Vai ihan perusasioita ortodoksisesta kirkosta ja muut ovat sitten tämän oikean kirkon ulkopuolella. 🙂 Voit toki uskoa ihmisen hyvyyteen lankeemuksen jälkeen. Aivan vapaasti. Jään vain ihmettelemään.

Kosti, kyllä nuo on ihan perusasioita. Kun luet varhaiskirkon teologiaa miltä vuosisadoilta tahansa tuo konsensus teologiassa. Ei nämä asiat eivät ole muuttuneet. Jos on omaksunut 1500 luvun protestanttisen teologian vastaus on tietysti toinen, se ei tietenkään ole kirkon oppi.

Sisältääkö tuo ajatus Sami sen että apostolien sanat eivät ole Jumalan puhetta meille ? Paavali erikseen kyllä kertoo jos ajatuksia on omasta mielestä . Jos kirjakaanon on myös Apokryfiset kirjat niin oppi ei ole yhtenäinen. Silloin voidaan rakentaa oppia jossa ristiriitoja . Apostolinen oppi on se alkukirkon pohja ja perusta ja siinä Paavalin kirjeet isoin tekijä . Siitä oli eksytty 1500-luvulla ja sen Jumala kirkasti Pyhän Hengensä kautta . Ytimessä on vanhurskauttamisoppi johon koko kristillisyys perustuu ja rakentuu . Silloin jos otamme Raamatun käteen jossa lukee Pyhä Raamattu ja tiedämme jo että siellä on virheitä niin se pyhyys kärsii , enkä tarkoita käännöksistä johtuvia eroja ja Raamattu selittää itseäään muilla kohdilla .

Sami. Ilmeisesti ortodoksisuus on niin pyhä lehmä joillekin, että mikään saa ilmentää sitä, että jostain toisesta kirkkokunnasta löytyisi jotain hyvää. Olemme kaiketi hereettisiä epäkristittyjä, jonka kirkkokunnan opit ovat epäaitoa vääristelyä. En kaipaa kirkkosi liturgiaa. Hyvää yötä ja siunausta.

Kosti, luterilaisuutta vaivaa kauttaaltaan monergistinen Jumala kuva. Kirkossa sitä on pidetty harhaoppina. Se näkyy myös sinun kirjoituksissa. Kukaan ei ole väittänyt, etteikö muissa konfenssioissa olisi mitään hyvää. Niissä on jälkiä totuudesta, mutta kirkossa on vain absoluuttinen totuus, totuuden täyteys.

Niin on pelastus yksin armosta siitähän tässä on kysymys . Että apostoleja tahdot kuvata pyhinä ennen kaikkea ei luterilaisen opin keskiössä vaan Jumalan ilmoitus meille ja heidän opetuksien mukaan Jumala on antanut meille opin ja ohjeet elämiseen ja Jumalisuuteen , jotka hän on jo lahjoittanut . Ei siis ansaitaksemme niitä . Raamatun sanan pitäminen Jumalan sanana on tärkein keskus koko kristinuskolle ja ne sanat mitä apostolit ovat saaneet puhuttavaksi liittyvät kokonaisuuteen joka on yhtenäinen . Luterilainen ei voi ajatella että Paavali olisi erehtynyt kuten ordodoksit tai katolilaiset vaikka eivät sitä myönnä usein mutta kuten aikaisemminkin maininnut että luterilaisen kanssa ei kukaan lähde dialogiin Raamatun oppiaiheiden kanssa . Jos otamme vaikka tästä armosta pelastumisesta sen 10 kohtaa ja pyydetään selittämään niin eipä taida kukaan lähteä selittämään ja Raamattu itse selittää ja se on samaa oppia eikä irrallisia lauseita , siksi myös sola scriptura on tärkeää . Se riittää että pysymme apostolisessa opissa ja elämme sen mukaan valmiiden Herran armotekojen varassa . Eihän
Apokryfiset kirjat Ole kaikin puolin yhtenäisiä apostolien opetusten kanssa vaikka hyvää ja opettavaista tekstiä on . Se on lopulta että armosta uskon kautta pelastumme ja kirkko ei meitä pelasta siinä määritelmässä kuin se perinteisesti määrittyy. Jos ajattelemme että kirkko itse on pelastus niin se tarkoittaa jäsenyyttä ja passivoi kristittyjä eikä myöskään nähdä hätää sieluista ja laiminlyödään Herran lähetyskäsky .

