Olet maailman kaunein nainen! Olet maailman komein mies! Miten tällainen keskustelu pitäisi tulkita. Miehen kommentti voidaan tulkita: Sinut pitäisi ilmoittaa missikisoihin, jonka jälkeen sinut valittaisiin ensin miss Suomeksi ja sitten miss universumiksi. Ja naisen kommentti: Sinä voittaisit mr. universum -kilpailut. Todennäköisesti kuitenkaan kyse ei ole juorulehtien etusivun ihanneparista vaan kahdesta toisiinsa palavasti rakastuneesta ihan tavallisesta ihmisestä. Tähän rakkauden kieleen ei kuulu toisen virheiden nostaminen esille. Toisaalta rakkauden kieleen eivät kuulu myöskään mauttomat ylilyönnit. Ja vielä vähemmän siihen kuuluu ulkopuolisten vakuuttaminen siitä, että omat rakkaudentunnustukset ovat objektiivisia totuuksia.
Kristitty rakastaa Raamattua. Tätä rakkautta on vuosituhansien kuluessa ilmaistu mitä erilaisimmin tavoin. Tämä rakkaus ei kuitenkaan ole tarkoittanut kritiikittömyyttä. Jo Toisen Pietarin kirjeen kirjoittaja tiesi, että kaikki ei ole selvää kuin vesi: Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia. (2. Piet. 3:15-16). Ja Luther saattoi kutsua Jaakobin kirjettä puutaheinää kirjeeksi.
Sitten on niitä, jotka ottavat jokaisen lausutun ja kirjoitetun rakkaudentunnustuksen objektiivisena totuutena ja jokaisen niiden kanssa jännitteisen lausuman vihan ilmauksena: Jos Raamattu on Jumalan Sanaa [tahallinen kirjoitusvirhe po. Jumalan sanaa], niin sen pitää olla kaikessa erehtymätön ja virheetön. Jokainen väite, joka kyseenalaistaa tämän (tosiasiassa subjektiivisen) totuuden, on Saatanan juoni. Ja siihen reagoidaan agressiivisesti. Ja sitten on niitä, jotka ottavat nämä rakkaudentunnustukset todesta ja pyrkivät osoittamaan, että niiden esittäjä on väärässä. He ajattelevat: Raamattu ei voi olla jumalan sanaa [tässä ei ole kirjoitusvirhettä!], koska se on tässä ja tässä asiassa ristiriitainen ja tässä ja tässä asiassa väärässä. Keskustelu näidän kahden ryhmän välillä on luonnollisesti tuomittu muuttumaan juupas-eipäs väittelyksi.
Joskus rakkaus muuttuu hyväksikäytöksi. Minusta tämä tapahtuu Raamatun kohdalla silloin, kun keskusteluun jostakin päivänkohtaisesta asiasta tuodaan argumentti, jossa rakkaus Raamattuun sidotaan omaan kantaan asiasta: Jos rakastat Raamattua, olet tästä asiasta minun kanssani samaa mieltä! Ja sama pätee luonnollisesti myös kristilliseen uskoon, kun väitetään: Et voi olla kristitty, jos ajattelet noin! Silloin usko on turmeltu valjastamalla se inhimillisen mielipiteen vetojuhdaksi ja oman mielipiteen kiristyskeinoksi.
On muitekin rakkauden tunnustuksia, kuin kritiikitön kehuminen. Eksegeetin rakkaus Raamattuun ei ole sokeaa ihastumista, koska sokeasti ihastunut on kritiikitön ihastuksensa kohteen suhteen. Ja tieteellisessä tutkimuksessa kritiikittömyys on kuoleman synti. Rakkauden kieli onkin saanut toisen muodon: Sinun kanssasi haluan viettää elämäni! Ei rakkaus ole kuollut silloin, kun kritiikittömän ihastuksen tunnustusten sijalle on tullut rakastamisen tahton ilmaisut. Tällaisen rakkauden ei tarvitse jäädä vain eksegeettien maailmaan: siihen voidaan ja pitää kutsua tämän päivän suomalaisia.
Martti Pentti, evankeliumi on Jumalan sanaa. Kaikki lupaukset, jotka Jumala on meille antanut, ovat Jumalan sanaa.
”Evankeliumi on Jumalan sanaa. Kaikki lupaukset, jotka Jumala on meille antanut, ovat Jumalan sanaa.” Niin ovat. Jumalan sanaa on myös hänen lakinsa. Tätä olet itsekin tähdentänyt, Juha Heinilä. ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.”
Olen paljon miettinyt tuota käsitettä ”Jumalan sana”. Useinhan sitä käytetään tarkoittamaan Raamattua, mutta tarkkaan ottaen se ei tarkoita Raamattua sinällään, vaan Jumalan Sana on Jeesus Kristus tai yleisesti ottaen Hänen tahtonsa ja sanomansa eli evankeliumi.
Martti Pentti, näin on. Tiedät varmaan miksi Jumalan Pojan piti tulla ihmiseksi. Tässä avain.
Kari, lue Heikin tämä kirjoitus, niin saat selvyyden Jumalan sanaan ja Jumalan Sanaan.
Siis Sana on Kristus ja sana on evankeliumi, ei siis Raamattu…
Puheessa tuota pienen ja ison kirjoaimen eroa ei tosin kuule ja siksi sitä saatetaan ymmärtää hiukan väärin.
Kari, koko Raamattu on Jumalan sanaa.
Duoda duoda. Tuossa on redusoimisen vaara. Otetaan tonnikala ja tehdään siitä sardiini. Jumalan Sana on rikas käsite, siitä ei pidä tehdä aatetta, ideologiaa.
Teemu, enpä tässä nyt ole tekemässä sardiineja enkä ideologioita
Mutta mainitsemassani tarkoituksessa mielestäni Raamatussa itsessään Jumalan Sanaa/sanaa käytetään. Kun Raamatusta sinällään tehdään Jumalan sana, se johtaa niin helposti ”fundamentalismiin”.
Uskoisin, että ymmärrät mitä tarkoitan.
Ymmärrän, mutta mielelläni täsmennän vähän. Fundamentalistinen tulkintatapa ei ole sama asia kuin koko Raamatun ymmärtäminen Jumalan Sanaksi. Jumalan Sanaa ei ole pakko tulkita fundamentalistisesti, vaan se on sitä myös paljon avaramman tulkintakirjon mukaan ymmärrettynä. Jumala osaa puhua ei-fundamentaklistisesti eikä suurta osaa kirjoituksia ole koskaan tarkoitettukaan kirjaimellisesti ymmärrettäviksi.
Jumalan Sanaa ei ole vain jokin kokonaisuudesta siivilöity evankeliumi, se sardiini, vaan se on sitä karvoineen ja nahkoineen. Kun siivilöidään, saadaan tulokseksi vain kuva omista ajatuksistamme.
Sana taas ei ole niinkään paperilla oleva teksti, vaan se prosessi, jossa kuulija ja julistaja tai teksti kohtaavat. Jumalan puhutelluksi tuleminen, joissain tapauksissa myös se, että Hän kuuntelee.
Kun reformaattorit puhuivat Jumalan sanasta, he usein, ehkä jopa useimmiten tarkoittivat suullista sananjulistusta. Lähes kaikki Raamatun kirjat on kirjoitettu ääneen luettavaksi eikä testamenttien syntyaikoihin ihmisillä ollut kirjoja, joita itsekseen lukea. Lukeminen oli aina seurakunnan keskellä tapahtunutta julistamista, vaikka siinä luettiinkin pyhiä tekstejä.