[Timo Eskola] Keskustelu Heikki Räisäsen raamatuntulkinnasta on saanut Kotimaa24:ssä [Eskolan blogi 12.12. Mitä Räisänen todella sanoi melko vahvoja sävyjä. Siksi katson hyväksi kirjoittaa esille jokusen sovittelevan ajatuksen, joiden tavoitteena on tasapainottaa keskustelua Räisäsen näkemyksistä ja minun analyysistäni.
Räisänen haluaa vastineissaan korostaa sitä, että hän on kehitellyt tradition ja kokemuksen tulkintamalliaan jo Uuden testamentin eksegetiikan puitteissa (ennen koraanikritiikin vaihetta). Olen samaa mieltä, ja itse asiassa olen analysoinut tätä seikkaa laajalti myös tutkimuksissani. Räisäsen kriittiset kommentit minun tutkimuksistani johtunevat pienestä väärinkäsityksestä. Pitkässä arviossa hänen vuoden 1972 artikkelistaan käsittelen hermeneuttisen mallin taustoja ilman koraanikritiikin vaikutusta. Olemme siis näistä lähtökohdista samaa mieltä.
Keskustelun polarisoituminen on kuitenkin käytännössä johtanut siihen, että Räisänen tulee väheksyneeksi oman Koraani-tutkimuksensa merkitystä hänen teoriansa kehittymisessä. Näin lukijoille syntyy hieman vääristynyt kuva hänen kokonaisnäkemyksestään. Tarjoan tähän avuksi sitä näkökulmaa, jota itse olen tutkimuksissani käyttänyt. Räisäsen tulkintateorian kehittyminen on ollut prosessi, jossa eri vaiheet ovat tuoneet siihen uusia näkökulmia. Siksi totean englanninkielisessä tutkimuksessani, että vaikka Räisänen on kehittänyt tulkintaansa ensin Uuden testamentin alueella, hän on kehittänyt sitä edelleen vertaillessaan Mohammadin ja Paavalin historiaa toisiinsa. Tämän johdosta Räisänen on voinut päätellä, että hänen esittämänsä malli on universaali eli sitä voi soveltaa erilaisiin kohteisiin.
Jokainen, joka lukee Räisäsen teosta Das koranische Jesusbild toteaa, että tulkintamallin kehittely saa lisäpontta juuri tästä teoksesta. Räisänen itse asiassa päättää tutkimuksensa tekemällä johtopäätöksiä itse metodista. Asia tulee esille kirjan viimeisessä alaviitteessä. Räisänen katsoo tutkimuksensa vahvistavan käsitystä siitä, että uskonnolliset käsitykset kehittyvät tradition ja kokemuksen vuorovaikutuksessa.
Koraanikritiikin vaiheella on siten ollut oma merkityksensä siinä prosessissa, joka vähitellen johtaa tiedonsosiologisen teorian syntyyn. Juuri näin Räisänen itsekin on myöhemmin ilmaissut asian. Hän toteaa kehitelleensä näkemystä eteenpäin nimenomaan Koraani-tutkimuksen yhteydessä. Yllämainittuun saksankieliseen kirjaansa viitaten hän toteaa Vartija-lehdessä: ”Luonnostelin siten jo tässä ’tradition, kokemuksen ja tulkinnan’ selitysmallia, josta oli tuleva kantava rakenne Beyond New Testament Theology -kirjaan parikymmentä vuotta myöhemmin ja jota olen propagoinut hermeneuttisena avaimena pyhien (ja muidenkin) tekstien maailmaan.” (Vartija, 2006).
Olemme näistä seikoista siis samaa mieltä. Väitteet Räisäsen omien ajatusten ja minun analyysini välisistä eroista ovat kärjistyksiä, joilla ei ole kohdetta. Kun olen muutoin kuvannut lyhyesti, miten Räisänen vertailee Raamattua ja Koraania käyttäen perinteisiä kriteerejä, hän hyväksyy tekemäni huomiot. Omassa vastauksessaan Räisänen totesi, että juuri tämä on hänen käsityksensä fair play -periaatteesta. Hänen mukaansa kaikkia uskonnollisia tekstejä on tarkasteltava vain ihmisten tapoina tulkita omaa traditiotaan uusien kokemusten valossa. Tätä hän tarkoittaa sillä ”luonnollisen uskonnon suurella panoraamalla”, josta hän teksteissään puhuu.
