SABBAAN LUOSTARIN TYPIKON JA VARHAISIN JUMALANPALVELUS

Olen lueskellut Damaskinos Ksenofontoslaisen suurtyötä Pyhän Jumalankantajaisämme Sabbas Pyhitetyn Typikonia, hiihtoloma kun koitti.

Tämä käytännöllisen teologian parhaimpia tutkimusperinteitä edustava teos sisältää sekä laajan, yleistajuisen johdannon, joka nojaa ajankohtaiseen liturgian historian tutkimukseen että käännöksen ”varhaisesta” jumalanpalvelusjärjestyksestä. Teos on yli 700 sivua ja sen on julkaissut Ortodoksinen seminaari tämän vuoden alussa.

Työ on tutkimuksellisesti niin merkittävä, että siihen esipuheen kirjoittanut patriarkka Bartholomeus kuvaa itseään siihen kirjoittamassaan esipuheessa ”meidän keskinkertaisuudeksemme”.

Teos kertoo, miten Jerusalemin lähellä sijainneessa Sabbaan luostarissa vietettiin jumalanpalvelusta. Sellaisena se kertoo esimerkiksi siellä eläneiden Andreas Kreetalaisen ja Johannes Damaskolaisen hurskauselämän käytännön ohjeista.

Mutta tekstin vaikutus on laajempi: Kyseessä on jumalanpalvelusta koskeva ohjeistus, joka on ollut ohjaava kaikessa ortodoksisessa jumalanpalveluselämässä. Teksti on erittäin tärkeä myös läntisen jumalanpalveluselämän muotojen historian kannalta tuon ajan vuorovaikutuksen perusteella.

Käännöksen käsikirjoitus on tuosta äskeiseltä 1100-luvulta.

Siis 1100-luvulta! Ei suinkaan vanhoilta hyviltä ajoilta.

Alkaa tässä kokea kohtalonyhteyttä ortodoksisuuden isäksi sanottuun Athanasiokseen, joka tunnetun vanhan kirkon opettajia tutkineen Campenhausenin luonnehdinnan mukaan oli kuin faarao omasta näkökulmastaan jälkikristillisellä ajalla, siis tuolloin, kuin meidän tuntemamme kristillisen opin muodostus vasta käynnistyi riehakkaan ja avantgardistisen nuorison toimesta.

Erityisen ongelmallinen tässä viitekehyksessä on vanhimmaksi kristilliseksi jumalanpalvelukseksi joskus esitetty Jaakobin liturgia. Sen käsikirjoitukset edustavat nuorinta ainesta, joskin esimerkiksi siihen liitetty ajatus ehtoollisen nauttimisesta molemmissa muodoissa esiintyy esimerkiksi Kyrillos Jerusalemilaisen nimiin jääneissä varhaisemmissa kirjoituksissa.

Toki teos siirtää ja tallentaa paljon vanhempaa aineistoa. Se on, kuten Daniel Galadzan standarditutkimus Liturgy and Byzantinization in Jerusalem (2017) huolellisesti käsikirjoitusten tutkimusten avulla osoittaa, bysantisaation tulos.

Tämä merkitsee palestiinalaisten ja Bysantin ainesten sulautumista tavalla, joka siirtyi sitten myös ikään kuin bumerangina Palestiinaan.

Kuten työn tekijä osoittaa, varhaisimmat kristillisen jumalanpalveluksen lähteet ovat noin 100-luvulta. Didakhe esittää joitakin jumalanpalveluksen järjestykseen liittyviä viitteitä. Klemens Roomalainen ja Justinos Marttyyri kirjoittavat tuohon aikaan myös lyhyitä selostuksia.

Selkeämmin varhaiset lähteet ovat kuitenkin vasta 300-400-luvulta, siis kauan sen jälkeen kuin kristillinen jumalanpalveluselämä näki päivänvalonsa.

Näitä ovat niin eräät Basileios Suuren merkinnät kuin esimerkiksi Kyrillos Jerusalemilaisen tai hänen seuraajansa kirjoittamat selonteot sekä espanjalaiseksi uskotun pyhiinvaeltajanaisen kuvaus Jerusalemin menoista, joissa korostuu eukaristian viettäminen neljänä viikonpäivänä sekä liturginen vaellus kaupungin eri kohteisiin rakennetuissa kirkoissa.

Samoilta ajoita ovat peräisin myös aiheen kannalta tärkeät Apostoliset Konstituutiot, jotka ovat ehkä peräisin Antiokiasta ja joiden jotkut elementit näyttäytyvät siinä, mitä nykyisin tunnetaan Johannes Khyrostomoksen liturgiana.

Tuohon mennessä eri puolilla kristillistä maailmaa oli syntynyt varsin erilaisia jumalanpalveluksen viettotapoja. Luostareiden käytänteet erosivat keskuskaupunkien katedraalien käytänteistä.

Vasta jostakin 500-luvun puolivälistä palestiinalainen ja konstantinopolilainen perinne alkoivat yhtyä tavalla, jossa jälkimmäisen eräät valinnat alkoivat määritellä edellistä hyödyntäen liturgiaa tavalla, joka sitten toiselle vuosituhannelle tultaessa vakiintui.

Myös Roomassa vietetyn jumalanpalveluksen varhaisimmat käsikirjoitukset ovat vasta 700-luvulta, joten nekin ovat varsin nuorta aineistoa.

