Kirkkohallitus katkaisi tänä vuonna vuosikymmeniä jatkuneen tradition kutsua entiset työntekijänsä joulukirkkoon yhdessä entisten työtoverien kanssa. Tapana oli tosi pitkään ollut, että eläköityneet ja elämäntyönsä kirkon keskushallinnossa tehneet saivat kutsun joulumessuun, yhteiselle jouluaterialle sekä lyhyeen joulujuhlaan. Samalla he saattoivat tavata toisiaan ja nykyisiä työntekijöitä. Se oli useille vuoden kohokohta.
Kun kirkon keskushallinto siirtyi Katajanokalta pienempiin tiloihin Etelärantaan, on ymmärrettävää, että joululounaan järjestäminen yhdessä nykyisten työntekijöiden kanssa ei ollut mahdollinen. Taloudellisestikaan joululounasta ei ole ymmärrettävästi kirkon keskusrahaston ahdingossa mahdollista järjestää edes erillisenä tapahtumana. Eikä 300 henkilön joulujuhlaan ole olemassa enää Kirkon Talossa tiloja.
Mutta että yhteinen joulumessu ei enää ollut mahdollinen, sitä olen jäänyt miettimään. Useina vuosina joulumessu oli arkiaamuna Tuomiokirkossa, noin kilometrin matkan päässä Katajanokan toimitalosta. Etelärannan Kirkon Talosta etäisyys on muutaman kymmenen metrin tarkkuudella sama. Nykyhenkilökunnalta käveleminen sinne ja takaisin ei siis olisi vienyt minuuttiakaan enempää kallista työaikaa kuin ennenkään. Tuskinpa tuomiokirkkoseurakunta on tilavuokriaankaan nostanut.
Kirkkohallituksen henkilökunnan joulumessu pidettiin Saksalaisessa kirkossa parin sadan metrin päässä Kirkon Talosta. Sinne mahtuu 300 henkilöä. Jos entiset työntekijät olisivat saaneet tulla sinne mukaan, se olisi tullut toki täyteen, mutta kuitenkaan tuskin viimeistä istumapaikkaa myöten.
Mutta ”virastokollegio on päättänyt” ja parokiaalijärjestelmänhän mukaan kukin käyköön lähtökohtaisesti oman seurakuntansa messussa.
Käy kylmä henkäys joulusäässä….
Voisiko joku avata minulle vähän tuota parokiaalijärjestelmää. Miksi tämän järjestelmän purkaminen on niin hankalaa? Järjetelmähän on suurelta osalta vastuussa siitä ,ettei kirkko ole kaikkia varten. Tuon asianlaidan tähden, vain hyvin pienelle seurakuntalaisten joukolle tulee mahdoliseksi osallistua kirkollisen toimntaan.
Työtekijöiden on tietysti helpompi järjestää toimintaa vain omalle tutulle aktiiviporukalle. Nyt kuitenkin on paljon muuttoliikennettä yli seurakuntarajojen. Aina muuttaessaan rajan yli on vaihdettava myös seurakuntaa.
Tuohon omaan kirkkoon pääsy ja toimintaan osallistuminen saattaa kuitenkin olla liikenneyhteyksien tähden hyvinkin hankalaa. Toisen seurakunnan kirkko taas voi olla ihan lähellä. Tämä malli mahdollistaa juuri kirkon sisäänpäinlämpiävyyden säilymisen ennalaan.
Ongelma on yleisempi kuin vain kirkkohallitusta koskeva. Olisi mukava, jos tuomiokapitulit ja seurakunnat muistaisivat jollakin tavalla eläkkeelle jääneitä työntekijöitään, jotka ovat usein antaneet vuotensa ja terveytensäkin palvelutehtävässään. Pitäisivät yhteyttä. Hiljattain 70 vuotta täyttänyt tuttavani, eläkerovasti, sanoi saaneensa onnittelut vain Herättäjä-Yhdistykseltä, jonka paikallistoiminnassa on ollut mukana.
Mitä jos kapitulit kutsuisivat joskus luokseen vaikkapa hiippakunnan eläkepapit (tai jonkun muun työntekijäryhmän)? Ehkä heidän elämänkokemuksellaan olisi käyttöä? Kenties nuoremmat viranhaltijat löytäisivät oppia ja suhteellisuudentajua vanhemmilta. Edes jonkinlainen huomioiminen osoittaisi tehdyn työn arvostusta. Mutta tämän asian merkitys taidetaan havaita vasta sitten kun oma eläkeaika alkaa.
Kuopion tuomiokapituli on myös näinä vaikeina vuosina kutsunut mm. eläkepappeja ja muitakin yhdessä koolle, ei tosin jouluaikaan. Pienimuotoiseen (ei 300 hengen) kapitulin joulujuhlaan on kutsuttu yhteistyötahoja ja kapitulin eläköityneet työntekijät.