Parikin piirrosta pistää pohtimaan,
päätyikö Poika päätökseensä
piruuttaan, peloissaan, painostettuna.
Peräti paljosta paineesta puhkinaisena
pyytää poispääsyä pahasta?
Pian pitää poliitikkojen
pillejä pussiin panematta
palavereissaan pähkäillä,
paranisiko Pojasta polvi
pistämällä peliin
paatuneemman pelurin
projekteja pyörittämään.
Pelko puserossa panee painuneen pään
puskaan pistämään.
Peräänantamaton pyrkimys pitää pää pystyssä
plus ponnistella päin parempia päiviä
-pahoin pelkään –
päättyy päitten putoilemiseen
pyörteissä puoluepolitiikan.
Pohjaanko painuu paattimme?
Poisko purjehtii pääministerimme?
Pelastusta pyydämme pahassa pulassamme,
profeetallista puuttumista pahoina päivinämme
purttamme pinnalla pitämään.
Pääsiäinen puhuu Pelastajasta,
pahan pauloista päästäjästä.
Pyhän pariin pyrkikäämme,
parannukseen palatkaamme
puusta pitkään päästäksemme,
päiviin parempiin porukalla purjehtiaksemme.
PS: Provosoiko papin puuttuminen politiikkaan?
Pura paineitasi pistämällä postia provastille
puhuen palautteessasi pelkkää Peetä, pliis!
Pianhan noista välillisistä vaaleista saadaan kokemuksia ja palautetta.
Välillinen vaali voi lisätä seurakuntavaalien arvostusta ja nostaa niiden äänestysprosenttia ainakin seurakunnissa, joissa kirkkoherra on seuraavan vaalikauden aikana tulossa eläkeikään; Nyt valittava kirkkovaltuusto/seurakuntaneuvosto valitsee seuraavan kirkkoherran.
Välillisessä vaalissa on teologisia ongelmia. Kirkkomme ei ole vain demokraattinen kirkko, vaan oppinsa mukaan myös episkopaalinen eli piispallinen kirkko. Jos kirkkoherranvaaleista on kehittymässä amerikkalaisen vaalitavan mukaisia teattereita, voidaan siihen haluttaessa puuttua lainsäädännöllä. Tuollaisesta kolumnistin kuvaamasta vaalityöstä sanon vanhana pappina ja monet vaalit kokeneena: Oi aikoja – oi tapoja!
Taitaa olla monella virkaan hakevalla enemmän pyrkyä kuin vaaliin lähtemällä johdatuksen kysymistä. Olisin ennemminkin lisäämässä tuomiokapitulin valtaa eli samalla piispan merkitystä hänen hiippakuntansa kirkkoherran virkoja täytettäessä.
Pappina, uskonnonopettajana, kirkkoneuvoston jäsenenä ja kirkkovaltuutettuna haluaisin esittää kommentin kirjoitukseen.
Tässä esitettiin yksi esimerkki, jossa kirkkoherranvaalin äänestysprosentti oli alempi kuin seurakuntavaalien. Todistaako se, että aina on näin. Varsinkin kun on kyse todellisista vaihtoehdoista (esim. toinen hakija kuuluu herätysliikkeeseen, joka tunnustaa kristityiksi vain oman porukkansa ja tähän porukkaan kuuluvia on seurakunnassa paljon), voi kirkkoherranvaalissa olla reilusti suurempi äänestysprosentti kuin seurakuntavaaleissa. Mielestäni vallan siirtäminen luottamushenkilöille kaventaa seurakuntalaisten demokraattisia oikeuksia.
Toiseksi onko asiassa huomioitu poliittisten lehmänkauppojen mahdollisuutta. ”Jos kannatatte meidä kunnallispolitiikassa asiassa X, äänestämme teidän ehdokastanne Y”. Tai pääseekö kirkkoherraksi kohta enää vain puolueen tai herätysliikkeen jäsenkirjalla? Eikö kirkkoherran pitäisi olla virkamiehenä ja esimiehenä riippumaton kaikista kuppikunnista, jotka kirkon tapauksessa ollessa voivat olla todella umpimielisiä ja häijyjä.
