Rohkaisua uudistajille

Jostain poimittua:

Ihmisten ensimmäinen reaktio julkisuuteen otettua epäkohtaa vastaan on epäkohdan kieltäminen.

Ellei tämä onnistu, asia koetetaan löydä leikiksi.

Jos uudistajat pitävät asiaa yhä esillä, yleinen mielipide leimaa heidät syylliseksi koko epäkohtaan.

Siinä tapauksessa, että uudistusliike ei tästäkään masennu, seuraa asiallinen keskustelu ja

tuloksena vihdoin uudistusten aika.

    • Taisi olla neuvostoaikana viimeksi tuollaisia rajoituksia Viron kristityillä. Uutisessa puhutaan käsittääkseni parhaillaan toimivasta koulusta. Tietääkseni Virossa saa vapaasti opettaa uskontojen mukaisia elämäntapoja, kuten Suomessakin. Julkisilla varoilla toimiviin kouluihin sellainen ei tietenkään kuulu sekulaarissa valtiossa.

    • On toki kristillisiä kouluja Suomessakin. Näistä ei vain hirveänä mediassa huudella vaikka okkultistiset Steinerkoulut kyllä ovat esillä, koska vastapuolen näkökulmasta pahin asia mitä lapselle voi tehdä on pistää hänet kristilliseen kouluun.

      ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” – Sananlaskut 22:6

      http://www.kristillinenkoulu.fi/

  1. Ainakin sellaisissa vakiintuneissa demokratioissa, joissa uskonnonopetus on poistettu julkisen vallan ylläpitämistä kouluista (esim. Yhdysvallat, Ranska), on yleensä mahdollista perustaa kirkollisia yksityiskouluja. Jos oman uskonnon opiskelun mahdollisuus Suomessa poistuu peruskoulusta, kuten jotkin tahot toivovat, lienee kasvavaa tarvetta tällaiseen ratkaisuun meilläkin. Onko se sitten toivottava kehityssuunta, siitä voi olla montaa mieltä. Itse olen sitä mieltä, että nykyjärjestelmä on parempi.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.