Piispakirjeestä joulurauhaan

Päätin aloittaa oman blogin tällä alustalla, koska sille tuntuu ilmenevän nyt pysyvämpääkin käyttöä...

Tätä kautta välitän myös loppusanani tähän episodiin, joka piispoille luovuttamastamme kirjeestä lähti liikkeelle. Nyt edustan vain itseäni, en muita allekirjoittajia. Näyttää siltä, että laineet alkavat laantua ja ajatukset selkeytyä, joten on aika sitoa langat yhteen ja päättää ainakin omalta osaltani tämä case. Teen sen vastaamalla muutamaan itse itselleni asettamaan kysymykseen:

Mikä prosessissa yllätti?

Itse asiassa useampikin asia. Ensinnäkin se, kuinka helposti lopullinen allekirjoittajien joukko löytyi. Jäi vaikutelma, että olimme tulkinneet ihmisten tuntoja oikein; tälle oli olemassa selkeä tilaus. Kellokkaiden selän takana vaikuttaa rauhantahtoinen joukko, jotka eivät halua kärjistää kirkollista tilannetta vaan antaa kaikille sen elintilan, minkä he tarvitsevat. Intressissä ei ole asettua ketään vastaan vaan kaikkien puolelle ja kirkon parhaaksi. Kirkossamme elää vahvasti vakaa keskitien kirkkokansa, joka haluaa ripustautua Kristuksen armoon, eikä kiivailla toisia veljiä ja sisaria vastaan.

Toiseksi yllätyin siitä, kuinka vahvan primitiivireaktion kirjeemme sai aikaan. Osalla varsinkin veteraaniosaston naispapeille mieleen nousivat kaikki katkerat muistot, mikä on täysin ymmärrettävää. On selvä, että kovat sanat, mitätöinnit ja nolaamiset eivät hevillä unohdu. Olisin silti toki odottanut enemmän asiallista kommentointia kirjeemme sisältöön, mutta se jäi lopulta varsin vähäiseksi.

Itse asiassa oli yllätys sekin, että moni naispappi kokee vaistomaista turvattomuutta, vaikka siihen ei ole enää mitään järjellistä syytä. Naispappeuden vastustajat ovat ainakin hallinnollisessa mielessä hävinneet tämän pelin 6-0, siitä ei ole mitään epäilystä. Heikan paperi viimeisteli lopputuloksen, vaikka jättikin asioiden jälkihoidon ikävästi hunningolle. Siksi en pysty näkemään, että yhdenkään naispapin tarvitsisi oikeasti pelätä asemansa puolesta tässä kirkossa. Viimeistään piispamme pitävät siitä huolen normaalein työnohjauksen ja kurinpidon menettelyin. Kyllä todellinen huoli tulevaisuudesta on siirtynyt vastapuolelle, sen ymmärtää jokainen. Siksi voi ihan turvallisesti antaa vähän siimaakin, sieltä suunnasta ei voi enää purra. Yksittäisiä kiihkoilijoita riittää aina puolin ja toisin, mutta isossa kuvassa tilanne on täysin selvä.

Mihin petyin?

Ehkä petyin juuri siihen, että keskustelun taso jäi niin matalaksi. Kaikkinainen huuto tuotti enemmän lämpöä kuin valkeutta. Samuli Suonpään tapaiset blogistit käyttivät tietysti tilanteen hyväkseen huvitellakseen koko asialla niljakkain sanankääntein. Kirjeestämme on sanottu, että se oli "oksettava", "isku vyön alle" jne. Kohtuullisuuden nimissä olisi toki odottanut tietoa siitä, mikä nimenomainen asia tai kohta kirjeessä tällaisen tunnereaktion sai aikaan. Mikä rivi ja lause? Vai oliko niin, että koko aihepiiri oli sellainen, josta ei saisi avata keskustelua? Vai sekö oksettaa, että joku muistuttaa, että naispappeuden vastustajat eivät kirkosta tule häviämään? Pieni täsmällisyys olisi auttanut järjellisen keskustelun uralle.

