Ratsastaa, miekkailla, tanssia?

Miten nuorista kasvaa aikuisia työelämään? Varmaankin erilaisten taitojen ja tietojen kautta. Yhtä tärkeää on persoonan ja fysiikan kypsyminen. Sosiaaliset taidot ja toisten ihmisten kunnioittaminen kehittyvät ryhmän jäsenenä.

Suurin osa nuorista kasvaa tasapainoiseen aikuisuuteen. He saavat valmiudet entistä vaativampaan työelämään.

Mutta entä jos oppi ei mene päähän tai motivaatio siihen puuttuu? Tai jos liikkuminen ei huvita ja pelikonsolin äärellä istuminen tarjoaa riittävän ajanvietteen? Mitä jos puuttuu sellainen ryhmä, jossa sosiaaliset taidot voivat kasvaa? Tämä koskee erityisesti poikia.
_ _ _
Liikkuminen ja urheilu eivät enää kuulu lasten ja nuorten vapaa-aikaan samassa määrin kuin vuosikymmeniä sitten. Seuraukset eivät näy vain suomalaisen urheilun alamäkenä. Ennen kaikkea liikkumattomuus näkyy fyysisen kunnon heikkenemisenä, painon kasvuna, keskittymisen heikkenemisenä, uniongelmina, oppimisvaikeuksina.

Seuraavat ongelmat tulevat useissa yhteyksissä esille: 1) kouluosaaminen, kuten lukutaito, heikkenee; 2) vähäinen yöuni, puutteellinen tai huono ravinto; 3) keskittymiskyky on erityisesti pojilla huonoa – lukioon ja jatko-opintoihin pääsy on vaikeaa. 75% korkeakouluopiskelijoista on naisia. 4) kohteliaat tavat puuttuvat, kiusaaminen on yleistä.

Ratkaisut edellisiin ongelmiin tiivistyvät ainakin osittain mielestäni kysymyksiin, kuinka saadaan nuoret pitämään huolta kunnostaan, riittävästä unesta, ravinnosta, oppimisesta, käytöstavoista ja pitkäjänteisyydestä.
_ _ _
Sallikaa katsaus 150 vuoden taakse. Kuinka köyhän yksinhuoltajaäidin pojasta, ”Hulttiosta” (vrt. Teemu Keskisarja) kasvoi Gustaf Mannerheim (1867-1951), Suomen Marsalkka – monipuolinen, itseensä luottava, päättäväinen, arvostelukykyinen?

Hän oli sittemmin hevosten ostaja ja ratsastaja, hovimies, tutkimusmatkailija, etnografisen kokoelman kerännyt tiedemies ja valokuvaaja, valtiomies, pankinjohtaja, ravintoloitsija, lastensuojelun pioneeri, kosmopoliitti diplomaatti – sekä ennen kaikkea upseeri ja sodanjohtaja.

Luulen, että tähän vaikuttivat ainakin seuraavat asiat: 1) Urheilun ja opiskelun limittyminen, 2) Sitkeyden oppiminen – taustalla selkeät tavoitteet, 3) Käytännön kieliohjelma. Päivittäin opiskeltiin eri kieliä – lopulta niitä oli kuusi: ruotsi, venäjä, ranska, saksa, englanti, suomi. Kolmen vuoden ja 15 000 kilometrin ratsastusmatkalla Silkkitietä Pekingiin hän oppi myös kiinan alkeet.
_ _ _
Tietysti Mannerheim eli eri maailmassa kuin nykynuori. Hänestä kasvatettiin jo varhain sotilasta. Venäjän sotakouluissa ja esikunnissa luettiin – ja luetaan edelleen -ahkerasti Generalissimus Suvorovin (1729-1800) kirjaa ”Voittamisen taito” (Nauka podezdat, suom. Markku Salomaa, Aimo Ruusunen. Docendo 2015, 158 s.)

