Rakastatko enemmän?

Maailmankuulu kysymys Johanneksen evankeliumin lopusta voidaan kääntää myös muotoon ”Rakastatko sinä minua enemmän kuin näitä”. Tällöin kyse on veneestä, verkoista, kaloista, koko kalahommasta, siitä mihin Pietari heti palasi kun tilaisuus koitti. Ei siis Jeesuksen seuraajien keskinäisestä vertailusta. Kyseessä oli Pietarin neljäs kieltäminen, ja nyt vakavin. Uusi missio sai jäädä ehtimättä edes alkaa.

Mikäli siis joku armahdetaan neljännen kerran melkoisesta helmasynnistä, Herran kieltämisestä, voi helposti ajatella, että kertoluku voisi olla mikä tahansa, kymmenen tai satatuhatta. Tämä armahduksen eksponentiaalinen kertaluku on yhteensopivaa sen Uuden testamentin viisauden kanssa, jonka Paavali siis kirjoitti, että missä synti on suureksi tullut, siinä armo ylenpalttiseksi. Mutta kuinka huonosti tämä lause, sen soveltaminen ja vaikutukset ovatkaan käytössä. Ihmisten keskinäinen elämä on täynnä pahaa myrkkyä. Ei tarvittu kuin olematon siirtymä sukupuolineutraalista avioliittolaista ja sen tiimoilla yhä käytävästä keskustelusta siihen, kun kirkon piirissä julkisesti törmättiin uuteen mäntyyn, paperittomien kysymykseen, pakkopalautuksiin ja hyvin ahkeraan kirkolliseen aktivismiin tässä asiassa.  Joku huomattava kirkollinen keskustelija taisi taistelun melskeessä jopa korottaa äänensä ja esittää, että se erotkoon kirkosta — ei ole sillä oikeutta kuulua — jos ei auta hädänalaisia. Näinkö se menee? Näinkö voidaan irtisanoa ehtoollisyhteys? Näinkö voidaan mitätöidä kaste? Miten on? Mitä siis sanomme?

Tämä kaikki keskustelu osoittaa, kuinka epäpoliittinen evankeliumin ydin on. Ei siitä, että vakaumuksensa mukaan kristityt luottavat Jumalan valtakunnan tuloon eikä siitä, että kristittyjen käsityksen mukaan Jumala on meidät luonut omaksi kuvakseen ja keskenämme tasaveroisiksi, ei siitä kuitenkaan seuraa, että olisimme poliittisilta mielipiteiltämme yksimielisiä. Tämä on vaikea läksy kaikille. Kuinka voimme sietää tilannetta, jossa täytyy tulla toisen ihmisen kanssa toimeen, vaikka kuinka huomaisi olevansa tämän kanssa harkinnan kysymyksissä eri mieltä. Harkinnanvaraisia kysymyksiä ihmisten keskinäiset kysymykset ovat.  Näin on siitä huolimatta, että muistaisimme Raamatun lauseen: ”Totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka”, tai ”Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa vihamiehiänne”.

Uudet Siionin virret ovat tulleet kirjapainosta. Kun kirkkovuodessa eletään pääsiäisen jälkeistä aikaa, ylösnousseen todistajina, tämä antaa mahdollisuuden kysyä, mitä merkitystä Siionin virsiä veisaavalla joukolla meidän kirkkomme ja yhteiskuntamme piirissä on, jos sitten minkäänlaista. Ajattelen kysymystä Suomen pitkäaikaisimman presidentin Urho Kekkosen ulkopoliittisen sitaatin muunnelmalla. Kekkonen puhui siitä, että Suomella on suurvaltojen ulkopoliittisissa kiistoissa mieluummin lääkärin kuin tuomarin rooli. Eikö joku muinainen idea, paljon Kekkosta vanhempi, mennyt sekin niin, että kirkko on syntisten sairaala.

Mikäli reformaation juhlavuotena on tarpeellista nostaa yksi ajatus ohi muiden, tämä yksi lienee ajatus minusta itsestäni kaikkein suurimpana syntisenä maailmassa, ja ainoana syntisenä. Miten tätä voisi ymmärtää? Ehkä vaikka siten, että minä tai kuka tahansa toinen ihminen edustaa koko ihmiskuntaa: sen hyvyyttä, sen kauneutta, sen luovuutta, mutta samalla ihmisen pimeyttä, itsekkyyttä, pahoja pyrkimyksiä. Tällainen ihminen, kuka tahansa meistä, kutsutaan tutkimaan omaa sydäntään; sydämen tuntemuksia, salattuja aikomuksia, jokainen joutuu pelkäämään sairauksia, toivomaan parantumista, toivomaan rakkautta, pelkäämään hylkäämistä, toivomaan vastaanottamista. Kirkon pyrkimys Jumalan läsnäolon lähelle tuomisesta ja siitä muistuttamisesta on keskeistä, mutta vielä karumpaa ja usein todempaa on jokaisen ihmisen osalta Jumalan poissaolon tunteen ja oman sielun pimeyden sietäminen. Synkimmän kadotuksentunnon ja sielun pimeyden ihmiselle tulee Kristuksen kysymys: rakastatko sinä minua enemmän kuin näitä; siis niitä voimia elämässä, jotka voivat olla vaikka kuinka rakkaita, merkittäviä ja tärkeitä, mutta jotka ovat ajamassa ohi ”sen taivaallisen ystävyyden, joka meidän kaikkeimme ylitse käy”, Tiernapoikien riimiä tapaillaksemme.

Arvelen, että Siionin virsiä veisaava joukko ”seurassa samanlaisien, vaivaisien ja kurjien”, on yhdessä melkoinen lääkintäjoukko. Side- ja hoitovälineistö keskittyy rikkinäisten mielten lohduttamiseen, myötätuntoon surullisten kanssa, ja muistuttaa meitä, joiden sydän on murtumaton ja kova, muistuttaa meitä itsekkyydestämme. Paavo Ruotsalaisen neuvo tässä vaikeassa parantumisen vaivassa on oikeastaan täynnä armoa ja totuutta: tässä et tule valmiimmaksi, tämä kestää sun koko ikäsi. Tämä on talonpoikainen järjestys. Ja vielä toinen, joka särkee rakkaudellaan, Paavon neuvo tämäkin: jos ristin ryöväri on niin ylypiäs, ettei sullen neuvoa anna, mene tuhlaajapojan luo, hän sullen vissin neuvon antaa. Tuhlaajapojalla ei ole jäljellä ylpeyden syntiä, vain toivo kotiinpaluusta.

Urpo Karjalainen
Kirjoittaja on Herättäjä-Yhdistyksen Etelä- ja Pohjois-Savon, Kymen sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalan aluesihteeri

1 kommentti

  • Sydämeen käypää oli tämä kuulla saarnassa – jos oikein muistan – ja sydäntä lohduttavaa tämä on myös lukea täältä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Herättäjä-Yhdistys
    Herättäjä-Yhdistys

    Herättäjä-Yhdistyksen säännöllisinä bloggaajina kirjoittavat Juhani Elenius, Jukka Hautala, Kalle Hiltunen, Simo Juntunen, Urpo Karjalainen ja Ulla Tuovinen. Lisäksi mukana on vierailevia kirjoittajia. Seuraa meitä myös www.facebook.com/herattaja ja www.twitter.com/HYhdistys.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit