Punaisia neilikoita ja ohjuksia - vai elämän puolustamista?
Muistokiven edessä on korkea keko punaisia neilikoita. Edellisenä päivänä 5. maaliskuuta on ollut Josif Stalinin kuoleman 65. päivä. Mistä saakka diktaattorin haudalle Kremlin muurin viereen on taas alettu tuoda kukkakaupallinen neilikoita?
Stalinin muistaminen on ollut Venäjällä varsin pidättyväistä. Kansanmurhan toimeenpanija on ollut persona non grata. Kymmenkunta vuotta sitten käytiin Venäjällä keskustelua Stalinin kuvasta bussin kyljessä, joka oli kuin outo kaiku menneestä. Sen jälkeen Stalinin rehabilitaatio oin edennyt, muistaminen ja kunnioitus ovat nousseet vuosittain.
Moskovan suurissa kirjakaupoissa on hyllyllinen Stalinia koskevaa kirjallisuutta. Näkökulmat voivat yllättää, kuten Isä aurinkoisen vertaaminen Jeesukseen. On mahdotonta kuvitella, että toinen samanaikainen eurooppalainen diktaattori voisi saada esimerkiksi Berliinin kirjakauppoihin ihailevan sävyisiä uutuuskirjoja.
_ _ _
Ei ole epäselvyyttä Stalinin roolista hänen nimeään kantaviin, kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineisiin puhdistuksiin. Julkiset, historialliset asiakirjat osoittavat, että NKP:n pääsihteeri Stalin kävi läpi 1936-37 pidätettyjen papereita ja antoi henkilökohtaisesti ehkä 15 000 ihmisen teloituskäskyn.
Ei ihme, että jossain Vorkutan vankileirillä lakit lensivät ilmaan, kun leirin johtaja komensi rivissä seisovia vankeja liikutuksesta vavahtelevalla äänellä: ”Lakki päästä. Toveri Stalin on kuollut.” Aleksander Solzenitsyn kertoo tämän episodin kirjassaan Vankileirien saaristosta. Solzenitsynin syntymästä tulee 1. joulukuuta kuluneeksi 100 vuotta.
_ _ _
Vahva johtaja on Venäjällä korkeassa kurssissa. Vahvat tsaarit ovat aina hallinneet Venäjällä poliittisesta järjestelmästä ja valtiomuodosta riippumatta. Minusta on kuitenkin vahinko, jos Stalinin kaltainen diktaattori nostetaan esikuvaksi vielä nykyaikana, jolloin demokratia ja ihmisoikeudet ovat keskeinen osa hyvää hallintoa.
Vladimir Putinin parituntinen puhe ja sen päättänyt ydinaseiden esittely oli varmaankin tarkoitettu voiman osoitukseksi samassa pelissä, jota käyvät myös Pohjois-Korean Kim ja Yhdysvaltain Trump.
Ydinaseet eivät minun mielestäni ole kuitenkaan voiman vaan tappion merkki. Ydinsodassa on nimittäin vain häviäjiä. Todellista vahvuutta on toimia elämän puolesta.
Tämä on hyvä muistaa myös 10 päivän kuluttua käytävien presidentinvaalien jälkeen. Venäjällä ja koko maailmassa on paljon tarvetta elämää puolustavalle vahvuudelle: köyhyyden ja sotien poistamiselle sekä ilmastonmuutoksen torjumiselle.
_ _ _
Suomen ortodoksikirkosta väitöskirjaa valmisteleva pappismunkki esittelee Moskovan suurinta Sretenien miesluostaria. Sen yhteydessä toimii pappisseminaari. Kierrämme luokkatiloja. Kaikki on tehty yksityiskohtia myöten rahaa säästelemättä.
Sretenie Gospodovon - Herran temppeliin tuomisen - luostariin rakennettiin uusi kirkko viime toukokuussa. Vieressä on 1600-luvulla novgorodilaiseen tyyliin rakennettu vanha kirkko. Uusi kirkko on häikäisevä. Sisustus on bysanttilainen. Ikonostaasi on matala ja yksikerroksinen. Kirkkosalin seinustalla on lasikantisessa arkussaan luostarin 1920-luvulla toiminut pappi, todistajana kanonisoitu.
