Pussy Riotin johtohahmo Nadežda Tolokonnikova kirjoitti syyskuussa mordvalaisesta vankilasta kirjeen vankien epäinhimillisestä kohtelusta. Stalinistisen vankilanjohtajan sadistiset uhkailutkaan eivät saaneet Tolokonnikovaa murtumaan tai alistumaan. Miksi?
Pussy Riotin performanssista on noussut Suomessa mielenkiintoinen keskustelu. Yhdet paheksuvat performanssin paikkaa, mutta kiittävät kohdetta. Toiset hyväksyvät Putin-kritiikin, mutta tuomitsevat lakien rikkomisen. Jotkut ovat sitä mieltä, että laillista yhteiskuntajärjestelmää ei kerta kaikkiaan saa vastustaa, ja ”tytöt” joutaisivat kouluun, naimisiin ja töihin.
Nadežda Tolokonnikova, Maria Aljohina, Sini Saarela tai Julian Assange. Oltiin heidän tekemisistään mitä mieltä tahansa, yhdistää kaikkia yksi kristillinen hyve. Se on kansalaistottelemattomuus.
Jo apostolisen ajan kristityt hyväksyivät valtion vallankäytön, mutta eivät suostuneet luopumaan uskostaan eli mielipiteistään. Juopa kristittyjen ja Rooman valtakunnan välille syntyi keisarikultin myötä. Vainot synnyttivät tähän päivään jatkuneen käsityksen kristityistä maailmankansalaisina. Kirkon ja valtion erilaisten intressien hämärtyminen alkoi, kun hallitsijoista tuli kristittyjä ja myöhemmin nationalismi loi kansan ja uskonnon allianssin. Suomessakin kansalliseen heräämiseen liittyi suomalais-ugrilaisten kieli- ja heimosukulaisten etsiminen, jossa uskonnolla oli keskeinen rooli.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjälle jäi elämään nationalismin perinne, jossa edellytetään ehdotonta alistumista vallanpitäjien tahtoon. Pussy Riot on osa sitä vanhaa venäläistä dissidenttiperinnettä, jossa noustaan tällaista totuuden tyranniaa vastaan.
Pussy Riotin punkrukouksen tehon ymmärtää kun muistaa, miten sakramentaaliset rituaalit ovat kietoutuneet osaksi valtiokulttia. Näin ei ole vain Venäjällä. Siellä ääripäät ovat vain selvemmin näkyvissä kuin demokraattisessa lännessä, jossa meidän on välillä vaikeaa tunnistaa omia epäjumaliamme.
Tarkennukseksi: venäläisten ystävieni mielestä Pussy Riot edustaa samaa moukkamaisuutta kuin kommunistit aikoinaan. Heidän mielestään Pussy Riotista on hyötynyt lähinnä Putin, koska Pussy Riotia on käytetty esimerkkinä opposition mustamaalaamisessa.
Ehkä suomalaiselle ja länsimaalaiselle tarkkailijalle on jäänyt liian pienelle huomiolle se, että kirkkoesiintymiseen sisältyi ikonostaasin suuntaan pyllistäminen. Venäläisen ortodoksin näkökulmasta Putinin herjaaminen on aika pieni juttu sen rinnalla, mutta tätä me keskitien perusluterilaiset emme tietenkään osaa hahmottaa.
Jyrki Härkönen :”Pussy Riot on osa sitä vanhaa venäläistä dissidenttiperinnettä, jossa noustaan tällaista totuuden tyranniaa vastaan.”
En ole asiasta samaa mieltä. Ajattelen, että vallankäyttäjien totuuden tyranniaa vastaan on esimerkiksi se, että rajan taakse jääneessä entisessä kotikylässä ripustetaan Suomen lippu ikkunalle suomalaisten kylään saapumisen kunniaksi. Ja kotimatkalaisten tunnelmaa kuva esim, tämä runonpätkä:
”Joka päivä mieleni ain sinne palaa,
kyyneleitä pyyhin silmistäni salaa.
Kaipuu ikävä – ei sitä pyyhkiä voi pois,
vain unissani tunnen, niin kuin kaikki
entisellään olla vois.”
