Piispainkokouksen esitys avioliitoista – mitä siitä tulisi ajatella?

Piispainkokous on tehnyt kirkolliskokouksen toimeksiannosta esityksen kahdesta rinnakkaisesta kirkolliseen avioliittoon vihkimisestä, joista toinen on miehen ja naisen välinen ja toinen kahden henkilön välinen. Piispa emeritus Eero Huovinen osallistui keskusteluun pääsiäislauantaina 30.3. Hesarissa julkaistulla kirjoituksellaan, jossa hän asettui kannattamaan piispainkokouksen esitystä edes laihan sovun saamiseksi kirkkoon. Tarkastelen alla piispa Huovisen kirjoitusta ja ajattelun muutosta.

_ _ _

Piispainkokouksen esitys on herättänyt kritiikkiä sekä konservatiivisella, että liberaalilla suunnalla. Konservatiivien kritiikki liittyy kahden avioliittokäsityksen ristiriitaisiin teologisiin perusteluihin sekä epäilyyn siitä, että malli tultuaan hyväksytyksi ei kestäisi pitkään, vaan olisi ainoastaan välivaihe liberaalissa projektissa hyväksyttää sukupuolineutraali avioliittoon vihkiminen ainoaksi malliksi ja kaikkien pappien velvollisuudeksi vihkiä kaikkia pareja.

Liberaalin laidan kritiikki kohdistuu kahden rinnakkaisen mallin sisältämään syrjivään rakenteeseen: kirkossa olisi jatkossa edelleen vihkimisen malli, joka mahdollistaa osalle työntekijöistä väistää samaa sukupuolta olevien kirkollisen avioliiton hyväksyminen ja vihkiminen.

_ _ _

Erityisesti konservatiivien keskuudessa on koettu pettymystä aiemmin perinteistä käsitystä edustaneiden piispojen mielipiteen muuttumisesta.

Piispainkokouksen esityksen ja piispojen arvioinnissa tulisi ottaa huomioon, että esitys on vastaus kirkolliskokouksen toimeksiantoon. Piispat ovat etsineet ratkaisua, johon heistä mahdollisimman monet voivat yhtyä. Ratkaisun etsimisen vaiheista ei ole annettu tietoa ulospäin, mutta arvattavasti päätös on vaatinut joustoa molemmin puolin. Työskentelyn apuna on ollut kuusi mallia, joista ensimmäinen edustaa konservatiivisinta ja kuudes liberaaleinta käsitystä.

Kolmas malli on vakiintunut piispojen sopimuksella voimassa olevaksi käytännöksi, jossa kirkon avioliittokäsitys on miehen ja naisen välinen, mutta papit voivat halutessaan siitä poiketen vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja ilman pelkoa kurinpitotoimista.

Osa piispoista olisi luultavasti halukas etenemään viidenteen malliin, jossa kirkolla olisi sukupuolineutraali avioliitto. Papit eivät kuitenkaan – ainakaan aluksi – olisi velvollisia vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja vastoin vakaumustaan. Kirkon liberaalilla laidalla olisi kuitenkin halua poistaa syrjiväksi koettu väistämisen mahdollisuus ja velvoittaa kaikki papit vihkimään kaikkia pareja (kuudes malli). Tämä saattaisi tulla myös pappisvihkimyksen ehdoksi, mikä johtaisi todennäköisesti kirkon jakautumiseen.

Piispainkokous on vastannut paitsi kirkolliskokouksen toimeksiantoon, myös yhteiskunnan suunnalta tuleviin odotuksiin. Siksi piispainkokous esittää Kirkolliskokoukselle neljättä mallia, joka veisi kirkon avioliittokäsitystä eteenpäin nykytilanteesta lähemmäs Eduskunnan 2017 hyväksymää avioliittolakia ja johtaisi kirkolliskokouksessa läpi mennessään molempien rinnakkaisten vihkikäsitysten kirjaamiseen kirkkojärjestykseen.

