En nää lhpk syntyhistoriaa noin kuten Marko kuvasi . Lhpk lähti ns. tyhjältä pöydältä pienestä jossa alttarin pyhyys oli keskeisin asia , oli vain pieni joukko ihmisiä ja eri herätysliikkeistä ja muualta ihmiset ovat siihen liittyneet ja kasvanut sitä kautta . Nyt kirkkokansalla on monivivahteinen joukko eri herätysliikkeistä jotka eivät halua luopua omista perinteistä vaikka pyrkivät löytämään yhteistä säveltä jonka en usko kantavan yhteistä näkyä , koska herätysliikkeiden omista perinteistä on tehty jopa dogmin kaltaisia vaateita . Lhpk :lla ei ollut mitään herätysliikeperintöä taustalla kirkko- opillisesti vaan tunnustuksellinen luterilaisuus . Oli sley:n miehiä mutta ei se teologiasta jäänyt kiinni , kuten ei se ollut suurin syy myöskään kun sley yli sata vuotta sitten hajaantui ja syntyi 2 pientä kirkkokuntaa ja lähtijöitä oli paljon enemmän mutta vain pieni joukko lähti . Ei kysymys ole niinkään opista vaan sen elämisestä ja näystä , käsitys seurakunnasta ja paimenuudesta. Keskustelua käydään vierestä eikä siitä miten seurakunnat olisivat Kristuksen ruumis joka tarjoaisi perheille ja kaikille sen elämän kestävän kodin . Pappien tehtävä on keskeinen koko seurakuntakuviossa , jotta ”yleinen ” pappeus voisi toimia ja koko Srk toimii yhdessä. Voi ajat vaikeutua ja silloin perinteet voi jäädä taka- alalle , mutta näiden omien perinteisen korostus minusta kuvastaa ettei lopulta olla teologisesti ihan samaa mieltä . Onhan liikkeiden koolla tosi iso ero kun näistä kirkkokansan liikkeistä sley on paljon isompi kuin muut myös taloudellisesti . Puhtaalta pöydältä ja köyhänä on helpompi lähteä liikkeelle inhimmillisesti ajateltuna . Ja vähät rahat ovat siunauksena ja ohjanneet seurakuntaruumista apostoliseen uskon elämään ,mm. yhteisen pappeuden kautta. .Lhpk mallina sopisi kirkkokansalle jos haluavat . Vaikea uskoa nykyisten herätysliikejohtajien kautta syntyvän uutta kirkkoa . Sekin on usein keskusteluissa esillä minkälaisia käytäntöjä ja tapoja on tai olisi joka ei ole keskeisin asia ,jos tahtoo luterilaiseen tunnustukseen tunnustautua , sen sisällä on vaputta järjästää seurakuntaelämää miten tahtoo ., kun papit tahtoo kaitsea laumaa valmistellen saarnat ja toimittaa messut sanan ja tunnustuksen mukaan . Ei luterilainen oppi määrittele Srk- elämää ja se on myös lhpk seurakunnissa erilaista . Ei kukaan kiellä vaikka mitä järjästää vaan päinvastoin kun tahtoo vain sen terveen opin mukaan tehdä ja voi joskus epäonnistuakin . Yhteinen usko luo pohjan kaikelle ja sen sisällä on vapaus .
Pietistinen kirkkokäsitys kasvattaa omaa nahkaa ja mielestäni siihen tulee herkästi ajatus meidän / minun kun on eletty pitkään jännitteisessä suhteessa kirkkoa kohtaan jonka alaisuudessa ollaan . Itsenäinen kirkko varsinkaan pieni ja nuori ei kanna sellaista perintöä . Vierastan sellaista ajatusta että syntisten ihmisten joukko ajattelisi että meillä on jotain ja tämä on se ainoa oikea vaan seurakunta tahtoo muitakin kodittomia kutsua tietäen että meillä ei ole mitään jos Herramme ei anna . Ja on hienoa myös tavata vierailijoita ihan eri kirkkokunnista kun käyvät vierailemassa , jokaisella on oma polku ja paras kun jokaisella kristityllä olisi yhteys seurakuntaan säännöllisesti .

