Rippi on keskeinen asia luterilaisessa teologiassa , sen toteutuminen on ollut tosin vaihtelevaa . Rippi on menneinä vuosikymmeninä on toiminut luterilaisessa herätyskritillisyydessä myös maallikkojen käsissä , sellaisessa kritillisyydessäkin jossa armonvälineet ei ole olleet keskiössä . Lestadiolaisten piirissä sillä on ollut aina keskeinen osa , vaikkakin sen teologinen perusta on erilainen kuin luterilaisen tunnustuksen mukaan . Blogi käsittelee vain lähinnä henkilökohtaista rippiä .
Tunnustuskirjat ripistä johdannoksi sanoo :
Ripittäytymisestä olemme aina opettaneet, että sen tulee olla vapaaehtoista. Olemme kukistaneet paavin hirmuvallan, ja niin me kaikki olemme nyt vapaat pakosta, olemme päässeet kantamasta sitä sietämätöntä taakkaa, jonka hän oli säilyttänyt kristikunnan harteille. Yhteisen kokemuksemme mukaan ei yksikään kuorma ollut painavampi kuin se, että meidän jokaisen oli pakko ripittäytyä pahimpaan kuolemansyntiin syyllistymisen uhalla. Ripittäytyminen tehtiin varsin vaikeaksi, ja omaatuntoamme piinattiin vaatimuksella, että meidän oli lueteltava kaikki mahdolliset synnit;kukaan ei pystynyt ripittäytymään niin, että omatunto olisi tullut puhtaaksi. Pahinta oli kuitenkin, ettei kukaan opettanut eikä edes tiennyt, mitä rippi on tai kuinka hyödyllinen ja lohdullinen se on. Ripittäytyminen oli yhtä ahdistusta ja helvetin tuskaa. Se oli pakko suorittaa, vaikka mitään ei vihattu niin kuin sitä. Näistä kolmesta pahasta olemme nyt päässeet: meitä ei enää aja ripittäytymään pakko eikä pelko; meitä ei piinata vaatimalla kaikkien syntien tarkkaa luettelemista; olemme lisäksi saaneet suuren edun, kun nyt tiedämme, kuinka rippiä on ihanalla tavalla käytettävä omantuntomme lohduttamiseen ja rohkaisemiseen.
Teksti tietysti liittyy uskonpuhdistuksen aikoihin , jossa rippi oli sekoittunut lakiin ja silloin se ei ole enää täyttä evankeliumia . Kaikessa uskonpuhdistuksen teologiassa on tärkeää erottaa laki ja evankeliumi toisistaan , muuten Kristus ei kirkastu Jumalan tahdon mukaan . Tämä koskee tietysti Jumalan sanaa myös, jossa Kristus on kaikkialla. On virheellisiä käsityksiä että luemme vaan raamattua ja Pyhä Henki sen kirkastaa , tietysti näin myös , mutta ilman jo Jumalan Hengen kirkastamaa opetusta koko 2000- vuotisen historian aikana ,emme kykyne löytämään kontekstia, eikä sanasta kirkastuvaa Kristusta, niin kuin hän on todellisena läsnä. Raamattu on ehtymätön lähde . Siksi on opettajan / paimenen on syytä olla perehtynyt Raamatun opetuksiin kirkkoisien ja Raamatun tutkijoiden löytöjen kautta .
Ripin käytön tarve ei välttämättä vähene vaikka uskova vanhenee , koska liha ei pyhity eikä muutu ja Jumala armossaan voi sallia ihmiselle tien jossa tahtoo armonsa ja rakkautensa kirkastaa suurempana ja silloin ihminen saa nähdä oman syntisen kurjan tilansa, jossa ihminen toteaa Paavalin sanoin : se on minun lihassani , siellä ei asu mitään hyvää . Se kauheus mikä meissä asuu täytyy tietysti opettajan itse kokea jotta voi siitä opettaa ja pitää sitä seurakunnassa esillä .
Apostoli Paavali kuvaa asuvaista syntiä meissä :
Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Lankeemuksen kautta saimme perisynnin , mutta Jumala on lapsiinsa myös antanut Poikansa uskon ,Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeessä , että Kristus asuu minussa tai Pietari puhuu Jumalan pojan uskosta eli uskokaan ei ole meidän vaan Kristus elää uskovassa .