Vielä selvyyden vuoksi ohessa eri mallit:

  1. Avioliittokäsitys miehen ja naisen välisenä.
  2. Avioliittokäsitys miehen ja naisen välisenä. Rukous mahdollinen samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta kirkossa yhdessä hyväksytyllä tavalla.
  3. Avioliittokäsitys miehen ja naisen välisenä. Papit voivat halutessaan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.
  4. Kirkossa rinnakkain kaksi avioliittokäsitystä, miehen ja naisen välinen sekä sukupuolineutraali käsitys, sekä niiden mukaiset avioliittoon vihkimiset. Työntekijät saavat päättää, kumman mukaan toimivat.
  5. Kirkossa sukupuolineutraali avioliittokäsitys. Työntekijät eivät ole velvollisia vihkimään vakaumuksensa vastaisesti samaa sukupuolta olevia pareja.
  6. Kirkossa sukupuolineutraali avioliittokäsitys. Työntekijät ovat velvollisia vihkimään kaikkia pareja.

_ _ _

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen puolsi Hesarin mielipidekirjoituksessaan (30.3.2024) piispainkokouksen esitystä.  Kannanotto oli merkittävä, sillä Huovisen  kantoja kuunnellaan tarkalla korvalla myös kirkon konservatiivien suunnalla. Hän on kirjoittanut kirkon voimassa olevan Katekismuksen (1999), jossa linjataan kirkon nykyinen avioliittokäsitys. Lisäksi hän on kirkon edustajana osallistunut oppineuvotteluihin katolisen kirkon kanssa.

Eero Huovinen kävi kolme vuotta sitten julkista keskustelua (Kotimaa 30.1.2021) arkkipiispa emeritus John Vikströmin kanssa avioliittokäsityksestä, kun Vikström julkaisi kantansa Kanava-lehdessä ja Suomen Kuvalehdessä (22.1.2021). Vikström ehdotti tuolloin, että kirkko hyväksyisi kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä, nykyisen ja laajennetun. Kyse oli siis samasta esityksestä, jota piispainkokous esittää nyt kirkolliskokoukselle. Taustalla ovat professori emerita Eila Helanderin valmistelemat mallit, jotka häneltä pyydettiin tueksi kirkon avioliittokäsityksen pohdintaan.

Huovinen totesi vastineessaan tuolloin olevansa osittain samaa mieltä Vikströmin kanssa, mutta tuo esille miehen ja naisen välisen avioliiton erityisyyden Raamatussa: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät.” (1 Moos 1:27-28). Jeesus liittyy tähän sanoessaan ”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.” (Mark 10:6-8).

Huovinen totesi tuolloin 2021, että miehen ja naisen avioliiton erityisluonne hämärtyy huomion kiinnittyessä laajennetun avioliittokäsityksen perusteluihin.  ”Ilmassa on jo nyt merkkejä siitä, että miehen ja naisen välinen avioliitto voi jäädä sukupuolineutraalin mallin jalkoihin. Puheet miehen ja naisen liitosta saatetaan jo sellaisinaan tulkita syrjiviksi. Kahdesta rinnakkaisesta mallista voi – vastoin Vikströmin toiveita – tulla ’toistensa ehdottomia vastakohtia.’” Parhaillaan käytävässä keskustelussa tuntuu toteutuvan se, mitä Huovinen 2021 ennakoi.

_ _ _

Eero Huovinen osallistuu siis avioliittokeskusteluun Hesarissa julkaistulla mielipiteellään (30.3.2024), jonka aluksi hän toteaa, että piispainkokouksen ehdotus kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä jakaa mielipiteitä ja altistaa vastakkainasetteluille. Hän on silti sen kannalla edes laihan sovun saavuttamiseksi kirkkoon. Mitkä ovat Huovisen perustelut kannalleen?