On siis eri asia kirjoittaa analyysiä jonkun henkilön teksteistä, kuin keskustella siitä, miten kannatettavia hänen näkemyksensä ovat. Olen pyrkinyt tutkimuksissani nimenomaan edelliseen, vaikka minun kirjojani koskeva keskustelu näyttää koskevan vain jälkimmäistä. Kenenkään näkemyksistä ei voi kuitenkaan keskustella, ennen kuin niiden luonteesta tulee edes jonkinlainen hyväksytty yleiskäsitys. Siksi toivon, että tämä laajempi näkemykseni Räisäsen tulkintateorian syntyprosessista voi auttaa lukijoita hahmottamaan edes sitä, mitä Räisänen on kirjoittanut.
Totean lopuksi saman seikan, johon myös Räisänen kiinnitti huomiota. Kun keskustelua jostain teoksesta tai kirjoituksesta käydään, olisi hyödyllistä, jos mielipiteiden esittäjät olisivat tutustuneet teksteihin edes pintapuolisesti. Muutoin keskustelusta tulee väärinkäsitysten korjailua, kuten tässäkin tapauksessa on käynyt. Omalta osaltani Räisäsen tulkintaa koskeva analyysi löytyy englanninkielisestä tutkimuksestani, joka on oma puheenvuoroni tulkintateoriaa koskevaan keskusteluun.
– Timo Eskola –
Kiitos tästä puheenvuorosta. Veikkaan kuitenkin, ettei suurta osaa kommentoijista tavoita analyysin ja kannatettavuuden ero. Joissain tietyissä piireissä kun emeritusprofessori Räisäsen haukkuminen on oiva keino hengellisten plussapisteiden kartuttamiseen. Ei paljon parane tunnustaa, että hänen ansionsa eksegetiikan alalla ovat kiistattomat.
Räisäsen ansiot ovat kiistattomat, se on totta.
Jokainen tulkistee Raamattua. Ajankohtaisessa homokeskusteluus (pysynee ajankohtaisena seuraavat 10-20v) pitäisi kiinnittää huomio siihen, että jokainen tulkitsee Raamattua. Jokainen tulkinta on smalaa valinta.
Painoin näköjään vahingossa yllä olevan kommentin keskeneräisenä lähtemään, harmi ettei voi poistaa.
Tarkoitukseni oli sanoa, että:
Räisäsen ansiot ovat kiistattomat, se on totta.
Jokainen tulkitsee Raamattua. Ajankohtaisessa homokeskustelussa (pysynee ajankohtaisena seuraavat 10-20v) tulisi kiinnittää huomio siihen, että jokainen tulkitsee Raamattua. Jokainen tulkinta on samalla valinta. Keskustelulle olisi eduksi, että Raamattua valikoivasti tulkitsevat keskustelijat olisivat jossain määrin tietoisia niistä ”kehyksistä”/”sosiaalisista representaatioista”/ideologisista lähtökohdista, joiden puitteissa Raamattua lukevat.
http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=263&id=16818
Kari-Matti Laaksonen:
– ”Jokainen tulkitsee Raamattua. Ajankohtaisessa homokeskustelussa (pysynee ajankohtaisena seuraavat 10-20v) tulisi kiinnittää huomio siihen, että jokainen tulkitsee Raamattua. Jokainen tulkinta on samalla valinta”
– Näinhän saadaan mikä asia tahansa näyttämään todelta. Jos joku sanoo, että pöydällä on voita, tarvitseeko sitä edes tulkita..
Eihän kukaan sinua kiellä lukemaan tulkitsematta, jos uskot siihen pystyväsi.
Niinkin yksinkertainen asia kuin paketti voita pöydällä merkitsee jopa samassa perhepiirissä kasvaneille identtisille kaksosille hiukan eri asiaa. Puhumattakaan sitten sellaisesta monikerroksisesta, erilaisten tulkintatraditioiden omaavasta ja jo tekstin tasolla ristiriitaisesta kirjoituskokoelmasta, kuin Raamattu.
