Tuossa keväällä yksi pappi harmitteli, että kirkkoa syytetään pönöttämisestä. Hänestä tuo moite oli kohtuuton.Tuon jälkeen olen asiaa pohtinut ja katsellut joitain käytäntöjä toisin silmin. Voisiko syyte olla sittenkin oikea?
Viikko sitten yritin kuunnella saarnaa Sastamalassa. Muutaman yksittäisen sanan kuulinkin. Jopa yhden kokonaisen lauseen. Eli : ”Nyt nousemme tunnustamaa”…Alttarilta sen sijaan kuuluvuus oli aivan hyvä. Miksiköhän pappi meni pitämään saarnan pönttöön, josta kuuluvuus on kaikkein huonoin. Oli vähän tuskallista olla kuuntelevinaan, kun saarnakin oli melko pitkä.
Harmittelin papille lähtiessäni, etten saarnaa kuullut. Tämä vastasi: ”asiaan on viimeiset kolmekymmentä vuotta yritetty korjata.”
Tänään jouduin pinnistämään kuuloani Sysmän kirkossa. Kuulin sentään jotain. Vieressä istunut ystäväni, ei mitään. Olimme sentään melko lähellä saarnapönttöä. Mitähän kuulivat ne jotka jäivät peräpenkkeihin.
Ei nämä kirkot varmaankaan ole ihan ainoita, joissa kuuluvuus on hyvin heikkoa.
Urkusäestys on virsiä laulettaessa komeaa. Harmi vain kun ei kuule musiikin tähden sitä laulua. Kanttori, jos laulaisi ja musiikki lauluamme tukisi, niin siinä olisi itua. Vai onko säestys tärkeäpää kuin itse laulaminen?
Miksiköhän kirkko opettaa, tuohon samaa pönötykseen, niin että moni hakee paikan mahdollisimman kaukaa puhujista. Sitten jos ei mitään kuule, niin mitäpä siitä kenellekään kertomaan.
Mikä estää pappeja tulemasta seurakuntaansa lähemmäksi? Edes kuuloetäisyyden päähän. Miksi on mentävä sinne ylös pönöttämään?
Tuskin olen ainoa huonokuuloinen kuulija. Useimmat kun ovat siellä minua vanhempia.
Miksiköhän monissa muissakin kirkoissa täytyy toimia noin epäkäytännöllisesti. Luulisi, että kolmessakymmenessä vuodessa voitaisiin oivaltaa jo se, että läheltä kuulee paremmin.
