Hallinnollisiin päätöksiin tähtäävä Raamatun käyttö johtaa yhä kestämättömämpään tilanteeseen. Suren sitä, että yksityisen ihmisen vapaa ja utelias Raamatun lukeminen, hartaus ja rukous väistämättä tuntuu sekoittuvan hallinnollisiin kähinöihin ja mielipiteisiin.
Raamatusta nousee arvokkaita eettisiä periaatteita. Itse Raamattu on kuitenkin monisyinen historiakirjojen, laulujen, sananlaskujen, profetioiden, Jeesus- kertomusten ja kirjeiden kokoelma. Haluan sanoa, että pidän Raamattua alusta loppuun Jumalan sanana. Siitä syystä pidän vääränä sieltä irrotettujen näkemysten sijoittamista nykyaikaan tai mihinkään muuhunkaan aikaan – paitsi siihen, josta kulloinenkin kohta Raamatussa kertoo.
Mistä siis on kysymys, kun luemme kirjaa, jonka tekstistä jumalanpalveluksessa sanomme: ”Tämä on Jumalan sana”? Uskon tunnusmerkkinähän käytetään sanontaa ”Raamattu yksin”. Kaikkea oppia onkin kirkossa arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. Huomaamatta jää, ettei Raamattu ole koskaan yksin. Perusta ja talo eivät ole sama asia. Kirkon oppi ei kokonaisuudessaan ja kaikissa kysymyksissä ole sisälukuna luettavissa Raamatusta – kysymys on siis tulkinnasta. Eikä ole ketään tai mitään ryhmittymää, joka olisi vapaa tulkinnasta. Raamattua sellaisenaan ei voi olla kenelläkään. Myös hallinnollisessa käytöstä Raamattu tunnutaan irrotettavan paitsi sen oman historian myös nykyisen elämän yhteyksistä.
Ajatellaanpa messua! Raamattua luetaan Jumalan sanana. Sitä selitetään ja sovelletaan nyt elettävään aikaan saarnassa. Eikä siinä kaikki. Rukoukset, laulut, musiikki, Pyhä ehtoollinen, toiset kirkossa olevat ihmiset, oma elämäntilanne, kirkkotila, taide ja monet muuta asiat tulkitsevat Raamattua.
Meidän pitää kirkon päätöksenteossa laajentaa ja syventää ymmärrystämme Raamatusta ja sen käytöstä. Nyt me kavennamme ja pinnallistamme. Tunnustuskirjoistakin puhumme kirkolliskokouksessa paljon – oikeastaan kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka massiivinen ja monisärmäinen kokonaisuus tunnustuskirjatkin ovat. Ehkä olisi hyvä myös ymmärtää, että liberaaleista ja konservatiiveista puhuminen ei ollenkaan sovi tähän yhteyteen. Molemmat leirit ovat yhtä lailla oikeassa tai väärässä – raamattukäsitys ontuu puolin ja toisin.
Kirkko on totuusyhteisö. Totuuden omistaminen on elintärkeää ja vakavuudessaan ainutlaatuista. Raamatun tulkinnan olennaisin, yhteinen periaate on rehellisyys. Kullakin yksityisellä Raamatun lukijalla on oikeus muodostaa omia näkemyksiä, innostua ja tulkita Raamattua Raamatulla oman uskonsa rakennukseksi. Kirkkomme jäseniä tulee innostaa omakohtaiseen Raamatun käyttöön ja omakohtaisten näkemysten etsintään. Meillä jokaisella on oikeus lukea Raamattua omalla tavallamme. Kun luen Raamattua en ajattele kannanottoja vaan saan ravintoa.
Kirkon velvollisuus on kuitenkin päätöksenteossaan sanoa käsityksensä siitä, mitä Raamatun totuus on ja mihin sieltä suoraan lukemalla voidaan löytää vastaus ja mihin taas ei. Nyt kristillisen uskomme oppi tuntuu julkisessa väännössä viittaavan aivan johonkin muuhun kuin iloon Jumalan hyvästä sanomasta. Suomalaiset ansaitsevat meiltä kirkkomme päättäjinä viestin Raamatun arvovallasta, totuudesta, raikkaasta ja terveestä opista. Piispojen ja kirkolliskokouksen pitää ottaa vastuu raamattukäsityksestä. Odotan kirkoltani aikuisuutta ja kypsyyttä Jumalan Pojan tuntemisessa. (Ef. 4:13-14).
”Raamatusta nousee arvokkaita eettisiä periaatteita…”
Raamatusta nousee ja on soveltaen usein nostettu myös täysin arvottomia ja eettisesti kestämättömiä periaatteita.
”Raamatun tulkinnan olennaisin, yhteinen periaate on rehellisyys.” Aamen, samaa mieltä..
Messussa en aina pysty seurakunnan vastauslauseeseen yhtymään. Oma mielikuvani on, että Raamatun kirjoissa meillä on aarre saviastiassa. Jumala puhuu Raamatun kautta, Raamatun välityksellä, mutta mukaan mahtuu myös ihmisen aikaansidottua puhetta.
Hyvin kirjoitat ja erityisen hyvin minusta viimeisessä kappaleessa.