Samoille merkeille annetaan merkityksiä eri lähtökohdista, ei se sen kummempaa ole.
Markku ja Juha (Heinilä) ne yhteen sopii, huomenna pannaan sammaan koppiin…..
Näin äkkiseltään ajatellen nämä kaksi henkilöä ovat ainoat täällä kirjoittavat, jotka uskovat Raamattuun sanasta sanaan, ihan välimerkkejä myöten, ilman vähäisintäkään tulkintaa. Näinkin saa tietysti uskoa ja se on jotenkin niin hellyttävää. 🙂
Jussi, myös ja erityisesti Juha Heinilä ja Markku Rustholkarhu tulkitsevat Raamattua, vaikka tietysti itsepintaisesti sen kieltävät.
Herätysliikeraamatuntulkinnan erityinen harha on juuri tämä tulkinnan kieltäminen. Astetta rehellisempää olisi myöntää tulkinta, vaikka Pyhän Hengen johdattamana. Ihminen on psyykkisesti sillä tavoin rakennettu, että vastaanotettu informaatio väistämättä on tulkittua jo ennen sen tuloa tietoiseksi: havaitseminen on aisti-informaation tulkintaa, joka perustuu aisti-informaatioon ja aiempaan kokemukseen. Havaittu on on aina jo tulkittu.
”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.”
Meinasin laittaa Sananl.18:2, mutta taidankin laittaa Sananl.27:17,19
😀
Merkitys on siitä merkillinen juttu, että se on viime vuosina ja vuosikymmeninä alkanut liikkua. Minun vanhemmilleni ”avioliitto” merkitsi itsestäänselvästi miehen ja naisen välistä liittoa. Yhtä itsestäänselvästi se tulee merkitsemään minun seitsenvuotiaalle pojalleni, kun hän joskus täysi-ikäistyy sekä samaa että eri sukupuolta olevien liittoa. Kamppailu on siirtynyt taloudelliselta tasolta ja luokkien väliltä kulttuurin ja merkitysten tasolle.
Lämpimästi voi suositella esim. dosentti Eskolan kirjoittamaa Iustitia 27 tai uusimman Iustitian artikkelia ”Miten eettisiä katsomuksia perustellaan.”
Olen tietystikin erimieltä Timo Eskolan ja STI:n kanssa esim. sukupuolineutraalista avioliitosta, mutta kannatan ja tuen ehdottomasti sitä hyvää työtä, mitä STI tekee, esim. julkaisemalla erinomaista Iustitia-sarjaa.
Keskustelun taustaa: dosentti Eskolan edustama STI perustettiin 1980-luvulla paljolti vaihtoehdoksi Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan harrastamalle eksegetiikalle, jota oli keskeisesti muovaamassa Uuden Testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen. Räisäsen Raamatun tulkintateoria – traditio-kokemus-tulkinta – taas on edelleen aika hallitsevassa asemassa yliopistossa opetettavassa eksegetiikassa ainakin perus- ja aineopintojen tasolla. (mikäli hatarien eksegetiikan opintojeni perusteella voin mitään asiasta päätellä.)
Sen verran tuohon jatkoa, että kun itse opiskelin Joensuussa viime vuosikymmenellä, niin Räisäsen historiallis-kriittisestä metodista oltiin jo siirrytty eteenpäin tekstikriittiseen muotoon. Siihen lienee vaikuttanut monissa tieteenalan keskusteluissa Räisäsen vastapariksi mainittu VT:n eksegetiikan professori Timo Veijolan kanta siitä, että historiallinen totuus on Raamatun totuuksista pinnallisin ja turhin. Toisaalta ehkä myös se, että Räisäsenkin tutkimustuloksista oli löydettävissä tulkintaa… 😉
Tuo on varmasti enemmän kuin totta myös Helsingissä. Mullahan on ollut/oli/ pääaineena Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria. Räisänen muuten hiukan ihmettelee tuoreessa kirjassaan ”Taistelua ja tulkintaa” sitä Veijolan asemaa, jossa edesmennyt VT:n professori halutaan nähdään ikäänkuin Heikki Räisäsen vastinparina. Veijolahan oli liikkeelle pitkälti samoin eväin kuin Räisänen.
