Risti

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. (1. Kor. 2:1-2)

Vanha risti

Miksi Paavali halusi olla tuntematta Jeesusta muuta kuin ristiinnaulittuna? 

Mitä sinulle risti merkitsee?

Miksi Jeesuksen risti halutaan (tai ei haluta) tehdä tyhjäksi? 

Mitä syitä voisi olla siihen, että olemme joskus halunneet peittää ristin tai emme sitä vain nähneet? 

Miksi on tärkeää, että elämämme velkakirjassa on risti (mitätön)? 

Miksi Jeesuksen kantama risti riittää (tai ei riitä) meille?

.

Exit: Hymni

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Risti on Kristuksen seuraajan tunnusmerkki. Sitä meidän on kannettava. Olemme horisontaalisesti maan mukaisesti, perisynnistä kiinni.
    Vertikaalisesti ristin pystypuu lähtee maan tomusta, josta olemme luodut, ylös Jumalan pyhyyteen. Sen kautta lankeaa armo inhimillisyytemme syntisyyteen
    Paljas latinalainen risti on todella ”oikeampi” symbolinen kuvio Jeesuksen sovitustyölle luin krusifiksi, jolla riippuu kuollut ruumis.

  2. ”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:

    ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: ”Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: ”heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”.
    Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. Hebr.10:14-18

    Risti on myös ne puut, jolle uhri asetettiin. Nyt on käynyt niin, että Jumala itse uhrasi kertakaikkisen uhrin, niin ettei toista uhria enää tarvita.
    Ennen papit uhrasivat kansan puolesta sovitusuhrin, joka pitää aina määrä ajoin suorittaa vuodattamalla viattoman veri.

    Nyt on tapahtunut niin, että Jumala sovitti itsensä kautta koko maailman synnit.

    Risti muistuttaa meitä siitä, että riittävä Uhri on annettu ja synti (huomaa yksikkö muoto) on sovitettu. Kiitos Jumalan. Ylistys olkoon Herran nyt ja aina.

    Synti, joka on kuolemaksi on poistettu ristillä uhratun Uhrin kautta, olemme vapaat synnistä ja kuolemasta. Ja lopullisesti vapaudumme synnin kahleista ja kuolleista töistä, kunhan Jumala vielä kerran riisuu meidän yltä tämän kuoleman ruumiin, jossa joudumme vielä elomme päivät vaeltamaan.

    Kristuksen veri, on sovituksen veri, Hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, ja on näin puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

    • Kiitos erinomaisesta kommentista, Ismo. Jumala on asettanut Kristuksen meidän ylipapiksemme. Jeesus Kristus opetti Jumalan sanaa vaeltaessaan maan päällä. Hän uhrasi itsensä ja sovitti koko maailman synnin kertakaikkisella uhrillaan Golgatalla ja toi meille iankaikkisen sovinnon ja anteeksiantamuksen.

      Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. (1. Kor. 15:1-6)

  3. ”…Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7)

    Tuossa Jeesus puhuu itsestään ja osoittaa meille ainoan mahdollisen portin ja tien, joka vie elämään.
    Uskon tie, jolle päästään yksin Jeesuksen kautta, joka on ovi tuolle tielle. Se on ihmiselle ahdas, koska me ihmiset katsomme omiin tekoihimme, vertaamme omia ja muiden tekemisiä ja kovin helposti tuomaroimme toisiamme ja harjaannumme lain tiellä.

    Tie on kaita (sana kaita kuvaa ohutta suoraa viivaa, jolta ei voi poiketa) Eli kuvaa yhtä tietä, ei kahta. Kristitty ihminen ei siis voi kulkea enää tekojen tietä, jos kulkee uskon tietä. (Ihmisen teot kulkevat uskon mukana ja seuraavat sen mukaan, ei tosin päin.) Jumalan Rakkaus saa meissä aikaan Rakkautta.

    ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät.”

