Rauha rauha, ei mitään hätää?

Kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistuu taas ajojahti. – Ja ainoastaan siksi, että hän on viitannut Raamatun sanoilla nykyajassa arkaan syntiin, jota ei saisi poliittisen korrektiuden nimissä synniksi sanoa. Nyt Päivin päätä vaatii vadille itse valtakunnansyyttäjä!

Uskovan ja moraalikysymyksissä perinteisen kansan oikeustaju alkaa olla kovilla. Onko tämä enää oikein ja kohtuullista. Eikö tämä ole jo selkeää yhden kunnon ihmisen jahtaamista!

Kirkon johto kiirehtii tyynnyttelemään. Vielä ei voi puhua uskovien vainoista yms.

Niinpä niin! Tuskin on kyse uskovien vainoista monikossa, mutta onko yhden ihmisen jatkuva nokkiminen sitten hyväksyttävää!?! Kuka sanoikaan?

”Te ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu”. (Joh.11:49-50)

Kyseessä taisi olla koko ihmiskunnan historian tunnetuin oikeusmurha!

Raamatusta löytyy oikeusperiaate, että yhden jäsenen kärsiessä kärsii koko ruumis (1Kor.12:26). Vaikka vielä ei olisikaan kyseessä laajamittainen kampanja kaikkia kristittyjä kohtaan, Päivi Räsäsen yksipuolinen ja kohtuuton ajojahti on silti väärin ja tuomittavaa.

Jos me olemme nyt kristittyinä vaiti ja tyynnyttelemme toisiamme, kun saamme olla vielä itse rauhassa, milloin on meidän vuoromme?

Apostoli Paavalin mukaan väärä rauhoittelu on luopumuksen ajan merkki: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.”(1Tess.5:3).

 

Päivi Räsäsen ajojahdilla on jo pitkä historia. Kirjoitin aiheesta blogin jo yhdeksän vuotta sitten. Tämän blogin otsikko joutui Kotimaa24:n sensuurin kohteeksi, mutta itse sisältö on vielä luettavissa:

https://blogiarkisto.kotimaa.fi/43d0638bc06d/blogit/vanhat/article/?bid=185&id=11239

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.