Puhdasoppista
Kävin taannoin Jaakko Löytyn ja Selloduo Varosen konsertissa. Paikkana oli eräs seurakuntasali kotikaupunkini syrjäkulmilla. Jaakkoa on kiva kuunnella, tai ainakin muutamia kappaleita. Häneen verrattuna muu gospel-tuotanto on mielestäni melko latteaa, Simojoen paria biisiä lukuunottamatta ja Teppo Nuorvaa unohtamatta.
Liput maksoivat kympin ja tarkoitus oli myös rahoittaa jotain kirkkoprojektia Afrikassa. Lähetystyöhön suhtaudun varauksella. Millä oikeudella (lähetyskäskyn?) me menemme saarnaamaan muille mikä on oikea tapa uskoa? Entä toisin päin? Miltä tuntuisi islamilainen lähetystyö kotikonnuillamme?
Väkeä tuppautui sali täyteen. Ehkä enimmäkseen itseäni vanhempia, jotka olivat tottuneet käymään tutussa paikassa eri tilaisuuksissa. Elävää musiikkia on aina voimaannuttavaa kuulla ja Jaakko on karismaattinen esiintyjä. Kulunu klisee, mutta mitä muuta voi sanoa karhean näkoisestä miehestä, josta huokuu elämän kokemuksen tuoma varmuus. Ja se lauluääni kuulosti paremmalta kuin odotinkaan. Laulut käsittelivät kristinuskon perusteemoja. Toivo on näkökulma jota on helppo heittää sinne tänne. Siunaus ja armo, lohtu.
Mietin sellomusiikin tärisyttäessä rintakehää hengellisen musiikin ja sen velipuolen, kevyen musiikin eroja. Kun kepeän musiikin popparit pohtivat pitääkö lauluissa olla sanomaa, gospeleissa sanoma on jo etukäteen varmistettu. Muoto, sovitus, sanottavalle onkin sitten vapaa, ja kaikkea mahdollista afrikkalaisista vaikutteista räppiin on kokeiltu. Kevyen iskelmän puolella asia on tavallaan toisin päin, muoto sävelmälle on tiukasti raamitettu mutta sanoitukset voisivat, periaatteessa, käsitellä mitä vain. Usein vain mennään helpoimman kautta ja luritellaan rakkaudesta. Erinomainen teema gospeleihinkin. Kaipuun kohde, ”hän”, voi nojailla aitaan kaurapellon laidassa tai sijaita taivaallisissa sfääreissä.
”Kahden maan kansalainen” toki kuultiin. Vieressäni istui iäkäs rouva, ja kenties hänen saattajana toiminut poikansa. Rouva kuiskasi että ”mikä kahden maan kansalainen”? Poika kuiskasi vastauksen, jonka itsekin olen tajunnut: no, maan ja taivaan.
Jaakko Löytyn facebook sivuja kyttäillessä huomasin, että siellä napistiin hiukan virsien sanoituksia ronkkiville päällepäsmäreille ja komiteoille. Mielestäni nuo komiteat ovat paikallaan. Täytyyhän kuulijan varmistua siitä, että virren sanoma on tyylipuhdasta oppia. Virsi 499 toteaa: ”Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton”. Tuosta ei puhdasoppisinkaan teologi liene eri mieltä. Virressa 517 taas väitetään, että ”turvata voin yksin Jumalaan…” Opillisesti taitaa olla virheetön lause, mutta joku Epäilevä Tuomas voi nähdä tuossa yllytystä heitteillejättöön, mutta ”soita kuitenkin hädän hetkellä 112” on vaikea sovittaa nuotistoon. Tässä suhteessa gospelin tekijät ovat ehkä vapaammilla vesillä ja sanoitusten puhdaoppisuus on omasta tietämyksestä kiinni. Mahdollinen tuomio tullee kuulijoilta.