    Lavea (=väljä) tie sopii monelle, koska sen portti ei ole Jeesus, vaan ihmisen omat teot ja sen mukainen tie, joka on lopulta kuoleman tie. Moni tosin luulee elävänsä nuhteettomasti ja lain mukaan. Ulkokultaisuus on pahimman laadun teeskentelyä ja ilman mitään todellista arvoa, vaikka rakentaisi köyhille kultaisia palatseja hyvän maineen tähden.

    ”Niin Jeesus vielä sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
    Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.

    Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
    Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” Joh.10.
    .
    ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” 1.Joh.4:18

    Uskon laki on siis vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista, joka oli meitä vastaan. Uskon tie on ohut kuin veteen piirretty viiva, mutta kuitenkin siinä on Jumalan vahva lupaus ja vala, jonka Kristus vahvisti omalla verellään.

    Olemme siis vapaat syntiin nähden Kristuksen uskon kautta ja siksi vihaamme syntiä, jota ennen niin rakastimme. Ennen vaelsimme iloiten synnin syövereissä, mutta nyt siitä on tullut meille vihan kohde, koska näemme sen yhä selvemmin maailmassa ja ennen kaikkea itsessämme.

    Tästä taistelusta ei selviä kuin Jumalan Pojan usko, jonka on Henkensä kautta meihin vuodattanut. Sen tähden voimme aina iloita hengessä ja kulkea sitä tietä, jolta ei lapsikaan eksy sen kerran löydettyään. Ylistys olkoon Jumalan Armon.

    • Ismo, kiitos hyvästä kommentista. Ovi on Jeesus Kristus. Portti on Jeesus Kristus. Tie on Jeesus Kristus.

      Luterilaisessa messussa aiheena tänään on kristityn vapaus.

      Kristityn vapaus

      Usko Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen, perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Kristus päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista mutta sitoo heidät totuuteen ja rakkauteen. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.

      Luterilainen kirkkokäsikirja

  4. Tohtori Martti Luther kirjoittaa päivän mannassa:

    Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. (Gal. 2:19)

    Minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Paavali on harhaoppisista harhaoppisin. Onpa hänen harhaoppinsa vallan ennen kuulumaton, kun hän sanoo laista pois kuolleena elävänsä Jumalalle. Valheapostolit opettivat: Ellet elä laille, et elä Jumalalle, toisin sanoen, ellet elä lain mukaisesti, olet Jumalan edessä kuollut. Paavali opettaa toisin päin: Ellet todella ole kuollut pois laista, et elä Jumalalle.

    Kristityn kannalta katsoen siis suorastaan koko laki on kumottu, koska hän on sille kuollut. Apostoli ei näet sano: Olen vapaa laista, tai: Olen lain herra, vaan suorastaan: Minä olen kuollut pois laista, toisin sanoen, minulla ei ole lain kanssa kerrassaan mitään tekemistä. Ankarammin hän ei olisi voinut kieltää lain vanhurskautta. Kristityn omantunnon on oltava kuollut pois laista. Liha sen sijaan ei saa olla vapaana, vaan sen pitää olla alistuneena lain alaiseksi.

    Tämä on nyt se tärkeistä tärkein kohta, joka on omiaan niin valtavasti lohduttamaan ahdistuneita omiatuntoja. Nähdessäsi siis synnintunnon murehduttaman ihmisen, sano: Sinä et tee oikeaa eroa, veljeni. Sinä panet lain omalletunnolle, vaikka se on pantava lihalle. Herää, sinun on uskottava Kristukseen, lain ja synnin voittajaan. Tässä uskossa kohoat lain yläpuolelle ja astut sisälle armoon, missä ei ole lakia eikä syntiä. Onnellinen se, joka omantunnon taistelussa osaa hyvin tämän taidon.

    Martti Luther: Mannaa Jumalan lapsille

  5. Juha Heinilä, huomaa etten minä nyt aloita mitään uutta vaan kommentoin tämän blogin kommenttia eli edellä kirjoittamaasi, siis oletan sinun ymmärtävän etten minä ole nyt se joka harhautuu/eksyy blogin aiheesta.

