöillä oli omat koulut. V. 1877 , Ala- karjalan tytöt–savon siskoille. Rohkeutta , rohkeutta savon siskot , arkuus ei enää auta näinä kamalina ja merkillisinä aikoina , jolloin Suomen historia saa tilastoihinsa valtiopäivät. Ihmetellen äidit usein seuraavat asevelvollisuutta ja sen seurauksia määrättäväksi ja toimeenpantavaksi. –Siksi äidit surevat poikiansa , mutta ei tyttäriänä. Mutta kipeämmästi se tyttöihin koskee , kun pojat viedään sotakouluihin , kukas sitten maataviljelee , arvattavasti se meidän tyttöjen täytyy tehdä ja jäädä vanhoiksipiioiksi, sisko kullat.

    Askareista: Syksystä saakka on pellavan ja liinojen puhdistaminen , joulun seudulla kehrääminen, laskiaisen ja pääsiäisen välillä kutominen . Jyrin päivältä , alkavat kesätyöt , kasken karsiminen , aidan korjaaminen ja uuden tekeminen .

    Mitä sanotte savon tytöt , on oikein asevelvollisten koulutus . Älkää surko äidit vain poikianne , surkkaa myös tyttöjänne. Talviaikana ei ole muita huveja kuin käydä kirkossa ja kesäaikana iltapuolella iloitaan luonnon tarjoamista huveista , niityllä kahvikekkereistä sekä karkeloita pitämässä.

    Vaatetuksesta : Leninkeinä on enimmäkseen parhaita koti kudonnaisista punaisista ja mustista sekä sinisistä ja vihreistä langoista kudottuista kankaista ommeltuja asuja, kelpasi niillä niityllä pyörähdellä , viulumusiikin säestyksellä.

    ” Ken vastustaa , sen tuta saa , ett , naista ja miestä ompi meissä. “

    Uudelleen sadonkorjuu juhlat kunniaan , talkoilla , nykyaikaisessa muodossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Hyvä kirjoitus, kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.