1. Piispainkokouksen esityksessä miehen ja naisen avioliittomalli vahvistuisi, kun se kirjataan kirkkojärjestykseen. Sitä ei muuteta tai laajenneta. Enemmistö avioliitoista olisi tulevaisuudessakin miehen ja naisen välisiä avioliittoja. Jokainen voisi halutessaan edelleen pysyä tällä kannalla.

2. Perinteisen avioliiton lisäksi kirkkojärjestykseen kirjattaisiin oikeus ja mahdollisuus samaa sukupuolta olevien parien avioliitoille, joille kuuluisi kirkossa täysi olemassaolon oikeutus.

3. Piispatkin tunnustavat, että käsitysten välillä on jännitteitä. Malleja ei kuitenkaan tahdota sulauttaa toisiinsa. Kummallekin kuuluvat omat teologiset perustelut.

4. Piispojen esittämä malli merkitsee tilanteen realistista tunnustamista: kirkossa on asiasta eri tavalla ajattelevia jäseniä. Silti molempien kantojen edustajien tulisi voida elää samassa kirkossa myös tulevaisuudessa.     

_ _ _

Mitä piispainkokouksen esityksestä tulisi ajatella?

Se on yritys löytää eteenpäin vievä ratkaisu, joka toisi edes jonkinlaisen sovun kirkkoon ja samalla eri kannalla oleville mahdollisuuden elää samassa kirkossa.

Samalla esitys herättää sen kysymyksen, onko esitys lopulta vain välivaihe prosessissa, jossa tähtäimenä on sukupuolineutraalin avioliiton saaminen kirkon ainoaksi avioliittokäsitykseksi. Piispojen tulisi siksi määrätietoisesti pyrkiä vakuuttamaan, että heidän esityksensä on tarkoitettu pysyväksi malliksi. Samalla myös liberaalin laidan olisi sitouduttava tavoitteena olevaan yhteiseen käsitykseen ja pidättäydyttävä jatkuvista uusista aloitteista.

Avioliittokeskustelun aikana on jäänyt huomaamatta järisyttävän suuri muutos, joka on tapahtunut aviolittojen solmimisessa ja syntyvyydessä viimeisen runsaan vuosikymmenen aikana. Avioliittojen määrä on laskenut kolmanneksella, noin 30 000:sta 20 000:een. 20 000 vuosittain solmittavasta avioliitosta yli 19 500 on miehen ja naisen välisiä.

Samalla myös syntyvyys on laskenut noin 60 000:sta alle 45 000:een. Väestötieteilijöiden mukaan syntyvyydessä vuonna 2011 tapahtunut muutos on globaali ja pysyvä. Se tarkoittaa sitä, että syntyvyyden laskua on vaikea paikata maahanmuutolla, sillä kilpailu siirtolaisista eri maiden välillä kasvaa. Suomen väkiluku supistuu voimakkaasti, jolloin hyvinvointivaltion palvelut rapautuvat ja lähiyhteisön sekä perheen rooli lasten ja vanhusten hoivassa tulee nähtävästi korostumaan muutaman sukupolven tauon jälkeen. Suomalaistaustaisen väestön määrä saattaa laskea vuosisadan vaihteeseen mennessä jopa viidennekseen nykyisestä, eli noin miljoonaan. Tällä olisi dramaattinen vaikutus myös kirkon potentiaaliseen jäsenmäärään.

Avioliittokäsityksellä ja sitoutumisella pitkiin parisuhteisiin on osaltaan merkitystä syntyvyydelle. Avioliitto ja lasten saaminen tulevat siksi korostumaan uudelleen turvan ja jatkuvuuden tuojina. Tämä on myös Raamatussa ilmaistun ihmiskäsityksen ja avioliittokäsityksen taustalla (1 Moos 1:27-28; 2:24).