Marko,

LHPK eli Luther-säätiö on kokenut saman muodonmuutoksen kuin Luther, mutta sillä erotuksella, että heidän muodonmuutoksensa ei johtunut uskoontulosta. Luther tuli uskoon jonka tuloksena hän poisti, tai halusi poistaa lapsikasteen voimavaikutuksen, eli sen taivaallisiin autuutuksen. Koska maailman, eli sekalaisen seurakunnan kannatus oli pieni, mistä johtuen menestysteologinen strategia olikin ”lainattava” porttoseurakunnalta (yksi Lutherin määrityksistä), eli paavilta, niinkuin Luther asian ilmaisi. Tämä on hyväksytty senkin vuoksi, että tämä toinen sakramentti ikäänkuin esti vainot RKK:n taholta.

Siis Lutherinkin ”uudelleenkastajien” vaino vakuutti paavin ja on johtanut tämän päivän saumattomaan yhteyteen, eli uskonpuhdistuksen tulos oli + – 0.

Mistähän olet saanut tämän tulkinnan Lutherista, Reijo M? Ei oikein vastaa sitä kuvaa, minkä tutkimus antaa.

Reijon juttu on ihan keksittyä Lutherista tietysti ja jos muuta Reijo väität niin siinä tapauksessa varmaan tuot lähteesi esille .

Koko ajan, minkä olen tällä sivustolla ollut, eli v:sta 2009 lähtien, olen joutunut valistamaan niin evlut-Lutherin laskemia perustuksia kuin katolisuudenkin, etenkin läntisen. On jopa pyyntoö perusteltu sillä, että ”todistustaakkaa” on nyt sinulla. Kun sitten olen muutaman kerran lähtenyt arkistoitua asiaa tuomaan esille, niin mitään jatkoa ei ole tullut tai ollaan alettu jutustelemaan jostain muusta tai korkeintaan asian vierestä.

Tämä perusteluksi tähänkin urakointipyyntöönne.

Marko: ”kuvan, minkä tutkimus antaa”.
– Minun tai kenenkään ei tarvi muuta kuin lukea Lutherin omia lausumia ilman tulkintoja.

Eli lähdenkö lukemaan ylöskirjattua, joiden alkuperästä sitten kiistelisimme. Kyllä Luther tuli uskoon, sen olen kaikkina näinä vuosinani täällä sanonut. ”Hovin” loisto näyttäytyi liian houkuttelevalta Kristuksen häpeän rinnalla.

Timo:
Mikä asia on sinulle uutta ja uskomatonta. Rajataan ja pysytään sitten siinä, ettei mene ”mussutukseksi”, hurskaitten sanojen ja sanontojen kasaksi.

Reijo M. Lapsikaste ja siinä tapahtuva uudestisyntyminen on yksi niistä asioista, jotka voidaan jäljittää Lutherin teksteistä sekä ajalta ennen uskonpuhdistusta ja ns. tornikokemusta, uskonpuhdistuksen alkuvuosien teksteistä ja vielä hänen myöhemmän, luterilaisen kirkon rakentamiseen keskittyneen kautensa, teksteistä. Koska L sattui olemaan yliopisto-opettaja ja taitava dialektikko, mutta käytti sanoja joskus useassa eri merkityksessä, hänen yksittäisiä tekstejään on joskus tulkittu väärin, muun muassa lapsikastetta jo valmiiksi vastustaneiden erilaisten vapaakirkollisten ryhmien edustajien toimesta.

Luther kertoi tuosta tornikokemuksestaan useampaan kertaan elämänsä aikana ja sen ajankohtaa sekä luonnetta on selvitelty moneen kertaan. Yleensä nykyään ajatellaan, että kyse oli samalla monivaiheisesta prosessista. Osalla uskovista kristityistä on tänäänkin uskoontulokokemus, osalla ei tai sitten uskon tiellä on tapahtunut useampikin merkittävä taitekohta (kuten itselläni).

