Pride ja ilmastonmuutos

Suomessa eittämättä Seta ry on pride filosofian suurin esiinmarssittaja.Seta ry:n filosofia on monilta osin linkittynyt puoluekentällä Vihreisiin ja tutkimuksen mukaan noin 70% evankelisen kirkon papeista kannattaa Vihreitä,niin siinä on ehkä suurin linkitys ,että Pride ja luultavasti ilmastomuutoskin teema on  rantaunut seurakuntiin.On ilmastosaarnoja,nuorten illoissa käsitellään ilmastokysymyksiä,osin miten suhtautua siihen,osin ilmastoahdistusta ja miten siitä selvitä ja psykologin vastaanotoissa nuorten osalla ilmastoahdistus on lisääntyvä joukko.Olen ollut kiinnostunut ilmastonmuutoksesta jo vuosia ja yrittänyt selvittää sitä mitä se on.Ne reaktiot mitä  ihmisiltä saa ,jos et heti ole vakuuttunut asiasta puhuttavat eniten,sillä  ne ovat yleensä aika voimakkaita.Media on piiskannut monen uskollisen toimittajan voimin kansan tietoisuuteen ilmastomuutoksen olevan kansakuntamme vihollinen nro1.Edes kansanedustaja ei voi kyseenalaistaa,koska toimittaja-poliisit valvovat että totuutta ei saa sumentaa.Ilmastomuutos on totuutena tuotettu paketti kansalle ja jos kyseenalaistat olet lokeroitu niin poliittisesti kuin myös älykkyytesi on tiedostettu.Median tarkoituksen hakuisuus tuli hyvin esille pari vuotta sitten kun viikon sisällä tuli kaksi uutista,yle ilmoitti Grönlannin jäätikkö sulanut ennätys paljon ja Norjan ilmatieteen laitos ”jäätikkö on alkanut paksuuntumaan”(grönlannin kilometrien paksu jäätikkö ohenee ja vahvenee vuoden ajan mukaan)Kristinuskon saavutus on laaja sananvapaus,mutta tämän aiheen ympärillä tuntuu olevan totalitarismi.Aiheen vaikeus on aina tiedon puute .Kansa katsoo ulos ja sanoo ei ollut 70 luvulla näin vähän lunta helmikuussa ja ympäristön suojelu on hyvä asia (aivan oikein),mutta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos josta keskustellaan,koskee ilman hiilidioksiidipitoisuutta,jota ilmassa on noin 0.04% ja tässä osassa olisi sitten se ihmisen aiheuttama lisä(luonto suurin tuottaja),joka on vaarallinen maaplaneetalle.Lyhesti ilmastonmuutoksesta asiat mitä varmasti tiedetään,

1.Tähän asti kaikki ennustukset ovat menneet pieleen,osin yhtä paljon kuin 80 luvulla saarnattiin,että happosateet tulevat ,jos päästöjä ei saada kuriin ja Suomessa ei kasva enää metsiä 2020-luvulla .Päästöt on ikävä kyllä moninkertaistuneet varsinkin Aasiassa ja 1960 luvulta lähtien suomen puuston kasvu on jyrkästi lisääntynyt.

2.Tiedemiehet ei ole yksimielisiä,yksinkertaisesti kun ilmastoon vaikuttavia tekijöitä ja niiden yhteisvaikutuksia ei tunneta eli kenelläkään ihmisellä ei ole tietoa tarpeeksi eikä myöskään mittausdataa tarpeeksi pitkältä ajalta

3.Hiilidioksidipitoisuus ilmassa on ollut suurempi ennen esiteollista aikaa jolloin saasteet olivat vähäisemmät

4.Aihe on vahvasti politisoitunut

Miksi sitä ei edes haluta torjua?

Ympäristönsuojelu alkaa mielestäni suunnittelusta aluekohtaisesti,Nykymenolla saasteet lisääntyy mitä enemmän eurooppalainen teollisuus laittaa tehtaita kiinni,sillä aivan varmasti tuotantomäärät esim kiinassa kasvavat ja saasteet myös.

Pride ylpeys ja ilmastomuutos ,voidaanko tutkia mitä ne  tuottaa?Asiasta sen verran mitä tiedän pride ei ole kaikille homoseksuaaleille iloinen asia,he eivät halua että asia tuodaan ylpeyden kanssa esille, sillä monille se on kipeä asia ja totean vain että tämä on huomion arvoinen asia.

