Risti

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. (1. Kor. 2:1-2)

Vanha risti

Miksi Paavali halusi olla tuntematta Jeesusta muuta kuin ristiinnaulittuna? 

Mitä sinulle risti merkitsee?

Miksi Jeesuksen risti halutaan (tai ei haluta) tehdä tyhjäksi? 

Mitä syitä voisi olla siihen, että olemme joskus halunneet peittää ristin tai emme sitä vain nähneet? 

Miksi on tärkeää, että elämämme velkakirjassa on risti (mitätön)? 

Miksi Jeesuksen kantama risti riittää (tai ei riitä) meille?

.

Exit: Hymni

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Miksi Jeesus ristiinnaulittiin, ensinnäkin etteivät juutalaiset uskonnolliset eivät kuulleet Jeesuksen Sanoja eli eivät nöyrtyneet tunnustamaan että tarvitsivat parannusta siis kääntyä pois pahoilta teiltään, he kuvittelivat palvelevansa Jumalaa jopa ristiinnaulitessaan Jeesuksen. Heillä oli paatunut sydän, ei heillä ollut Jumalan henkeä.
    Toiseksi tietysti että se oli Jumalan pelastussuunnitelma, täydellisesti siis Jumalan työtä.

    Fariseuksilla ja kirjanoppineilla oli siis paatunut sydän, entä kun ajattelee luonnollista ihmistä joka ”haluaa/uskoo” seuraavansa Jeesusta, onko ihminen luonnostaan tähän kykenevä, ei ole ja siitä on opetuslapset selkeitä esimerkkejä, Pietari on paras esimerkki, ylpeänä sanoi seuraavansa kuolemaan asti Jeesusta, mutta kielsi palvelustytön edessä Jeesuksen, joutui nöyrtymään ettei pysty, toisaalta eivät opetuslapset ymmärtäneet Jeesuksen Sanoja ennen helluntaita, siis ihminen ei voi itse ymmärtää Jeesuksen Sanoja VAAN tarvitsee Pyhän Hengen kirkastamaan Jeesusta ja Hänen Sanojaan.

    Jeesuksen Sanat ovat kaksiteräinen miekka, toisaalta ne saavat aikaan vihaa ja väkivaltaa niille jotka pitävät kiinni omasta ymmärryksestään ja uskostaan, isiltä peritystä niinkuin juutalaiset, toiseksi Jeesuksen Sanat ovat iankaikkinen elämä niille jotka nöyrtyvät tunnustamaan oman syntisyytensä ja eronsa Jumalasta ja kääntyvät parannukseen ja saavat Pyhän Hengen.

    • Eivät Juha, Ismo ja kumppanit pidä kiinni omasta ymmärryksestään, vaan Jumalan sanasta, jonka he ovat nöyrin mielin joka aamu ottamassa vastaan: Armosta te olette pelastetut, ette ansiosta.
      Vanhan testamentin Tobias makasi puun alla, ja linnut kakkivat hänen silmänsä sokeaksi. Onko muiden synneissä eläminen tehnyt sinut täysin sokeaksi, Ari!? Sinä kaipaat johdattajaa…

  2. Juha Heinilä, taitaa olla mulla lukihäiriö kun en oikein ole ymmärtänyt blogin aihetta, siis tuntuu että tää käsittelee erään henkilön uskontilan arviointia tai oikeastaan harhaoppisuuden todistelua, ei se mua haittaa, jatkakaa vaan vaikka oletkin esittänyt minulle vaatimuksen pysyä aiheessa, mut näytät sallivan toisille yhden ihmisen arvostelun aiheesta keskustelun sijaan.

    Näyttäisitte missä olen väärässä/harhassa, niin syntys keskustelua jopa aiheestakin, mutta ette tätä tee, miksi????

    • Ari, olet täysin harhassa. Ihan riittävästi olet saanut ohjausta.

      Yksi neuvo vielä. Liity johonkin kristilliseen seurakuntaan ja aloita seuraamaan Jeesusta Kristusta. Seurankunnan kokouksissa/Jumalan palveluksissa on Jeesus Kristus läsnä.

      Ari, toivon, että pysyt poissa blogiltani. Kiitos!

    • Harvemmin olet blogin aiheesta kommentoinut. Usein lähes aina kommenteistasi on paistanut vihasi kristittyjä kohtaan. En koe sinua keskustelijana, joka haluaisi itse rakentua muiden kommenteista. Sinulla on oma agenda, jota blogin aiheesta riippumatta toteutat, etkä halua ymmärtää muita keskustelijoita. Näin koen ja näen sinut, Ari.

  3. Juha Heinilä, ymmärrän että ”näet” minut juuri tuollaisena kuin kirjoitat, ”hyökkään” ns ”kristittyjä” vastaan, siis jopa ”vihaisin” heitä.