Lapsikaste ei ole minkään ”porttokirkon” keksintö vaan kirkko on perinyt apostoleilta tavan kastaa myös lapset. Lapsikaste on oikea kristillinen kaste ja pelastaa sen, joka uskoo Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

Reijo tulkintasi on täysin poikkeavaa 2000 vuotisesta kristillisestä traditiosta ja ilmoita vaan lähteesi mistä olet käsityksesi saanut ? Ei tartte perustella ja selitellä sen enempää , että voisi tutkia niitä .

Reijo

Tuo heittosi, että Luther muka olisi ollut sinun kasteoppisi seuraaja, on aikaisemmin heitetty esiin Eino Mannisen kirjassa, missä hän vääntää Lutherin kastesaarnan nurin niskoin irrottamalla eräitä lauseita yhteydestään ja muodostamalla niistä kokonaan Lutherin tavoitteen vastaisen väännöksen.

Tätä voi verrata tyyliin, missä joku väittäisi, että Raamattu muka opettaisi, ettei ole Jumalaa, sanomalla sieltä löytyvän lauseen: ”Ei ole Jumalaa.”
Tuo lause kyllä esiintyy Raamatussa, mutta sen yhteys on:
”Hullu sanoo sydämessään: ”Ei ole Jumalaa.””

Väite Lutherista muka lapsikasteen kieltävän opin keksijänä on myös aivan historiallisesti mieletön.
Koko anabaptistinen kastehan KEKSITTIIN VASTA VUOSINA 1525-1527, kun Balthasar Hubmeier vuosina 1525-27 ensimmäisen kerran koko maailmanhistoriassa esitti sitä kokonaan uudenlaista kasteoppia.

Lutherin reaktio oli voimakas moiseen opilliseen uutuuteen. Jo vuonna 1529 hän kirjoittaa kasteesta erittäin selkeän opetuksen, jossa hän samalla hyvin kiivaasti taistelee Hubmeierin keksimää oppia vastaan. Hän käytti erittäin kovaa kieltä tästä opillisesta uutuudesta, jota hän nimittää ”hurmahenkien liikkeeksi”. Samalla hän tuo esille oman selkeän Raamatun opin, että kaste on arvokkaampi kuin koko taivas ja maa yhteensä.

”Pelkkää konnankoukkuilua ja Perkeleen ilveilyä onkin nykyisten hurmahenkiemme tapa pilkata kastetta: he hylkäävät sitä koskevan Jumalan sanan ja asetuksen eivätkä pidä kastetta minään muuna kuin kaivosta nostettuna vetenä. Sitten he vielä jaarittelevat näin: ”Miten kourallinen vettä muka sielua auttaisi?” Ystävä kallis, kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa erotetaan toisistaan? Mutta miten sinä rohkenet tuolla tavoin käydä käsiksi Jumalan säädökseen ja repiä siitä irti sen parhaimman aarteen, jonka Jumala on siihen yhdistänyt ja sisällyttänyt ja jota hän ei anna siitä erottaa. Sillä veden varsinainen sisältö on Jumalan sana eli käsky ja Jumalan nimi. Tämä aarre on suurempi ja jalompi kuin taivas ja maa..”