Sateenkaaren värit ja ilmasto liittyvät tietysti voimakkaasti yhteen,mitä viestiä raamattu antaa niistä ajoista ,jolloin Jumala antoi liiton merkin sateenkaaren ja myös  lupauksen ilmastolle ja elämälle.

1. Jumala tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä ”En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden…(1 moos.8;21 kr1933)

2.Niin kauan kuin maa pysyy ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen ei vilu eikä helle ei kesä eikä talvi ei päivä eikä yö. (Jae 22 )

Jumala teki liiton Nooan kanssa ja merkkinä sateenkaari ja lupaus myös maaplaneetallemme sen säilyvyydestä.

Suloinen tuoksu Kristuksessa olkoon meidän keskellämme kiitetty ja ylistetty,sillä Hän oli kuuliainen aina kuolemaan saakka.

 

Ps. Otsikkona olisi voinut olla myös Sateenkaari ja ilmastonmuutos

 

    • Niin en kyllä yritä ketään saada uskomaan ilmastoasioissa mihinkään,se ei ole uskon asia.
      Yritin kuvata (varmaankin huonosti),mitä ilmastomuutos ilmiö on aiheuttanut,sillä sehän suoraan syyllistää ihmistä suhteessa luontoon.Ja vaikutukset, satoja tuhansia ilmastoahdistuneita,ilmastomiljonäärejä ,kurjistetaan ihmisten elämää ,työttömyyttä jne,saasteet maapallolla kasvavat ja Euroopassa yhä useampi euro menee veroina ilmastopolitiikkaan.Eikö Suomessakin voisi miettiä ympäristönsuojelua,esimerkiksi vesistöjen hyvinvointia ja laittaa sinne rahaa.Objektiivisesti katsoen , nään sen hyvin aatteellisena puuhasteluna.Se ,että on jo laitettu miljardeja ja päästöt on koko ajan kasvanut .Se että ilmasto lämpenee vaikka sukupolven tai kahden aikana ei mielestäni kerro mitään siitä että ihmisellä olisi vaikutusta ilmastonmuutokseen,kaikkihan tietää että ilmasto muuttuu jatkuvasti,mutta kysymyshän on ihmisen osuudesta siihen.Ja asiaahan pitää tarkastella globaalisti,koska on helppo nimetä paikkoja maailmalla missä lämpö on noussut,missä laskenut ja maailman keskilämpötilan laskeminen pelkästään ei ole aivan helppo asia,lämpömittauspisteitä on vähennetty ja kaupunkilämpöä ei ole huomioitu,jos tehdas on lämpömittarin lähellä on täysin eri lukema kuin 3km päässä,asia ei ole aivan yksioikoinen.

    • Ilmastonmuutos-uutisissa ja keskusteluissa on voinut nähdä miten tietynlainen sää, erityisesti, talvisin tuntuu ruokkivan sekä ”alarmismia” että ”denialismia”. Mutta perspektiiviä voi antaa tämä vaivalla hankittu kooste leudoista talvista muutaman kymmenen vuoden ajalta.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/itkonenlindgren/lauha-talvi-ahdistaa-mita-historia-kertoo-menneista-lauhoista-talvista-ja-suomen-saahistoriasta/

      Aineistoa lisää kirjoittajan fb-seinällä:

      https://www.facebook.com/jyrki.itkonen.5/posts/2303169379793516

  1. >>Asiasta sen verran mitä tiedän pride ei ole kaikille homoseksuaaleille
    >>iloinen asia,he eivät halua että asia tuodaan ylpeyden kanssa esille

    Heikolla englannin kielen taidolla konteksti jää ymmärtämättä ja pride kääntyy suoraan ylpeydeksi, jota se tässä asiayhteydessä ei tarkoita.

    pride noun (RESPECT FOR YOURSELF)
    Your feelings of your own worth and respect for yourself:

    Kun puhutaan LBGT-ihmisistä niin priden merkitys on ylläoleva. Jokainen homoseksuaali voi ja saa olla avoimesti oma itsensä. Kenenkään homoseksuaalin ei tarvitse hävetä itseään tai pyydellä keneltäkään anteeksi. Ne ihmiset jotka pilkkaavat ja syrjivät sinua homoseksuaalisuutesi tähden ovat niitä joiden kuuluisi hävetä. Eli kunnioita itseäsi ja ymmärrä että olet aivan yhtä arvokas ihminen kuin kaikki muutkin.

    • Aivan. Pride ei ole tässä merkityksessä nöyryyden vastakohta vaan häpeän, häpäisyn vastakohta.

    • ”Kristinuskon saavutus on laaja sananvapaus,mutta tämän aiheen ympärillä tuntuu olevan totalitarismi.”

      Jaa että kristinuskon saavutus. Oho. Käsittääkseni sananvapaus on liberaalin ateistis-deistisen valistuksen saavutus,jonka jotkut kirkonmiehetkin omaksuivat, Painovapauslain S uomessa aikaan sai paljolti Anders Chydius, joka oli valistusmies ja toimi pappismiehenä monien mielestä kiusallisen liberaalina. Mutta tyypilisesti vapauden ulkopuolelle jätettiin uskonnosta puhuminen.

    • Tämä toimintamalli tunnetaan psykologiassa hyvin. Tiedä sitten miten hyvin se toimii pidemmän päälle.

      In the psychology of human behavior, denialism is a person’s choice to deny reality as a way to avoid a psychologically uncomfortable truth.

  2. Joo Sarin tuomat Jyrki Itkosen dokumentit kuvaavat hyvin lähihistorian todellisuutta.Täytyy sanoa ,että Jyrki Itkonen on tehnyt ison työn kerätetessä tietoa .Oleellisin asia on media,joka on alkanut lobbaamaan määrätietoisesti ”ilmastohysteriaa” ja vaikka se ei vaikuta läheskään kaikkiin,mutta esim. Opettajakunta on huolissaan nuorten ilmastoahdistuksesta ja talouden vaikutukset laajamittaisesti ovat edessämme kenties jo lähivuosina.Suomalaisen median toimittajakunta,joka on vahvasti politisoitunut on nähnyt myös mahdollisuuden nujertaa poliittisia vastavoimia,pitämällä esillä ”ilmastototuutta”

  3. Seppo Heinolalle,kyllä käsitys on virheellinen!
    Länsimainen demokratiamme on rakentunut juutalais-kristillisen arvojen pohjalle,kuten myös sananvapaus.Loppukommenttisi,uskonnosta puhuminen jätettiin vapauden ulkopuolelle on todella outo kommentti,sillä nimenomaan säädettiin uskonnonvapauslaki ,joka on liittyy ihmisen mielipide vapauteen.Ei yritetä Seppo nyt historiaa kirjoittaa uusiksi.Ei tätä kukaan kiistä,vaikka ei olisikaan kristitty ja esimerkiksi useammankin ateistin kanssa keskusteltuani,yhdenkään heistäkään en ole kuullut kiistävän tätä,Voit katsoa niitä ateistisia ,kristinuskon kieltäviä maita miten siellä sananvapaus toimii,Pohjois-Korea,Kiina jne.
    Noita maitahan on missä ei toteudu sananvapaus tai kristinuskoa ei saa tunnustaa ja sekin riittää tappamiseen että olet kristitty,kristityt ovat maailman vainotuin ryhmä .

    • Maailma ei ole noin yksinkertainen. Se ei jakaudu kristillisiin ja ei-kristillisiin maihin. Kaikki kehitys, mikä on tapahtunut ns kristillisissä länsimaissa, ei ole rakentunut juutalais-kristilliselle pohjalle. Osasta voi sanoa, että se on kehittynyt rinnan kristillisyyden kanssa. Osa on muodostunut siitä huolimatta.

    • Minä en kirjoita Panu historiaa uusiksi van yritän antaa hieman lisävaloa niihin historian syy-ja seuraussuhteisiin, joiden kohdalla kristillinen tarkoitushakuinen historiakirjoitus on ollut ja tuntuu yhä olevan sangen yksilmäinen.
      Meidän kansalaisvapautemme ovat lähtäkohtaisesti valistuksen aikaansaannoksia ja muu kehitys myös sen ja antiikin perintöä, kun käytössämme oli Egyptin. Sumerin ja Kreikan ja kabbalan viisausperintö. Luettelemiltasi mailta ovat nämä tekijät jääneet puuttumaan ja siksi ne ovat monin osin takapajuisia yhä tänään. Näin myös ne kristilliset maat, joita valistus ei päässyt hedelmöittämään, ovat yhä varsin pimeitä.
      Kysypä itseltäsi miksi esim-. Venäjä ajautui työväestönsä ja maaorjien kurjistumisen kautta vallankumoukseen vaikka siellä ortodoksinen kirkko oli saanut harjoittaa rakaudenoppiaan toista tuhatta vuotta? Koska siellä Pietari S uuren toimesta alkanut orastava valistus tukahdutettiin.
      Uskonnonvapauslaki saatiin meillä aikaiseksi vasta vuonna 1923, koska uskonto oli moninosin (kuten sananvapauden osin) jätetty 1700-luvun monien lakiuudistusten ,joita valistushallitisjat ajoivat,ulkopuolelle. ”Vuonna 1766 kokkolalainen valistusfilosofi ja valtiopäivämies Anders Chydenius sai Ruotsissa aikaan maailman ensimmäisen edistyksellisen painovapauslain], joka vapautti ennakkosensuurista kaiken p a i t s i uskonnolliset ja ulkomaiset painotuotteet.”
      Kritinuskolla olisi ollut noin 1750 vuotta aikaa kehittää po.osin yhteiskuntaamme, mutta v a s t a valistusaikana alkoi todellinen kehitys kansalaisvapauksien kohdalla tapahtua. Sekä korrelaatio etä kausaliteetti valistukseen ovat ilmiselviä.
      https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn124-12.pdf

  4. ”kristillisissä länsimaissa, ei ole rakentunut juutalais-kristilliselle pohjalle” (ed.kommentti) ?
    Niin kysymys oli arvopohjasta,kansalaisethan tekevät itsenäisiä päätöksiä arvopohjansa suhteen,mutta kristillisyyden vaikutuksella on ollut aikanaan suuri yhteiskunnan kehityksen ja sananvapauden ja lainsäädännönkin kannalta Euroopassa.Nykypäivänä asiat ovat muuttuneet paljonkin monissa maissa ja esim.Ruotsissa vallalla on ollut hyvin liberaalilinja,joka muuttaa väkisinkin myös arvomaailmaa ja siellä liberaaliyhteiskunta kohtaa tulevaisuudessa islamilaisen arvomaailman ja siihen Ruotsi joutuu ottamaan kantaa monissa kysymyksissä.Suomessakin kristillisyyden vaikutus on vähentynyt arvomaailmaan nähden viime vuosikymmenien aikana ,lainsäädäntöä muutetaan jne. ja tilalle tulee toisenlaista arvomaailmaa,koska mitään ns.arvotyhjiötä ei ole olemassa

  5. Seppo!
    Aluksi mitkä kristilliset maat ovat yhä varsin takapajuisia?
    Venäjällä on vallinnut marxilaiset opit ja venäjän filosofit on todenneet että yhteiskunta ei toimi ilman uskontoa ja ortodoksit on siellä erityisasemassa, mutta sen vaikutus yhteiskuntaan on täysin valtiovallan alla,eikä voi puhua että kristillisyys vaikuttaa yhteiskuntaan,sananvapauden,laajan uskonnonvapauden,lain säädäntöön.
    Vierastan suuresti ajattelumallia,jossa puhutaan arvoista ja kuitenkaan ei kerrota mihin ne perustuvat .Eikö raamatussa ole tarpeeksi hyvät ohjeet elämiseen ,lähimmäisen rakkauteen jne.
    Ihminen joka on elänyt ja nähnyt elämää,voi myös nähdä jotain siitä ”hedelmästä” mitä se jättää jälkeensä ja nämä ovat meidän nähtävinä ja myös vaikutuksia yhteiskuntaan.Kymmenen käskyä on jo hyvä lähtökohta lainsäädännölle .Kun ihmisen elämä täällä romahtaa ,ei häntä auta valistuksen ajat,mutta Kaikkivaltias Jumala voi auttaa tai kun ihminen on kuolinvuotteellaan,niin siinä ei auta psykologin kädestä kiinni pitäminen ja miettiä että miltä tuntuu kävellä hiekkarannalla(ed.lainasin psykologin sanoista ,saattohoidosta) vaan silloin on vääjäämättömästi edessämme tästä ajasta lähtö ja silloin nousee kysymys onko asiat kunnossa .

    • Sori,olet siis Samuel,etkä Panu,joka nouis alitajunnastani. Siis Samuel:
      Ilman valistusta jääneitä yhä enemmän tai vähemmän takapajuisia maita ovat mm. monet Väliamerikan-maat kuten Panama,Peru, Paraquai ja Tyynen meren valtiot kuten Filippiinit.
      Ja sitten, keskuteluni koksi lähtökohtaisesti vain sitä, onko sananvapaus kritinuskon ansio. Mitåäs se siis ei ole. Ja tällöin on kyse ajasta enne Neuvostoliittoa ja nykyvenäjää, jotka eivät liity tähän mitenkään. Eli pysykäämme oikeasssa aikaikkunassa. Asiassa relevantiin Venäjään olisi ortodoksikirkolla ollut täyisi mahdolisuus vaikuttaa,mutta maa oli äärimmäisen kurjistunut. Kirkoilla oli lehtikultaiset kupolit samalla kun kansa näki nälkää…
      Meillä vallitsevat tänään pääasiassa valistuksen antiikista nostamat arvot yhdessä ikiaikaisten universaaliarvojen kanssa.
      Mitä tulee lainsäädäntömme kehitykseen suosittelen Sinulle siitä blogiani: https://www.kotimaa.fi/blogit/lakien-juuret/

      Monin osin viestisi kuluisi kokonaan toisen otsikon alle. Hartauspuheet ovat oma asiansa.

  6. Niin Seppo!
    Käsitteet,aatteet,valistus,kristinusko jne.
    Nehän on itsellään vain sanoja ,mutta miten ne vaikuttavat ihmisiin siitähän syntyy ajattelun kautta toimintaa.Jossakin kirjoituksessa toit esille kabbalan,joka on ilmeisesti vaikuttanut sinun ajatteluun,mutta mikä on sen vaikutus laajemmin on taas eri asia.Ihmisen ajattelussa usein vaikuttaa myös tribalismi,sillä voi tietää mitä ihminen usein ajattelee mistäkin asioista,jos hän on esimerkiksi tietyn poliittisen kannan edustaja.Se kristillinen usko mikä on vaikuttanut ihmisten ajatteluun ilman että tarvii mennä vuosisatojen päähän on mielestäni nähtävissä,mutta eihän se tarkoita että kristityt olisi parempia ihmisiä tai kristittyjen historiasta ei löytyisi vääryyttä tai pahuutta.
    Mutta edelleen kuulutan sitä arvopohjaa ja arvomaailmaa mistä lähteestä sen ajattelu kumpuaa.Ei ihmisellä ole itsessään sitä viisautta ja jos otat vain muutaman ihmisen ja perustat yhteiskunnan niin sekin muodostuu joistakin arvoista ja ajattelusta,muutenhan se hajoaa.Viisaita filosofeja ja ajattelijoita on ollut kautta aikain ,mutta ei heilläkään ole rakennuspalikoita koko ihmiskunnan kysymyksiin ratkaisuja.Kun katsot maailman eri kulttuureja joissa vaikuttaa usein eri uskonnot,kyllä kai on sanottava että kristillisyys on tuonut heikolle ,sairaille ihmisille parhaan turvan.Kun on kysymys valistuksesta , siinä ja myös kaikessa toiminnassa kristillisyys vaikuttaa ihmisten kautta jotka omaavat kristillisiä arvoja.Se on pikkusieluista että meillä ihmisillä on tarve joistakin menneistä henkilöistä tehdä väkisin ei kristitty,liberaali,kristinuskon vastustaja tai päinvastoin ,ikäänkuin se olisi minun mielipiteiden ja aatesuunnan kanssa yhtä. Se miten yhteiskunnat on kehittyneet on historiaa, mutta meille sieltä kummallekaan ei irtopisteitä jaeta.Ihmisessä vaikuttava halu tai haluttomuus johtaa subjektiiviseen ajatteluun.
    Ps. Hartauspuheet tuli samaan rahaan,toivottavasti ne on edes yhdelle hartaukseksi.

    • ”Käsitteet,aatteet,valistus,kristinusko jne. Nehän on itsellään vain sanoja ,mutta miten ne vaikuttavat ihmisiin siitähän syntyy ajattelun kautta toimintaa.Jossakin kirjoituksessa toit esille kabbalan,joka on ilmeisesti vaikuttanut sinun ajatteluun,mutta mikä on sen vaikutus laajemmin on taas eri asia.”

      1) Pannaanpa asia oikeaan kronologiaan, ensin oli tarpeesta (Eurooppa oli ’sairas mies’) noussutta edistyksellistä toimintaa, jota aikautta alettiin kutsua valistusajaksi ja sen toimijoita valistusmiehiksi so valistuneiksi.

      2) Etkö todella tunne kabalan vaiktuksia kehitykseemme. Onko sinulla käsityksenä kabbalasta vain kristillisen propakandan tästä laaja-alaisesta perimätiedosta tuottama karikatyyri? No kabbalan vaikutuksista palstalle jälleen kerran :
      3) Tiede on länsimaista ja kulttuurimme kehittynyttä yksinkertaisesti johtuen Sumerin, Egyptin ja Kreikan maantieteellisestä sijainnista ja niistä esoteerisista traditioista (kabbalistisista), joka näiden maiden tiedettä oli taltioinut ja ylläpitänyt ammoisista ajoista ja etenkin läpi kirkon pimeimmän ajan. Monien uskovien logiikan mukaan tieteen olisi pitänyt myös kehittyä erityisesti Venäjällä, mikäli kriteerinä on kristinuskon valta ja vaikutus ihmiseen, jota ortodoksinen kirkko oli pääsyt vapaasti muokkaamaan. Ja pitäisi myös kysyä, miksi tiede on kehittynyt v a i n niissä kristillisissä maissa, joissa humanismi, renessanssi ja Valistus pääsivät vaikuttamaan. Ei muissa!
      Länsimainen filsofia ja tiede oli väliaikaiasesti kuollut about Marcus Aureliuksen mukana ja jälleensyntyi 1100-1500-luvun ennakoivan ’raskausajan’ jälkeen 1600 -1700-luvuilla: Jotta tieteen renessanssin ymmärtäisi sen tämän 1000-vuotisen Ruususen unen jälkeen lienee syytä vilkaista hieman myös juutalaisten kabbalistien vaikutukseen todeten ensin, että kaiken pohjana oli juutalaisten varhaiset yhteydet sumerilaisten, egyptiläisten, arabialaisten ja intialaisten kulttuuriin ja tietotaitoon, joka ilmeni etenkin juutalaisessa esoteerisessa perimätiedossa eli siis kabbalassa.
      Kabbalan omaksuivat sittemmin monet myös länsimaiset filosofit, matemaatikot, astronomit ja muut tiedemiehet, jotka hakivat sen viitteistä tietoa universumin (OVLAM) olemuksesta.. Kabbalistiset tieteilijät loivat innovaatioillaan pohjan tieteen kehittymiselle: Abraham bar Hijja kehitti jo 1200-luvulla tieteellistä metodologiaa ja edisti maantiedettä, aritmetiikkaa ja astronomiaa. Bonfils kehitti desimalisysteemin 150 vuotta ennen muita Euroopassa, trigonomiaa kehitti Levi Ben Gerson, häneltä tuli mm. kuluisa Jaakobin sauva, jota navigoinnisa hyödynsivät Magellan, Kolumbus ja Vasco da Gama. Abraham Latif havaitsi varhain kabbalan tieteelliset mahdollisuudet. Hänen järjestelmänsä käänsi sittemmin luettaviksi Raymond Lully. Mainittujen kabbalististen ajan tiedemiesten vaikutukset myös tieteellisen välineistön kehittymiseksi oli ratkaiseva. Kohta syntyivät tekeskoopit, mikroskoopit, termometrit ja tarkkuuskellot.
      Tieteen valtava nousu nähtiin juuri. maissa, missä juutalaiset oli hovikelpoistettu ja missä länsimainen kirjallinen kabbala kukoisti: Bacon, Descartes, Locke, Leibnitz, Copernicus, Kepler, Galilei, Boyle ja muut olivat kaikki tutustuneet länsimaiseen kabbalaan ja he olivat useimmat myös jonkin esoteerisen salaseuran jäseniä. Näissä seuroissa saattoi keskustella tieteestäkin vapaasti ilman inkvisition pelkoa.
      Maxwell Faraday kuului sähkön salaisuuksia tuntevaan Rose-Croixiin. Jopa nykytieteen lähes pyhimys Newton tunnusti ettei ole keksinyt mitään uutta, vaan että oli saanut pohjaideansa prisca sapitentiasta, millä viittasi tähän juutalaisen perimätietoon. Ja kun Isaac Lurian kabbalassa jo 1500-luvulla todettiin, että valo kaareutuu avaruudessa, ei ole epäilystäkään, etteikö myös juutalaiselle Einsteinille kabbala ollut intuition lähde.

Kirjoittaja