Olen äitinä todella onnellinen, että saatoin viedä jälkikasvumme edes yhden kerran seudulle, josta heidän äitinsä suku on kotoisin. Tässä ote siitä mitä he kokivat:
”Siinä sitä sitten lopulta seisottiin Päivölän rannassa. Maailman kaunein iltapäiväaurinko tuuti hentoa usvaa pellonlaidassa ja – anteeksi kulunut kielikuva – aika tuntui kuin pysähtyneen. Itketti. En minä sitä, että jäi perämetsät perimättä. Itkin sitä, että se ranta oli niin kaunis ja sitä, mitä olisi voinut olla jos sotaa ei koskaan olisi ollut. Toisaalta tuli ensimmäistä kertaa elämässäni se juureva tunne: ”täältä minä olen kotoisin”. Se tuntui hyvältä ja voimakkaalta, ei yhtään surulliselta…”
Venäjän saaminen takaisin demokraattisen kehityksen tielle on arvokas tavoite. Kirkon häpäiseminen ei kuitenkaan voi olla hyväksyttävä keino minkään poliittisen tavoitteen ajamisessa. Se, että moinen pyhyyden tajun totaalinen puuttuminen on ollut ylipäänsä mahdollinen, selittynee bolsevismin perinnöllä, tämä totalitarismin muoto kun kampanjoi uskontoa astaan nimenomaan pyhiä asioita häpäisemällä.
Rohkeita tyttöjä olivat, kun telkkarissa haastattelua katsoin.
Hiukan hymyilyttää ilmaisu ”takaisin demokraattisen kehityksen tielleo…”
Näin ei tosiaankaan ole vain Venäjällä. Jäykkä suomalainen normiluterilainen kirkossakävijä, samoin kuin kirkko itse, kumartaa hiukan turhan notkeasti maallista esivaltaa. Näin on nyt, niin oli myös Kekkosen aikana ja 1930-luvulla.
Toisaalta se, kuinka tiiviisti ortodoksinen kirkko Venäjällä on osallistunut Putininkin aikana valtiokultin rakentamiseen varoittaa niistä vaaroista, jotka alati uhkaavat ajan hengen kanssa kihlautuvia kirkkoja.
Hyvä kirjoitus Jyrki Härköseltä.
Minua hätkähdyttää ettei ortodoksisen kirkkomme diakonia näytä ollenkaan haittaavan se, että naapurimaan ortodoksisessa kirkossa riehutaan rienataan ja pyllistellään ikonostaasin edessä?
(surullista kyllä, omilta evl-papeiltamme en enää paljoa odotakaan pyhän kunnioittamista.)
Ovatko suomen ortodoksisen kirkonkin papit jo näin ”suomettuneita” ja liberaaleja, kiakkovieraus, anarkismi ja kaikkinainen punavihreys nousee yli pyhän kunnioituksen ? Kunhan ollaan trendin mukana!
Venäjän ortodoksinen kirkko on hengaillut sen verran hallinnon kanssa, että voi sanoa sen olevan yksi osasyyllinen venäjän nykyiseen fasistiseen ja suvaitsemattomaan oikeistosekoiluun. Pyllistäminen ikonia kohden on pieni teko, kun koko lahkon papit ja jäsenet ovat suuria syyllisiä paljon pahempaan ihmisyyden halveksuntaan.
En olisi uskonut, että ajattelisin vielä näin radikaalivuosieni jälkeen, mutta tässä tapauksessa kirkkojen polttaminen ja pappien pistäminen leireihin tekisi maailmalle ja ihmisyydelle hyvää. Ehkä venäjästäkin tulee vielä vapaa demokratia, mutta se vaatii aikaa.
Jos performanssissa on pyllistelty ikonostaasille (mahdettiinko moista tehdä, koska esitys katkaistiin heti alkuunsa), niin kohteena ei ollut Jumala tai kristinusko vaan ortodoksisen kirkon alistuminen Putinin sylikoiraksi.
Pussy Riotin jäsenet ovat moneen kertaan todenneet, ettei uskonto tai uskovaisuus ollut kritiikin kohteena. Kirkon ja Putinin epäpyhän allianssin tietäen ei voi kuin todeta, että hyvästä syystä ”pyllistivät”.
Putin halusi nähdä esityksen uskonnon pilkkana, ja sen joutui tekemään myös toinen hänen sylikoiristaan, oikeuslaitos.
Viiden leivän ja kahden kalan esimerkki sopii tähän ongelmaan. Kansa laitettiin ruokailemaan perhekunnittain ja Jeesuksen apumiehet jakoivat ne ruuan aineet kuhunkin perhekuntaan tasapuolisesti.