Perustus

 

 

 

Meidän kotimme kivijalassa on vuosiluku 1913. Silloin tuo jykevistä porakivistä oleva perustus on tehty ja vuosiluku hakattu siihen. Monta kertaa pysähdyn katsomaan noita numeroita miettien ja ihmetellen elämän kuvioita. Kuvittelen silloisten ihmisten ajatuksia ja tuntoja. Heidän mietteitään talon rakentamisen eri vaiheissa ja valmistumisen hetkessä. Vanhoja valokuvia katsoessani näen perheeseen kuuluneen paljon väkeä. Tässä talossa on ollut myös sodan aikana evakossa niin Karjalasta, Kainuusta kuin Lapistakin tulleita ihmisiä.

Tämä on nyt meidän perheemme koti, minun kotini. Monta peruskorjausta talo on läpikäynyt, mutta perustus on kestänyt ja kestää. Se ei sorru. Kivet ovat niillä paikoilla, mihin ne ovat aikoinaan asennettu.

 

Kestääkö meidän elämämme perustus? Ja vaikka perustus kestää, eihän elämä/elämämme luiskahda siitä pois? Oma elämääni ajatellen perustusta rakennettiin jo silloin, johon oma muistini ei kanna. Sitä omalta osaltaan valmistivat vanhempani rukouksin, virsin ja opetuksin. Perustus on Kristus. Sitä perustusta ei voi ihminen rakentaa, vaan Jumala itse. Jotain voimme kuitenkin tehdä. Yhä rukous, virsi ja Sana kantavat kestävälle perustukselle. Jumala toimii tässä sekavalta tuntuvassa maailmassakin.