Tietyissä piireissä nostettiin Veijola vastapariksi Räisäselle. Hänet nähtiin ”kirkolle uskollisena”, kun taas Räisänen ”repii Raamatun”. Mutta eihän heidän tutkimustyössään tosiaan mitään perustavaa eroa ole.
Kari-Matti, taidat olla aivan oikeassa. Perustelusi oli hyvin uskottava.
Tämä mainitsemasi herätysliikeraamatuntulkinta on todella mielenkiintoinen juttu. Ymmärtääkseni ainakaan SRK -lestadiolaiset eivät suoranaisesti edes kiistä tulkitsevansa. Enimmäkseen he vain valikoivat itselleen sopivat kohdat ja selittävät kaiken, mikä ei ole sanasta sanaan Raamatun tekstiä, Pyhän Hengen ilmoitukseksi ”seurakunnalle”. Tämä ”vl-pyhähenki” onkin ollut aikamoinen veijari ja ilmoitellut aivan mitä sattuu viime vuosikymmenien aikana. Juuri tämä vl-pyhähenki oli suurin yksittäinen syy siihen, että minun uskoni vanhoillislestadiolaiseen opetukseen kuoli totaalisesti ja lopullisesti.
Mihin muuhun eksegetiikkaa tarvitaan kuin eksytykseen? Vastaappa vaikka sinä Jussi Tynkkynen, kun tunnut olevan asioista hyvin perillä?
Markku Rustholkarhu:
”Mihin muuhun eksegetiikkaa tarvitaan kuin eksytykseen? Vastaappa vaikka sinä Jussi Tynkkynen, kun tunnut olevan asioista hyvin perillä?”
Eksytykseen mistä? Täsmälleen päinvastoin, raamatullisen totuuden selvittämiseksi ja sen löytämiseksi. Annanpa wikipedian vastata kysymykseesi tarkemmin:
”Eksegetiikka (muinaiskreikaksi ἐξηγέομαι eksēgeomai ”johdattaa”, ”selittää”, ”kuvata yksityiskohtaisesti”) on teologian osa-alue, joka tutkii ja tulkitsee kirjoituksia, erityisesti uskontojen pyhiä kirjoituksia, kriittisesti. Yleensä sillä viitataan raamatunselitysoppiin, joka tutkii Raamatun alkutekstejä ja muita varhaisia juutalais-kristillisiä kirjoituksia. Nämä kirjoitukset on useimmiten kirjoitettu joko heprean, aramean, kreikan, syyrian, koptin tai latinan kielillä. Eksegetiikka voi tutkia myös muun muassa Talmudia, Midrashia, Koraania, jne.
Erityisen tärkeässä roolissa eksegetiikassa on erilaisten säilyneiden tekstiversioiden tutkimus sekä pyrkimys löytää kustakin tekstistä sen mahdollisimman alkuperäinen versio. Lisäksi tekstejä pyritään tulkitsemaan niiden historiallista, yhteiskunnallista ja kulttuurista taustaa vasten ilman myöhemmän perinteen tai tunnustuskirjojen vaikutusta. Eksegetiikkaan liittyy läheisesti Raamattuun liittyvä arkeologia. Lisäksi eksegetiikassa käytetään muun muassa kielitieteen, yleisen uskontohistorian ja uskontopsykologian metodeja.
Termi eksegeesi (muinaiskreikaksi ἐξήγησις eksēgēsis) tarkoittaa tulkintaa, tekstin merkityksen löytämistä. Eksegeesiin kuuluu oleellisesti tekstin tutkiminen objektiivisesti. Eksegeesin vastakohtana voidaan nähdä eisegeesi, (muinaiskreikaksi εἰσήγησις eisēgēsis ”sisään tuominen”), joka tarkoittaa subjektiivista oman tulkinnan lukemista mukaan tekstiin. Eksegetiikan harjoittajaa kutsutaan eksegeetiksi.
