Riittääkö maltti vai repeääkö kansankirkko?

Luterilaisen kirkkomme piispat antoivat tällä viikolla selonteon avioliittolain muutoksen johdosta. Asianmukainen kirjoitus ja vastaa sitä mitä kirkolliskokous piispoilta pyysi. Kirkolliskokous päätti 5.11.2015 yleisvaliokunnan mietinnön 3/2015 perusteella ”pyytää piispainkokousta antamaan seurakuntia ja papistoa varten selonteon kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin perustuvasta avioliittokäsityksestä, kaikkien ihmisten luovuttamattomasta ihmisarvosta ja papin velvollisuuksista”.

Selonteosta ilmenee, millainen kirkkomme avioliittokäsitys on. Tehtäväksi antoon ei sisältänyt pohdinta siitä, tulisiko avioliittokäsitystä kenties jotenkin muuttaa.

Selonteon perusteella kirkkomme tunnustus määrittelee avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Valtion avioliittolain muutos ei asian vaikuta. Tästä seuraa, että uskonnollisena toimituksena kirkkomme vihkii vastaisuudessakin avioliittoon vain miehiä ja naisia. Näin siis on, jos kirkkomme pastorit noudattavat piispojensa ohjetta, eikä kirkolliskokous tuonnempana muuta päätä.

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen on uskonnollinen seremonia. Myös suomalaisen lainsäädännön näkökulmasta kyse on uskonnon harjoittamisesta. Asia ilmenee mm. voimassa oleva yhdenvertaisuuslain perusteluista. Muuttaessaan avioliittolakia eduskunta ei voinut eikä tahtonut muuttaa yhdenkään uskonnon sisältöä Suomessa.

Kirkkomme avioliittokäsitys tukeutuu luomisjärjestykseen ja sitä kautta evankeliumin oppiin. Mikäli kirkko muuttaisi avioliittokäsitystään, tulisi pohdittavaksi tekeekö kirkko sen luomiskäsityksestään riippumatta, vai muuttaako kirkko myös luomiskäsitystään. Luomisjärjestyksen mukainen, ihmistä koskeva jako kahteen sukupuoleen ilmenee vastaavanlaisena jakona koko luomakunnassa. Ei siis vain ihmistä koskevana. Koska luominen on keskeinen osa evankeliumin mukaista pelastushistoriaa, välittyy aihe kirkkomme opillisen ykseyden perusteisiin.

Opillinen jako luomisjärjestyksen mukaisiin avioliittoihin ja siitä poikkeaviin juridisesti päteviin avioliittoihin ei sekään ole ongelmatonta. Iso joukko kirkkomme jäseniä ei suhtaudu asiaan opillisesti, vaan ainoastaan käytännön kysymyksenä. Käytännön kysymyksenä asia näyttää tasa-arvoasiana, vaikka opillisesti se ei sitä ole.  Kirkolliskokouksen tarjoama ratkaisu oli, että kirkon opillinen kanta tuotaisiin selkeämmin yleiseen tietoisuuteen. Toki tästä seuraa, että osa jäsenistä havaitsee kirkon opettavan asiasta eri tavalla kuin miten he itse ajattelevat ja tekevät siitä omat johtopäätöksensä.

Virkavelvollisuuksistaan huolimatta myös osa kirkkomme papeista vaikuttaisi sivuuttavan asian opillisena kysymyksenä ja suhtautuvan avioliittolain muutokseen puhtaasti juridisena tasa-arvokysymyksenä. Heidän mukaansa kirkon opetuksen olisi muututtava, kun kerran lakikin muuttuu. Välttämättömät opilliset keskustelut tulisi käydä sillä aikataululla, että he pääsisivät luvallisesti vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja heti avioliittolain muutoksen astuttua voimaan. Kun näin ei tapahdu, he uhkaavat uhmata piispojensa selkeää ohjeistusta.

Ylen uutisen mukaan yksi Helsingin hiippakunnan papeista kertoo aikovansa siunata homoparin heti maaliskuun ensimmäisenä päivänä puolenyön jälkeen ja uhkaa jopa videoida ja laittaa toimituksen youtubeen.  Tuolla tempauksellaan hän asettaa oman piispansa hankalaan välikäteen. Mikäli piispa toimii virkavelvollisuuksiensa mukaisesti ja ottaa asian käsittelyyn, seuraan ratkaisusta jäsenkato kirkosta olipa piispan ratkaisu mikä tahansa. Mikäli piispa ei ottaisi asiaa käsittelyyn, rapauttaisi tilanne koko piispallisen kaitsennan uskottavuuden, tavalla joka lyhyelläkin aikavälillä voisi rapauttaa koko kirkon.

Käykö siis niin että reformaation juhlavuona kirkkomme repeää ja ajautuu ilmiriitaan Helsingin hiippakunnan papin ”virkaitsemurhan” seurauksena. 

  1. ”Käykö siis niin että reformaation juhlavuona kirkkomme repeää ja ajautuu ilmiriitaan Helsingin hiippakunnan papin ”virkaitsemurhan” seurauksena. ”

    Juuri näin tässä on käymässä. Yhä enemmän arvostan sitä, että tätä nykyä asuinpaikkani sijaitsee Mikkelin hiippakunnan alueella. Piispa Seppo Häkkisen kaitsenta alueensa pappien suhteen tullee olemaan linjassa kirkon perinteisen ja vallitsevan avioliittokäsityksen kanssa.

    Kiitos Jukalle hyvästä, asiallisesta blogista. Kirkon avioliittokäsitys nimenomaan pohjautuu luomisjärjestykseen, ja sitä (luomisjärjestystä) tuskin edes Helsingin hiippakunta piispoineen ja hiippakuntavaltuuston puheenjohtajieen kykenee muuttamaan.

    • Askola tukijoineen ajanee Helsingin hiippakunnan paitsioon. Monelle tulee ikävä Huovisen aikoja. Ja Simojoen.

      Helsingin hiippakunnan puheenjohtaja kirjoitti pari päivää sitten Hs:n yleisönosastolla, kuinka kirkossa vallitsee ”sopimukseton tila,” koska kirkolliskokous ei kykene päättämään , että vihitään homoja tai että nimenomaan ei vihitä homoja.

      Voiko hiippakuntakuntavaltuuston puheenjohtaja olla näin pihalla kirkon olemassa olevasta avioliittokäsityksestä? Ei voi. Kyseessä on – jälleen kerran – taitava propaganda.

      Meneillään on aikamoinen ihmiskoe, kun sukupuoli irrotetaan biologiasta ja isistä voi tullakin äippä samalla säilyttäen juridisen isyytensä. Huh huh…

    • Meneillään olevasaa ”kujanjuoksussa” yksi käytetty ase on ollut saattaa piispat ja aiemmin myös kirkkohallitus epäluotettavaan valoon kun väitetään, että he eivät pysty tekemään päätöksiä, julkilausumat ovat järjettömiä, ne ovat suvaitsemattomia ja milloin mitäkin. Tämä vain siksi, että kirkon ylimmän johdon, kirkolliskokous mukaanluettuna, yhteiset päätökset ovat vielä toistaiseksi pohjautuneet Raamatun sanaan eivätkä uudistajien mielipiteisiin ja vaatimuksiin.

      Piispojen leimaaminen avuttomiksi on häpeällinen keino murentaa heidän asemaansa.

  2. Kyllä vaara kirkon repeämisestä on todellinen. Nyt kuumimpana oleva erimielisyyden aihe ei tosin oikeastaan pitäisi olla syynä moiseen. Mutta on vakavampiakin erimielisyyden aiheita, ja äärilaidat ovat etääntyneet yhä kauemmas toisistaan. Seksuaalietiikan ja virkateologian erimielisyyksien tulisi kyllä mahtua samaan kirkkoon kuten on tapahtunut suhtautumiselle asepalveluun. Eihän siitä enää riidellä, vaikka sivari ja aktiivireserviläinen varmastikin ajattelevat voimankäytön etiikasta täysin eri tavalla. Todella vaarallista kirkon tulevaisuudelle on erityisesti se, että piilevää erimielisyyttä on myös kirkon tunnustuksesta. Tätä ei oikein uskalleta ottaa keskustelun kohteeksi.