https://tunnustuskirjat.fi/ik/4osa.html

Sen verran tuohon Markolle että ne jotka halusivat säilyttää kansankirkon piispallisen kaitselemuksen eivät olleet mukana kauan ja lhpk syntyi lopulta itsenäisenä ja Luther – säätiö jäi taustavaikuttajaksi ja se on organisaatio joka toimii hyvin kun on yhteinen intressi .
Kirkkokansan on luovuttava kahdesta asiasta mikäli tahtoo päästä itsenäiseksi ; luopua kansankirkkollisesta piispan alaisuudesta ( eli erota) ja nähdä perinteet eri valossa enemmän ”mausteena ” kristillisyydessä” kuin prioriteettinä ja ajatella että Herra huoneen rakentaa.
Kyllä tietysti luterilainen oppi määrittelee seurakuntaoppia tietysti sanan mukaan mutta se suurin osa seurakuntaelämästä on keskinäisestä yhteydestä syntyvää elämää jota luterilainen oppi ei määrittele tarkasti minkälaisia ohjelmaa ja toimintaa on .
Siitä mistä ollaan sisällä hyvin yksinmieleisiä on messu ja en nää miksi sinne pitäisi tuoda jotain muita elementtejä jossa Kristus palvelee . Ne tarpeet tuoda uutta ovat syntyneet yrityksinä synnyttää elämää seurakuntaan mielestäni . Se kuva on hyvin vastakkainen monen arvostelijan lausunnoille millaista Lhpk seurakuntaelämä kuin sisällä olevilla jotka kyllä kokeneet kansankirkkollisen ja herätysliiketoiminnan ja sitä kuvaa yleinen monesti ääneen lausuttu lause että nyt vasta elää kristityn vapautta . Puitteet on pienemmät tosin mutta Kristus on suuri . Joukko on hyvin kirjavaa ja eri taustoista tulleita ja sulautuvat mielestäni hyvin yhteen . Aina on erilaisia käytäntöjä eri kirkoilla . Ehtoolliskäytäntö on pääasiassa suurimmassa yhteismalja joka ei sinällään ole merkitystä muuttava .Siinä halutaan pitäytyä siihen apostoliseen tapaan ja 1900 vuoden traditioon . Olen kokenut syvän hengellisen rauhan eräässä messussa kun pappi ei pyyhkinyt ollenkaan maljaa välillä ja se kosketti syvästi ,mutta ensin pitää ymmärtää ehtollisen merkitys ennen kuin alkaa arvostelemaan . Ja se on aina seurakuntalaisen ja papin asia sopia ja erillisjärjestelyjä on mahdollista ja toinen asia siinä kirkon ehtolliskäytäntö ja ei tietysti voi vaatia kirkkoa muuttamaan käytäntöjä jokaisen mieltymyksen mukaan . Kritiikkiä jos tahtoo esittää mistä tahansa niin olisi hyvä se osoittaa sanasta tai tunnustuksesta käsin . On toki kirkko nuori ja pieni ja varmaan moni asia muotoutuu edelleen , mutta oma pappiskoulutus ja prosessit ovat taanneet yhteisen näön omaavia pappeja . Aina on kysymys myös papin ominaisuuksista ja lahjoista . Nyt kun alettu kehumaan omaa kirkkoa niin uskon että on löydetty myös yhteisen pappeuden lisäksi uutta seurakunnan kokoon kautta joka tuottaa yhteyttä ja aktiivisuutta . Eräs pappimme sanoi että ihan vapaasti voi tulla meidän juhliin puhumaan vaikka helluntaiveli ja jos puhuu raamatun vastaisesti niin sitten oikaistaan . Seurakunta koostuu paimenesta ja kuninkaallisesta papistosta eli seurakuntalaisista ja tämä tulee Paavalilaisesta teologiasta hyvin esille miten seurakunta toimii . Ihailen sellaisia pappeja jotka viihtyvät seurakunnan keskellä jotka eivät koe olla ohjelman tuottajia joka käänteessä , sillä se vie hapen seurakunnasta jos ruumis ei saa hengittää . Samalla kun seurakunnalla on velvollisuus rukoilla paimensa puolesta niin myös lupaa antaa palautetta kuten perheessä toimitaan rakkauden hengessä ja tietysti ihailen myös nöyryyden asennetta ottaa vastaan . Meillä kaikilla kristityillä on yhteinen päämäärä ja arvostelu ulkopuolelta on turhaa , mutta rakentava palaute tuo lopulta ihmisiä lähemmäksi . Lopulta ajattelen että on ajauduttu niin kauaksi luterilaisuudesta että vierastetaan kaikkea mihin on totuttu . Myönnän reilusti että olen ”takinkääntäjä” ja suurin käännös on tapahtunut suhteessa pappeja kohtaan . Kokemukset ei ole kansankirkkollisessa kontekstissa olleet kovin hyviä . Jos luottamusta ei ole papin ja seurakuntalaisen välillä niin miten voi syntyä elämää? Molemmat tarvitsevat toisia ja Jumala on vaan kutsunut jotkut siihen tehtävään ja se tulee nähdä tärkeänä osana koko seurakunnallista elämää . Enää ei tarvitse jousta niiden hyvien puhujien perässä !