Eksegetiikkaa käytetään joskus hermeneutiikan synonyyminä. Teologiassa termeissä on kuitenkin selvä ero. Eksegetiikka on Raamatun historiallista selittämistä osana oman aikansa kulttuuriympäristöä. Hermeneutiikalla viitataan eksegetiikassa tämän historiallisen merkityksen pohdintaan nykypäivän kannalta. Eksegeettinen kysymys kuuluu: ”Mitä teksti tarkoitti omassa historiallisessa tilanteessa ja mitä kirjoittajat sillä alun perin tarkoittivat?” Hermeneuttinen kysymys kuuluu: ”Mitä sama teksti merkitsee nykypäivän ihmiselle?””
Etpä sinäkään Raamattua lukisi ellei sitä olisi suomennettu. Ja varmasti paljon huonommin ymmärtäisit, sinähän et tulkitse, ellei sitä olisi ollut suomentamassa rautaisia eksegetiikan ammattilaisia.
Tutkimus on tutkimusta, raamatuntutkimuskin. Mutta missähän sitten olisi pyhyyden auraa, maailman avaamisen tai peräti jonkinlaisen vaaran momenttia, sitähän tässä voi jäädä kaipaamaan..
LIenenkö sitten outo ainoa maan päällä, kun tieteellisestä eksegetiikasta löydän juuti noita kaikkia?
..juuri…
Et sitten, Elias, ole aivan väärillä jäljillä tuossa, vaan sinulla on kyky niinsanotusti pitää useampia palloja ilmassa. Tästä on kysymys, ei ole kompromissi, liioin taito.
Jos nyt vielä tuon oman korteni kekoon, kun se vielä on ennen maksullisuutta mahdollista. Näin Räisäsen magnum opuksen Rise ja suomennoksen MVUK tenttineenä ja luennoineena niin kyllä se Eskolan suomenkielinenkin teos antoi hyvän peruskuvan siitä, että miten ne kirjatkin toimii.
Sit jos ei jotain tentissä muista, niin kun ymmärtää Räisäsen paradigman ja Raamatun sisällön, niin pystyy vaikka rekonstruoimaan tuloksen tenttiin. Räisänen on kiistatta kova akateemikko, jonka Paavalikirja (jota nyt lueskelen) on vaikuttanut tutkimukseen paljon. Siitä mm. Wrightkin todistaa ainakin Climax and the Covenantissa. Mutta Räisänen setti on yksi osa isoa hiekkalaatikkoa, jota kutsutaan eksegetiikaksi. 🙂
Heitänpä minäkin loppukaneettia, kun en ehkä jatkossa täällä kommentoi…
Kyllähän Wrightkin joutuu ottamaan kantaa tutkimukseen, joka tunnetaan ”uutena perspektiivinä” Paavaliin ja joka nousi 1970-80 -lukujen taitteesta eteenpäin. Heikki Räisäsen kansainvälisen tutkijauran nousu osuu juurikin samaan aikaan, ja siis Paavali-aiheeseen, vaikka Räisänen muistelmissaan kertoo liittyneensä keskusteluun itsenäisesti, käsityksensä jo muodostaneena, eikä tätä pidä epäillä.
Tuo ”uusi perspektiivi” Paavaliin osui arkaan paikkaan, koska se vihjasi, olisiko yleinen, siihenastinen, vallalla oleva Paavali-kuva väärinkäsitystä! Juutalaisuuden tutkimuksen näkökulmasta tällaisiin päätelmiin saattoi helposti tulla.
Myöhempi Paavali-tutkimus on joutunut ottamaan kantaa. Juutalaisuuden tutkimuksen näkökulma sellaisenaan on ollut tavattoman hyödyllinen, Jeesus-tutkimus sai kokonaan uutta virtaa, ennennäkemätöntä buumiakin, mutta on tarpeen tarkistaa siihen myös sisäänrakentuvia päätelmiä. Juutalaisuus ja kristinusko, tuo ”hellenistinen haara” kuten usein sanotaan, kuitenkin erosivat.
Jotteivat syytteet nyt alkaisi suuntautua kohtikäyvästi allekirjoittaneen persoonaan 🙂 ehkä hyvä sanoa, että valotin tuossa Paavali-tutkimusta yleisesti.