Kolmanneksi tässä yliarvioidaan luottamushenkilöiden ja kapitulien kykyä arvioida ehdokkaita. Itse olen pahimmillani kokenut jopa sen, että virkaa hakiessani kapituli on keksinyt minulle sanoja suuhun ja vääristänyt sanomisiani kieroon täysin päinvastaiseksi kuin olen haastattelussa esittänyt. Näin haastateltavasta voidaan inkvisitiomenetelmällä vääntää juuri sellainen karikatyyri kuin halutaan. Kapitulit ja luottamushenkilöt eivät juuri koskaan käytä arvioinneissaan luotettavia ja objektiivisia mittareita kuten psykologisia arviointeja, koulutusta tai työkokemusta. Ratkaisevia tuntuvat oman kokemukseni mukaan olevan toissijaiset asiat, kuten hyvä naama ja tuttuus. En usko, että kapitulit tai luottamushenkilöt antavat yhtään asiantentevampia ratkaisuja kuin mitä vaalit antaisivat. Oma tuttu kappalainen tai oman puolueen tai liikkeen mies voittaa aina.
Tästä seuraa, että vaalit ovat demokraattisempana vaihtoehtona parempia. Ja jos niitä objektiivisia argumentteja halutaan korostaa, voidaanhan hakijoita vaatia osallistumaan testeihin (psykologi, lääkäri ym., ja vielä parempi jos kaikilla samat testaajat) ja sitten näistä tehty yleisluontoinen lausunto hakijan kelpoisuudesta (vaikka kouluarvosanalla) annettaisiin julkisuuteen. Näin vaaleihin voidaan liittää kaikki elementit, millä epäsuoraa vaalia puolustetaan, mutta vaalien demokraattisuus on elementti, joka otetaan pois seurakuntalaisilta, kun siirrytään epäsuoriin vaaleihin. Samoin saamme riesaksemme poliittiset lehmänkaupat, jotka uskonnon kyseessä ollessa ovat varsinaisia kultaisen vasikan kauppoja.
Tämä vaaliasiahan on KK:ssa päätetty – jättää ”toistaiseksi” seurakunnan päätettäväksi; edelleen suora tai sitten esityksestä tuomiokapitulille, välillinen.
,
Kasarin ajatuksiin voi valtaosin yhtyä. Pohjoisen seurakuntia täytellään kiihtyvässä vauhdissa yhdestä hakijasta. Miten näissä tilanteissa tuo ammattitaito tulee puntaroitua. Hyvinhän se näyttää onnistuvan, ainakin tuntemissamme tapauksissa – ei suinkaan välttämättä yksin johtamistaitojen suhteen.
Parhaillaan valmistellaan seurakuntarakenteen uudistusta ja siinä asiapaketissa myös kirkkoherran rooli hallinnon kärjessä (puh.j.) on kyseenalaistettu ja oikeutetusti. Koko kirkkoherruusinstituution nykyinen suvereeni asema niin seurakunnan toiminnan kuin myös hallinnon (neuvosto) kärjessä nousee perustaltaan historiasta ja vokaatiosta, jonka seurakunta(laiset) ovat vanhastaan saaneet änestäessään ilmaista.
Aika on kuitenkin muuttunut: seurakuntatyön palkitsemattomuus ja passiivisuus kaikkiaan seurakuntalaisten osallistumisessa on suunnannut kokemukseni mukaan yhä useampien johtajien katseet etsimään johtajaidentiteettiään hallinnosta ja siinä asemansa puolustamisesta. Tällainen kehitys on kaikkiaankin surullista, mikä nytkin rakenteita uudelleen arvioitaessa on tullut selkeästi ilmi.