Inkerinsuomalainen Suvorov oli ylpeä suomalaisuudestaan ja puhui suomea äidinkielenään, sen lisäksi venäjää, saksaa, ranskaa, italiaa, puolaa, turkkia, vähän arabiaa ja persiaa. Suvorov oli oikeasti ansainnut Generalissimuksen arvonimen voitettuaan kaikki johtamansa 60 taistelua – toisin kuin 65 vuotta sitten kuollut Generalissimus Stalin.
_ _ _
Mitä Mannerheim mahdollisesti oppi suomalaissyntyiseltä Suvorovilta palvellessaan 30 vuotta Venäjällä keisarin palveluksessa? ”Voittamisen taidon” mukaan sotilaan ei tarvitse osata muuta kuin ratsastaa, miekkailla ja tanssia. Höh, mitä tämän nyt on?

Kyse on tärkeiden metataitojen kehittämisestä seuraavasti:
1. Ratsastus – tuo tasapainoa, koordinaatiota, oikeiden teiden hahmottamista, voiman projisointia ja ajoitusta – sekä kykyä vaatia ja samalla antaa hoivaa.
2. Miekkailu – tuo nopeutta liikkeissä ja reaktioissa, kyvyn löytää aukkoja vastustajan puolustuksessa, rakentaa oma puolustus ja hämätä, vastustajan kunnioittamista ja sääntöjen noudattamista.
3. Tanssi (1700-1800 l) – tuo kohteliaat tavat ja itsehillinnän, diplomatian, sujuvan usean kielen taidon, kyvyn solmia suhteita, johdattaa ja viedä toista haluttuun suuntaan.

Edelliset lajit vaativat pitkäjänteistä harjoittelua ja hyvää fyysistä sekä psyykkistä kuntoa. Ne taitavat kuulua menneeseen maailmaan, mutta esimerkiksi isäni kadettikurssi opiskeli vielä 1950-luvun lopussa kaikkia näitä taitoja – luonnollisesti myös paljon muuta. Esimerkiksi joka aamu oli aamuhartaus, jonka kadetit pitivät vuorollaan toisilleen.
_ _ _
Minun on lisättävä vielä eräs tärkeä piirre, joka on peruja suomalaisen kadettikoulutuksen alusta. Haapaniemen kadettikoulun tunnetuin johtaja Samuel Möller (1743-1815) oli paitsi everstiluutnantti, myös pappi. Hänelle arvot ja sotilaan etiikka olivat tärkeä osa kadettikasvatusta. Ne heijastuvat yhä kadettilupauksessa, sotilasvalassa ja upseerivalassa: halua palvella joukon jäsenenä omaa maata ja palvelustovereita sekä noudattaa tinkimättä oikeita arvoja.

Olin viikko sitten kadettikurssien juhlallisessa ylentämistilaisuudessa Presidentin linnassa. Tuntui siltä, että nämä ryhdikkäät upseerit aidosti olivat kasvaneet siihen jatkumoon, jota ennen opetettiin miekkailun, ratsastuksen ja tanssin kautta.
_ _ _
Mitkä urheilulajit tai harrastukset opettavat tämän päivän keskeisiä metataitoja, jotka auttavat selviämään elämässä yleensä, erityisesti työelämässä ja ihmissuhteissa? Kyse ei tarvitse olla kalliista, ns. eliittiharrastuksista. Löytävätkö riittävän monet lapset ja nuoret näiden lajien pariin?
– – –
Vielä lopuksi: mitkä asiat kasvattivat minua, miten minusta tuli minä? Monet asiat, mutta poimin niistä kolme: kilpauinti, partio ja seurakuntanuoret.
Kilpaurheilu antoi sinnikkyyttä, tavoitteellisuutta sekä fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Partio antoi arvoja ja teki luonnon rakkaaksi. Seurakuntanuorissa kasvoin kristillisessä uskossa, lisäksi kantamaan vastuuta ryhmässä ja sisälle musiikkiharrastukseen -lauluun ja nokkahuilun soittoon. Syntyi myös kutsumus papiksi ja upseeriksi. Nämä eivät olleet ainakaan omassa lapsuudessani kalliita harrastuksia.
– – –
J.K. 22.9. Lopuksi vielä kiitos kollegalleni kenraalikunnassa, jolta sain tämän jutun otsikon ja idean. Meillä on samankaltainen tausta: olemme lapsuuden naapureita, partio- ja vaelluskavereita, koulu- ja rippikoulukavereita, armeijakavereita (KrhK/JPR ja RUK 172). Molempien isät päätyivät kenraaleiksi. Molemmat myös ratsastamme edelleen.