    Siis edellä Juha Heinilän komentissa on seuraavaa:

    ”Tämä on nyt se tärkeistä tärkein kohta, joka on omiaan niin valtavasti lohduttamaan ahdistuneita omiatuntoja. Nähdessäsi siis synnintunnon murehduttaman ihmisen, sano: Sinä et tee oikeaa eroa, veljeni. Sinä panet lain omalletunnolle, vaikka se on pantava lihalle. Herää, sinun on uskottava Kristukseen, lain ja synnin voittajaan. Tässä uskossa kohoat lain yläpuolelle ja astut sisälle armoon, missä ei ole lakia eikä syntiä. Onnellinen se, joka omantunnon taistelussa osaa hyvin tämän taidon. ”

    Siis kun mies tulee ja synnintunnossa valittaa että taasen menin illalla kapakkaan ja join siellä olutta ja kotiin palattuani sitten hakkasin vaimon ja lapset, kuka voi minua auttaa????

    Mikä on vastaus miehelle??????? Kuka kannattaa Lutherin ”mannaa jumalan lapsille”?????
    Onko todella onnellinen tämä mies joka pitää tämän:”Tässä uskossa kohoat lain yläpuolelle ja astut sisälle armoon, missä ei ole lakia eikä syntiä. Onnellinen se, joka omantunnon taistelussa osaa hyvin tämän taidon.”
    Entä kuinka onnellisia ovat vaimo ja lapset??????

    • Ari, sydämestäsi löydät hyviä esimerkkejä. Valitettavasti sieltä ei löydy kuin pilkkaa, väkivaltaa ja murhaa. Näitä tuot aina esille. Lutherin Mannassa oli, että lihan pitää olla laille alistettu: ”Liha sen sijaan ei saa olla vapaana, vaan sen pitää olla alistuneena lain alaiseksi.”

      On todella harmi, kun sinä et pysty ymmärtämään Raamattua tai hengellisiä tekstejä. Tapasi lukea Raamattua on väärä. Vaikuttaa siltä, että otat elämästäsi asian ja yrität sovittaa satunnaisen tekstin juuri siihen tilanteeseen.

      Tappaisitko itsesi jos teet joskus väärin, kuten voimme lukea Matteuksen evankeliumissa Juudaksen tehneen?

      Juudas sanoi ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.” Mutta he sanoivat: ”Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi.” Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi. (Matt. 27:4-5)

    • Ari, et ymmärrä Raamattuakaan, koska luet sitä väärin. Lainauksesi tarkoittaa sitä, että lihamme ei saa elää suruttomasti. En tunne ainuttakaan uskovaa ihmistä, joka ajattelisi voivansa tehdä mitä tahansa Jumalan tahdon vastaista.

  6. Juha Heinilä, mitä siis tarkoittaa:“Liha sen sijaan ei saa olla vapaana, vaan sen pitää olla alistuneena lain alaiseksi.” ???

    Kuinka liha pidetään ”alistuneena” lain alle???? Elääkö siis uskova alistaen lihansa lain alle????

    Kuinka sitten täälläkin K24 palstalla on niin montaa erilaista mieltä esim homoudesta, siis ei kaiketi kaikki voi tehdä Jumalan tahdon mukaan jos ovat täysin erimieltä???

    Eikö Raamattu selkeästi Sano ettei liha voi taipua Jumalan tahtoon eli lain alle????

    • Ari, vastasin edellä ja on aivan turha vääntää tästä. Sinä pyörittelet asioita, joista et mitään ymmärrä. Näistä olet monesti saanut vastaukset, mutta ymmärrys vain sinulta puuttuu.

      Mitä itse blogin aiheesta. Mitä Risti sinulle merkitsee?

  7. Sallikaa vielä tämä pitempi kommentti aihe on niin vakava.
    Jumala ei paranna meidän lihaamme, vaan kuolettaa sen, että me muuttuisimme Kristuksen mielen mukaiseen uudistukseen Hengessä!

    ”Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.

    Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

    Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.

    Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

    Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

    Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!”
    Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Room.8:10-16

    Ari kysyy mitä tarkoittaa Luther, kun sanoo: “Liha sen sijaan ei saa olla vapaana, vaan sen pitää olla alistuneena lain alaiseksi.”

    Paavali aloittaa tuossa edellä: ”Mutta jos Kristus on teissä.” Ja jatkaa: ”Niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.”

    Teologiassa tunnetaan käsitteet: Laki ja Armo, ruumis ja henki, lihallinen ja taivaallinen. jne.

    Kun ihminen on Kristuksessa, (Jos siis Kristus on teissä sanoo Paavali) niin ihminen ei enää katso kuolleisiin tekoihin, joita me luonnostamme teemme koska olemme liha, mutta koska olemme Kristuksessa, me vihaamme lihan tekoja, jotka vielä vaikuttavat kuoleman ruumiissamme ja ”JOS KRISTUS ON MEISSÄ, niin näemme, että emme voi pelastua omien tekojen kautta, koska liha on edelleen läsnä ja vaikuttaa meissä lihan töitä.

    Jos nyt joku on Kristitty eikä vihaa tekemäänsä pahaa, niin ei ole Kristitty lainkaan.

    Kristitty vihaa syntiä, mutta koska on saanut sen Armon, että Kristus on tullut asumaan ihmisen sydämeen Henkensä kautta, niin saamme lohduttaa mielemme sillä että Jumala on luvannut puhdistaa meidät synnistä. Emme vaella näkemisessä vaan uskomisessa ja me uskomme Kristuksen VOIMAAN syntien sovittajana ja Hänen Sanansa Puhdistavaan VOIMAAN.

    Arin esimerkki vaimoansa hakkaavasta Kristitystä on absurdi, vaikka ihminen sortuukin Kristittynä moneen vääryyteen tietäen ja tietämättään, niin kuka voi kestää Jumalan edessä jos Jumala lukee meidän tekomme pelastuksen ehdoksi?

    Kristityn katuminen ja synnin tunnustaminen ei ole mikään hokkuspokkus temppu vaan syvää ymmärrystä oman lihan turmeltuneisuudesta Jumalan SANAN Valon kautta, jonka olemme uskoneet, (JOS OLEMME KRISTUKSESSA) ja SAMAAN aikaan Jumalan Armo tekee työtään ihmisessä Rakkautensa kautta, (Jeesuksen) niin että ihminen uudistuu sisäisesti, näkyvä kuolee ja näkymätön saa tilaa. Sitä on Hengen uudistus Kristuksessa ja ihminen muuttuu sisällisesti, niin kuin vain voi Pyhä Henki joka ihmistä muuttaa.

    Paavali sanoo:
    Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.

    Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. 2,Kor.4:15-16

    Armon tähden Kristityn elämä ei perustu enää lakiin, vaan Rakkauteen joka on täydellisyyden side, joka tunnustaa Totuuden Jumalasta ja ihmisestä. Ja koska tuntee Totuuden, niin Kristitty ei voi enää tuomita ketään ihmistä, vaan pyrkii kaikessa saattamaan ihmisen tietoon Kristuksen Evankeliumin, joka on täynnä Armoa ja Totuutta.

    Kristus meissä kirkkauden toivo. En enää minä, vaan Kristus meissä.

    Niinpä Kristitty ei perusta elämäänsä lakiin, joka oli vain tulevan kuva, vaan rakkauteen, josta Johannes kirjoittaa seuraavaa.:

    ”Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?

    Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

    Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.

    Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
    ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.

    Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut. 1.Joh.kirj.3

    Tuossa Johannes asettaa käskyn pitämisen ja uskomisen välille yhtäläisyys merkin. Uskominen Jeesukseen on Jumala käskyn pitämistä. Eikä se käsky ole raskas, JOS OLEMME KRISTUKSESSA.

    On niitäkin jotka sanovat ja puhuvat Jeesuksesta sitä ja tätä, mutta eivät ymmärrä Jumalan Armotaloudesta mitään. Tässä asiassa kirkon tulisi katsoa peiliin, sillä niin vahvasti nykyään puhutaan vain ihmisen tekemisestä ja tekemättä jättämisistä. ARMON TIE on kokonaan toinen tie.