_ _ _

Huovinen toteaa aiemmassa kirjoituksessaan (30.1.2021), että tulevaisuudessakin suurin osa avioliitoista on naisen ja miehen välisiä. ”Sen vuoksi myös niille tarvitaan hyvät ja riittävät perustelut. Olisi omituista, jos kirkko ei osaisi sanoa, miksi se vihkii miehiä ja naisia.” Olen samaa mieltä. Kirkon on pidettävä aktiivisesti esillä miehen ja naisen avioliiton perusteita, vaikka kirkko päättäisikin kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä. Samaa sukupuolta olevia kirkollisia vihkimisiä olisi vuosittain vähän, ehkä alle sata? Vihkimään halukkaita pappeja on jo tällä hetkellä riittävästi.

12 KOMMENTIT

    • Kiitos Seija kommentista. Tällä hetkellä maapallon väestön koko ja ihmiskunnan kuluttava elämäntapa ovat suurin uhka maapallon elämälle, mutta tilanne on kääntymässä toiseksi syntyvyyden globaalisti laskiessa. Ikäluokkien pienentyessä yhteiskuntien elinvoima heikkenee ja nyt itsestäänselvinä pidetyt palvelut häviävät. Kirjoitan tästä edellisessä blogissa. On totta, että samaa sukuopuoltakin olevilla pareilla on lapsia. Pääasia on sitoutuminen parisuhteeseen ja lasten saamiseen. Valtaosa avioliitoista on miehen ja naisen väklisiä. Siksi näiden suhteiden olisi oltava pysyviä lasten syntymiseksi.

  1. ”Piispainkokouksen esityksessä miehen ja naisen avioliittomalli vahvistuisi, kun se kirjataan kirkkojärjestykseen. Sitä ei muuteta tai laajenneta. Enemmistö avioliitoista olisi tulevaisuudessakin miehen ja naisen välisiä avioliittoja. Jokainen voisi halutessaan edelleen pysyä tällä kannalla.” (Piispa Huovinen HS 30.3.)

    Miehen ja naisen selvä avioliittomalli pitäisi tässä uudessa tilanteessa ikäänkuin vahvistaa! Arvostamani piispa on joutunut omassa ajattelussaan viereen vievälle kaistalle?

    On piispan mielipiteessä sentään annettu mahdollisuus pysyä vanhalla kannalla, hieno myönnytys.

    Uusi agenda on saanut vaikuttavan puolustajan, ihmettelen kovasti!