Hyvä kirjoitus, Matti, ja kiitos siitä. Asia kuitenkijn tuntuu jäävän hieman kesken – kuten se aina tai useimmiten näissä asioissa jää! Kaipaan siis tuon pohdinnan jatkoksi kon konkretiaa siitä, miten Raamattua käytämme oikein ja millaisiin asioihin sieltä saamme vastauksia ja millaisiin emme.
Minusta tärkeää on tietää ja myös kokea, että Raamattua tutkimalla, rukoilemalla ja Jumalan ääntä kuulemalla voi jokainen uskova saada Jumalan johdatuksen omaan elämäänsä ja näin kokea Jumalan suunnitelman toteutuvan. Ja tämä nimnomaan johtuu siitä, että Raamattu on ytimeltään Jumalan sanaa. Tässähän ei ole kyse alituisesta oikean ja väärän pohtimisesta, vaan siitä, että eletään elämä kuuliaisuudessa Jumalalle joka sitten voi siunata kuuliaisuuden askeleet. Kun Pyhä Henki avaa meille Ramatun sanan se nienomaan merkitsee sitä, että sana puhuttelee meitä elävällä tavalla. Tämähän on eri asia kuin kiveen hakattu oikea ja väärä. Jumalan sana on elävä juuri siksi että se on Jumalan sana. Mikään muu kirja maailmassa ei ole tällainen, koska Jumala on sitoutunut juuri Raamattuun ja antaa Henkensä tehdä sanansa eläväksi. Tämä tapahtuu samalla kun Raamatussa on monenlaista ihmisen jälkeä ja myös käännösvirheitä. Minun kokemus on, että Jumalan ääni löytyy Raamatusta sitä etsivälle kaiken vaillinaisuudenkin keskeltä.
Tässähän Raamattu on erilainen kuin Koraani, Bhagavad Gita tai joku budhalaisuuden perusteos. Ei Pyhä Henki niitä voi käyttää, paitsi hiljaaia varoittaa niistä. Raamattua Pyhä Henki sen sijaan avaa meille mielellään. Kiitos Herralle tästä ihmeellisestä lahjasta.
Jo Tuomas Akvinolainen menettelytavoista totesi; kun kirkollinen ”viranomainen asiasta päättää” mennään ja toimitaan sen mukaan. Ei tarkka käännös.
Eikö Kirkolliskokous voi Piispoille antaa eväät jolloin kymmenien vuosien jälkeen Piispat eivät saa papiksi vihkiä Ihmistä joka naispappeudesta yhdessä asiassa, siis virassa lupaa toimia yhdellä tavalla, ja toisessa katsoo asiaa omien intohimojen ja uskonsa mukaan. Jos tämä on ylivoimasta mitä virkaa kirkolliskokouksella oikeastaan on, tai mitä virkaa Piispoilla on kaitsennassaan huolia oikeasta opetuksesta ja julistuksesta.
No kyllä hyvin ymmärrän lounastamisen ja kaffittelun merkityksen kun itsekin vaivasta kärsin, mutta eikö kuitenkin jatkuva veivaaminen ole seurakuntalaisten pettämistä.
Naispappeusasiassa on huomattava myös se että niin asiaa vierastavat papit kuin heidän mukanaan olevat seurakuntalaiset harjoittavat yhdellä tavalla virallisestä päätöksestä ja siihen liitetyksi tulleesta ponnesta huolimatta kerettiläisyyttä.
Onko tarkoitus asian tilaa jatkaa kymmeniä, vai peräti 100.ta vuotta. Ponnen tarkoitus oli kai ymmärtää silloin työssäolleiden vaivaa asiasta.
Jos kirkolliskokous ei asialle saa loppua tarkoittaa se kyvyttömyyttä, ja kohtalaisen huomattavaa sellaista.
Vastaako Raamattu Jeesuksen persoonallisuuteen Markuksen kirjoittaman evankeliumin mukaisesti ? Ei neitseellistä syntymää eikkä mitään ylösnousemusta. Mikä on Raamattu ?
Jos pidämme Raamattua Jumalan sanana, niin eikö meidän tulisi antaa Jumalan käyttää sanaansa niin kuin tahtoo ? Millä oikeudella me voimme määritellä sitä, miten Jumalan omaa sanaa tulee käyttää ?
Koko ajanhan Jumala käyttää Sanaansa niinkuin tahtoo. Hän koko ajan käyttä sitä oman pelastussuunnitelmansa yhteydessä ja oman kansansa johdattamisessa jne. Ei kukaan eikä mikään voi tätä estää, eikä Raamatun väärin käyttö tee tyhjäksi istä, että voimme käyttää sitä Pyhän Hengen johdatuksella niin, etei meillä ole epäilystäkään etteikö kyseesää ole Jumalan sana.
Raamatun sanan väärin ymmärtäjille ja väärin käyttäjille käy vain helposti niinkuin eksegeetti Räisäselle kävi, eli ettei lopulta voi olla omien järkeilyjen sekoittamana varma edes omasta pelastuksestaan. Kuka vaanhan ymmärtää, ettei tämä voi olla tarkoitus.