Timo, en ole kuullutkaan, että ortodoksit ajattelisivat Paavalin erehtyneen.? Ortodoksit pelastuvat juuri armosta. Heillä Jumalan ilmoitus on aina keskiössä. Missä ortodoksinen kaanon on ristiriitainen? En ole tuotakaan ikinä kuullut. Kirkossa on aina varmasti pelastus, koska se on Jumalan perustama.

Onhan se kirkossa pelastus armosta, muttei Jaakobista.

🙂Kosti, pystyt parempaan. Ortodoksinen teologia selittää Abrahamin vanhurskautumisen tapauksen sovittamalla yhteen Paavalin (pelastus uskosta) ja Jaakobin (usko ilman tekoja on kuollut) opetukset. Abrahamin teko (Iisakin uhraaminen) ei ollut vanhurskauden alkusyy, vaan osoitus ja täyttymys hänen jo olemassa olleesta uskostaan.

Jaakob kirjoittaa; ” Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Näet, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa ja että teot tekivät uskosta täydellisen.”
( Jaakon 2 ).

Sami, niin pystynkin. Elävä usko syntyy armosta, kuten myös suomalainen pietismi ja Hedberg sen tietää.

Mitä ortodoksiseen kirkkoon tulee, niin keisari Dioctelianuksen aikana todettiin, että Rooman valtakunnan puolustautumista auttaisi toisen johtokeskuksen rakentaminen itään. Siksi Konstantinus valitsi Byzantionin ja vihki kaupungin 330-luvulla Uudeksi Roomaksi ts. Konstantinopoliksi, joka oli sen uusi nimi. Sen puutteena olivat kuitenkin sen perinteettömyys. Roomassa sen sijaan Paavalin ja (Pietarin?) haudat osoittivat kaupungin merkityksen.

Noustakseen Rooman rinnalle Konstantinopoliin siirrettiin apostoli Andreaksen (ortodoksien Andreas Ensinkutsuttu), evankelista Luukkaan ja Timoteuksen reliikit. Profeetta Samuelin reliikkien tuominen Palestiinasta liitti Konstantinopolin jopa vanhan Israelin historiaan tarkoituksena esittäytyä Uutena Jerusalemina.

Konstantinopolin paikalla olleen Bysantionin piispa oli vain pienen seurakunnan johtaja. Kuitenkaan tämä ns. Uusi-Rooma ei vaikuttanut siihen, mistä oikea usko tiedettiin 330-luvun loppupuolella. Tämä näkyi keisari Theodosius I:n Tessalonikissa v. 380 antamasta käskykirjeestä, jossa määriteltiin oikea usko, jonka apostoli Pietari ( ja Paavali aivan varmasti) oli tuonut Roomaan, jonka Rooman ”ylimmäinen” pappi Damasus ja Aleksandrian piispa Petros tunnustivat. (mukaillen, Arffman). Asian ollessa näin ”ortodoksiuus perustuu vasta 300-luvulta lähtien syntyneisiin ajattelutapoihin.”

Sami. Sitäpaitsi selität tuon näkemyksen armosta päin mäntyä. 🙂

Kosti seuraat historian tulkinnassa läntistä linjaa joka korostaa erityisesti Rooman auktoriteettia. Tämä on yksi katolisen teologian peruspilareista. Teksti korostaa voimakkaasti läntiselle katoliselle teologialle tyypillisiä elementtejä ilman vastapainoa: muutama huomio siihen.

Se antaa Rooman piispalle Damasukselle (ja Pietarin/Paavalin perinnölle) keskeisen roolin oikean uskon (ortodoksisuuden) määrittelijänä. Lännessä Rooman piispaa pidetään Pietarin suorana seuraajana, jolla on ylin auktoriteetti. Tosiasiassa paavin primaatti kehitettiin historiassa vasta myöhemmin. Tästä löydät hyviä lähteitä.

Toiseksi tekstisi väheksyy Idän merkitystä, itäisen kristillisyyden (esim. Konstantinopolin ja Vähä-Aasian) osuutta teologisessa kehityksessä, vaikka itä oli 300-luvulla teologisten kiistojen ja suurimpien kirkolliskokousten keskus. Oikeastaan kaikki teologinen tieto ja oppineisuus oli idässä, siellä asiat kehitettiin.

Kannattaa lukea historiaa muutakin kun Arffammia, luterilaisuuden kritiikki Arffammilla sen sijaan on oikea. Hän tuntee sen alueen hyvin.