  2. Kiitos hyvin analysoidusta katsauksesta kirkon ajankohtaiseen ongelmaan avioliiton mallista. Tilanne näyttää pahalta, kun emeritus piispakin toivoo edes ”jonkinlaista sopua” ja eri kannalla oleville mahdollisuutta elää samassa kirkossa. Muutkin piispat ovat yksi toisensa jälkeen muuttaneet kantaansa samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.
    Kirkon perinteinen avioliittokäsitys ei tarvitse vahvistusta kirkkojärjestykseen, sillä se on jo nyt vahvistettu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 2020:97, jolla se hyväksyi varoituksen antamisen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen toimittaneelle papille. Ratkaisu löytyy täältä: https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2020/202003697. Kun näyttää siltä, että tämä ratkaisu ei ole yleisessä tiedossa, niin otan tähän muutamia suoria lainauksia:
    ” Lain esitöissä (KAA 3/2013 vp ja LaVM 14/2014 vp) on kuitenkin korostettu, että lailla ei ole tarkoitus puuttua uskonnollisten yhdyskuntien avioliittolain 16 §:ssä säädettyyn oikeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta. Tämä oikeus palautuu viime kädessä perustuslain 11 §:ssä turvattuun uskonnolliseen yhdistymisvapauteen, johon sisältyy myös uskonnollisen yhdyskunnan tietynasteinen sisäinen autonomia (ks. PeVL 4/2020 vp ja siinä viitatut perustuslakivaliokunnan aiemmat lausunnot). Kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla on siten itsenäinen oikeus päättää, vihkivätkö ne avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.”
    ” Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsitys on ennen avioliittolain 1.3.2017 voimaan tullutta muutosta perustunut siihen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Kirkkokäsikirjan avioliittoon vihkimistä koskevaa kaavaa, jonka sanamuoto viittaa vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon, ei ole avioliittolain muuttamisen jälkeen muutettu. Samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä on saadun selvityksen mukaan käsitelty eri yhteyksissä kirkolliskokouksessa, jossa kirkon avioliittokäsitystä tai pappien vihkimisoikeutta ei kuitenkaan ole päädytty laajentamaan eräistä laajentamisen puolesta esitetyistä aloitteista ja näkemyksistä huolimatta. Piispainkokous on lisäksi kirkkolaissa säädetyn toimivaltansa nojalla ennen avioliittolain muutoksen voimaan tuloa 31.8.2016 antanut selonteon avioliittolain muutoksen johdosta.”
    ”Piispainkokous on edellä mainitussa selonteossa todennut, että voimaan astuva avioliittolain muutos ei vaikuta papin oikeuteen vihkiä kirkolliseen avioliittoon. Samassa selonteossa viitataan siihen, että papin vihkiessä kirkolliseen avioliittoon hänen velvollisuutenaan on toimittaa vihkiminen kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan määräysten mukaan.”
    ” Saadun selvityksen perusteella korkein hallinto-oikeus toteaa oikeudellisena arvionaan, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsitystä ja vihkimistä koskevaa säännöstöä, joiden perusteella avioliitto on miehen ja naisen välinen, ei ole 1.3.2017 voimaan tulleen avioliittolain muutoksen vuoksi muutettu.”
    Kiistämätön tosiasia on, että kirkon sisällä on tapahtunut hajaannusta ja samaa sukupuolta olevien kirkon jäsenten vihkiminen avioliittoon on käytännössä toteutunut. Vaikka kirkko monen muun kirkon tavoin luopuisi kokonaan avioliittoon vihkimisestä, niin silti erimielisyys jäisi koskemaan avioliiton siunaamista. Tällaisessa kannanotossa kirkko ei kuitenkaan voi kokonaan sivuuttaa sitä, mitä Raamatussa sanotaan miehen ja naisen avioliitosta.

  3. Kiitos Risto tästä Korkeimman hallinto-oikeuden lausunnosta, jossa osoitetaan Kirkolla olevan avioliittokäsitys miehen ja naisen välisenä. Piispa Huovisen huomio liittyy siihen, ettei kirkkojärjestyksessä ole todettu kirkon avioliittokäsitystä esim. avioliittoon vihkimisen yhteydessä. Aiemmin sitä on pidetty itsestään selvästi miehen ja naisen välisenä, jolloin sitä ei ole ollut tarpeen kirjata kirkkojärjestykseen. Nyt uudessa tilanteessa se olisi tarpeen, kun välillä kuulee sanottavan, että kirkon avioliittokäsitys on epäselvä.

    • Kiitos Pekka kommentista. Tämä väite kirkon avioliittokäsityksen epäselvyydestä masinoitiin heti, kun presidentti oli avioliittolain muutoksen vahvistanut, ja sitä tosiaan esiintyy edelleenkin. Jotta totuus ei unohtuisi, niin tuota KHO:n ratkaisun sisältöä on syytä pitää edelleenkin esillä. Kirkkokäsikirjassa, jolla on kirkon lakihierarkiassa yhtä suuri paino kuin kirkkojärjestyksellä, on kaava vain miehen ja naisen välistä avioliittoon vihkimistä varten. Jos halutaan sen rinnalle vaihtoehdoksi samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen, niin pitää kirjoittaa toisenlainen vihkikaava. Samalla on päätettävä siitä, missä tapauksissa ja millä ehdoilla sitä noudatetaan.