    • Todellinen erimielisyys juontaa raamattukysymykseen. Herätysliikkkeiden raamattukäsityksen teologiset juuret juontavat (ainakin) Svebiliukseen, joka kirjoittaa katekismuksessaan Raamatusta:

      ”Se on Jumalan Sana, jonka Pyhän Hengen vaikutuksesta ja ilmoituksesta profeetat, evankelistat ja apostolit ovat kirjoittaneet ja julistaneet meille opetukseksi, lohdutukseksi ja iankaikkiseksi autuudeksi.

      Akateeminen eksegeettinen raamattukäsitys (= tulkitaan Raamattua ajan henkeen sopivasti niin, että siinä ei lue, mitä siinä lukee) on valunut pikkuhiljaa vuosien hegemonisena myös kirkkoon ja pappien keskuuteen.

  3. Mikä on kirkon käsitys luomisjärjestyksestä? Onko se jossakin lyöty lukkoon? Ihmisiä on biologisesti kahta lajia, miehiä ja naisia. Heidän lisääntymisenä edellyttää että he ovat sukupuoliyhteydessä jossa munasolut ja siittiösolut yhdistyvät, pannen tuon soluston kasvuprosessin alulle josta vahitellen syntyy uusi joko maskuliininen tai feminiinen ihmistyyppi.

    Tehdäkseen tämän yhtymisen mahdolliseksi on luonto kehittänyt vetovoiman näiden ihmistyyppien välille, toisaalta eroottisen kiintymyksen, joka lähtee biologiasta, ja toisaalta sen mitä kutsumme rakkaudeksi, jolla saattaa olla jotakin tekemistä biologian kanssa mutta on pääasiassa psykologiaa.

    On kiistämätön tosiasia että n 2-5% ihmiskunnasta tuntee voittopuolisesti rakkautta ja eroottista vetovoimaa samaa sukupuolta olevia kohtaan. Miksi yhteiskunta ja kirkko eivät halua vahvistaa heidän liittoaan ? Millälailla sen liiton vahvistaminen , vahvistaminen ,joka luo uuden yhteiskuntaa vahvistavan solun, vahingoittaisi yhteiskuntaa ja kirkkoa tai muita ihmisiä?

    Koska homoerootiset suhteet saivat elää niin kauan varjomaailmassa , syntyi epäterveitä alakulttuureita jotka rakentuivat melkein yksinomaan eroottiselle nautinnolle. Nyt kun parisuhteet ovat mahdollisia niin huomattava joukko homeroottisia henkilöitä elää avoimissa parisuhteissa ja samanlaisissa kilvoitteluissa kun heteroeroottiset.

    Vastarinta homoeroottisten parien siunaukseen on ideologista ja tunneperäistä tavalla joka loukkaa heidän ihmisarvoaan.

    Luomisessa syntyi kaksi ihmistyyppiä ,mikä ei ole sama asia etteikö siinä olisi syntynyt myöskin useammanlaista vetovoimaa, ei vain miehen ja naisen ,vaan myöskin naisen ja naisen ja miehen ja miehen välillä ,joka tekee mahdolliseksi erillaisten parisuhteiden syntymisen.

    Jos ja kun kirkko kieltäytyy vahvistamasta näitä suhteita niin se toisaalta kieltää ilmiön olemassaolon ja toisaalta epäsuorasti julistaa tällaisten ihmisen kuuluvan kirkon ulkopuolelle. Vaikka piispat kuinka sanoina vakuuttavat homoseksuaalisten olevan tervetulleita kirkkoon niin piispojen teot on päinvastaista. Yleensä katsotaan ,että jos teot eivät vahvista sanoja niin kyseessä on tutuudesta lankeaminen.

    • ” Miksi yhteiskunta ja kirkko eivät halua vahvistaa heidän liittoaan ? Millälailla sen liiton vahvistaminen , vahvistaminen ,joka luo uuden yhteiskuntaa vahvistavan solun, vahingoittaisi yhteiskuntaa ja kirkkoa tai muita ihmisiä?” Hirn

      Yhteiskunnasta en tiedä, mutta kirkko ei halua vahvistaa kahden samaa sukupuolta olevan avioliittoa siksi, että sellaista avioliittomallia ei löydy Raamatusta, mikä on kirkon opin ja käytännön ylin ohjekirja.

