"Pure" paha
Pure paha - Puhdasta pahaa.
Miksi Jumala laisti tehtävästään suojella pientä ja heikkoa lasta?
Kirkon - ainakin pyhäkoulun - opetuksissa hoetaan ja vakuutetaan aina sitä kuinka Jumala suojelusenkeleineen suojelee ja varjelee varsinkin pieniä ja heikkoja telluksentallaajia maan korvessa ja kaikkialla muuallakin kaikelta pahalta.
Toissapäivänä pienelle kolmivuotiaalle tytölle tehtiin porvoolaisella leikkikentällä äärimmäisen paha teko. Ainakin inhimillisen mittapuun mukaan teko on paha, kun pikkulapsi puukotetaan kuoliaaksi. Sitä en tiedä minkälaista tekoa se Jumalan mittapuun mukaan edustaa?
Joku täällä, tästä tapahtumasta kertovan uutisen yhteydessä puhuu ihmisen hirvittävästä pahuudesta. Ja kaikki kristityt uskovaiset vakuuttavat yhteen ääneen, että Jumala on itse hyvyys. Mutta jos Jumala on hyvä, jos ihminen on Jumalan kuva ja jos ihminen tekee tuollaisia tekoja (vieläpä niin, ettei Jumala hoida suojelutehtäväänsä, eikä edes korviaan lotkauta varjellakseen lasta), niin tuskinpa tuollainen Jumala kovin suurta hyvyyttä edustaa tai sitten koko Jumalaa ei vain yksinkertaisesti ole.
Ei vastuuta tapahtuneesta voi ihmisen niskaan sälyttää. Ihmisenhän väitetään olevan Jumalan omakuva, jonka Jumala on luonut juuri sellaiseksi kuin mikä ihminen on, kaikkine vikoineen, omine tahtoineen ja puutteineen. Miksi Jumala kaikkitietävänä oli kuitenkin tyytyväinen luomishommien lopputulokseen (Moos 1:31), jos homma kuitenkin ihmisen kohdalla mätti pahasti?
Jos ihminen siis on paha, ei Jumalakaan voi hyvä olla. Tai sitten koko Jumalaa ei vain yksinkertaisesti ole. Kaikkitietävän Jumalan luulisi tietävän, mikä ihmisen luomisessa meni pieleen. Jos hän on hyvä ja kaikkivoipa, kuten kirkkain silmin ja suurta yksimielisyyttä osoittaen kristillisissä piireissä väitetään, niin hyvänä ja kaiikvoipana hänen olisi luullut korjaavan pikimmiten mokansa. Hän kuitenkin päästi ihmisen (keskeneräisenä) rellestämään ja tekemään pahojaan Tellukselle.
Miksi? Ihan vain piruuttaanko?
60 kommenttia
K.W. ”Uskonnottomuuden perusteeksi minulle riittää se, etten koskaan, jo kohtalaisen pitkän elämäni aikana ole saanut minkään sorttiselta henkiolennolta minkään sorttista, näkyvää, kuuluvaa tai muuten aistittavaa yhteydenottoa tai viestiä (jos syy on vastaanottimessani, niin sille en voi mitään. Parempaa tai herkempää minulle ei ole annettu). ”
Tuota kun mietin aamulenkillä, niin mieleeni tuli Naeman. syyrialainen sotapäällikkö, joka sarasti lepraa,( tai jotain semmoista) Orjana Israelista tuotu pikkutyttö sanoi: ” jospa Naeman menisi Israeliin profeetta Elisan luo, niin hän tulisi terveeksi. Niinpä tämä sotapäällikkö lähti. Lähestyessään profeetan taloa, tämä lähetti halvan palvelijansa sanomaan: peseydy seitsemästi Jordanissa, niin tulet terveeksi. Naeman suuttui ja meinasi lähteä takaisin. Hän odotti, että profeetta olisi tullut paikalle ja laittaa kätensä sairaan paikan päälle, tai tehnyt jotain vastaavaa. Nyt laittaakin, vain palvelijan sanomaan, että mene pesulle. ”Onhan siellä Syyriassakin jokia ja parempia, kuin tämä” : tuumasi Naeman. Hänen oma palvelijansa sai kuitenkin pään käännettyä ja Naeman sukelsi seitsemän kertaa Jordaniin ja tuli terveeksi. Tuossa 1Kun 5: 1- vapaasti kerrottuna.
Monet toimivat Naemanin tavoin etsiessään Jumalaa . Lähdetään liikkeelle ihan tosissaan. Etsitään Jumalaa ja kolkutetaan ovelle, eikä vastausta kuulu. Pitäisi tapahtua jotain erikoista ja odotusten mukaista. Sitten kelpaisi. Jumala kun ei suostu meidän pelleksemme. Hän on antanut sanansa ja laittanut sanan tuojiksi halvat apostolit. He ovat kirjoittaneet evankeliumit, jotta me uskoisimme. Siinä on nelinkertaisesti lähetetty kutsu. Liian yksinkertainenko?