Taisipa ajoittain välittyä sellainenkin viesti, että pienimmällekin myötätunnon osoitukselle naispappeuden vastustajia kohtaan tulee kirkossa olla nollatoleranssi. Mikäpä minä olen tällaista mielipidettä kumoamaan, vaikka pidänkin sitä täysin kestämättömänä. Suurin osa nykyisistä vanhan virkakannan messuyhteisöläisistä ovat täysin osattomia menneisiin synteihin. On väärin leimata heidät massana sovinisteiksi ja naisten vihaajiksi, koska se ei ole totta. Niin kauan, kuin he sopeutuvat kokonaiskirkon toiminnalliseen kehykseen, heille tulee turvata oikeus harjoittaa uskoaan tavalla, jonka katsovat oikeaksi. Yksikään työtehtävä ei jää naispapilta sen takia tekemättä, eikä hänen työvuorolistansa muutu mitenkään. Jollei hän halua, nämä messuyhteisöt eivät kosketa hänen työtänsä mitenkään. Hän ei ole koskaan saanut kutsua näihin yhteisöihin liturgiksi, eikä tule saamaan missään mahdollisessa tulevaisuuden skenaariossa.

Kärjekkäimmille kirjoittajille suosittelen Galatalaiskirjeen loppupuolen lukemista ajatuksen kanssa. Ovatko naispappeuden vastustajat kristittyjä sisaria ja veljiä? Olemmeko yhtä Kristuksessa? Suostutko näkemään kovimmassakin vastustajassasi Kristuksen kasvot? Mitä tästä seuraa? Raamattu velvoittaa selkeästi huolehtimaan ennen muuta sisäisestä yhteydestämme ja tulemaan keskenämme toimeen. Vasta niissä puitteissa voimme tehdä uusia avauksia. Niistä on turha edes puhua niin kauan, kun olemme sisäisesti vereslihalla. Onhan se nähty.

On myös myönnettävä, että tuntui pahalta tulla survotuksi muottiin, johon ei katso kuuluvansa. Joistakin puheenvuoroista välittyi viesti, että itse asiassa olemme kohta naispappeuden vastustajiakin pahempia rikollisia. Täällä Ylivieskassa jotkut halusivat väkisellä vetää paikallisen seurakunnan mukaan tähän kuvioon, vaikka koko rovastikunnassa ei ole yhtään messuyhteisöä. Tulkoon siis tässä taas julkituoduksi, että kirjeellämme ei ollut paikallisen seurakuntaelämän kanssa mitään tekemistä. Arvostan kirkkoherraamme Eija Nivalaa ja hänen työtään. Olen antanut hänelle varauksettoman tuen ja myös sanonut sen hänelle ääneen.

Ehkä joistakin tuntuu käsittämättömältä se, että voi samaan aikaan hyväksyä naispapin ja silti puolustaa vastustajan oikeuksia. Hyvät ystävät: Kirjeemme on elävä dokumentti siitä, että tämä on todellakin mahdollista! Koettakaa nyt vain uskoa. Haluamme vakuuttaa, että kirkollemme on reitti tulevaisuuteen, jossa ketään ei jätetä tien sivuun pakkaseen, ei edes patavanhoillisinta. Meillä on kyllä riittävästi tyhjiä tiloja heidän tarpeisiinsa ja hyvää tahtoa heidän suvaitsemiseensa. Ne pitää vain löytää uudelleen.

Mistä jäi hyvä mieli?

Vaikka keskustelu lipsahtikin sumeaan somehuuteluun, joitakin virkistäviä ja analyyttisia kommenttejakin löytyi. Hyvinä esimerkkeinä nostettakoon Jussi Junnin ja kenttäpiispa Särkiön ansiokkaat kolumnit sekä Martti Pentin provosoitumattomat postaukset. Riippumatta siitä, mitä mieltä itse olen asiasta, tämän tyyppinen keskusteluote lämmittää mieltäni. Toivottavasti sen kaltaista saataisiin lisää, ja myös naispappeuden vastustajat voisivat liittyä rakentavaan keskusteluun. Sieltä suunnasta löytyy huikea teologinen pääoma, jota ei ole viisasta heittää pihalle.