Kosti laitan muutamia lähteitä jota kannattaa opiskella:

1. Paavo Hohti, By­sant­ti – Tu­hat draa­man vuot­ta

2. Jaakko Husa, Bysantin oikeushistoria

3. Simo Heininen, Paaviuden historia

4. Christtian Krötzl, Paavit, lähetystyö ja euroopan muotoutuminen 500 -1250

Sami. Logiikkasi on ylivertaista. Arffmannin kritiikki osuu siis luterilaisuuteen ja antaa Roomalle keskeisen roolin mutta menee harhaan idän osalta. Todista se sitten, kun Konstantinopolin suurena puutteena oli sen perinnöttömyys.

Vuonna 381 siellä pidettiin keisarin kutsusta valtakunnan itäosien piispojen kokous kutsumatta kuitenkaan lännen piispoja mukaan. Radikaaliksi voidaan kutsua myös päätöstä, jonka mukaan Konstantinopolin piispa oli arvo-asemaltaan Rooman piispan jälkeen kirkon tärkein johtaja. Rooman piispan asema oli joka tapauksessa niin vakiintunut, että kokous totesi sen kuitenkin.

Konstantinopolin itsevaltainen pyrkimys edellytti vanhemman perinteen syrjäyttämistä, kun Aleksandrian piispa oli pitkään ollut valtakunnan itäosan arvovaltaisin kirkollinen johtaja. Konstantinopoli työsi hänet väkivalloin palkitulle kolmannelle sijalle. Tämä päätös loi idän kirkkoon pysyvän jännitteen, kun Konstantinopolin valtapyrkimykset ohittivat Aleksandrian ja Antiokian piispanistuimet.

Aleksandrian ja Antiokian piispat kuitenkin puolustivat perinteistä asemaansa kirkossa ja Konstantinopolin piispat olivat tässä asiassa heikoilla: ”he eivät voineet nojautua varhaisen kirkon perinteeseen van pelkästään keisarien tukeen ja uuteen asemaansa, kun sitä vastustettiin myös idässä.” Efesoksen piispat vetosivat siihen, ettei Konstantinopoli ollut apostolinen seurakunta päinvastoin kuin Efesos ja tässä vedottiin myös Rooman piispan ratkaisuihin.

Syystä 400-luvulla oli pidetty itsestäänselvänä, että Konstantinopoli ei ollut apostolinen seurakunta eikä luotettavia tietoja ole olemassa siitä, että apostoli Andreas (Ensinkutsuttu,) olisi perustanut Byzationin seurakunnan. Siitä todistaa se ettei tätä käsitystä hyväksytty aluksi Konstantinopolissakaan. Kansan pariin tämä käsitys levitettiin vasta 900-luvulla ja sieltä se on levinnyt tähän päivään saakka perusteetta.

Bysantin hovimies kertoo millaista elämä oli 1000-luvulla. Kannatta perehtyä myös syvemmin reformaatioon. Suosittelen.

Kosti, Bysantin hevimies on tuttu. Mitä tulee kirjoitukseesi teksti kuvaa todenmukaisesti idän sisäistä valtataistelua Konstantinopolin nousun aikoihin. Ortodoksinen teologia hyväksyy nykyään Konstantinopolin arvo-aseman (sen tosin tunnustaessa sen aluksi poliittisen luonteen), mutta teksti heijastelee vanhempaa, Aleksandriasta ja Antiokiasta peräisin olevaa, kriittistä näkökulmaa.

Kaikkiin yksityiskohtiin en mene, mutta ajan myötä ja erityisesti Khalkedonin kirkolliskokouksessa (451) Konstantinopolin asema vakiintui kirkossa:
​Kaanon 28 (Khalkedon 451): Vahvisti, että Konstantinopoli sai etuoikeutensa, koska se oli ”Uusi Rooma” (poliittinen peruste).

Sen sijaan paavin privaatti ei ole yhtenäiskirkossa ikinä tunnustettu.

Sami P. Kuten muun muassa Kaarlo Arffman toteaa, koko vanha kirkko, myös idässä, tunnusti paavin primaatin. Vääntöä on käyty siitä, mitä tällä primaatilla täsmällisesti ottaen tarkoitetaan. Kosti selostaa sellaista, mikä todetaan monissa kirkkohistorian esityksissä.