Alakirkossa toimitetaan kasteita vanhakirkolliseen tapaan kastealtaassa. Alakerrassa on myös pieni ekumeeninen kappeli sen muistona, että paikalla on ollut ranskalaisten sotilaiden hautausmaa satoja vuosia sitten. Katolilaisia viettää kappelissa edelleen ranskankielisiä messuja. Alttarikuvana on tarkka kopio Torinon kuuluisasta pyhäinjäännöksestä, Kristuksen käärinliinasta.
_ _ _
Seurakuntalaiset saapuvat metroilla esikaupungeista, mikä on otettu huomioon Sretenien kirkon jumalanpalvelusajoissa. Monet papit ottavat alakirkossa vastaan seurakuntalaisten ripittäytymisiä, jotta nämä voivat käydä ehtoollisella yläkirkossa käynnissä olevassa palveluksessa. Myös laajoille esikaupunkialueille on suunnitteilla rakentaa kaikkiaan 400 kirkkoa.
_ _ _
Vierailijan huulilla pyörii kysymys hänen katsellessaan kirkon upeita yksityiskohtia, kuten italialaisten mestarien erivärisistä marmoreista tekemää mosaiikkilattiaa, joka on kopioitu Pietarin Lateraanikirkosta. Mistä rahat? Olen kuullut mainittavan, että Putinin rippi-isä on yksi luostarin 24 pappismunkista. Toisaalta hänellä lienee rippi-isiä muuallakin.
12 kommenttia
Kun jotain asiaa, kuten absurdia väitettä kansanvihollisista, toistellaan riittävän kauan, se alkaa vaikuttaa enemmistön mielestä totuudelta.
Kiitos jälleen tärkeään asiaan pureutuvasta blogista. On hyvä huomata, että myös patriarkka Kirill on varoittanut vallankumouksen uhrien unohtamisesta ja kuvannut 1917 vallankumousta katastrofaaliseksi kirkolle – Venäjän ortodoksisessa kirkossahan on lukuisia 1900-luvun nk. uusmarttyyreja: https://www.christiantoday.com/article/orthodox-patriarch-russian-revolution-was-catastrophic-for-church/117141.htm
Metropoliitta Hilarion on aiemmin useaan otteeseen kritisoinut Stalin-kulttia ja todennut – kuten artikkeli muistuttaa häntä siteeraten: ”I think that Stalin was a monster, a spiritual freak, who created a horrendous, anti-human system for governing the country, based on lies, violence, and terror. He unleashed genocide against the people of his own country and bears personal responsibility for the deaths of millions of innocent people. In these terms, Stalin is completely comparable to Hitler.”
Pekka Särkiö:””Omia kansalaisiaan murhanneen menneisyyden diktaattorin nostaminen ihannoiduksi hahmoksi ei ole harmitonta. ””
Entä kun puhutaan uskonnosta eli vaikka uskontoa olisikin käytetty valtaapitävien ”syynä” nousta toisia vastaan niin kuinka suhtautua uskonnollisiin johtajiin jotka ovat olleet mukana ja antaneet hyväksyntänsä tapahtuneille ?
Tuula Hölttä onko siis eroa puolustaako ”isänmaata” miekalla vai haluaako laajentaa sitä miekalla?
Tuula Hölttä mikä on sinulle ”isänmaa”?
Minulle Isänmaa on taivaassa eli Jumalan valtakunta ja sen puolustamisen miekalla Jeesus kyllä selkeästi kieltää.
52 Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat. 53 Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä?(Matt.26)
Stalini nostamisessa ei ole kyse historiallisesta Stalinista vaan myyttisestä, siis siitä jonka johdolla Natzi Saksa tuhottiin ja Neuvostoliitto pelastettiin. Sotamuistoja pidetään aktiivisesti yllä. Venäjän laulu aarteiston joukossa on mm laulu nimeltä Pyhä Sota joka nostaa kyyneleet silmiin.
90- luvulla onnistuttiin tuhomaan Venäjän sotavoimat globaalisena mahtitekijänä niin perusteellisesti, että suurista taloudellisista satsauksista huolimatta ne ovat vasta 2030 paikkeilla toiminta valmiita suuremmassa skaalassa. Se maksaa ja koskettaa kansalaisten kukkaroa. Siksi ylpeät muistot.
Omia kansalaisiaan murhanneen menneisyyden diktaattorin nostaminen ihannoiduksi hahmoksi ei ole harmitonta. Se voi helpottaa tulevaisuudessa samankaltaisten hahmojen valtaannousua.
Ilmoita asiaton kommentti