Pitkäperjantai Myanmarissa

Teimme viime viikolla radio-ohjelmaa Pasilassa ja soitimme ohjelmasta Myanmariin. Ystäväni Luke, Yangonin luterilaisesta Betlehem kirkosta vastaili kysymyksiimme. Pitkäperjantain tunnelmat laskeutuivat keskuuteemme konkreettisesti ja kyyneleet tulivat väkisin silmiin.

Kun kysyin Lukelta, mitkä hänen tunnelmansa olivat piinaviikolla Myanmarissa, hän arveli koko Myanmarin kansan jakavan samat tunteet hänen kanssaan. Yli 500 ihmistä on tapettu sitten helmikuun alun, mukaan lukien useita lapsia. Samoin laittomat pidätykset ovat arkipäivää. Kansa on noussut barrikadeille sotilasjunttaa vastaan, vaatien demokratian paluuta ja hinta on ollut kova. Koko Myanmarin kansa kärsii armeijan kovan käden käsittelyssä.

”Olemme samalla vihaisia ja turhautuneita – itkemme voimattomuudessamme tehdä asialle mitään. Sotilasjuntan epäinhimillinen toiminta kasvaa jatkuvasti. Emme koskaan uskoneet, että armeija voisi kohdella omaa kansaansa näin brutaalisti aseilla, jotka kansa on maksanut. Aseiden tarkoitus oli suojella ihmisiä ja kansaa, mutta nyt niillä tapetaan ja ammutaan heitä, joita piti suojella. Kaiken lisäksi armeija ja poliisi hakkaavat armotta viattomia ihmisiä.” – Luke jatkoi surullisena.

” Nuoret menettävät tulevaisuutensa ja juuri heidän elämänsä merkitsee. Kansan ääntä ei kuunnella ja tulevaisuutemme näyttää toivottomalta.”

Myanmar on yksi nuorimmista demokraattisista kansoista maailmassa, eikä siellä keritty nauttia vapaudesta kuin muutaman vuoden. Nyt helmikuun vallankaappauksen jälkeen, myanmarilaiset kokevat, ettei heillä enää ole edes perusihmisoikeuksia. Vapaa media on täysin hiljennetty ja internettiä katkotaan jatkuvasti. Kansan vapaa ääni halutaan vaientaa.

Kun kysyin Lukelta, näkeekö hän mitään toivoa tilanteessa, hän vastasi: ”Jopa maamme synkimmällä hetkellä, näen myanmarilaisten keskuudessa hyvyyttä ja yhteyttä. Emme ole enää erillään uskonnon, etnisyyden, rodun tai ihonvärin takia vaan näen kasvavan ykseyden. Ihmiset auttavat toisiaan, antaen suojaa sotilailta ja vastustaen yhdessä laittomia pidätyksiä. Kansa nousee sotilasjunttaa vastaan uhraten kaiken, jopa henkensä, että demokratia palautuisi maahamme. Armeija vastaa kylmästi kansan pyyntöön väkivallalla.”

Myanmarissa on neljä luterilaista kirkkoa, joita mm:ssa Suomen Lähetysseura tulee. Kaikkien näiden kirkkojen johtajien toive on, että Suomen kirkot vetoaisivat päättäjiin niin, että he veisivät Myanmarin asiaa eteenpäin EU:ssa ja YK:ssa. Heidän toive on, että kansainvälinen yhteisö loisi painetta sotilasjuntalle vapauttaa pidätetyt, lopettaa lasten tappaminen ja palauttaa demokratia Myanmariin.

Piispa Matti Repo saarnasi Betlehem kirkossa 28.3.2021 virtuaalisesti. Myanmarissa Revon saarna koettiin rohkaisevana ja toivoa antavana näinä vaikeina aikoina. Myanmarin kirkoissa koetaan tärkeänä, että kristityt globaalisti seisovat heidän rinnallaan, teoin ja rukouksin.

Luke toivoi, että Suomessa muistettaisiin rukouksissa Myanmarin kristittyjä ja kansaa.

”Rukoilkaa, että epäinhimilliset pidätykset ja tappaminen loppuisi, ja että myanmarilaiset voisivat elää oikeudenmukaisessa ja rauhallisessa yhteiskunnassa, ja että kansan ääni kuuluisi. Rukoilkaa kirkkojen puolesta, että he olisivat kykeneviä auttamaan hengellisesti, fyysisesti ja henkisesti kansaa – ja että he jatkaisivat heikkojen ja sorrettujen puolesta puhumista.”

Päivää ennen haastatteluamme, useiden maiden suurlähetystöt olivat kehoittaneet kansalaisiaan poistumaan Myanmarista. Kysyin Lukelta miltä se tuntuu, kun myanmarilaisille ei tätä mahdollisuutta suoda. Vastauksena oli hiljaisuus.

Pitkäperjantai oli todellisuutta opetuslapsille ja se on todellisuutta Myanmarin kristityille. Kolmantena päivänä Vapahtaja nousi kuolleista, toivona opetuslapsille ja kaikille kansoille. Saakoon ylösnousemus olla todellista myös Myanmarin kirkoissa.  Saakoon vapaus koittaa!

Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Room. 12:15

2 kommenttia

  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Tämä kirjoitus vei sanattomaksi. Näitä järkyttäviä asioita ei täältä Suomesta käsin voi edes mitenkään ymmärtää. Toivon kuitenkin runsaasti lukijoita tälle kirjoitukselle – ja rukoilijoita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen
    Olli Pitkänen

    Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.