Tänään 5.2. Fingerpori viettää syntymäpäiviä. Hesarissa ilmestyi 10 vuotta sitten sarjakuvan ensimmäinen strippi, jutun voi lukea täältä.

Silloin tällöin törmää lehtien palstoilla tai somemaailmassa paheksuntaan sarjakuvataiteilija Jarlan tunnettua Fingerpori-sarjakuvaa kohtaan. Paikallislehdessämme tämä tuli kiinnostavassa muodossa esille: vedoten uskontunnustuksiin eräs lukija kytki Fingerporin Jeesuksen suoranaiseen jumalan pilkkaamiseen, koska uskontunnustuksen mukaan Jeesus on Jumala. Missä siis on suvaitsevaisuuden rajat, kun lakikin kieltää Jumalan pilkkaamisen. Lopuksi kirjoituksessa pohditaan, että onko itse arkkipiispa voimaton puuttumaan jollain tavoin asiaan?

Kysymys pyhästä ja sen julkisesta kunnioittamisesta on itse asiassa vaikea moniarvoisessa yhteiskunnassa. Siihen kytkeytyy oheiskysymykset muun muassa sanavapauden rajoista, uskonrauhan rikkomisesta, taiteen vapaudesta ja uskonkäsitysten asiallisesta kritiikistä. Vanhakantaista "Jumalanpilkkalakia" ei kuitenkaan enää ole, ihminen tuomitaan tätä nykyä uskonrauhan rikkomisesta. Siihen hän syyllistyy pilkatessaan Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa häpäisee uskonnollisen yhdyskunnan käsitystä pyhästä. Laki ei siis enää suojele minkään uskonnon jumalan kunniaa, sen tarkoitus on säilyttää ja ylläpitää yhteiskuntarauhaa. Viimeisin enemmän huomiota herättänyt asiaan liittyvä juttu taisi olla Halla-ahon saama tuomio 2009, kun hän oikeuden päätöksen mukaan rikkoi uskonrauhaa liittyen islamin käsitykseen jumalasta ja pyhästä. Onko Jarla syyllistynyt johonkin samankaltaiseen? Käsittääkseni ei. Jarla on sarjakuvataiteilija, joka huumorin piikillä tökkii moneen suuntaan, ei pelkästään uskontoon päin. Taiteella on vapautensa. Jarla on kuin keskiaikainen hovinarri, jolla on lupa ilvehtiä ja jonka monimerkityksisiä sutkauksia on tavallisesti hauska lukea. Päivän Jäätävän Speden perusteella jumalanpilkka lienee se aihepiiri, josta Jarla on saanut eniten kriittistä palautetta.

Kirkolla ei nyky-yhteiskunnassa ole minkäänlaista omaa juridista jalkapuuta, johon syntisen ja jumalattoman saisi konkreettisesti ripustaa. On vain sanan eli sanomisen valta, joka ei kyllä ole ihan mitätön valta sekään. Voisin kyllä kuvitella, että arkkipiispa ei sanaansa haluaisi tällaisessa yhteydessä käyttää eikä koskea asiaan pitkällä tikullakaan. Nykyisellään jarlajahti saattaisi saada aikaan räsäs-efektin eli muhevan piikin kirkosta eroamisia, kun osa porukasta kokisi kirkon äänen olevan tuomitseva, tylsä ja huumorintajuton. Ja järjestävän ikään kuin noitavainoja. Tunnetuin ennakkotapaus ja -kokemus on 1960-luvulta, Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnistä ja sen lopputulos oli kirkon arvovaltatappio.

Googlettamalla löytyy lisää aihepiiriin liittyviä artikkeleita, muun muassa tämä oli itsestäni kiinnostava. Ja olipa päivän Hesarissa juttu myös suomalaisesta sensuurista ja tapaus Salama siellä mukana, tietysti.

(Blogia on hiukka editoitu pari tuntia julkaisun jälkeen, kun huomasin aihepiirin yllättävän ajankohtaiseksi päivän Hesarin lukemisen jälkeen)