Raudanluja Räsänen

Suomalainen kirkko on pehmo käytännössä.

Räsänen sen sijaan on nimi, joka ei edusta varsinaisesti pehmoa. Ei teoriassa, tai käytännössä.

24. päivänä tammikuuta 2022 Raudanluja Räsänen seisoo valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen syyttävän sormen edessä.

Käyvät joukolla kristityn isoäidin kimppuun ja yrittävät tehdä hänestä varoittavan esimerkin. Eivät tosin arvanneet, että asiasta nousisi  kansainvälinen kohu.

Raudanluja Räsänen ei taivu nyökyttelevien nynnyjen ja joojoo-ihmisten edessä.

Valtakunnansyyttäjän postilaatikko ei ole koskaan tulvinut niin paljon, kuin nyt.

Citizen go -järjestö keräsi yli 200 000 nimeä Räsäsen puolesta.

Poliisi katsoi, että Räsäsen ulostuloista ei ole syytä aloittaa esitutkintaa.

Emeritusprofessori Timo Vihavainen vaati oikeuskansleria puuttumaan syyttäjänlaitoksen mielivaltaan.

Ja silti.

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen luuli itsestään liikoja, käytti asemaansa hyväksi henkilökohtaisessa ajojahdissaan ja aiheutti Suomelle valtavan mainehaitan.

Asia ei kosketa pelkästään kristittyjä, vaan yhtä lailla myös satoja tuhansia suomalaisia konservatiiveja. Mikä on seuraava liberaalin agendan kohde?

Hyeenat käyvät leijonan kimppuun. Raudanlujan Räsäsen. Mutta kuten leijonakin, Raudanluja Räsänen katsoo hyeenoja suoraan silmiin ja läpi sieluun. Näkee selkärangan, joka katkeaisi kuin tulitikku, mikäli eivät olisi ryhmässä. Kyllä hyeenat sen tietävät.

Nykyaikanahan jokainen on suuri ihmisoikeusaktivisti, jota ylistetään rohkeudesta. Mitä rohkeaa on sanoa, tai tehdä jotain, joka on kritiikin yläpuolella?

Kuten armeijassa sanotaan: En pidä juuri minään.

Aina kun syytettävä sormi nousee, on katsottava kuka sormen nostaa. Voittajat kirjoittavat historian ja tässä tapauksessa subjektiivisen oikean ja väärän perusteella. Jo vuosituhansien ajan kristinusko on vapauttanut yksilön tältä moraaliselta kriisiltä, joka johtaa läpipureskeltuna siihen, että oikeaa ja väärää ei voi määritelmällisesti osoittaa.

Minä en usko pelkkiin määritelmiin ja siihen, että jokainen itse päättäisi mikä on oikein.

Nämä historian kirjoittajat ovat kuitenkin löyhä joukko trendien kumartajia, jotka ovat sitoutuneet pelkästään yleisesti hyväksyttyyn ajattelutapaan. Se muuttuu joka vuosi sen mukaan mikä nyt sattuu olemaan trendikästä.

Toissa päivänä he olivat kommunisteja. Eilen kansallissosialisteja. Tänään sosialisteja. Huomenna woke-liike. Ylihuomenna jotain muuta.

Kirkko ei ole löyhä joukko, mikäli se suoristaisi rivinsä, eikä maallistaisi itseään muiden suunnitelman mukaisesti.

Kristinusko on kestänyt tuhansia vuosia, koska sillä on ollut oma kivijalka.

Majakka loistaa yössä, kun tulee pimeää ja se karkottaa pimeyden. Mitä pimeämpää tulee, sitä paremmin se erottuu.

Lähtivät soitellen sotaan ja aliarvioivat vastustajan. Tuomita voivat, mutta eivät voi voittaa.

On ilmiselvää, että Suomi on maallistunut. Monelle kirkko on pelkkä traditio, jota toteutetaan häissä ja hautajaisissa. Se on uskonnonvapautta, kuten tuleekin olla.

Yhtä lailla on kuitenkin ilmiselvää, että Suomi on liberaali. Niin valtavan liberaali, että se syyttää raamatun opetusten mukaan elämisestä. Se ei ole uskonnonvapautta.

Niin, vallan olemus ei koskaan muutu.

Maallistuneessa ja liberaalissa Suomessa uskonnonvapaus pätee vain silloin, jos se sopii sen asialistaan. Räsästä vastaan on helppo hyökätä, mutta hyökkääjä saattaa yllättyä.

Toiviainen on kuin kanarialintu, joka pakeni häkistä. Ei pärjää luonnossa ja maailman tuomioistuimen edessä, jossa kristinusko on vielä muutakin kuin traditio. Omassa häkissään oli paljon parempi ja siellä se vaikutti hyvältä idealta.

Uskonnonvapaus on perustuvanlaatuinen ihmisoikeus ja tämä on häpeällistä Suomelle. Kristittyihin kohdistuvaa lain nimissä toteutettavaa mielivaltaa.

Miten tukevalla pohjalla Suomi on, jos se ei kestä yhtä Räsästä? Toistan, häpeällistä.

Räsäsellä on kuitenkin tällä hetkellä enemmän ystäviä, kuin yhdelläkään suomalaisella poliitikolla. Se ei ole muodollista ystävyyttä, jota kaikenlaiset pyrkyrit rakastavat. Se on ystävyyttä, joka yhdistyy sydämien kautta uskoon.

Kestää, vaikka sitä koetellaan.

Räsänen on veneen keikuttaja ja karisma, jota kirkko tarvitsee. Räsänen tekee enemmän kirkon eteen, kuin kirkko itse kulttuurikristittyjen laskevaa jäsenmäärää silmät pyöreänä tuijottaessaan. Ja sehän laskee vaikka kumartelisi joka suuntaan.

Kirkolla olisi mandaatti aukaista suunsa ja yhdistyä yhteisen haasteen edessä. Mikä ilon päivä se olisikaan, jos kirkko oikeasti aktivoisi seurakuntaansa. Voitteko edes kuvitella?

Seisoisi järkähtämättömänä?

Mikäli suunnan määrittävät liberaalit kulttuurikristityt, jäljelle jää lopulta pelkkä kulttuuri. Ajatuksen tasolla tämä on jo tapahtunut.

Kirkon kivijalka on rakennettu elävöittämään uskoa, sekä yhdistämään uskovat. Sitä tulee vaalia uskon vartijana ja sen on oltava oma.

Kirkon kivi liikkuu yhtä lailla puskutraktorilla, kuin mikä tahansa muukin kivi, jos niin annetaan tapahtua. Moottorien jyrinä kuuluu jo.

Oikeudenkäynnissä Räsäseen kohdistuu maailman kristittyjen huomio. Hänellä on nyt valta ja voima kontrolloida narratiivia. Muut joutuvat pelaamaan hänen korteillaan.

Toiviainen teki hänestä legendan. Suomen valtio vastaan Räsänen. Naurattaisi, jos se ei olisi totta.

Marttyyrien veri on kirkon siemen. Eikö Toiviainen muistanut ikiaikaista totuutta?

 

51 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Herramme ei ollut ”pehmo”.

    Ei, hänhän oli jopa välillä väkivaltainen hakatessaan laillisia kauppiaita tappavan vaarallisella terävistä kaisloista tehdyllä ruoskalla ja tuhotessaan sikafarmarin siat syöksyttämällä ne rotkoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Perttu Remes

    Yrittäjä. Puolisavolainen. Puolipohjalainen. Uskon matkalla. remesperttu@gmail.com