Hyvä mieli jäi myös niistä positiivisista suorista kommenteista, joita olen henkilökohtaisesti saanut (negatiivista ei ole tullut ensimmäistäkään, by the way). Olen niiden perusteella entistä vakuuttuneempi, että tämä rulijanssi kannatti käydä läpi. Toivottavasti moni muukin rohkaistuu sanomaan mielipiteensä ja vaikuttamaan kirkossa. On harhaluulo ajatella, että koko kirkkokansa seuraisi tahdottomana massana liberaaleimpien kellokkaiden perässä. Siinä joukossa, jonka varassa kirkon toiminta oikeasti maassamme pyörii, on valtavasti väkeä, jotka eivät ole ollenkaan ihastuneita kaikkiin uusiin avauksiin, eivät myöskään naispappeuden vastustajien systemaattiseen nonsaleeraukseen. Se on syytä ymmärtää tulevissakin keskusteluissa. Jos tämä kirje toimi siltä osin myös herätyskellona liberaalisuuntaan, niin vielä parempi.

Oikeastaan hyvä mieli jäi siitäkin, että ei juuri kukaan, ei edes pappisliitto löytänyt varsinaisesti huomauttamista kirjeemme faktisesta sisällöstä. Voin pitkälti liittyä heidän manifestiinsa sillä rajauksella, että puhutaan seurakuntien omasta toiminnasta. Voiko siis tästä päätellä, että arviomme nykytilanteesta on pääosin validi ja luotettava? Rohkenisiko jopa ajatella, että edes esittämiimme ongelmakohtiin ei ollut juuri huomauttamista? Löytyisikö esittämistämme suunnista kuitenkin reittiä tulevaisuuteen?

Mielestäni piispat ovat kommentoineet asiaa viisaasti. Tässä vaiheessa on turha laittaa keskeneräistä asiaa riepoteltavaksi. Tulee muistaa, että kirjeemme oli ensi sijassa tarkoitettu piispoille, ja julkisuus oli vain välttämätön pakko, koska emme halunneet toimia salassa ja kulisseissa vehkeillen. Toivomme, että piispat jaksavat miettiä kirjeessämme esitettyjä asioita rauhassa, pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Kirkkomme yhtenäisyys on tulevina vuosina koetteilla, ja haavojen voitelu tässä asiassa tukee mitä parhaiten sisäistä yhteyttämme. Kaikilla meillä on kirkon tulevaisuudessa paikkansa ja tehtävänsä. Ihan kaikilla.

Rauhallista ja siunattua Joulua itse kullekin.

45 kommenttia

  • Sami Paajanen sanoo:

    Kiitos, tästä kirjoituksesta. Toivotaan, että keskustelun avaus hahmottaa ja jäsentää tilannetta paremmin. Myös messuyhteisöissä tarvitaan keskustelua ja teologista pohdintaa miten ne integroituvat paikallis-seurakuntaan. Kukaan ei kaipaa villin lännen meininkiä, sitä kristillinen kirkko on historiansa aikana yrittänyt varoa. Siunattua pientä paaston aikaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Suuret kiitokset Mikolle! Sinunkaltaistasi ääntä olen jo pitkään toivonut ja odottanut kirkolliselle mediakentälle. Se on uusi ja erilainen ja siitä välittyy rauha. Yhteyttä on yritettävä rakentaa, vaikka se näyttää toivottomalta. Se on uskoa Jumalan rakkauteen ja anteeksiantamukseen jokaisen kohdalle kolmeen suuntaan. Me ihmiset kun olemme aina väärässä; jos ei paljoa, niin ainakin vähän. Suvaitsevaisuus on muuttunut nopeasti suvaitsemattomuudeksi ja liberaalius ahdasmielisyydeksi. Konservatiivitkin vetävät vain palttoota tiukemmin ympärilleen. Tähän väliin tallaantuu tavallinen järkevä seurakuntalainen, joka kaipaisi Jumalan Sanan valoa, Jeesuksen läheisyyttä ja sitä yhteyttä ja rakkautta, mikä oletuksena on Kritukseen uskovilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Kiviranta sanoo:

    Arkkipiispa itsenäisyyspäivän saarnassaan peräänkuuluttii viisautta mm näin: ”Viisautta tarvitaan erityisesti silloin, kun ilmapiiri kiristyy, kun ihmiset ajautuvat vastakkaisiin leireihin ja kun hyvän tulevaisuuden tavoittelemisessa ei enää pidetä kaikkia mukana. Viisaus ei tee itsestään numeroa toisin kuin se älykkyyden muoto, joka etsii puheissa ja sosiaalisen median kentillä nopeita ja helppoja irtopisteitä näppärillä sutkauksilla ja nolaavilla sivalluksilla. Viisaus katselee todellisuutta ja ristiriitoja lempeästi ja kärsivällisesti. Viisaus luottaa siihen, että vaikeudet voitetaan.” Minusta tämä kirjoitus niin kuin toki myös se alkuperäinen piispoille osoitettu kirje osoittaa tällaista viisautta, jota nyt kirkossa tarvitaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiitos harmonisesta kirjoituksesta.

    Olen seurannut kirjeen herättämiä reaktioita ja keskustelua vain täällä K24ssä. En ollut lainkaan yllättynyt keskustelun ärhäkkyydestä, sillä sellaistahan täällä yleensä on.

    Se mistä olin yllättynyt on se, että melkein kokonaan unohduksiin jäivät vanhalla virkakannalla olevat seurakuntalaiset ja heidän kotipaikkaoikeutensa kirkossa ja omissa seurakunnissaan. Nyt keskityttiin pappeihin ja heidän oikeuksiinsa. Kuitenkin papit ovat palvelijoita seurakuntaa varten. Ellei ole seurakuntalaisia, ei tarvita pappejakaan.

    ”Suurin osa nykyisistä vanhan virkakannan messuyhteisöläisistä ovat täysin osattomia menneisiin synteihin. On väärin leimata heidät massana sovinisteiksi ja naisten vihaajiksi, koska se ei ole totta. Niin kauan, kuin he sopeutuvat kokonaiskirkon toiminnalliseen kehykseen, heille tulee turvata oikeus harjoittaa uskoaan tavalla, jonka katsovat oikeaksi. ” Tämä on varteenotettava huomio.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Salme Kaikusalo: ”… melkein kokonaan unohduksiin jäivät vanhalla virkakannalla olevat seurakuntalaiset ja heidän kotipaikkaoikeutensa kirkossa ja omissa seurakunnissaan.”

      En ymmärrä, mitä Salme tarkoittaa tuolla ”kotipaikkaoikeudella”. Mitä se tarkoittaa esim. minulle? Onko meillä kirkon järjestyksen ja virkauudistuksen hyväksyneillä joku erityinen ”kotipaikkaoikeus”. Toivomista asioiden muuttamiseen olisi itsellä kullakin, mutta on viisasta ottaa lusikka kauniisti käteen ja hyväksyä tosiasiat. ”Mennähän rauhas, ei soo ihmises, soon korkeemmas käres.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko A. Himanka sanoo:

      Voisiko kotipaikkaoikeutta valottaa tässä vertauksella?

      Ajatellaanpa, että omassa kodissa asuva perheenjäsen – vaikka murrosikäinen, vanhapoika tms. – ei pysty mitenkään sopeutumaan johonkin muutokseen perheen elämän käytännöissä. Se osoittautuu hänelle elämää suuremmaksi asiaksi. Tällainen skenaario ei ole välttämättä kovin tavaton, itse asiassa:) Noh, nyt perheen pitää päättää, miten tämän jäsenen kanssa toimitaan. 1) Päätetään laittaa kova kovaa vastaan ja edellytetään sopeutumista talon uuteen järjestykseen, vaikka tiedetään, että tämä ei tule antamaan periksi mistään hinnasta. Niinpä ajaudutaan vääjäämättä tilanteeseen, jossa perheenjäsen joutuu vaihtamaan osoitetta = kotipaikka menee, koska uusi järjestys on tärkeämpi kuin yhden perheenjäsenen läsnäolo samassa ruokapöydässä. 2) Ymmärretään, että tämä asia on nyt sellainen, että kovistelemalla se ei mene kuin hullummaksi. Siispä sallitaan perheenjäsenelle hänelle tärkeä näkemys, taataan hänelle oma tilansa. Vaikka se tarkoittaa kaikilta vähän vastaantuloa ja sitä, että tämä joutuu viettämään aika paljon aikaa huoneessaan, hän on kuitenkin saman katon alla. Hänellekin on siis taattu kotipaikkaoikeus, mikä muilla on jo enemmän itsestäänselvyytenä. Hänelle se täytyy aktiivisin toimin turvata. Koska perheenjäsen on niin tärkeä ja rakas, tähän ollaan valmiita taipumaan.