    • Rikoslain 11 luvun 11 §:ssä syrjintärikos on määritelty seuraavasti: Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
      1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
      2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
      3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan
      rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
      Korostaisin tuota edellytystä ” ilman hyväksyttävää syytä”. Tällä hetkellä evankelis-luterilaisen kirkon perustuslakiin perustuva erityisasema ja avioliittolain 17 §:ään perustuva kirkon oikeus (ei velvollisuus), vihkimisen toimittamiseen riittää hyväksyttäväksi syyksi, mutta en takaa, etteikö tilanne voisi joskus muuttua. Avioliittoon vihkiminen on maallisen regimentin mukainen rekisteröintitoimenpide, jonka edellytyksiä en jättäisi kirkkojärjestyksen varaan. Sen sijaan vihkioikeudesta luopuminen jättäisi avioliiton siunaamisen kokonaan kirkon omaksi asiaksi.

    • Nähdäkseni vastaus sirjintäkysymyksen riippuu päätöksen teologisista perusteluista.
      Jos todetaan että kirkossa on kaksi toisistaan poikkeavaa avioliittoteologiaa sekä lisäksi todetaan että nimenomaan kirkon nykyinen avioliittokäsitys on kirkon tunnutuksen mukainen, ei pitäytymistä tunnustuksessä katsottaisi syrjinnäksi. Kääntäen tämä tarkoittaisi, että vaihtoehtoinen malli nimenomaisesti todettaisiin tunnustuksen kanssa jännitteiseksi, mutta pastoraalisista syistä mahdolliseksi.

      Toisaalta tilanteessa jossa todettaisiin ettei luterilaisten tunnutuskijopjen maininnat avioliitosta enää sido kirkkoa ja yksittäisen papin valinta kahden käsityksen välillä olisi puhtaasti hänelle mielipidekysymys, olisi vaikeasti perusteltavissa ettei yksittäisen papin kieltäytyminen vihkimästä muita kun eri sukupuolta olevia pareja olisi syrjivää,

  4. Piispa Eero Huovinen toivoo tuossa Hs:n mielipidepalstalla erilaisuuden hyväksymistä, vaikka käsityksemme poikkeavat avioliitosta. Tästä erilaisuuden hyväksymisestä ei ole tietenkään kysymys. Eilen messussa kirkko oli ääriään myöten täynnä ja nuori pastori kehotti tiivistämään rivejä, että kaikki mahtuisivat istumaan. Sittenkin takana muutamat seisoivat. Yhdessä erilaisine mielipiteinemme siellä istuimme sovussa.

    Eri asia sitten on, voiko kirkko muuttaa omaa opetustaan avioliitosta sillä tavalla, että rinnalla olisi kirkon opetuksesta poikkeava näkemys? Kuten piispa Huovinen toteaa: ”Kummallekin kuuluisivat omat teologiset perustelut.” Mitkä ovat mahdollisuudet sille, että kahdelle rinnakkaiselle käsitykselle avioliitosta löytyisivät nuo Jumalan sanasta ja luomisteologiasta nousevat perustelut? Lieneekö pelkästään ”suurin niistä on rakkaus” riittävä? Entä mikä merkitys on lopulta sillä, että enemmistö avioliitoista olisi edelleen miehen ja naisen liitoja, kun tämä periaate murrettaisiin kirkossa yksi kahdeksi Todennäköistä lienee kuitenkin tulevaisuudessa, että lopulta kaksi muuttuisikin yhdeksi.

    • On selvää, että tässä on kyse kirkkomme avioliittokäsityksen vähittäisestä muuttamisesta ”oikeaan” suuntaan. Jos kerran Raamatun heteronormatiivinen luomisteologia ja avioliittokäsitys on kristilliselle kirkolle vain yksi mahdollinen monien joukossa, muutos ei tietenkään jää tähän. Kun spn-avioliitto on jo onnistuttu nimeämään ”tasa-arvoiseksi avioliitoksi” ei tarvitse olla profeetta, jos toteaa, että kirkollisesta vihkimisestä kieltäytyvät leimataan nimenomaan syrjinnän ja epätasa-arvon edustajiksi…

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.