Perisynnin seurauksena saimme pelon , joka vaikuttaa meissä ja emme tahdo tulla usein valoon syntiemme kanssa . Kun uskomme synninpäästön sanat ja mieltämme ei paina menneisyys niin hyvin on , mutta sydämen sopukoissa on kaikilla ihmisillä luulisin asioita joita tahdomme vähätellä . On esimerkiksi rakkaudettomuutta , jonka senkin haluamme kätkeä tekosyihin vaikka sana siitä puhuttelee . Ihmisen luonto rakastaa syntiä luonnostaan ja nauttii siitä tietoisena että Jumalan tahto ei ole niin. Synnit ei itsessään ole meidän ongelma vaan niiden tunnustamattomuus . Kumpa tämän rakkauden voisimme ymmärtää . Koko seurakunnan tulee olla turvallinen paikka jotta saisimme kristityn vapauden ja rauhan kestäväksi pohjaksi koko elämän ajaksi .
Aiheesta opetus kirkkomme nuoren paimenen saarnassa , alla upotettu sanan rippi taakse puhe (23min)
Timo
Kiitos ripin esittelystä
Niin rippikin on lahjaksi annettu vapaaehtoisuudessa käytettäväksi . Ajattelen että asiasta ei pitäisi tehdä ”virallista ” vaan enemmän luonnollista . Kaikkea hyvää myös toteutuu siinä kun on läheisiä ystäviä ja saa heille purkaa elämän murheita . Ajattelen että on paljon tänä aikana miehiä jotka ovat yksinäisiä ja tarvii läheisiä ystäviä ja hyvä jos yksi läheinen ystävä on niistä pappi . Olen kokenut että sillä erityinen merkitys kun Jumala on asettanut paimen tehtävään ja saa hänelle purkaa syntejä ja sydäntä. Usein kriisien keskellä ihmisen ajatuksiin tulee kaikenlaisia ajatuksia , myös synnillisiä ajatuksia ja on tärkeää se että katse on Kristuksessa eteenpäin ilman vaatimuksia ja kriisit tarvitsevat aikaa , suunta on tärkein meidän elämässämme vaikka juuri tällä hetkellä olisi asiat huonosti . Rinnalla kulkijan tehtävä ei ole ottaa niin kuormia toiselta pois , kun usein ne ovat annettuja ja sallittuja vaan kulkea rinnalla itkien ja iloiten , enemmän se on kuuntelemista kuin puhumista monesti , asia on usein että Jumalan lapset tietävät asiat mutta oman tahdon ja haluttomuuden kanssa painitaan. On aina lohdullista että on esirukousta ihmisen puolesta ja voi olla vaikea ihmisen rukoilla oman elämänsä puolesta jos taival on kovin raskasta , on aina hyvä rukous : Herra armahda minua . Jotakin samaa on aina ihmisellä , kuten riippuvuuksista kärsivien hoidossa kun moni ajattelee että pääsisi oman pään sisältä pois ja uskon että rinnallakulkeminen antaa ihmisille toivon näköaloja , siinä toivottomuudessa jossa ihmiset ovat usein . Yksinäisyyttäkään ihmiset ei usein ymmärrä jotka eivät ole yksinäisiä ja varsinkin vanhuksia on paljon yksinäisiä tänä aikana . Ne hetket voivat olla suuria kohokohtia ja toivon tuojia kun yksinäisen ihmisen luona käy vierailulla . Moni toivoo elämän lahjankin suhteen elämän loppua kun näkee vain yksinäisyyttä ja tarkoituksettomuutta , ajattelen että nämä ovat suuria oppimisen paikkoja ja itse saa myös niistä paljon .Jumalan sanan hoitoa tarvitaan vaikeuksien kohdatessa erityisesti , evankelimi paljastaa meille tehdyn työn puolestamme ja siihen saadaan jäädä juuri sellaisena kuin koemme elämämme juuri nyt .
Jaakob kirjoittaa:
Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Tämäkin on annettu kuuliaisuuden vapaudessa eikä ajatella sitä pelastuksen ehtona . Laki ei ole tarkoitettu meille pelastuksemme vaan uskoville vapaudeksi pysyä siinä vapaudessa millaiseksi Jumala on meidät tarkoitattanut . Jaakobilla on syvällistä viisautta täydellisestä vapauden laista , että emme keskity tekoihin vaan kuuliaisuuteen ja ne 10 käskyssä annettu meille . Jumala kerran on maksava.
Rippi on kunniassa ainoastaan katolisessa kirkossa. Rippituoli on hyvä paikka. Jokaiseen pyhään toimitukseen pitäisi aina kuulu synnintunnustus ja synninpäästö. Tällaiset puuttuvat studiokirkoista, joten ohitan ne heti paikalla. Rippi on hyvästä ihmiselle. Ripittäytyä voi joka päivä myös suoraan Jumalalle. Ilman syntiä ei ole Armoa eikä ilman Armoa ole syntiä. Sellainen on meidän elämämme.
Niin mitenkä tuon kunnian määrittelet Pasi ?