    • Kyllä näinkin on. Tosin kyse oli usein vanhempien kadettitoverien harjoittamasta pennalismista. Mannerheim viihtyikin paremmin Nikolajevskin ratsuväkikoulussa. Yhtä kaikki, molemmat koulut kasvattivat tietoja ja taitoja, vaikka ei oppiminen aina ollutkaan helppoa.

    • Seppo Heinola :”Koulun johto hyväksyi jopa ankarat ruumiilliset kuritukset.”

      Miun Runnin kylpylässä toimint ”rautarouvakskin” sanottu mummoin ei niitä hyväksynyt kenellekään saati sitten Mannerheimille, joka myös kuului hänen ”kylvetettäviinsä”. Jos Mannerheim ois olt sellanen ”pahis” kuin on juoruttu, ni myö ois kyll se kuult.

  1. Olin aikoinani partiossa. Se maailma oli ideolooginen kotipaikka murrosikäiselle. En kai ole siitä koskaan täysin toipunut. Nuorena ihailin noita askeettisia sotilallisa hyveitä ja ajatusta siitä että se on se oikea tapa palvella isänmaata. Ymmärrän hyvin että jotkut jäävät tähän kiinni. Onneksi niin, muuten maa olisi ilman vartioita.

    Vaikka nykyisin ajatelenki siihen tyyliin, että ensin on tehtävä kaikkensa jotta mitään sotatilaa ei koskaan syttyisi ,niin maan on oltava valmis puolustamaan itseään myös väkivallan keinoin ja siihen tarvitaan sotilaita. Mielestäni valloitetuksi tuleminen ei ole hyvä vauhtoehto.

    Mutta nuo sotilaalliset hyveet eivät sovi kaikille. Toivon, että sotilaat ovat tietoisia siitä ,että yksi heidän tärkeimmistä tehtävistään on se ,että he tekevät mahdolliseksi demokraattisen hallitusmuodon säilymisen ja sitä myöten saavat toisinajattelevat pitää oman elämäntyylinsä.

    • Kiitos Markku kommentista. Luulen, että partio on muuttunut takavuosikymmenistä vähemmän sotilaalliseksi, kun sodan käyneet miehet eivät ole enää partionjohtajina.

      Olen samaa mieltä, että hyvällä ulkopolitiikalla on ennakkoon estettävä maiden välien kriisiytyminen. Vieraille valtioille ei pidä antaa syytä Suomen vastaisiin toimiin. Samalla on kuitenkin pidettävä huolta riittävästä puolustuksesta. Se on myös takeena suomalaisen yhteiskunnan arvojen säilymisestä.

      Tämän jutun kärkenä ei kuitenkaan ollut kasvatus sotilashyveisiin vaan yleensä vastuulliseksi kansalaiseksi, joka kykenee täyttämään paikkansa työelämässä ja perheessä. Siihen tarvitaan sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä, halua oppia ja kehittyä, sekä tehdä itsenäisiä ratkaisuja.

      Väitän, että liian vähäinen liikunta on yhteydessä paitsi heikkoon fyysiseen – myös psyykkiseen ja henkiseen kuntoon. Kaiken valmiina saaminen johtaa velttouteen. Se näkyy matalassa työllisyysasteessa, mielenterveys-
      ja päihdeongelmina sekä erilaisina syrjäytymisilmiöinä.

      Syntyvyys laskee, kansantalous heikkenee ja hyvinvointivaltio on uhattuna. Sen jälkeen ei kaikkea enää saakaan valmiina – mutta onko silloin enää osaamista ja sinnikkyyttä omillaan pärjäämiseen?

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.