      Selvenikö?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Mikko A. Himanka

      Oikein hyvä selvennys. Onko tilaa saman katon alla kun kerran ollaan samaa perhettä = luterilaisia kirkollisveroa maksavia kristittyjä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Weckroth sanoo:

    Kiitos todella paljon tästä. On tosiaan haasteellista ja ehkä harvinaista ymmärtää toista mieltä olevia niin paljon että haluaa panna itsensä likoon näiden oikeuksien, vapauden ja elintilan vuoksi. Mutta se on mahdollista. Tämä on se aikuisen soitteleva ja viisas näkökulma., jota meidän kaikkien on syytä opetella, ja sitä opitaan koko elämän ajan. Niin ettei valita puolia niin jyrkästi ettei nähdä eikä edes etsitä enää mitään yhteyttä ja yhteistä uskonveljien ja sisarten kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Villakoiran (yksi) ydin on, että vanhaa virkakantaa – ja siihen liittyen monia muitakin opillisia linjauksia – edustavat seurakuntalaiset ovat omasta näkökulmastaan käsin pakkotilanteessa. Oma usko kun halutaan siirtää myös seuraaville sukupolville. Osa tähän ryhmään kuuluvista miespuolista olisi niin ikään valmis opiskelemaan teologiaa ja palvelemaan pastoreina. Ratkaisun avaimet ovat periaatteessa yksinkertaisia mutta edellyttävät jo tehtyjen kirkollisten linjausten jonkin asteista purkamista ja vastaan tuloja: erillisvihkimyksiä, työvuorojärjestelyjen palauttamista ja/tai jonkinlaisen henkiköseurakuntajärjestelmän luomista parokiaalisen systeemin rinnalle. Muita työntekijäryhmiä unohtamatta. Vaihtoehtoina ovat nimittäin – paikallisista piirteistä riippuen -pappisvihkimysten haku toisista kirkoista, esikoislestadiolaisen mallin mukainen maallikkojohtoinen jumalanpalvelusten ja sakramenttien ottaminen omiin käsiin tai kokonaan kansankirkosta erillisten luterilaisten vapaakirkkojen lisääntyminen ja vahvistuminen. On aikamoinen suonenisku mille tahansa kirkkokunnalle, kun aktiiviset ja motivoituneet seurakuntalaiset alkavat enenevässä määrin ohjata toimintaenergiansa uusien kirkollisten rakenteiden luomiseen ja vetäytyvät paikallisseurakunnasta. Asiasisällöistä riippumatta. Konservatiivisen ja tunnustuksellisen luterilaisuuden tulevaisuus taitaa joka tapauksessa olla jo nyt olla Lähetyshiippakunnassa. Omasta puolestani totean, että surullisin mahdollinen skenaario on mielestäni se, että LHPK:n rinnalle syntyisi vielä yksi konservatiivinen luterilainen vapaakirkko.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Omasta puolestani totean, että surullisin mahdollinen skenaario on mielestäni se, että LHPK:n rinnalle syntyisi vielä yksi konservatiivinen luterilainen vapaakirkko.”

      Oikeaoppiset ovat aina perustelemassa oikeaoppisempia kirkkoja ja herätysliikkeitä. Ihmiset etsivät korvasyyhynsä mukaista liikettä. Kristillisiksi luokiteltuja sekatavarakauppoja on tuhansia, mikä on paljastavaa. Kun puhutaan Kristuksen kirkosta, niin sen on oltava yhtä, koska Kristusta ei voida jakaa. Katolinen kirkko on tässä oikeassa ja on historiallisesti ja kirkko-opillisesti perusteltua olettaa, että vain katolisen kirkon kautta voi pelastua. Kannattaa peruuttaa sinne, jos kerran haluaa sitoutua perinteisiin ja traditioihin ja pelastua kirkkoteologian lupausten mukaisesti. Aika luterilaisessa kirkossa menee hukkaan, koska The Kirkko todistaa katekismuksessaan, että vain sen kautta voi pelastua.