En kiistä että etteikö asiat voi näyttäytyä kuten Marko kuvasit asioita , mutta asiaa miettien ja nähtynä kuvaisin sitä pitäytymisenä Jumalan sanaan ja se on johtanut kirkon syntyyn ilman niinkään tietoisia ihmisten päämärällisiä pyrkimyksiä vaan Jumala on johtanut ihmisten heikkouden ja myös epävarmuuden kautta . Ja siinä ei ole ihmisten vaatimuksia ja ihanteita ollut mitä tulee . Kritiikki kuitenkin sisältää usein henkilökohtaisia tuntemuksia joitakin henkilöitä kohtaan , ennakkoluuloja ja silkkaa tietämättömyyttä , johon törmää paljon . Alisteinen asema herätysliikkeissä koetaan haluna puolustella asemaa ja tehdään myös väärää kuvaa suhteessa lhpk kohtaan , ei ihmiset tahdo tyhjäksi tehdä sitä herätysliike kristillisyyttä ja ajatella että nyt on se oikea löytynyt ja mennyt elämä on ollut vailla Jumalan tahtoa , enemmän se on kodin löytymistä ja rukouksia herätysliikkeiden ja kansankirkonkin puolesta . Uskon että se asennoituminen on hyvin erilaista nähdä asiat herätysliikkeissä ja lhpk toisiaan kohtaan . Kirkkokansan yhteisessä kokoontumisessa tuli näitä vääristymiä myös esille T. Laaton kommenteissa kun väitti pappien valinnasta muuta kuin todellisuus on . Pappia voidaan esittää seurakunnalle ja Srk päättää ottaako vai ei . Ongelma on muelestäni myös kun ei ole tarvinnut miettiä omassa kontekstissa asioita niin oma mieli kokee jonkun oikeaksi oman käsityksen mukaan . Esimerkiksi asiaan liittyy Paavalin opetus Tiitukselle että aseta seurakuntiin vanhimmat kaitsemaan . Koko kirkossa tulee olla yhteinen tahtotila ja rukoilla sen puolesta että Pyhä Henki johtaa kaikkea toimintaa , virheitä emme ihmisyydessä voi koskaan täysin sulkea pois vaan ne oppimista kuten koko elämä . Voi olla joko keskusjohtoinen malli ja sekin voi toimia monin tavoin tai sitten paikallinen suuri päätäntävalta , josta paljon huonoja esimerkkejä herätysliikkeissä ja myös vapaissa suunnissa jossa oppi joka pitäsi olla tunnustuksen mukaista niin se avaa portit kaikille opeille mutta myös järjestelmä tuottaa itsekkyyttä joka ei kuulu kristillisyyteen . Papit on kutsuttu toimittamaan hengellistä kaitsentaa ja sille pitää antaa vapaus eikä kuormittaa sitä byrokratialla ja sellaisella johtamisella joka vie mehut ja prioriteetit työstä muualle . Kaikilla tulee olla yhtenäinen päämäärä ja rukous ja pyrkimys ja siitä lopulta tulee vapaus kaikkeen toimintaan . Vapautta oa

Timo G. Tuttu juttu tuo ”hyvien puhujien perässä” (=raamattukonservatiivi) hakeutuminen. Opin asian kantapään kautta ja Raamattua lukemalla nopeasti pian rippikoulun jälkeen. Tosin asiat eivät olleet niin mustavalkoisia vielä 1980-luvulla.