    • Kiitos,
      analyysi osuu kohdalleen. Tekokin saattaa viestiä, ettet oikeastaan ole hyväksytty, vaikka se olisi tehty hyvässä tarkoituksessa. Esimerkiksi piispojen 2010 hyväksymä rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan – jota nyt tarjotaan avioliiton solmineille – on sellainen. Lupaa ei nimittäin ole rukoilla itse parisuhteen puolesta. Ratkaisu oli tuolloin se, johon piispojen yksimielisyys riitti. Enempään se tuskin riittää nytkään – mutta kehitys kehittyy.

    • ”Sellaista avioliittomallia ei löydy Raamatusta, mikä on kirkon opin ja käytännön ylin ohjekirja.” Kirkon oppi on ilmoitus Jumalasta; Isästä, ihmiseksi tulleesta Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Tämän opin ylin ohje on Raamattu, joka välittää meille ilmoituksen. Se ei tee Raamatun kirjoista ylintä ohjetta kaikkeen mahdolliseen.

    • Markku Hirn: ” On kiistämätön tosiasia että n 2-5% ihmiskunnasta tuntee voittopuolisesti rakkautta ja eroottista vetovoimaa samaa sukupuolta olevia kohtaan. ”

      Miksi he tuntevat? Entä muut seksuaalisuuden muodot? Moniavioisuus, lapsiavioliitot, rakkaus eläimiin, elottomiin esineisiin seksuaaliset kiintymykset jne…? Missä se raja menee? Vai onko sitä. Voiko rakkaudella olla rajat? Voiko kiintymykset kohde olla väärä , voiko seksuaalinen halu olla rikkoutunut ja sairas? Tässä on paljon kysymyksiä, nyt puututaan vaan yhteen. Mitä Raamattu opettaa ihmisen lankeemuksesta ja sen vaikutuksesta rakkauden kohteisiin.

    • Jorma Hentilä: ”Ratkaisu oli tuolloin se, johon piispojen yksimielisyys riitti.”

      Jorma varmaan muistaa, että tämä ratkaisu ei ollut piispojen, vaan kirkolliskokouksen muotoilema kompromissi ”puolesta ja kanssa”, koska muuten ei olisi saatu minkäänlaista kirkollista toimitusta parisuhteensa rekisteröineiden osalle.

    • Muistini mukaan tuo rajaus tuli piispainkokouksen Mikko Heikan johtaman toimkunnan mietinnön pohjalta hyväksymästä kannanotosta, jonka kirkolliskokous adoptoi. Muisti voi tietysti pettääkin.

      Kaikki paperit ovat arkistossa, mutta en ryhdy keskellä yötä niitä kaivamaan.

    • Kuulehan Salme, kaikkea mahdollista ja nykyään järkevästi ja eettisesti uskovaistenkin piirissä hyväksyttyä ei löydy Raamatusta. Toisaalta Raamatusta löytyy paljon käytänteitä,joita ei voisi kuvitellakaan noudatetavasi nykyään. Ja löytyyhän sieltä Raamatusta Daavidin ja Joonatanin syvästi rakkaudellinen liittomalli…

  4. Yrjö Sahama: ”Seksuaalietiikan ja virkateologian erimielisyyksien tulisi kyllä mahtua samaan kirkkoon kuten on tapahtunut suhtautumiselle asepalveluun. ”

    Seksuaalieettiset ja virkateologiset painotuserot voidaan mahduttaa samaan kirkkoon, kunhan säilytetään yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.

    Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan virkateologian osalta on nostettu esiin kantoja, ettei ”väärin vihityn” pastorin toimittamat sakramentit olisikaan päteviä.
    Vastaava uhka tulee siitä, jos aletaan opettaa luodusta ja sittemmin langenneesta ihmisestä aivan jotain muuta kuin mitä kirkko on perinteisesti opettanut.

    Varsinainen akuutti uhka kirkon repeämiselle ei kuitenkaan ole tässä, vaan siinä miten hiippakunnat mahdollisesti suhtautuvat ”virkaitsemurhaa” tavoiteleviin pappeihin.
    Piispat ovat ohjeistaneet ettei Suomen ev.lut kirkon pappi voi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Mitä siitä seuraa, jos joku kuitenkin vihkii? Tuleeko varoitus vai lähteekö virka?