      Kristuksen seurakunta on jakamaton ja vain Jumala sen tuntee eikä tämä tosi seurakunta voi olla sidottu kirkkoihin, koska silloin Jumala olisi kirkolle alisteinen. Siten on täysin samantekevää, missä kirkossa istuu ja kenen saarnaa kuuntelee saarnaajan sukupuolesta ja ihonväristä riippumatta ja kuka jakaa ehtoollisen tai sakramentit, sillä ne eivät voi lähentää sen enempää kuin loitontaa Jumalan armosta. Jos voisi, niin ei armo olisi enää armo.

      Kristillisyys elää uskomattoman taikauskon vallassa. Onneksi sekään ei voi erottaa Jumalan armosta. Jos voisi, niin armo ei olisi enää armo.

      Blogisti kuvaa osuvasti puhetta armosta: ”Kirkossamme elää vahvasti vakaa keskitien kirkkokansa, joka haluaa ripustautua Kristuksen armoon, eikä kiivailla toisia veljiä ja sisaria vastaan.”

      Blogisti kehottaa lukemaan Galatalaiskirjettä, mutta ei kirjoituksensa perusteella näytä ymmärtävän siitä juuri mitään. Näin käy, kun armo on yhtä hukassa kuin galatalaisilta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Tapio Tuomaala: ”Blogisti kehottaa lukemaan Galatalaiskirjettä, mutta ei kirjoituksensa perusteella näytä ymmärtävän siitä juuri mitään. Näin käy, kun armo on yhtä hukassa kuin galatalaisilta.”

      Ehkä ei kannattaisi argumentoida tällaisilla ”ad hominem” – argumenteilla, jos haluaa käydä asiallista keskustelua.

      Paavalin korostus Galatalaiskirjeessä on tämä: ”mitä he itse asiassa olivat, on minusta yhdentekevää, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä” (2:6).

      Tämä ajatus toistuu läpi koko Galatalaiskirjeen: ”Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” (5:6).

      Yhdentekevää. Se on kirkas ajatus, joka on myös tässä Mikko A. Himangan viestissä: yhdentekevää, hoitaako pappisvirkaa mies tai nainen.

      Se ei kuitenkaan ole yhdentekevää, toteutuuko kirkon toiminnassa rakkautena vaikuttava usko – myös niiden osalta, joiden kotipaikkaoikeus on kyseenalaistettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Blogisti: ”Toiseksi yllätyin siitä, kuinka vahvan primitiivireaktion kirjeemme sai aikaan.”

    Heh, tässä leimataan vasta-argumentointi primitiivireaktioksi. Leimakirves heiluu muutenkin blogistin tekstissä, vaikka se on koetettu piilottaa samaan sanahelinään kuin piispoille osoitettu kirje.

    Blogisti: ”Kellokkaiden selän takana vaikuttaa rauhantahtoinen joukko, jotka eivät halua kärjistää kirkollista tilannetta vaan antaa kaikille sen elintilan, minkä he tarvitsevat.”

    Miksi tämä rauhantahtoinen joukko sitten hajaannuttaa kirkkoa kärjistämällä tilannetta? Tämä rauhantahtoinen joukko ainakin minua etäännyttää kirkosta, koska se ei edusta mitään kirkkoa rakentavaa, vaan tahtoo elintilaa naisten pappeuden mitätöinnillä. Halu palata keskiajan hengelliseen pimeyteen on kova. Sieltähän rauhantahtoisen joukon ideologia on suoraan kopioitu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Kellokkaiden selän takana vaikuttaa rauhantahtoinen joukko.” Vastuu kärjistyneestä tilanteesta onkin kellokkailla. Antavatko he joukkonsa rauhantahdolle mahdollisuuden vai hiljentävätkö sen omalla arvovallallaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Mikko A. Himanka, kyllä minä ymmärrän mitä vanhalla virkakannalla olevia puolustavat, yrittävät tällä uudella (uskonnollisella) käsitteellään ”kotipaikkaoikeus” sanoa. Kuitenkin käsite on keinotekoinen – sillä yritetään ilmaista, että vanhalla virkakannalla olevia kohdeltaisiin erityisen huonosti. Kuitenkin ilmaisulla halutaan saada hyväksyntää sukupuolen perusteella tapahtuvalle syrjinnälle.