Jumalan rakkaus vallitsee hänen lahjoissaan joka tarkoittaa myös vapaaehtoisuutta . Katolilainen kirkko määrittelee säännöllisen ripillä käymisen ehtollisen ehdoksi ja hyvä olisi myös tunnustaa syntejä mitä ei tiedä. Luterilainen teologia taas tahtoo pitää lain ja evankelimin erillään toisista . Ja Kristuksen sovitustyö on täydellinen myös antamaan ne synnit anteeksi joita emme tiedä . Me tehdään syntiä joita me emme tiedä . Hebrealaiskirjeen 5 luvussa tästä mainitaan että nekin synnit saa anteeksi synninpäästössä .
Synnintunnustamisen ja synninpäästö ja henkilökohtainen rippi on aina kunniassa siellä missä sitä käytetään . Se ei ole minkään yhden kirkkon omaisuutta . Siinä itse Kristus päästää ihmset synneistään ja siitä määräytyy sen arvo , ei kirkko aika tai paikka ole tärkeä vaan itse Kristuksen lupauksen mukainen hänen oma läsnäolonsa toimittamassa vapautuksen synneistä .
Timo G. Myös Suomen luterilaisessa kirkossa on aikanaan edellytetty vuosittaista ehtoollisella käyntiä ja rippiä siihen liittyen. Tässä ns. ehtoollis- tai rippipakossa on kysymys siitä, minkä me kristittyinä arvioimme olevan kristitylle hyödyksi. Ja miten tämä hyöty saavutetaan. Onko oikein velvoittaa tai ”pakottaa” kristittyjä johonkin, jotta nämä lopulta tulisivat autuaiksi vai onko oikeampaa antaa kristittyjen vapaasti toimia jopa vastoin omaa parastaan? Se, että nykyään painotamme ripinkin vapaaehtoisuutta ja olemme yli 100 vuotta sitten luopuneet ehtoollispakosta, perustuu samaan kuin uskonnonvapaus: me korostamme yksilönvapautta.
Rippi
…luterilaisessa kirkossa on kaikkein ahkerimmin käytössä (vanhoillis)lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä. Tosin kyse ei aina ole ripistä sanan varsinaisessa muodossa vaan ”evankeliumin pyytämisestä” joka perustuu siihen, että ainoa ihmisen Jumalan edessä vanhurskauttava armonväline on Pyhän Hengen saaneen uskovaisen JULISTAMA äänellinen synninpäästö.
Niin se oli ilmeisesti että ripittäytymässä käytiin edellisenä päivänä usein . Mutta mielestäni huono peruste perustella yksilövapaudella ripin käyttöä , ajattelen sen olevan teologinen kysymys ja se littyy kristityn vapauteen ja ennenkaikkea rakkauteen . Rippi on evankeliumia ja siihen ei tule sotkea lakia eikä lainomaisia tapoja . Katolilaisuudessa asia nähdään eri lailla . Mutta konteksti tulisi syntyä seurakunnan elämästä ja sen opetuksesta että se on Jumalan lahja jossa synninvaivaamat sielut saa elää kristityn vapautta palvellen ruumiissa.Ja siitä tulee seurakunnan normaalia elämää. Sillä on iso merkitys miten pappi pitää sitä esillä ja opettaa siitä matalalla kynnyksellä ja yksinkertaisella tavalla . Eräältä papilta kysyin kun tiesin että hänen seurakunnassa rippi on ahkerassa käytössä että mistä se johtuu , niin hän sanoi että hän tuntee kaikki seurakuntalaiset ja on luottamukselliset suhteet .
Uskonnonvapaus ja yksilön vapaus on kaikille kansalaisille annettu kristinuskon hedelmänä , mutta kirkon ja seurakuntien sisällä vallitsee Kristuksen rakkaudesta syntyvä kuuliaisuuden lapseus , joka ei pakota vaan tahtoo vapautta ihmisten omilletunnoille . Kun asetetaan henkilökohtainen rippi säännölliseksi ehdoksi ehtollisen vietolle niin on käynyt myös niin tänä päivänäkin että ihmisiä jää pois kirkon yhteydestä . Tätä ei luterilaisuudessa ole varmaan tapahtunut vuosisataan.
Ajattelen että Jumala on antanut meille Kristuksen palvelemisesta Jumalanpalveluksesta esikuvan ja esimerkin koko seurakunnalliseen elämään , jossa ihmiset voi turvallisesti kohdata oman pahuutensa ja pelkonsa . Mennä vaan istumaan penkkiin ja saada yhdessä tunnustaa omat syntinsä , armoa armon päälle ja kuulla lain ja evankeliumin sanan kautta vapautuksen ja jäädä Kristuksen rauhaan .