Arffman on kirjoittanut paljon reformaatiosta nimenomaan kirkkohistorian näkökulmasta. Häntä arvosteltiinkin 1990-luvulla systemaattisteologisen Luthertutkimuksen tulosten hyödyntämättä jättämisestä.

Jorma H. Tässä eronneiden vihkimisen ja spn-avioliiton kysymyksessä näkyy mielestäni myös se, että luterilaiselta kirkolta puuttuu yhtenäinen moraaliteologia, joka velvoittaisi esimerkiksi pappeja ja kirkon opetustoimessa olevia noudattamaan tiettyjä yhtenäisiä ohjeistuksia sielunhoidossa ja kirkollisissa toimituksissa. Puutetta korvasi pitkään vallinnut, mutta nyt lopullisesti hajonnut yhtenäiskulttuuri, jossa toki oli omat hyvät ja pahat puolensa.

Täsmennys: Kirkko ei siis ole etc. ……ei puoleen eikä toiseen, yhtä epäonnistunutta yritystä lukuun ottamatta. Mitään….

Asioihin varmaankin liittyy monta näkökulmaa ja erilaisia asioita. Pintatasolla yhteisiä tekijöitä voidaan kenties nähdä.
Kyse eronneiden vihkimisestä ja mies- tai naisparien vihkiminen ovat kuitekin teologisesti ja antropologisesti aivan eri kaliiperin asioita. Lisäksi mies- ja naisparien vihkiminen on myös erittäin vahvasti sidoksissa muuhun poliittiseen ja yhteiskunnalliseen aktivismiin, ja itse avioliiton käsitteeseen ja olemukseen sen kristillisessä merkityksessä. Edelleen siinä on kyse kristillisestä ihmiskuvasta ja -käsityksestä, josta kiistaa käydään jopa korkeimman oikeuden tasolla.

Edelleen aikoinaan kirkollinen vihkiminen oli pääaisallinen vihkimismuoto ja avioliitto se oletettava yhteiselämän muoto miehen ja naisen välillä. Siviilivihkimiset olivat harvinaisempia. Lisäksi ns. avoliitot olivat harvinaisempia, ja avoliitot olivat vieläpä kirkollisestikin ”erikoisina” pidettyjä, vaikka ei niistä juuri puhuttu suureen ääneen. Nythän avoliitot tuntuvat kansankirkonkin kannalta olevan ihan ”normaaleja” ratkaisuja, joita ei juuri edes polemisoida. Ylipäänsäkin avioliittoon meneminen alkaa olla ajassamme jo itsessäään ”erikoista”. Eronneet taas tuntuvat uudessa suhteessa usein jäävän avoliittoon. Eronneiden yhteielämälle tuntuu olevan laajat mahdollisuudet, niin ”kirkollisesti” kuin ei-kirkollisesti.

Se, että muutosten annetaan tapahtua ilman päätöksentekoa, ei vielä merkitse, että eri muuttuvilla asioilla olisi teologisesti suurta syvällisempää yhteisyyttä. Se voi tietenkin kertoa jotakin itse kansankirkosta ja sen toimitatavoista.

Edes nuorten avoliittoja ei kansankirkollisissa piireissä tunnuta pitävän ongelmallisina saati epäkristillisinä. Eikä sekään tunnu olevan ongelma, että yhteiselämää ”harjoitellaan” useaan otteeseen.

Tärkeä täydennys, Jukka M. Juurikin näin.

Jukka M., kirjoitat, että mies- ja naisparien vihkimisessä ”on kyse kristillisestä ihmiskuvasta ja -käsityksestä”.Mitä tarkoitat? Millä tavalla/missä mielessä?

Jorma H. Mieheksi ja naiseksi Jumala loi heidät. Tästähän sitä on eri oikeusasteissa oteltu lähes 7 vuotta.

Kosti V., kyllä. Onko joku väittänyt vstaan?

Jorma H. Ei sinänsä. Toki jotkut emerituspiispat ja nykyinen piispainkokous pyrkivät laajentamaan näkemystään.

Kosti: Niin, mieheksi ja naiseksi Jumala loi heidät. Tuohan sisältää ajatuksen, että jokaisessa ihmisessä on miestä ja naista. Muutoinhan sanamuoto olisi ”mieheksi tai naiseksi Jumala loi heidät”.