    Kirkossa on minun mielestä kaikilla jäsenillä kotipaikkaoikeus, joka ei tarkoita kuitenkaan sitä, että jokainen alkaisi toimia omien mielitekojensa mukaan. Ketään ei ajeta kirkosta pois, ketään ei pakoteta mihinkään. Jos vielä yritän ”Tuntematonta” siteerata niin: ”jos ruoka ei kelpaa, niin sen voi jättää syömättä. Se ei ole velvollisuus.”

    Kaiken taustalla on kuitenkin ihmisyys – ihmisoikeudet, lähimmäisen rakkaus ja laki, joiden mukaan sukupuolen perusteella tapahtuva syrjintä ei ole sallittua. Tätä ei aina muisteta, mutta on hyvä tietää, että em. syrjinnän estäminen kuuluu työnantajalle, siis tässä tapauksessa kirkollemme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Näin juuri Martti Pentti. Mutta riittääkö kirkkomme johtohahmoilla – piispoja tässä taidetaan tarkoittaa – rohkeus puolustaa aika hiljaista rauhantahtoista porukkaa. Sieltä ei monesti kuulu ääntä edes kiitokseen, vaikka joku heidän puolestaan toimii. On helpompaa myötäillä äänekästä oikeassa olevien ja jopa sotaan valmiiden joukkojen ääntä kuin sitä ahkeraa Jumalan työtä tekevien joukkoa, joka kaipaa vain rauhaa toininnalleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      En viitannut kellokkailla piispoihin, jotka miellän oikemminkin lammaslaumamme paimeniksi. Tarkoitin eri yhdistysten johtajia, joiden perässä tavalliset eri liikkeet kodikseen kokevat kristityt muodostavat kantojaan kirkon ajankohtaisiin kysymyksiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko A. Himanka sanoo:

    Tapio hyvä,

    Yritän parkkiintua ärhäkkään kirjoitustapaasi, mutta kovin helppoa se ei ole. Toivoisin, että voisimme puhua asioista asiallisesti ilman sarvia, hampaita ja tylyä tyylilajia. En minä ole halunnut sinua loukata, älä siis sinäkään suhtaudu minuun kuin johonkin kieroon viholliseen.

    Itse kohdallani toivon, ettei armo olisi kohdallani hukassa, kuten diagnosoit. Armo ja sen käsittäminen mahtaa olla meille kaikille elämän mittainen haaste, niin opissa kuin elämässä – ja jopa näillä palstoilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Minäkin koetan parkkiintua niiden tyyliin, jotka kaunopuheisesti lietsovat epäsopua.

      Mutta mitä jos kertoisit ihan omin sanoin, mitä etua koetat saada siitä ideologiasta, jota edustat? Tai mitä etua saavat ne, jotka käyvät naispapittomissa messuissa tai nauttivat miespapin tarjoamasta ehtoollisesta? Käydään asiaa lävitse Galatalaiskirjeen valossa, kun kerran siihen vetoat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Teen tunnustuksen. Minä en enää lue Tapio Tuomaalan kommentteja, koska ne ovat täynnä sarvia ja hampaita ja tylyä tyylitajua. Kaikilla on oikeus kirjoittaa tyylitajunsa maukaan (ellei Ylläpito puutu asiaan), mutta kaikilla ei ole pakkoa lukea kaikkia kommentteja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko A. Himanka sanoo:

      Tapio hyvä,

      Omin sanoin olen kertonut kaiken tähänkin asti. Lyhyet vastaukset kysymyksiisi:

      -En yritä saada itselleni mitään etua. Haluan vain pitää kirkon koossa. Miksi kuvittelet vaistomaisesti, että minulla olisi joku ketunhäntä kainalossa?

