Pyhitetty olkoon sinun kuvasi

Antipasto

Aivan aluksi sanon, etten ole mikään Pride-vastustaja. En katso Prideä niinkään ideologian esiin nostamisena, vaan vähemmistöihin kuuluvien ihmisten tulemisena näkyväksi. En pidä edes sitä pahana, jos kirkko on siellä jollain tavalla läsnä. Kirkko ei voi tietenkään tukea sellaista, joka sotii sen omaa arvopohjaa vastaan, mutta sen ei pidä kulkea ihmisen ohi eikä kääntää hänelle selkäänsä. Jos joku kirkon virkamies eksyy vähän rajan toiselle puolelle, se ei ole mikään syy erota kirkosta.

Olen kyllä itsekin päättänyt erota kirkosta – kuolemassa. Kun viimeisen kerran vedän henkeä ja saattohoitaja sulkee silmäluomeni, silloin on koittanut aika jättää kirkko.

Tunnistammeko ristiriidan? Raamatun ja tradition kannalta kirkon pitäisi pysytellä kaukana sateenkaariaatteesta. Etsivän lähimmäisenrakkauden näkökulmasta taas sen pitäisi olla läsnä juuri siellä, missä on vihattuja ja syrjittyjä ihmisiä. Siksi keskustelu koskee olennaisesti sitä, mikä kirkko on. Se on myös Jeesus-keskustelua. Opin suhteen hän oli tinkimätön parannussaarnaaja. Toisaalta hän loukkasi ihmisten moraalisia sovinnaistunteita aterioimalla syntisten kanssa. Meidän kiusauksenamme on tinkiä jommastakummasta.

Joko taituroimme opillisesti, mutta emme koskaan laskeudu sanomaan lämmintä sanaa ja näkemään epätäydellistä maailmaa. Tai unohdamme totuuden peruskallion, jonka varassa uskaltaa myös sanoa tarvittaessa ein.

Mutta varsinainen asiani koskee Helsingin seurakuntayhtymän viestinnässä vastaan tullutta kuvaa, jossa Kristus Pantokrator –ikoni oli väritetty sateenkaarisymboliksi. Kristuksen sädekehä oli sateenkaarisoitu ja hänen vasemmassa kädessään olevan Sanan tilalle oli laitettu sateenkaarisydän. Pride-viikon kunniaksi.

Primo piatto

Aloitetaanpa kulttuurihistorialla. Ei ikonia saa tärvellä.

Länsimaiseen mielipidevaikuttamiseen on vakiintunut tapa laittaa tunnetut taideteokset julistamaan uudelleen. Nykyisen somekulttuurin meemien tekeminen on tuonut aiemmin pop-taiteen ja mainostajien käyttämän välineen kaikkien ulottuville. Michelangelo mainostaa nyt kännyköitä ja Leonardo hammastahnaa. Poliittiset julistajat ja aatteelliset somettajat anastavat taideteoksen ulkoisen muodon ja täyttävät sen omalla sanomallaan. Taiteilijan oma intentio tyhjennetään, teokselta riistetään sen sielu.

Ikoni on enemmän kuin pelkkä taideteos. Ikoni on kuva, joka tuo todeksi alkukuvan, kuten Basileos Suuri on määritellyt. Ikoni on pyhä, sakramentaalinen, mykistävä ja julistava. Se ei puhuttele vain katsojansa esteettistä silmää vaan hänen henkeään.

Kristus Pantokrator on yksi maailman tunnetuimpia ikoneita. Eikä turhaan. Se on hengellisesti vaikuttava. Se tuo Kristuksen läsnä olevaksi väkevämmin kuin huono saarna tai pinnallinen gospelviisu tai hiljaisuuden retriitin iltanuotio. Pantokratorin vanhin versio tunnetaan Siinain Pyhän Katariinan luostarista 500-luvulta. Istanbulissa sijaitsevan Hagia Sofian seinällä se säilyi koskemattomana myös 500 vuotta kestäneen moskeijavaiheen ajan. Kommunistivallan aikana Kristus Pantokratoria ei tuunattu uudelleen sosialistisen aatteen tunnuksin, vaan se pysyi lukuisissa Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan kirkossa sellaisenaan kunniapaikalla.

Jos joku on sitä mieltä, että Jeesus Kristuskin haluaa osallistua Helsingin Pride-spektaakkeliin, hän voisi vähintään piirtää julisteeseensa oman Jeesuksensa.