Niin se Serafim sanoi että vapaasti voi ajatella Paavalin erehtyneen , ehkä tarkoitti matkaa ordodoksisuuteen kun Paavalin opetukset tulevat vastaan ongelmina . Onhan Paavalin opetukset mielestäni eri arvossa luterilaisuudessa jossa oppi löytyy sieltä lähes täydellisenä . On usein keskusteltu pelastuskysymyksestä ja usein tuot teot siihen Jumalan tekohin Kristuksessa lisänä , toisin sanoen pyhitys Kristuksen ulkopuolelta tai lisänä jotain Kristuksen työhön .
Apokryfikirjoja ei luettu alkukirkossa kirkon tärkeimmässä juhlassa ja siitä nimi : kätketty . Ihmettelen kun vanhat kirkot tahtoo pitää sugsessiosta kiinni mutta Apokryfikirjojen osalla tätä ei haluta tehdä . Onhan se varmaan erilainen teologinen lähetyskulma kuin luterilaisuudessa että Raamattu on ilmoituksena annettu meille jonka kautta Pyhä Henki toimii varmasti . Alla perusteluita :
Apokryfit eivät kuulu Raamatun kaanoniin seuraavista syistä. Ensiksi ne ovat syntyneet aikana, jolloin Israelissa ei ollut profeettoja. (1. Makk. 4:46) Ne eivät siis voi kuulua varsinaiseen Vanhan testamentin, koska Pyhän Henki on vanhassa liitossa “puhunut profeettojen kautta”. (Nikean uskontunnustus) Toiseksi Apokryfit puuttuvat hepreankielisestä Raamatusta. Ne tunnetaan Siirakin kirjaa lukuun ottamatta ainoastaan kreikaksi, eikä Siirakin kirjan hepreankielisiä katkelmiakaan ole sisällytetty Vanhan testamentin hepreankieliseen kaanoniin. Kolmanneksi Apokryfit sisältävät yksityiskohtia, jotka ovat ilmeisessä ristiriidassa Vanhan testamentin kanonisten kirjojen kanssa. Esimerkiksi Juuditin ja Tobitin kirjojen historialliset ja maantieteelliset tiedot eivät sovellu yhteen Vanhan testamentin kanssa. Neljänneksi Jeesus ja apostolit eivät ole Uuden testamentin kirjoituksissa selväsanaisesti lainanneet Apokryfejä Jumalan sanana, toisin kuin Vanhan testamentin kanonisia kirjoja. Herra ja hänen apostolinsa ovat esimerkillään vahvistaneet Vanhan testamentin kanonisten kirjojen aseman, mitä ei voida sanoa Apokryfeistä.

Timo, vaikea ottaa kantaa Serafimiin, et esitä lähdettä ja tarkkaa sitaattia. Ortodoksit eivät tuo Jumalan tekoihin mitään lisää. Mitä ne edes ovat? Et erittele niitä mitenkään. ”Huitaiset” vain tälläisiä protestanttisia oletuksia.

Mitä tulee kaanoniin ja apokryfeihin, et selvästi tunne tältä osin ortodoksista ajattelutapaa. Apokryfikirjoilla on
​on alhaisempi auktoriteetti kuin protokanonisilla kirjoilla. Käytetäänhän muitakin tekstejä ortodoksisessa teologiassa.

Sami. En tiedä oliko Bysantin hovimies sentään hevimies. 🙂 Asia on kuitenkin niin, että Konstantinopoli teki vallankaappauksen ja 300-luvulta lähtien keisarit olivat ottaneet vähitellen kirkon johtoonsa. Keisari oli se, joka kutsui koolle piispojen kokouksen ratkaisemaan kiistat keisarin tahtomalla tavalla ja patriarkasta tuli hänen tahtoaan noudattava kirkon johtaja. Ei tarvitse kuin katsoa Suomen rajan yli itään, niin tämä asetelma on varsin tuttu.

Väität, ettei Rooman piispan primaattia tunnustettu, joten eikö hänellä ollut alun perinkään johtoasemaa kirkossa. Millä sitä sitten perusteltiin? Sillä, että apostoli Andreas oli ollut Pietarin vanhempi veli. Hän oli ensin löytänyt Jeesuksen (Ensinkutsuttu bysanttilaisittain Uudessa Roomassa) ja opastanut Pietarin hänen luoksensa. Pelkästään tämän uskon varassa Konstantinopoli luuli olevansa oikeutettu opastamaan Rooman piispaa ja siksi oikean uskon opastaja olikin Konstantinopolin patriarkka.

