Kävin taannoin Jaakko Löytyn ja Selloduo Varosen konsertissa. Paikkana oli eräs seurakuntasali kotikaupunkini syrjäkulmilla. Jaakkoa on kiva kuunnella, tai ainakin muutamia kappaleita. Häneen verrattuna muu gospel-tuotanto on mielestäni melko latteaa, Simojoen paria biisiä lukuunottamatta ja Teppo Nuorvaa unohtamatta.

Liput maksoivat kympin ja tarkoitus oli myös rahoittaa jotain kirkkoprojektia Afrikassa. Lähetystyöhön suhtaudun varauksella. Millä oikeudella (lähetyskäskyn?) me menemme saarnaamaan muille mikä on oikea tapa uskoa? Entä toisin päin? Miltä tuntuisi islamilainen lähetystyö kotikonnuillamme?

Väkeä tuppautui sali täyteen. Ehkä enimmäkseen itseäni vanhempia, jotka olivat tottuneet käymään tutussa paikassa eri tilaisuuksissa. Elävää musiikkia on aina voimaannuttavaa kuulla ja Jaakko on karismaattinen esiintyjä. Kulunu klisee, mutta mitä muuta voi sanoa karhean näkoisestä miehestä, josta huokuu elämän kokemuksen tuoma varmuus. Ja se lauluääni kuulosti paremmalta kuin odotinkaan. Laulut käsittelivät kristinuskon perusteemoja. Toivo on näkökulma jota on helppo heittää sinne tänne. Siunaus ja armo, lohtu.

Mietin sellomusiikin tärisyttäessä rintakehää hengellisen musiikin ja sen velipuolen, kevyen musiikin eroja. Kun kepeän musiikin popparit pohtivat pitääkö lauluissa olla sanomaa, gospeleissa sanoma on jo etukäteen varmistettu. Muoto, sovitus, sanottavalle onkin sitten vapaa, ja kaikkea mahdollista afrikkalaisista vaikutteista räppiin on kokeiltu. Kevyen iskelmän puolella asia on tavallaan toisin päin, muoto sävelmälle on tiukasti raamitettu mutta sanoitukset voisivat, periaatteessa, käsitellä mitä vain. Usein vain mennään helpoimman kautta ja luritellaan rakkaudesta. Erinomainen teema gospeleihinkin. Kaipuun kohde, ”hän”, voi nojailla aitaan kaurapellon laidassa tai sijaita taivaallisissa sfääreissä.

”Kahden maan kansalainen” toki kuultiin. Vieressäni istui iäkäs rouva, ja kenties hänen saattajana toiminut poikansa. Rouva kuiskasi että ”mikä kahden maan kansalainen”? Poika kuiskasi vastauksen, jonka itsekin olen tajunnut: no, maan ja taivaan.

Jaakko Löytyn facebook sivuja kyttäillessä huomasin, että siellä napistiin hiukan virsien sanoituksia ronkkiville päällepäsmäreille ja komiteoille. Mielestäni nuo komiteat ovat paikallaan. Täytyyhän kuulijan varmistua siitä, että virren sanoma on tyylipuhdasta oppia. Virsi 499 toteaa: ”Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton”. Tuosta ei puhdasoppisinkaan teologi liene eri mieltä. Virressa 517 taas väitetään, että ”turvata voin yksin Jumalaan…” Opillisesti taitaa olla virheetön lause, mutta joku Epäilevä Tuomas voi nähdä tuossa yllytystä heitteillejättöön, mutta ”soita kuitenkin hädän hetkellä 112” on vaikea sovittaa nuotistoon. Tässä suhteessa gospelin tekijät ovat ehkä vapaammilla vesillä ja sanoitusten puhdaoppisuus on omasta tietämyksestä kiinni. Mahdollinen tuomio tullee kuulijoilta.

En ostanut tilasuudessa myytyä levyä, en kätellyt esiintyjiä, enkä kiittänyt, vaikka hiukan teki mieli. Jaakko, ja Varoset, pärjäävät ilman minun selkääntaputustakin. Palasin autolleni ja huomasin kahukseni, että olin unohtanut lukita ovet. Ovet auki keskellä pahamaineista lähiötä, lauantai-iltana! Mitään ei ollut kuitenkaan tapahtunut ja kaasuttelin tieheni. Oliko varjellusta ollut matkassa, suojelusenkeleitä? Tapauksesta voisi tempaista gospelin jos älli riittäisi.