Mutta tämäkään ei ole varsinainen asiani, eikä vielä riittävä bloggaamisen aihe.

Secondo piatto

Kirjoitin kymmenkunta vuotta sitten Kotimaa-lehdelle pakinan, jossa Suomen luterilainen kirkko piispoineen ja muine julkkiksineen oli sijoitettu Muumilaaksoon. Ei mitään kuolematonta huumoria, mutta ihan pikkusievä hassuttelu. Sitä ei julkaistu, ja olin ratkaisusta itsekin samaa mieltä. Emme halunneet, että Oy Moomin Characters Ltd:n lakimies ottaa yhteyttä hahmojen luvattomasta käytöstä.

Muumipeikko valvoo oikeuksiaan tiukasti. Kuka valvoisi Jeesuksen oikeuksia?

Enkä tarkoita vain kuvan käyttöoikeuksia, vaan Herraa itseään. Aatteen palossa ja uusien tuulien huminassa on kiusaus vetää Jumalakin puolelleen. Jeesus täällä kanssamme kulkee, hyvän asian puolesta. Jotain käyttöä hänellekin.

Hohenzollernin ruhtinassuku otti 1700-luvulla tunnuslauseekseen Gott mit uns (Jumala on kanssamme). Sieltä se periytyi Preussin armeijalle, Saksan keisarikunnalle ja lopulta toisen maailmansodan Wehrmachtille. Periaate on jatkanut elämäänsä aatevirtausten kannattajissa ja maailmanmuuttajissa. Sillä jos Jeesus rehataan mukaan sissiliikkeeseen , ristiretkelle tai Pride-kulkueeseen, mitä muutakaan se on kuin Gott mit uns?

Aatteissa itsessään ei yleensä ole mitään vikaa. Itsekin kannatan esimerkiksi luonnonsuojelua ja ilmastoasiaa koko sydämestäni, mutten silti haluaisi piirtää Jeesuksen päähän nuolikolmiota eli kierrätyssymbolia. En nähdä hänen yllään sirppiä ja vasaraa, Suomen leijonaa, Che Guevara-tyylittelyä, sateenkaarivärejä, Daavidin tähteä, Tähtilippua.

Herra ja hänen nimensä ja kuvansa olkoon pyhitetty. Se tarkoittaa säästetty hänen omaan käyttöönsä.

Ihmisoikeustaistelu on kannatettava asia. Ihmisten poliittiseen todellisuuteen kuuluu myös oikeuksien säätely. Missä näiden rajat kulkevat, on ihmisten yhteisen tahdon etsintää; järjen, tunteen ja tahdon maailmaa. Luoja on antanut ihmiskunnalle edellytykset rakentaa oikeudenmukaisia yhteiskuntia, mitä nyt synti jossain määrin turmelee parhaita pyrkimyksiämme. Aatteiden taistelussa pitäisi pärjätä omillaan.

Niinpä vaaleissa voi äänestää, lakeja laatia, oikeutta jakaa ja tarvittaessa tehdä vaikka vallankumouksen ilman Jeesustakin. Vain miehen ja naisen oikeuteen rajoittuvaa avioliittoa voi puolustaa ilman rukouskampanjaa tai sonnustautua Pride-marssille jättäen uskonnolliset tunnukset kotiin. Tämä koskee myös luonnonsuojelua. On raamatullista pitää luomakunnasta hyvää huolta, mutta ei Jeesusta pidä vetää mukaan muuttamaan kaivoslakia, vastustamaan ydinvoimaa tai turkistarhausta tai syömään kasvisruokaa.

Jokainen, joka valjastaa Jeesuksen vankkureittensa vetojuhdaksi, riistää palan Hänen omalta sanomaltaan. Jos maalaa ikonissa kuvattuun kirjaan sateenkaarisydämen, joutuu ensin pyyhkimään sen tieltä Sanan pois.

Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta, sanoi Jeesus. Kylläpäs on, huutaa ideologisoitunut kristinusko vastaan.

Dolce

Olen jo aiemmin ottanut kantaa siihen, että herätyskristillisyys on vaivihkaa ohentumassa konservatiiviseksi ideologiaksi. Siitä seurasi jonkin verran vuoropuhelua, mutta emme ymmärtäneet toisiamme.