    Kun lukee Raamatusta kuinka Jeesus tuli ja opetti niin opettiko Hän rakkautta lähimmäisiä kohtaan vai miekalla julistettavaa/puolustettavaa uskontoa????

    Kun historiasta voimme lukea kuinka apostolien kävi, eivät he puolustaneet itseään vaan kuolemaan asti julistivat evankeliumia, ensimmäisiä kristittyjä vainottiin ja tapettiin niin eivät he puolustaneet itseään jne..

    Entä kuinka tämä olisi muuttunut niin että jopa vainoja ja sotia on ns ”kristillisen” uskon taholta harjoitettu, onko tämä samaa mitä Jeesus julisti ja mikä on evankeliumin rakkauden ilosanoma?????

    Perustiko Jeesus ”kirkon” vai kutsuiko Hän NIMELTÄ ihmisiä seuraamaan itseään, onko tämä kutsu myös tänäpäivänä kuultavissa evankeliumin Sanan kautta???

    Pitääkö seuraavat Jeesuksen Sanat paikkaansa????

    Matt. 11:12
    Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.

    Matt. 7:16
    Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

    Matt. 7:17
    Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.

    Matt. 7:18
    Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.

    Matt. 7:19
    Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.

    Matt. 7:20
    Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

  4. Onko Arilta mennyt sisällä olijat ja ulkopuolella olijat sekaisin?

    Apostolit tapettiin, koska valtaapitävät yhteiskunnan edustajat pelkäsivät köyhän ja riistettävän kansan nousevan kapinaan heitä vastaan.
    Evankeliumi julisti ihmiselle sisäistä vapautta, mutta valtaapitävät luulivat, että nämä julistivat maallista valtakuntaa ja pelkäsivät elantonsa puolesta ja tappoivat julistajat.

    Sama tapahtui myös Lutherin aikaan, kun talonpojat ottivat aiheen Lutherin julistamasta vapaudesta Room.kat.kirkon riistoa vastaan ja alkoivat polttaa valtaa pitävien omaisuutta ja kirkkojen alttaritaulut. Sotahan siitä tuli.
    Luther ei johtanut, eikä yllyttänyt tuota kapinaa, mutta sai silti niskoilleen syyt talonpoikaiskapinan aloittamisesta.
    Uskopuhdistusta on tapahtunut kautta historian ja profeetat tapettiin muinoin samoista syistä, he astuivat valtaapitävien varpaille. Samaa tapahtuu aina, missä Evankeliumia oikein julistetaan, osa uskoo pelastuksen Sanan ja luopuu omastaan, osa taas asettuu Jeesusta vastaan ja puolustaa omaa valtaansa.

    Onhan meillä nytkin kirkko joka huojuu valtansa äärellä ja kansa huutaa vapautta, mutta ei sisällä olijoille ole epäselvää, mistä kirkon nykymenossa on kysymys, ei ero kirkosta ole mikään ratkaisu hengelliseen hätään. Apu löytyy Jeesukselta.

    Kirkon sisäpuolella on monenlaista harhaa ja opetusta, mutta on myös oikeata ja puhdasta. Ulkopuolella ovat taas ne jotka toivovat kirkon ja seurakunnan häviämistä maanpäältä, koska heidän lihallinen vapautensa on uhattuna, he eivät halua kuulla Jumalasta mitään, koska pitävät Jumalaa satuna.

    Ovatko Suomen evl.kirkon jäsenet Arin mielestä niitä, jotka eivät ole panneet toivoaan Jumalaan? Jos ovat, niin mikä on oikea seurakunta? Onko sellaista lihassa olemassakaan? Eikö kuitenkin ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi ole niitä, jotka kuuluvat seurakuntaan jota sanotaan Kirkoksi?

    Jos kirkon papit puhuvat välillä omiaan, niin ei kai se vähennä Jeesuksen sanoja?
    Jos minä olen ihmisenä väärä, niin on Jeesus kuitenkin Totinen ja vakaa, emmehän me itseämme julista?
    Papit ja teologit voivat olla yhtä pihalla Armosta kuin kuka hyvänsä muukin ihminen, mutta eivät he silti ole ulkopuolella, vaan heitä koskee Jumalan Sanat kuten kaikkia muitakin. Jos joku eksyy, niin toivotaan, että joku ohjaa eksyneen takaisin, Armon tähden me saamme Uskoa, että kaikki Kristukseen kastetut ovat sisäpuolella, kuka missäkin kohtaa matkaansa vaeltaa, mutta jos joku kastetuista kieltää Jumalansa, niin Jumalan tekemä liitto, jää ilman siunausta. Jumala on Luvannut siunata niitä, jotka turvaavat Häneen. Kirkko yhteisönä tekee niin, mutta kuka on se joka näkee penkissä istuvan sydämeen, ellei Jumala yksin.