Kuitenkin tuli aika, jolloin Itä-Rooma ja ortodoksit uskoivat lopunajan koittaneen ja pimeys laskeutui muslimien myötä Konstantinopoliin 1453. Kun Itä-Rooma oli tuhon partaalla 1439 Firenzessä yritettiin sovintoa. Tässä tilanteessa ortodoksit olisivat suostuneet tunnustamaan paavin Pietarin seuraajaksi ja sellaisena Kristuksen seuraajaksi sekä kaikkien kristittyjen opettajaksi. Se oli kuitenkin myöhäistä. Etteikö paavin primaattia ikinä tunnustettu, kuten totesit?

Kosti oli se hevimies, lue kirja. Vallankaappaus hankkeet samoin keisarin rooli on liioittelua. Pietarin jalkoja ei kukaan ole suudellut tai kumarranut, siksi paavikin oli yksi patriarkka muiden joukossa.

Paavi itse oli kateellinen ja teki parihyökkäys retkeä Konstantinopolin frankkien kanssa. Paavi halusi olla ylivertainen, no siihen liittyi paljon muutakin.

Firenzen taas väännät päin seiniä. Sehän oli fiasko, Kuuluisa lause oli: ”Parempi turbaani kuin mitra”, viitaten siihen, että mieluummin ollaan osmanien hallinnassa kuin paavin alaisia. Tutustu lähteisiin. 🙂

Vanhinko vaan, että sorrut heittoihin. Ajattelin vaan, kun kirjoitit: ”Bysantin hevimies on tuttu.” 🙂 Mahtaakohan ekumeeninen patriarkka sentään olla mielissään eläessään osmanien vallan alla?

Kosti, Mikael Psellos, oli tosi hevimies. Oikea kirkko tunnetaan rististä patriarkka kantaa tätä ristiä mielellään. 😇😇😇

Sami. Sehän on sitten hyvä, että patriarkka Istanbulissa kantaa vapaasta eikä orjuutetusta tahdostaan ristiä mielellään. 😇”Parempi turbaani kuin mitra” eikä hänen tarvitse kantaa ranteessa 30 000 dollarin kultakelloa kuten Venäjän patriarkka 😇.

Ortodoksisuus elää edellään Itä-Rooman raunioilla, kun keisari kirkon ohjaajana ja yleisten kirkolliskokousten kutsujana häipyi savuna ilmaan 1453. Mitä siitä seurasi? Ortodoksit elävät edelleen hämmennyksen teologian vallassa, miten tätä kauhistuksen luhistumista ja pimeyttä pitäisi oikein tulkita.

Bysantista tuli yhtä pieni seurakunta kuin se oli alun perin ollutkin. Ekumeeninen patriarkaatti toimii edelleen Istanbulissa aivan kuten Itä-Rooman valtakunta olisi edelleen olemassa kuvitellen olevansa Andreas Ensin kutsutun seuraaja, josta taas ei ole mitään varmaa näyttöä.

Venäjän kirkko on lähtenyt omille teilleen, kun Firenzen kokouksen (1439) jälkeen Venäjällä levisi käsitys, että kreikkalaiset olivat pettäneet oikean uskon ja Venäjä julistautui 1448 Konstantinopolista riippumattomaksi. Kun aikoinaan Konstantinopolin piispat kiistivät Rooman piispan aseman, niin Konstantinopoli on saanut maistaa omaa lääkettään Venäjän taholta.

Konstantinopolin ja Venäjän kilpailu Ukrainassa katkaisi ehtoolllisyhteyden, joten käykö ortodoksisen kirkon sisällä kuten tapahtui Rooman ja Konstantinopolin välillä 1054? ”Paavi, piispat ja kirkolliskokoukset tulkitsevat yhdessä Raamatun kirjakokoelmaa, jonka kokoonpanon piispat vahvistivat 300-luvulla”, kuten Arfman toteaa. Reformaatio katkaisi osaltaan tämän kehityksen ja pelimerkit menivät uusiksi 1500-luvun Euroopassa. Mutta nyt on nyt ja kukaan ei taida tietää mitä tästä kaikesta vielä seuraa niin idässä kuten myös lännessä.

Kosti, kirjoitat: ” eikä hänen tarvitse kantaa ranteessa 30 000 dollarin kultakelloa kuten Venäjän patriarkka ”

Tuohan on vielä pientä verrattuna Solomonin, Jobin, Daavidin, Jeesuksen monien oppilaiden rikkauksiin. Raha ja omaisuus ei ole paha, pahaa on himo.