En ostanut tilasuudessa myytyä levyä, en kätellyt esiintyjiä, enkä kiittänyt, vaikka hiukan teki mieli. Jaakko, ja Varoset, pärjäävät ilman minun selkääntaputustakin. Palasin autolleni ja huomasin kahukseni, että olin unohtanut lukita ovet. Ovet auki keskellä pahamaineista lähiötä, lauantai-iltana! Mitään ei ollut kuitenkaan tapahtunut ja kaasuttelin tieheni. Oliko varjellusta ollut matkassa, suojelusenkeleitä? Tapauksesta voisi tempaista gospelin jos älli riittäisi.
19 kommenttia
Itsekin suhtauden ristiriitaisesti (ambivalent) lähetystyöhön. Eräs afrikkalainen kertoi minulle loukkaantuneena, että heillä oli jumala ennen lähetystyöntekijöiden kaupittelemaa kristittyjen jumalaa. Olisiko Afrikan tilanne nyt sama, jos sinne ei olisi koskaan menty lähetystyöhön. Olisivatko he kehtittäneet yhteiskuntiaan omalla tavallaan ? Heitä on pidetty lapsina, joille on viety kaikki valmiina. Se on johtanut siihen, että yhä edelleen odotetaan valmista. He ovat täysin riippuvaisia muiden avusta. Kyse on uskonnollisesta ja kulttuurisesta (nykyisin myös taloudellisesta) imperialismista.
Evankeliumin vieminen kaikkien kansojen keskuuteen on kristillisen kirkon ydintehtävä, Jeesuksen itsensä meille antama. Toki on evankeliumin kylkiäisenä usein viety myös sekulaarejakin kulttuurivaikutteita, mutta kulttuurit ovat kristillistyneinäkin säilyttäneet paljon omaleimaisuuttaan. Eivätkä kulttuurilainat ole pelkästään pahasta. Niitähän leviää paljolti myös kaupan ym. inhimillisten kontaktien välityksellä. Kyllä kirkon ilme esim. Afrikassa tai Kiinassa poikkeaa paljonkin eurooppalaisista tavoista. Nykyisin kyllä toisiltamme oppiminen on kahdensuuntaista. Kyllä esim. Namibian luterilaiset laulavat eurooppalaisperäisiä virsiä ja toisaalta meidänkin virsikirjassamme on afrikkalaisia virsiä. Näin ilmenee kristittyjen maailmanlaajuinen veljeys.
Mukava rauhallinen blogi, kiitos siitä. Mitä tulee lähetystyöhön, se ymmärretään nykyisin JUmalan työhön osallistumiseksi maailassa. Ei se ole ensisijaisesti minkään viemistä mihinkään, vaan mukana olemista siinä mitä Jumala tekee kaikkialla maailmassa – parantavaa, eheyttävää, voimaannuttavaa, uudistavaa työtä. Se että siinä on tehty virheitä ja siinä on ollut vääriä painotuksia ei anna kristilliselle kirkolle lupaa vetäytyä pois.
Se että Namibian luterilaiset laulavat eurooppalaisia (etenkin saksalaisia ja suomalaisia) virsiä puhuu yhdestä valitettavasta virheestä. Sata vuotta ja toista sataa vuotta sitten ei ymmärretty sitä miten tärkeää on ihmisten saada kehittää omasta kulttuuristaan nousevia uskon ilmaisuja kuten musiikkia. Jaakko Löytyn Sakari-veli on tehnyt pitkään työtä Namibiassa tämän erehdyksen korjaamiseksi ja namibialaisten rohkaisemiseksi tekemään omat laulunsa. Jaakkohan on ollut samoissa asioissa pitkään Senegelalissa.
Ajattelen monien muiden kanssa, että meillä suomalaisilla on tänään enemmän oppimista afrikkalaisilta kristityiltä kuin heillä meiltä. Sekin on lähetystyöhön liittyvää Jumalan hyvää toimintaa maailmassa.
Mukava lukea välillä “arkipäiväistä realismia”. Kiitos.
Ilmoita asiaton kommentti