    Ulkopuolella ovat ne, jotka eivät tunnusta Jeesusta Herraksi ja kieltävät epäuskossaan Jumalan kokonaan.

    Valtaa edustivat myös uskonnolliset johtajat, joita vastaan Jeesus puhui, mutta kuitenkin sanoi:

    Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa.
    Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: ”Jeesus, mestari, armahda meitä!”

    Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: ”Menkää ja näyttäkää itsenne papeille”. Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.

    Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.
    Niin Jeesus vastasi ja sanoi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?
    Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?”
    Ja hän sanoi hänelle: ”Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut”.

    Eivät tulleet papit, jotka näkivät ihmeen, eivät tulleet muut puhdistuneet, ainoastaan yksi palasi ylistäen Jumalaa. Näin on myös tänä päivänä, mutta ei se tee kirkkoa turhaksi, vaan jos yksikin pelastuu kirkon, joka julistaa Kristuksen sanomaa kautta, niin Kirkko pysyy voimassa.

    Kirkko on uskovien yhteisö, johon on hyvä kuulua, mutta Jeesus yksin Pelastaa ihmisen. Olisi tietenkin lohdullista, että kirkon sisällä olisi yhteys kaikkien kesken, mutta vain Kristuksen kirkko voi olla leirin ulkopuolella, ei yksilö.

    • Minä uskon, että kaikki kirjoittajat näkevät asiat samalla tavalla kuin Juha Heinilä.
      Arilla on aivan oma uskontonsa ja aivan oma historiansa sekä selityksensä maailman tapahtumista.
      Niissä ei ole oikein järkeä eikä totuutta.
      Vaikka asiat moneen kertaan selittää, ei vaan starttaa. Minä en tiedä missä vika, tulpissa vain puolassa?

      Minä ihmettelen, millä tavalla Juha tai Ismo ovat vastuussa siitä, mitä uskostaan luopuneet ihmiset Suomessa tekevät. Hehän tekevät juuri sitä, mitä liha neuvoo.
      Ei se Jumalan sanan vika ole, ei se kasteen vika ole, ettei joku usko. Ne ovat silti oikeat.

      Varoittaahan Paavalikin siitä, ettei kukaan lankeaisi pois armosta.
      Onko niin käynyt myös Arille, ja tilalle kasteen armon jälkeen on tullut tämä itsevanhurskaus ja puolittainen herääminen, jossa oma syntisyys ei ole vielä valjennut? Toisten ihmisten pahat teot näkyvät kyllä kirkkaana.

  5. >>>Perustiko Jeesus “kirkon” vai kutsuiko Hän NIMELTÄ ihmisiä seuraamaan itseään, onko tämä kutsu myös tänäpäivänä kuultavissa evankeliumin Sanan kautta???>>>>

    Mitä tämä Arin kysyminen oikein on?
    Muistan kuinka Juha on ainakin 10 kertaa selittänyt, että ”Pyhä Henki on hänet kutsunut sanan kautta”.
    Eikö se vastaus riitä?
    Juha on uskossa, Henki vaikuttaa hänessä – siitä tämä blogissa osoitettu kärsivällisyys Aria kohtaan juuri kertoo.

  6. Ismo Malinen, kysyn nyt kuitenkin, kuinka voi tämä kaikki ”harha” ja ”lihallisuus” olla kirkon SISÄLLÄ kun kerran kasteessa teille luvataan Pyhä Henki ja sitten vielä puhutaan että usko tulee TÄYSIN Jumalalta, niin Jumalako ohjaa nämä ”harhaiset” ja ”lihalliset” ulkopuolelle?????

    Vai olisiko ettei lapsikaste annakkaan sitä mitä Luther ja kump lupaavat, eikö lapsikasteen seurauksena jää parannus pois koska ei olla erossa Jumalasta eikä näin ollen tarvitse kääntyä pahoilta teiltä Jumalan tielle???

    Parannus on myös sen tunnustamista että elää täysin erossa Jumalasta ja tarvitsee parantajaa, Jeesusta, joka parantaa paatuneen sydämen.

  7. Jorma Ojala, en tiedä olenko ennen ”muistanut” mainita että kun kerran Lutherin tekstejä on saatavilla esim juutalaisista, ns ”uudestikastajista”, paavilaisista jne… niin onko ne kirjoitukset Pyhän Hengen johtamia vai ei????

    Entä seuraava ev.lut kirkon katekismuksesta VIELÄKIN löytyvä Lutherin kirjoitus:

    ”Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. ”
    ( http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html )

    Onko tämä teidän palvomanne ”oppi-isä” siis Pyhän Hengen vai kenen johtama????

    Minusta ”todistatte” niin kärkkäästi että olen ”vihaa” täynnä, mutta ”hyväksytte” opettajaksenne aikamoisen kovaa tekstiä suoltavan, kuinkahan ko herran puheet tänä päivänä otettaisiin vastaan?????

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.