Olen jokseenkin samaa mieltä arviostasi, että tunnustususkollisesta luterilaisuudesta on ajauduttu niin kauas, että sitä vierastetaan. Syyt tähän kuitenkin vaihtelevat ja pitää eritellä tarkemmin, mitä tarkoitetaan. Allianssikristillisyys (ja jopa kirkkolain määräykset ylittävä epävirallinen ”ekumenia”) on yksi vakavimmista täkäläisistä ongelmista. Varsinkin vitoslaisuuden ongelma taas on pitkään jatkunut matalakirkollisuus, jossa ei ole nähty kirkon viran merkitystä.

Tilanne on yksinkertaisesti sekava, koska kohtaamme mitä erilaisimpia yhdistelmiä. Ja yksittäiset kristityt kokevat taustansa vuoksi samat asiat täysin eri tavoin.

Itse olen viime vuosina havahtunut siihen, että myös tunnustuksen asema ymmärretään jo lähtökohtaisesti täysin eri tavoin sekä työntekijöiden että ns. kirkkokansan parissa. Useimmat eivät tiedä siitä yhtikäs mitään. Toiset pitävät sitä historiallisina dokumentteina 1500-luvun ymmärryksestä (!) ja kolmannet oikeana Raamatun selityksenä. Ehkä mielenkiintoisin käsitys taitaa löytyä erään vitoslaisen järjestön oppiperustasta: ”Ohjeenamme ovat myös luterilaisen kirkon tunnustuskirjat”. Eli käytännössä yksin Raamattu, mutta itse kunkin teologin tai ties mistä vaikutteita ottaneen järjestön käsityksen mukaisesti. Lisätään tähän vielä se, että ei näytä olemassa tahoa joka edes vahvana suosituksena linjaisi asioista koko kirkkoa sitovasti (poikkeuksena eräät ehtoolliskäytännöt, kiitos Jari Jolkkonen!). Ja niitäkään ei kaikkialla haluta noudattaa.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että eri järjestöjen perinteet ja käytännöt tulisi nähdä mausteina eikä pääasioina. Tässä kiikastaa, että myös LHPK:n tunnustuksellisuus nähdään vain yhtenä monista tulkinnoista, perinteistä ja käytännöistä sekä liian tiukkana, ”korkeakirkollisena” ja ”pastorikeskeisenä”. Ja silloin ei voida ajatella omien traditioiden taipumista sen ”alaisuuteen”. Itsekin säpsähdän tiettyjä asioita LHPK:n messussa (ja opetuksessa) ja mietin, miksi ne pitäisi hyväksyä kaikkia sitovina linjauksina. Omasta puolestani tunnistan ne lähinnä ehdonvallan asioiksi. Ja ihan henkilökohtaisesti tottumiskysymyksiksi.

Kirkkohistorian valossa asiat ovat toki olleet näin jo 1500-1600 -luvuilla. Muuan amerikkalainen teologi on tehnyt tutkimuksenkin aiheesta ”Worship Wars in Early Lutheranism”. Paluu yhdenmukaisuuteen on kivinen tie.