Ortodoksit eivät elä, eivätkä ole eläneet ikinä hämmennyksen vallassa.

Kosti, kirjoitat; ” Kun aikoinaan Konstantinopolin piispat kiistivät Rooman piispan aseman, niin Konstantinopoli on saanut maistaa omaa lääkettään Venäjän taholta.” Tämä on väärä tieto. Koko kirkko on kieltänyt Rooman piispan aseman ja valtapyrkimykset.

Kosti kirjoitat; ” Konstantinopolin ja Venäjän kilpailu Ukrainassa katkaisi ehtoolllisyhteyden, joten käykö ortodoksisen kirkon sisällä kuten tapahtui Rooman ja Konstantinopolin välillä 1054?”
Tämä on yksipuolinen näkemys, tilanne ei ole suoraan verrannollinen vuoden 1054 suureen skismaan, vaikka kyseessä onkin vakavin ortodoksisen kirkon sisäinen kriisi vuosisatoihin. Suurin ero on siinä, ketkä ovat riidan osapuolina ja mistä siinä on kyse. Joten tältä osin kannatta tutustua taustaaineistoon.

Kosti kirjoitat; ” Reformaatio katkaisi osaltaan tämän kehityksen ja pelimerkit menivät uusiksi 1500-luvun Euroopassa. ” Tämä on totta, reformaattorit ovat paavi 2.0, he lanseerasivat paavin primaatin jokaiselle protestantille kuuluvaksi, siksi protestanttien keskuudessa jokainen on oma paavinsa, tuhannessa ja yhdessä Raamatun tulkinnassa.

Sami. No niin tulipa kerrattua, miten pelimerkit on jaettu Bysantin kirkossa. Kun ehtoollisyhteys Konstantinopolin ja Venäjän on katkennut niin se on sama tilanne, kun Rooman ja Konstantinopolin välillä 1054. Toisin sanoen kysessä samanlaatutinen skisma itse ortodoksisen kirkon sisällä. Paheneeko asia vielä siitä, niin se jää nähtäväksi. Tälläiset heitot: ”Ortodoksit eivät elä, eivätkä ole eläneet ikinä hämmennyksen vallassa,” hieman huvittavat. Ei muuta tällä erää.

Kosti 1054 oli kysymys paljon suuremmista asioista.

Jos kerran ihminen on kasteen armosta luopunut, niin hän on hengellisesti kuollut. Ei siinä taida auttaa muu kuin herääminen synnin unesta Herran ollessa se herättäjä.

Miten käy kun omatunto herää? Silloin ihminen löytää itsensä aivan väärästä. Hänestä tulee suuri syntinen ja hänen eteensä astuu koko hänen elämänsä syntinä. Ja tämän elävällä tavalla näkeminen on yhtä kuin helvetin aukeaminen. Ja silloin on suuri hätä, kun sydän kärsii helvetin esimakua ja on selvää, ettei kukaan jaksa siihen tilaansa tyytyä. Tässä erkanee alatie ylätiestä. Kuka sinun tilasi paljasti tuollaiseksi? Sen teki Jumala. Armosta.

Kosti: Tosiaan ikävää, että täällä joku painaa sekä sinulle että minulle ”report comment” -nappulaa. Voisiko ylläpito tehdä tälle jotakin?

Muutenkin näyttää, että tämä palsta on muuttumassa Suomalaiseksi Klubiksi. Herrat täällä kilpailevat, kuka on oikeauskoisempi ja Raamattua oikeammin tulkitseva.

Seija. Tämä on vapaa keskustelupalsta, jokainen voi osallistua, mikäli haluaa. Se ei paljon vaadi, että osaa klikata Report Commnet. Mikä on oikea oppi? Mitä Herra itse sitten sanoo? ”Joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.” Tässä erkanee alatie ylätiestä.

Timo: Olen kanssasi samaa mieltä, että täällä pitäisi saada vapaasti vaihtaa ajatuksia. Joku sen haluaa estää painamalla esimerkiksi Kostin tai minun kommentteihin ”report comment” -näppäintä.

Timo, sinä heität kommentteja ilman perusteita. Perusteita saan siis kysyä, joihin et ole vastannut. Vastaa niihin ensin vastaan sitten sinulle.🙂