Blogisti luottaa luottamushenkilöiden kykyyn toimittaa kirkkoherran valinta. Sen sijaan hän ei jostakin syystä luota näiden kykyyn arvioida, suoritetaanko vaali suorana vai välillisenä. Eiköhän ole hyvä, että molemmista saadaan ensin riittävästi kokemusta ja vertailupohjaa muutostarpeen arvioimiseksi.
Pienenä pikku-ilkeänä kommenttina voisi heittää, että Uuden testamentin antama malli ei kerro missään ”paimenten/valvojien” vaaleista. Esim. Apostolien tekojen 20:28 mainitsee ”pyhän hengen” asettaneen/nimittäneen näitä seurakuntiin.
Uusi testamentti ”seurakunnan kaitsijan” ja tämän avustajien pätevyysvaatimuksista (1. Timoteuksen 3.luku, uusi kirkkor. käännös. Huom oppiarvoista ja vaaleista ja politikoinnista ei puhuta mitään):
”1 Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. 2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, 3 ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. 4 Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. 5 Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? 6 Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. 7 Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan.”
”8 Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. 9 Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. 10 Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. 11 Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. 12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. 13 Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen. ”
Tituksen kirjeen 1. luku: ”
”5 Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka annoin sinulle. 6 Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. 7 Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija, 8 vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä. 9 Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet.”
Aprillia, ei tarvitse pelkkää Peetä puhua. Voipi ihan vapaasti kommentoida pääministerin päätöstä, sillä tämä on vapaa maa, jossa harvemmin heitetään ketään mielipidevankeuteen… 🙂
Spekuloikaamme siis vapain sydämin ja avoimin mielin! 🙂
Kommenttini kuitenkin: kunnon kronikka.
Mikael Agricolan päivän kunniaksi (9.4.) kohotan Coca Cola Zero-lasillisen, sillä MA tykkäsi kirjaimista, jotka myöhemmät suomen kielen käyttäjät hylkäsivät.
»Oppe nyt wanha ia noori / joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen / iotca taidhat Somen kielen.
Laki / se Sielun Hirmutta / mutt Cristus sen taas lodhutta.
Lue sijs hyue lapsi teste / Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina / nin Jesus sinun Armons laina.
Opi nyt vanha ja nuori / joilla ompi sydän tuore
Jumalan käskyt ja mielen / jotta taidat suomen kielen.
Laki se sielun hirmuttaa / mut Kristus sen taas lohduttaa.
Lue siis, hyvä lapsi, tästä / alkuoppi ilman estettä.
Niitä muista elämässä aina / niin Jeesus sinulle armonsa lainaa.»
profeetallisesti sanottu 🙂
Satutkos, Osmo, tietämään, miten se Joona sinne valaan vatsaan oikein mahtui menemään?
no…?
Joona liittyy blogin astu laivaan -aiheeseen, siinä mainittu pakenevan profeetan määränpää Tarsis mahdollisesti vastasi hyvinkin Brysseliä.
Joonan kirja käsittelee Jumalan tuomion ja armon suhdetta, jota Joonan on vaikea ymmärtää. Assyrian suurkaupunki Niinive sai vielä armonaikaa, mutta myöhemmin koko mahtava valloittajavaltakunta tuhoutui.
Kaikki on vertausta. Tai kertausta.
Mutta siitä Joonan mahtumisesta kalan sisään: Joonahan kuuluu VT:n pieniin profeettoihin…
Kjeh-kjeh!
🙂 olisi pitänyt älytä
Pystymättä pelkällä Peellä paljastaaman pilapiirtäjien profiileita palaan pääkallonpaikalle pakisten pikaisesti pienet perustelut:
Molemmat kuvat on napattu Facebookista. Iltalehden mainion pilapiirtäjä Joukon näkemys Jyrki-laivan perästä löytyy IL:n FB-sivulta. Toinen pilapiirros, jossa on enemmän rottia, näyttäisi muuttuneen jonkun käsittelyssä Kataisen näköiseksi. En usko, että kuvan manipuloija tahtoisi nimeään julki tässä yhteydessä…