Punainen rubiini haudalla ja muita kevättarinoita

Lämmin viikonvaihde sai kevään elämän heräämään pihallamme. Kukot huutelevat kanalassa. Ne alkavat olla kevättunnelmissa, kun ensimmäinen - ruskeanvalkean kirjava - kana on alkanut haudontansa. Siellä se on matalana ja leveänä pesässään peittäen munat hyvin kylkiinsä. Viime vuosina ensimmäiset poikueet ovat kuoriutuneet huhtikuussa. Nyt laskettu aika on pääsiäisen jälkeinen torstai.

Annoin viimeisen kuivatun nokkoskerpun, josta kukot heti ilmoittivat kanarouville innokkaalla äänellään: ”olen löytänyt teille herkkua!” Kanatarhan ulkopuolella lintujen ruokintapaikalla tiaiset, mustarastaspari, käpytikka, närhi, kyyhkyset ja kolme oravaa syövät auringonkukan siemeniä sekä maapähkinöitä. Siemeniä on menossa kolmas 25 kilon säkki. Kyyhkyset kujertavat lähimetsässä ja tiaiset varailevat linnunpönttöjä - jotka minun pitäisi ehtiä vielä siivota.
_ _ _
Mehiläispesien edessä on kuhinaa ja surinaa, vaikka vieressä on vielä lunta. Mehiläiset pidättivät puhdistuslentoaan näin pitkälle, huhtikuulle saakka. Se on hyvä merkki siitä, että pesissä ei ole ainakaan pahasti nosemaviruksen aiheuttamaa suolistosairautta. Se pakottaa mehiläiset varhain ulos tyhjentämään suolensa.
Yksi kuudesta pesästäni kuitenkin kuoli nosemaan helmikuussa. Pesän imelä tuoksu antoi siitä ennakkovaroituksen. Kyse oli yhdestä viime kesän kolmesta nuoresta pesästä, jotka lisäsin vahvoista pesistä jaokkeina. Annoin kullekin pesälle 30 kg sokeriliuosta sekä tein varroapunkin torjunnan tymoliöljyllä elokuussa ja oksaalihapolla joulukuussa.

Kuollut pesä oli kuitenkin selvästi punkkien heikentämä, sillä punkkeja oli runsaasti mehiläisvainajien joukossa. Mehiläisistä voimaa imevä varroapunkki on litteä ja pyöreä, noin millin levyinen loinen, joka kiinnittyy yleensä mehiläisen vatsapuolelle, ja näkyy siksi harvoin.

Kannoin kuolleen pesän heti syrjään, etteivät muiden pesien mehiläiset tule ryöstämään sen sokerivaroja ja vie samalla virusta omiin pesiinsä.
_ _ _
Lauantaina oli jokakeväinen urakka: keittelin nuotion päällä kivien varassa vettä 70 litran muuripadan kattilassa. Sulatin kiehuvassa vedessä nosemaan kuolleen pesän vahakakut ja samalla desinfioin osiin puretun pesälaatikon.

Ammennan muovikuupalla keitoksen pinnalle kohoavan vahan ja kuolleet mehiläiset mehumaijan siivilämäiseen kattilaan. Sieltä sula vaha ja vesi lorisevat hanan nokasta alla olevaan ämpäriin. Kun vesi on jäähtynyt ja vaha jähmettynyt, nostan ämpäristä kirkkaan keltaisen vahakiekon. Olen antanut vahan yleensä naapurin keskiaika-harrastajalle, joka kastaa vahan kynttilöiksi. Kynttilän sydän on pellavaa ja siksi kynttilät jutella rätisevät palaessaan -varmaankin samoin kuin keskiajalla.

Mehumaijan siivilä on täynnä vahassa kiehuneita mehiläisiä tummana massana. Samassa huomaan massan keskellä punaisen rubiinin. Poimin talteen kuningattaren ruumiin. Sen selkäkilpeen on maalattu punainen piste. Tämän emon annoin loppukesällä pesälle, joka otti sen innokkaasti vastaan. Nuori ja vahva emo muni ahkerasti. Yhdyskunta vahvistui talvea vasten. Jotain sattui talvella, niin ettei pesä kestänytkään kylmää eikä tauteja. Tämä yhdyskunta olisi emonsa johdolla voinut tuottaa kolmena seuraavan kesänä 50-80 kiloa hunajaa kunakin kesänä.
_ _ _
Seuraava jakso ei ole heikkohermoisille. Syksyllä lingotuille vahakennoille kävi nimittäin huonosti. Pesälaatikoihin varastoidut, lingotut kehät olivat lämpimässä varastohuoneessa, kun huoneessa alkoi lennellä pieniä hopeanharmaita perhosia.

Tarkistin kehät ja löysin niistä tuhohyönteisen, vahakoisan toukkia. Lähisukua oleva koisa syö myös, hämmästyttävää kyllä muovia, ja voi olla ratkaisemassa muovijätteen ongelmaa.

Laitoin kehät pakastimeen ja sen jälkeen takaisin laatikoihin, jotka suljin tiheäsilmäisellä verkolla. Olin kuitenkin aliarvioinut niiden Houdinin kyvyt. Laatikoissa oli uudelleen toukkia. Vein laatikot ulkovarastoon. Ennen pakkasten tuloa ne kuhisivat toukkia ja perhosia verkkojen alla.

Nyt laatikot oli aika siivota. Toukat olivat syöneet vahakehät ohueksi pitsiksi. Laatikoiden seinustat ja verkkojen alaosat olivat täynnä perhosten valkeita koteloita. Laatikoiden pohjalla oli kuolleita toukkia, perhosia ja kukkaruukuittain ruskeaa purua kuin jauhettua kahvia - toukkien ulostetta.

Sulatin viisi laatikollista, 50 kehää kiehuvassa vedessä. Näin sain puhtaita kehälistoja, joihin voin laitta uudet vahapohjukkeet entisten tilalle. Paha vain, ettei minulla ole tarjota pesille riittävästi rakennettuja vahakakkuja. Nyt niiden on rakennettava uudet kennot munintaa varten.
_ _ _
Puuhakkaan kevätviikonlopun aikana hain vielä Takkulan tallilta kuorman palanutta lantaa kasvimaata varten. Jonain seuraavan viikonloppuna on maan muokkaus ja sitten kylvöpäivä.

1 kommentti

  • Pekka Särkiö sanoo:

    Lentävät mehiläiset etsivät nyt kukkivia leppiä ja pian pajuja, kun ne alkavat kukkia. Pajuja ei pitäisi raivata tyystin pois. Muutoin pölyttäjillä ei ole välttämätöntä kevään ravintoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.