      -Mitä etua ihminen ylipäätään saa kun käy messussa ja nauttii ehtoollista? Jos jollakin on sisäinen vakuuttuneisuus siitä, että kirkon vuosituhantinen linja viran kelposuusehtoihin 1986 saakka on edelleen validi, hän ei voi ottaa vastaan ehtoollista, joka ei ole oikein asetettu. Koska hän kuitenkin tarvitsee sanan ja sakramenttien hoitoa niin kuin sinä ja minäkin, he ovat järjestäneet asian tavallaan. Kysymys on siitä, annetaanko näin tapahtua. Tämän ei pitäisi tuottaa ongelmia kenellekään, kuka ei tahdo heidän messuihinsa osallistua. Kyse on taaksepäin yhteensopivuudesta, joka on näin minulle tutussa teknologiajargonissa tärkeä juttu. Se takaa uusille tuoteversioillekin jatkuvuuden sekä yhteyden perinteiseen asiakaskuntaan ja muihin legacy-järjestelmiin. Minusta tämä on ihan toimiva ajatus kirkossakin.

      -En ole varsinaisesti vedonnut Galatalaiskirjeeseen, enkä väitä omaavani suuria eksegeettisiä valmiuksia teologian approllani siitä vääntämiseen. En tunne sinua, ehkä olet syvemmin oppinut kuin minä. Sen vain muistan, että Paavali kehottaa olemaan repimättä toisiamme kappaleiksi kiistoissamme. Sen sijaan hän painottaa kirjeen lopussa, että meidän tulisi huolehtia ennen muuta toisistamme, siis toisista kristityistä. En minäkään tässä sen kummempaa. Haluan vain, että hoitaisimme oman pesän kuntoon viimeinkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      ”Koska hän kuitenkin tarvitsee sanan ja sakramenttien hoitoa niin kuin sinä ja minäkin, he ovat järjestäneet asian tavallaan.”

      En tarvitse sakramentteja, sillä ne liittyvät Ut:n ulkopuoliseen opetukseen, joista varoitetaan. Mutta vaikka en hyväksy sakramentteja enkä käy kirkon ehtoollisella, koska pidän ehtoollisteologiaa Ut:n ilmoituksen vastaisena, niin ei se estä minua kuulumasta kirkkoon tai käymästä jumalanpalveluksissa. En tarvitse erillisoikeuksia enkä niitä ikinä kehtaisi edes esittää. Mutta jos joku saa sakramenteista jotain, niin se on positiivista eikä se ole minulta pois.

      ”Sen vain muistan, että Paavali kehottaa olemaan repimättä toisiamme kappaleiksi kiistoissamme. Sen sijaan hän painottaa kirjeen lopussa, että meidän tulisi huolehtia ennen muuta toisistamme, siis toisista kristityistä.”

      Miksi eriseuraiset eivät sitten tee, niin kuin apostoli neuvoo? Miksi he eivät huolehdi siitä, että naispapeilla on hyvä mieli ja että he ovat tervetulleita jokaiseen luterilaisuuteen liittyvään tapahtumaan jakamaan sakramentteja niille, jotka niitä tarvitsevat? En näe toiminnassanne mitään kristillistä, kun lähimmäisenrakkaus on sivuutettu ihmisopeilla. Niin juutalaisetkin tekivät.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Mikko A. Himanka

    Kirjoittaja on työkseen projektihaukka digitalisaatiopuolen tutkimus- ja kehitystehtävissä, muina aikoina aviomies ja perheenisä, vakionaama Ylivieskan seurakunnan jumalanpalveluselämässä, mutta myös kirkolliskokousedustajana ja kirkollisessa diskurssissa laajemminkin. Tämän lisäksi takkiin on kertynyt vuosien mittaan laulajan ammattitutkinto erikoisalana barokin kirkkomusiikki, teologian apro ja laaja spektri kiinnostuksen kohteita historiasta, apologetiikasta ja yleisestä maailman parantamisesta. Olen kipeän tietoinen maailman ongelmien kompleksisuudesta ja samaan aikaan toivorikas Jumalan mahdollisuuksille siinä kaikessa. Lapsuuden kasvupohjani on rauhansanalaisuus, jota en ole koskaan mieltänyt rajoittavana tekijänä hengellisessä elämässä ja ihmissuhteissa.