Markolle , tämä kaikki osoittaa myös sitä että kuinka vähän on ollut opetusta luterilaisuuden sisällä ,nämä monet asiat ovat vanhoissa kirkoissa selviä omissa konteksteissaan , mistä luterilaisuudessa puhutaan . Mielestäni hyvä asenne on suhtautua asioihin ja vaikka käytäntöjä miettien että voi asettaa vaatimuksia löytää niille apostolisesta uskosta ja Raamatusta opetusta eikä miettiä ja asennoitua asioihin oman historiansa kautta . Vapaus käsite ymmärretään usein päinvastaisesti kun toiset ajattelevat ensin määrittelevänsä vapauden ja lisäävänsä siihen perinteitä ja käytäntäitä jotka sisältävät usein myös kyseenalaisia Raamatun tulkintoja ja sitten Jumala siunaa tai sitten pyritään sanan mukaan toimimaan tunnustuksen mukaan ja saamme siitä elää vapaudessa ja se ei kyllä ole ahdistavaa tai vapautta riistävää eikä kahlitse Srk elämää . Tuo pappiskeskeisyyden syyte minua kaikista eniten ihmetyttää joka on juuri päinvastoin ja sen vastakohta on virkapappeus jota hallitsee kansankirkossa . Missään yleinen pappeus ei toimi niin hyvin kuin lhpk:ssa ja pappiskeskeisyys on vähintä . Tietysti jos ajatellaan messun toimittamista että on vaade että siihen pitäisi olla seurakunnan armeijan osallisuus ja mielellään alttarin sisäpuolella niin sen juuret ei ole apostolisesta uskosta nousevia vaan yrityksistä elävöittää kuivettuneeksi koettua Jumalanpalveluselämää . Olen lukenut joskus pyydettäessä lukenut raamatuntekstejä tai lauluryhmä laulanut messuissa mutta en nää sitä keskeisenä eikä ole tarvetta , mutta vapaus siihen on , mutta motiiveja voi jokainen miettiä pyrkiessään miksi kun Kristus palvelee niin minun tulisi olla esiintymässä , kun on monia tilaisuuksia joissa sitä voi vapaasti tehdä . Voisi kysyä miksi nämä kriittiset ihmiset jotka tietävät mikä on oikeaa ja ovat omassa piirissä niin siellä se ei ole synnyttänyt sitä oikeaa ja yhteistä elämää , siis tiedetään oikea kristillisyys ja eletään irallisissa yhteisöissä sitoutumattomana mihinkään . Olen kokenut ja nähnyt tämän hyvin läheltä , teoriassa tiedetään täysin oikea kristillisyys ja voidaan kritisoida vääräksi monikin kristillisyys tarkkaankin , mutta oma ympärillä oleva kristillisyys on monesti ajelemista omien käsitysten kanssa meressä josta yhteinen elämä ja yhteys puuttuu . Ei voida nimetä aina edes omaa seurakuntaa ei omaa paimenta edes , on vain näkymätön Kristuksen ruumis ja ”ruokapaikat ” satunnaisia ja hajallaan olevia ruokintapaikkoja ja omien piiristäkään ei löydy yksimielisyyttä . Terve kriittisyys on tervettä , Reijon kaltainen suhtautuminen ei vie kuin törmäyskurssille ja toisen ihmisarvoa loukkaavaksi , kun ei sallita esittää kysymyksiä eikä pystytä vastaamaan . Kristillisyydessä kunniamme ei ole oma kirkkomme eikä seurakuntamme vaan Kristus , me teemme virheitä ja olemme lopulta kaikki uskottomia mutta suunta on tärkeintä että pyrimme aina vahvistumaan Jumalan armossa ja elämään sanan mukaan . Ei siis ole tärkeää kaikki yksittäiset muodot ja tavat kun ovat tunnustuksen mukaisia ja siis herätysliikkeet voisi sopia omia käytäntöjä vaikka messuihin ja säilyttää perinteitä muttei ne ole keskiössä . Jotakin sisältyy aina ajatukseen että luopuminen jostakin tuo elämän ja elämän rikkautta voi nauttia ja ihastella kristillisyydessä olipa ne tekstit sitten minkä kirkon tuotteita tahansa . Ja saamme tietysti uskoa että sanaan pitäytyvät saavat kokea Jumalan johdatusta ja hän tekee sen omalla tavalla , omalla ajallaan ja oman aivoituksen mukaan jolloin ihmiset ovat vain kuljetettavina ei tekijöinä tietäen mitä he tekevät vaan Jumalan johdatuksessa , näin uskon lopulta käyvän herätysliikkeiden kohdalla ja Jumalan johdatukseen näissä asioissa uskon kuuluvan ihmisten tunteman heikkouden olevan läsnäolevana , sillä Jumalan voima näyttäytyy usein suveneerina

Kosti V. Tosiasiassa emme tiedä, miksi mies nousi ylös ja poistui. Pahentuiko siihen, että kirkossakin pitää puhua Räsäsgatesta, jota mediat ovat tulvillaan? Kuuliko papin puheessa viestin, että köyhistä puhutaan aivan liikaa ja omassa elämässä tai lähipiirissä oli koettu taloudellista hätää ja niukkuutta? Kokiko, että vastakkainasettelu uskontoneutraalin koulun ja vähemmistöjen välillä oli väärä? Vai keittikö ihan vaan yli?