Muistelen jotenkin siihen tapaan, että esitellessään 1800-luvun loppupuolelta Venäjällä alkanutta liturgiikkaa Alexander Schmemann esitti, että Konstantinopolin Studionin luostarin Typikonin käsikirjoitus on varhaisempi kuin palestiinalainen Typikon, mutta että se on niin samanlainen, että uskottavaa, että se olisi tämän perillinen.

Daniel Galadza on osoittanut tämän näkemyksen ongelmalliseksi: Konstantinopolin liturgia ei ollut suora Jerusalemin liturgian jatke vaan sen sijaan ne sulautuivat toisiinsa jälkimmäisen muokatessa edellistä ja myöhemmin tullessa myös Palestiinassa vallitsevaksi.

Tutkijoiden piirissä näyttää vallitsevan yksimielisyys, että tekstien osalta kristillinen jumalanpalvelus sisältää varsin varhaisia ja myös palestiinalaisia ainesosia. Useiden runotyyli edustaa varhaista palestiinalaista muotoa, mitä on pidetty yhtenä todisteena.

Esimerkiksi kerubiveisu näyttäisi olevan vanhaa kerrostumaa kuten myös tunnettu tropari Kristus nousi kuolleista.

Jatkuvasti ollaan kuitenkin vähintään satojen vuosien päässä alkuperäisestä ja kattavien lähteiden osalta noin 1000 vuoden päässä.

Erityisen hankala asia on musiikin osalta. Sitä alettiin kirjoittaa muistiin Bysantissa neumien avulla ja vasta myöhemmin modernin nuottikirjoituksen avulla. Melodioita voi näin vain arvailla.

Niidenkin historia palautuu vasta toiselle vuosituhannelle. Kuten Jopi Harri on väitöskirjassaan osoittanut, esimerkiksi Suomen ortodoksisen kirkon kirkkolaulu on erittäin tuoretta musiikkia, joka periytyy Pietarin hovikapellaan ja niin sanottuun pietarilaiseen koulukuntaan, jonka merkittävin kirkollinen edustaja oli Bortnjanski. Koulukuntaan kuuluvat myös Tsaikovski, tietyin varauksin Sibelius ja Hatsaturian.

Toisaalta Bortnjanskin käyttämä sävelaineisto periytyy 1100-luvun ukrainalaisesta materiaalista eli on viesti samalta ajalta kuin Sabbasin käsikirjoitus. Tämä on kiinnostavaa, koska lännessä taas varhaisin tunnettu musikaalinen aihe Follia on peräisin samalta ajalta. Sitä käytettiin luterilaisen kirkon vuorolaulun melodiana edellisessä liturgiassa, ennen kuin kerrottiin, että se pitää uudistaa, koska kyseessä on liian 1900-luvun kansallisromanttinen tunnelma (sic!).

Vastaavasti merkittävin osa suomalaisista kansankoraaleista palautuu sävelmähistoriallisesti satojen vuosien takaisiin chansoneihin.

Mutta oli miten oli. Tekstit ovat 1000-luvun jälkeiseltä ajalta ja varhaisimmat, kattavamman oloiset kuvaukset vasta 300-400-luvulta. Alkuperäinen siis on tutkimuksellisesti kateissa, ja mielessä väikähtää sen osalta jäsentymätön äännähdys, että en tunne miestä, sanoi Ketola Jeesusta.

Voin vain lohduttautua sillä, että en ole liturgiikan tutkija tai asiantuntija enkä varsinkaan uudistaja alkuperäiseen nojaten. Ei olisi rinta kaarella varaa kertoa, että laitetaanpa tästä alkuperäistä teille, tehkääpä hyvin.

2 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Varhaisimmista Jumalanpalveluksista on vähän tietoa.

    Jeesuksen seuraajat luottivat toisiinsa, ja jakoivat vähästään kokoontumisissaan. Eikö kuitenkin tämä tiedetä.

    Mitä edelliseen pitäisi lisätä jotta voidaan puhua kristillisestä asiasta. Asiaan pitää lisätä dokmi tai useampi, järjestäytynyttä uudelleen uhraamisen asiaa, ja tietysti yhden keskeisen asian muuttuminen dokmista toiseksi.

    Eli adoptionaalinen asia Jeesuksen huomaamisessa vaihdettiin toiseksi minkä jälkeen Jeesus Kristuksena ja Jumala olivat yhtä.

    Tämän jälkeen teologinen huomaaminen pääsi valloilleen mistä hyvää todistusta löytyy tähän päivään asti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    petri

    Kiitos kirjan annin pohdiskelustasi.

    Pekka

    Mielestäni puheenvuorossasi kaksi kysymystä on sellaisia, ettei niitä voi sivuuttaa noin vain väittämänä että ne olisivat sellaisinaan muka vanhempia kuin toiset selitysmallit.

    Ehtoollisen uhri -käsite on selvästikin noussut juutalaisuudesta, missä jonkun tapauksen ”muistaminen” oli ikään kuin alkuperäiseen yhteyteen uudelleen palaamista. Näin ollen lauseesi käsiteestä ”uudelleen uhraaminen” jää minulle avoimeksi, mitä sillä haluat sanoa. Puhutko nyt liturgian historiasta vaiko erilaisista ehtoollisen teologiaan liittyvistä tulkinnoista?

    Mistä olet saanut tuon ajatuksen että adoptionalismi muka olisi vanhempi kuin oppi Jeesuksesta Jumalana? Olihan juuri se syy, että Jeesus on Jumala yksi ratkaiseva peruste Jeesuksen ristintyön teologisena perusteena häntä kuolemaan tuomitessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit