Pönöttääkö kirkko

Tuossa keväällä yksi pappi harmitteli, että kirkkoa syytetään pönöttämisestä. Hänestä tuo moite oli kohtuuton.Tuon jälkeen olen asiaa pohtinut ja katsellut joitain käytäntöjä toisin silmin. Voisiko syyte olla sittenkin oikea?

Viikko sitten yritin kuunnella saarnaa Sastamalassa. Muutaman yksittäisen sanan kuulinkin. Jopa yhden kokonaisen lauseen. Eli : ”Nyt nousemme tunnustamaa”…Alttarilta sen sijaan kuuluvuus oli aivan hyvä. Miksiköhän pappi meni pitämään saarnan pönttöön, josta kuuluvuus on kaikkein huonoin. Oli vähän tuskallista olla kuuntelevinaan, kun saarnakin oli melko pitkä.
Harmittelin papille lähtiessäni, etten saarnaa kuullut. Tämä vastasi: ”asiaan on viimeiset kolmekymmentä vuotta yritetty korjata.”

Tänään jouduin pinnistämään kuuloani Sysmän kirkossa. Kuulin sentään jotain. Vieressä istunut ystäväni, ei mitään. Olimme sentään melko lähellä saarnapönttöä. Mitähän kuulivat ne jotka jäivät peräpenkkeihin.

Ei nämä kirkot varmaankaan ole ihan ainoita, joissa kuuluvuus on hyvin heikkoa.

Urkusäestys on virsiä laulettaessa komeaa. Harmi vain kun ei kuule musiikin tähden sitä laulua. Kanttori, jos laulaisi ja musiikki lauluamme tukisi, niin siinä olisi itua. Vai onko säestys tärkeäpää kuin itse laulaminen?

Miksiköhän kirkko opettaa, tuohon samaa pönötykseen, niin että moni hakee paikan mahdollisimman kaukaa puhujista. Sitten jos ei mitään kuule, niin mitäpä siitä kenellekään kertomaan.

Mikä estää pappeja tulemasta seurakuntaansa lähemmäksi? Edes kuuloetäisyyden päähän. Miksi on mentävä sinne ylös pönöttämään?
Tuskin olen ainoa huonokuuloinen kuulija. Useimmat kun ovat siellä minua vanhempia.
Miksiköhän monissa muissakin kirkoissa täytyy toimia noin epäkäytännöllisesti. Luulisi, että kolmessakymmenessä vuodessa voitaisiin oivaltaa jo se, että läheltä kuulee paremmin.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen

En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.