    Suomen ev.lut lähetyshiippakunnan perustamisen jälkeen piispamme ilmoittivat, ettei kirkkomme papit voi toimia pappeina myös kyseisessä lähetyshiippakunnassa. Sitten kun osa kuitenkin toimi, niin seurauksena oli varoitus taikka suoraan pappisviran menetys.

    Jotkut vähäisemmässä määrin lähetyshiippakunnassa toimineet papit ovat säästyneet varoitukselta ja säilyttäneet virkansa; mutta eivät kylläkään ole laittaneet toiminnastaan videota youtubiin, ja siten pakottaneet asiaansa ymmärtävää piispaansa järeämpiin toimenpiteisiin. Siis täysin toisin, kuin nyt julkisuuteen itsensä nostaneet ”sateenkaaripapit”.

    • Näin ei itseasiassa ole, vaikka tämän kaltaisia leirittymiä on mahdollista kirkon piiristä tunnistaa. Näin siksi, että ryhmittymät toimivat keskinäisen kirkollisen ykseyden sisällä.

      Tämä tarkoittaa että asioista eri tavoin ajattelevat kuitenkin kykenevät toimittamaan messun yhdessä tai elleivät toimittamaan, niin ainakin osallistumaan ehtoollisvieraana samanaikaisesti samaan messuun. Tässä suhteessa kirkollinen repeämä syntyy silloin, jos ryhdymme sulkemaan kanssaluterilaisia yhteisen ehtoollispöytämme ulkopuolelle.

      Edellä viittaamani repeämä voi olla kerrannaisvaikutus siitä, mitä on tulissa vuoden kuluttua. Jos jotain särjetään niin samalla voi särkyä muutakin. Vasta vii8mevuoden lopulla konkretisoitunut ja tämän vuoden puolella vahvistunut esikoislestadiolaisten repeäminen kahdeksi liikkeeksi ei ole asiana tuore, vaan taustalla olevaa asiaa oli puitu liikkeen piirissä jo vuodesta 2003, ellei jo ennen.

      Esikoislestadiolaisuuden piirissä kesti siis pitkälle toistakymmentä vuotta, kunnes Ruotsissa toteutunut ratkaisu pantiin toimeen myös Suomessa. Mikäli kirkkomme piispat ja papit menettävät tyystin uskottavuutensa kirkon kaitsijoina, vastaavanlainen kehitys voi toteutua jossain toisessa kirkollisessa liikkeessä muutamassa kuukaudessa.

      Kirkkomme järjestyksen mukaan sakramentit toimittaa virkaansa vihitty pappi ja papit vihkii virkaansa kirkkomme virassa oleva piispa. Mikäli heidän virkansa muuttuvat seurakuntalaisille merkityksettömiksi. kuka tahansa saattaa ryhtyä mihin tahansa, mihin katsoo olevansa omasta subjektiivisesta näkemyksestään katsoen oikeutettu.

      Mikäli joku kirkkomme papeista uhmaa avioliitto-opetuksessa kirkkomme piispoja ja kirkolliskokousta, vihkii samaa sukupuolta olevan parin ja laittaa vielä toimituksen julkisesti nettiin, voi seurauksena olla ilmiö joka vertauskuvallisesti vastaa taannoista tunisialaista polttoitsemurhaa. Näin varsinkin jos piispa ja tuomiokapituli ei vastaavasti julkisesti puutu asiaan.

      En tarkoita sitä, että jotkut muutkin papit tekisivät sen jälkeen samoin, vaan sitä että kirkkomme liepeille syntyisi alta vuoden kolmisenkymmentä erilaista ryhmittymää, jotka kukin toimisivat ”miten huvittaa”. Tämän kaltaista ilmiöt ei synny, jos kirkkomme kaitsentavirka säilyttää merkityksensä.

  5. Jorma Hentilän muistikuva on oikea. Muistan sen siitä että kirjoitin piispa Mikko Heikalke että miksi tällainn työryhmä kokoontuu, koska lopputulos on joka tapauksessa se että annetaan lausunto jonka mukaan saa siunata jos tahtoo mutta pakko ei ole.

    Heikan mielestä asia ei ollut suinkaan vielä ratkaistu. Näin jälkikäteenkin tuntuu hassulta että tiesin lopputuloksen ennen toimikunnan jäseniä eli siis tiesin mitä mieltä enemmistö tulee olemaan.

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.