Se joka avaa oman sydämensä Jeesukselle ja antaa hänen puhdistaa sen verellään Hän pelastuu ja löytää uskon aivan varmasti. Siitä ei ole mitään epäselvyyttä, etteikö näin ole. Asia on paljon, paljon yksinkertaisempi, kuin mitä me osataan ajatella. Siksi kuljemme niin helposti sen kaiken ohi.
Olet kaiketi kastettu Kimmo? Joku omaisesi on uskonut sinut Jumalan käsivarsille. Itse tappelet vastaan ja näin Raamatun Totuus tulee esiin. Maailman synti on, etteivät he usko Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Sinut on Kristukseen kastettu.
ET kai sinä K.W. kuvitellut että yritän käännyttää sinua? Tiedän aivan hyvin, ettei se ole mahdollista. Pohdiskelen vain tässä näitä hyviä kysymyksiäsi. Kai mullakin siihen lupa on?
Käsittääkseni sen kertominen mitä usko on, ei ole käännyttämistä. Eikä sekään että kertoo miten uskoon voi tulla. Siihen on vain yksi tapa, joka toimii. Se mitä valintoja kukin tekee on kunkin oma asia. Voin kertoa vain sen minkä tiedän toimivan. Näin olen itse uskon löytänyt ja sama kaava eri muodoissaan on kaikilla muillakin kristityillä.
käännyttäminen on kai jotain ympäripuhumista, uhkailua ym. Semmoinen ei uskon kohdalla toimi lainkaan. Sellaisesta tulee pahaa jälkeä.
Raamatussa hyvin vähän on puhetta helvetistä. Eniten siitä on puhunut Jeesus. Evankelioinnissa en muista asiasta koskaan puhuneeni. Tuskin paljon muissakaan yhteyksissä.
Olisikohan, ainut varsinainen este uskon omistamiselle, juuri tuo aiheeton pelko. Jota K.W. kuvasit. Siksiköhän niin monet kieltäytyvät ottamasta sitä vastaan.
Usko ja uskonto on hyvä osata erottaa. Usko on lujaa luottamista. (Näin siis Raamattu opettaa) Uskonto sanaa ei Raamatusta taida edes löytyä kuin muutamassa lauseessa. Uskonto on yleensä ja lähes aina ihmiskeskeisen toiminnan muoto. Uskonnon harjoittamisesta ei välttämättä ole mitään haittaa, jos se on vapaaehtoista ja edesauttaa hyvän tahdon lisääntymistä ihmiseen keskuudessa. Pelastusta uskonnon harjoittaminen ei tuo, vaikka sitä harjoittaisi kuinka hartaasti.
Selkein ero Uskon ja uskonnon välillä on se, että uskonto ei pelasta ketään, Usko taas on Jumalan antama Lahja, jonka kautta Jumala on antanut lujat lupaukset, siitä että ihminen on syntynyt Jumalan lapseksi ja sovitettu Jumalan Oikean Käden kautta, joka on Kristus meidän keskellämme.
Armo on myös käsite, jonka Jumala valaisee ihmiselle uskon kautta. Uskonnollinen ihminen ei yleensä ole armollinen, vaan lain alainen. Uskonnollisuus ei siis ole yleensä millään tasolla Kristittyjen ominaisuus. Uskonnollisia ihmisiä taas on paljon kristittyjen keskuudessa.
Olisihan se kiva, jos K.W:lle pystyisimme vastauksia antamaan, johon hän voisi tyytyä. Hän on täysin oikeassa siinä, että me ei siihen kyetä. Eikä kukaan muukaan. Joten hänellä on hyvä syy hylätä usko ja Jumala saman tien. Ei minulla, eikä teillä muillakaan ole vastausta siihen, miksi Jumala ei estänyt isää tappamasta lastaan. ……………………………………………. Kolmivuotias lapsenlapseni tarvitsee välttämättä oman rakkaan Lambinsa vierelleen, muuten hän ei ruhoitu, eikä uni tule. Lambin kanssa hän uskaltautuu päivälläkin seikkailuihin, joihin muuten ei lähtisi.Kerran huomasin miten kiva on ottaa pehmolelu kainaloon ja kokea olonsa turvalliseksi tämän seurassa. Eli sama toimii minunkin elämässä.
Niinpä enkeli voisi olla omaa kuvitteluani. Silti voin kokea oloni turvalliseksi tämän kuvitellun turvani seurassa. Sama koskee Jumalankin olemassa oloa. Saan uskostani tukea moniin asioihin, jotka muuten ajaisivat minut paniikkiin. jolloin en kykenisi niistä selviämään. Nyt uskoni auttaa minua selviämään elämästä ja sen suurista haasteista. Miksi lakkaisin uskomasta Jumalaan, kun kerran saan niin ratkaisevaa apua siitä, että uskon?
Ilmoita asiaton kommentti