    Lakia ja Armoa ei voi, eikä saa sekoittaa. Ja juuri se on tehty kautta Kristillisen kentän, missä vain Jeesuksen nimeä mainitaankin. Kirkolla on kätköissään suunnaton Aarre, mutta nyt se on suurelta osin piilossa ihmisen omien yrityksien ja pyrkimyksien takana.
    Aika on paha ja vaatimukset sen mukaiset. Saatana juhlii kun ihminen kulkee pimeässä ilman Valoa. Jumala huutaa kuitenkin jatkuvasti ”Missä olet”

    ”Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: ”Missä olet?” 1.Moos.3:9

    Minkä tähden ihminen on piilossa, Jumalalta?

  8. Ismo malinen:”Arin esimerkki vaimoansa hakkaavasta Kristitystä on absurdi,..”????

    Selittäisitkö miksi se on absurdi???

    Siis eikö ”kristitty” voi langeta moiseen, olen antanut itseni ymmärtää että pedofiliaakin on jopa ns ”saarnaajien” toimesta harjoitettu????

    Ovatko moisiin langenneet siis todellisia ”kristittyjä” vai eivät???

    Mitä Lutherin:”Tässä uskossa kohoat lain yläpuolelle ja astut sisälle armoon, missä ei ole lakia eikä syntiä. Onnellinen se, joka omantunnon taistelussa osaa hyvin tämän taidon.” tarkoittaa???

    Mitä tarkoittaa ”tässä uskossa kohoat lain yläpuolelle”??????
    Mitä tarkoittaa ”ei ole lakia eikä syntiä”???

    • Ari, aivan turhaa vääntää. Me emme kristittynä kasva, jos vatvomme muiden mahdollisia tekemisiä. Omassa elämässämme ja kasvussamme riittää meille paljon puuhaa.

      Ari, mitä ajattelet itse blogin aiheesta; mitä Risti sinulle merkitsee?

  9. Merkitseekö Kristuksen risti sinulle sitä . että ”sinut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu” ?
    Tarkoittaako kristityille sitä, että olemme kulkeneet saman tien kuin Hänen kanssaan, eli meidän syntinen luontomme on Kristus ottanut päällensä ja vienyt sen ristille ? Onko se on hakattu niin lujasti Golgatan ristille, ettemme palvelisi enää syntiä, vaan eläisimme yhdessä Kristuksen kanssa Jumalalle ?

    Kristitylle se on tapahtunut henkilökohtaisesti kasteessa (Room. 6:3-4).Vanhan tilalle on luotu uutta: Se joka on Kristuksessa, on uusi luomus. Sen on saanut aikaan Pyhä Henki sanan ja armonvälineiden kautta. Kun uskomme Jeesukseen, meillä on elämä Jumalan yhteydessä.

    Tätä tarkoittaa kun sanotaan, että ”Kristus elää minussa”. ”En elä enää minä vaan Kristus minussa, ja sen minkä elän, elän Jumalan Pojan uskossa” Kristus luo ja saa aikaan meihin sellaisen elämää, jonka avulla syntistä luontoa, sitä vanhaa luontoamme kuoletetaan, ja se tapahtuu siten,kun tehdään jokapäiväistä parannusta.
    Silloin meitä ei enää ohjaa meidän oma henkemme, vaan Kristuksen henki eli Pyhä Henki. Kristus luo silloin meihin elämän, jossa saamme ottaa vastaan Jumalan apua tähän elämään, kestääksemme sitä hellettä ja ristiä, josta meidät tunnetaan ja tämän kaiken lisäksi tämä Kristuksen tuoma elämä merkitsee myös pääsyä taivaan kotiin. Kiitos Jumalalle tästä kaikesta!

    • Martti, kiitos hyvästä kommentista. Kasteesta lähtee uusi elämä.

      Te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:26-27)

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.