Minunkin saarnaani on pari kertaa pahennuttu. Kerran yksi nainen lähti kesken saarnan ulos kirkosta ja pyysi myöhemmin, että en saarnaisi sillä tavalla. Koki saarnani repineen alas sellaista, mitä seurakunnassa oli yritetty kauan rakentaa (käsittelin kriittisesti ja mielestäni varoen karismaattista teologiaa ylistyslaulukulttuuria). Paljon myöhemmin sattui, että toinen nainen poistui kirkosta kesken joulusaarnan. Ihmettelin vaistonvaraisesti, olinko sanonut jotain sopimatonta. Syyksi paljastui aivan mitenkään saarnaan liittymätön fysiologinen asia.

Edelliset kokemukset kertovat siitä kuinka moni sanoittaa uskoa irrallaan Jumalan sanasta omien tuntemuksien ja kokemusten kautta ja sitten kun Raamatullinen totuus on hyvin kaukana niin on lähes mahdotonta papin pystyä argumentoimaan sanan mukaan oppia . Esimerkkinä joku herätyskrititty luterilaisuudesta voi loukkaantua jos hänen vapaasuuntalaiselle ei jaeta ehtollista vaikka hän ymmärtää sen merkityksen täysin erilaiseksi . Sen huomaa eri kirkkojen jäsenien osallistuessa messuun että he kunniottavat kirkon käytäntöjä ja tulevat siunattaviksi tai istuvat penkeissä ehtollisen ajan ja usein kokee myös yhteyttä heidän kanssa keskustellessa . Olisi absurdia mennä vaikka ordodoksien liturgiaan tai katoliseen messuun ja vaatia arvostellen edes itselle saavansa ehtoollista jos ei kuulu kirkkoon , vaikka lhpk ehtoolliskäsitys on paljon väljempi .

Marko S. Tunnen kyseisen kirkkoherran ja tiedän hänen saarnatapansa. Se on suoraa ja kohti käyvää mutta ei yläviistosta julistettua. Totta on, ettei kukaan meistä voi tietää toisen ajatuksia, mutta Räsänen jakaa tuossakin seurakunnassa mielipiteitä. Kysellään nimittäin: ”Olisiko seurakunnassa sellaista toimintaa, kirkkoherrasta lähtien, jossa olisi kunnioitusta jotenkin poikkeaville ihmisille?” Ei paljon tarvitse arvailla, mistä on kysymys, kun joillakin seurakuntalaisilla on ollut Isolle kirkolle asiaa kirkkoherrasta. Taitaa siis keittää yli, kun samaa sukupuolta olevia pareja ei vihitä – ja vielä Räsänenkin mainittiin.

Tarvitsevatko vähemmistöt tosiaan lain suojan, kun kirkostakin on tullut niin turvaton tila? Ymmärrän kyllä kritiikkisi ”ylistyslaulukulttuuria” kohtaan. Itsekin sitä mieluiten kaihdan. Viime syksynä erään papin lähtösaarnassa kirkko oli niin täynnä, että sinne kannettiin lisäpenkkejä. Hän ei missään nimessä hyväksynyt samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä kirkossa. Kun hän sanoi sen julkisesti, hänelle sanottiin kylänraitilla: ”Kuinka sinä uskallat.” Se tapahtui ennen pastoraalista ohjetta. Tuo on tuhon tie ja Jumalan alttarin häpäisemistä.