Jos katsoo yläkouluikäisen oppituntien määrää, niin eniten aikaa löytyy luonnontieteille, keskimäärin yli 8 oppituntia viikossa koko yläkoulun ajan. Vastaavasti kielille on annettu n. 7 tuntia, taito- ja taideaineille valinnaisineen samoin 7 tuntia ja lopuksi humanistisille ja yhteiskunnallisille aineille eli historialle, yhteiskuntaopille ja uskonnolle tai sen vaihtoehdolle elämänkatsomustiedolle n. kolme tuntia. Vielä jää muutama tunti opoilulle ja valinnaisaineille, yhteensä 30 oppituntia viikossa.
Tieteet ovat vahvasti edustettuina. Yli kolmannes oppitunneista tarjoaa tiedepohjaista maailmankuvaa ja -selitystä. Aivan upeaa!
Olen kysellyt tänä keväänä muutamilta ysiluokilta, että nyt kun teillä alkaa oppivelvollisuus olla takana, niin tiedättekö miksi olette opiskelleet koulussa nämä viimeiset kolme vuotta juuri fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, historiaa, uskontoa jne.? Kuka on määrännyt juuri nämä oppiaineet meille opiskeltavaksi? Yksikään käsi ei ole vielä noussut pystyyn. Oppilaat ottavat annettuina tällaiset asiat, niitä juurikaan kyseenalaistamatta tai miettimättä. Lukujärjestys on kartta ja sen avulla suunnistetaan, tunnista ja päivästä toiseen.
Kerran yksi oppilas heitti kyllä spontaanisti vastaukseksi, että kai joku Einstein. Vastaus ei ollut huono, ei ollenkaan. Oppilas osasi nimetä erään merkittävimmistä luonnonfilosofeista, ajattelijoista ja tieteentekijöistä. Jos joku historian hahmo pitäisi tässä yhteydessä oikeasti mainita, niin se olisi kai Aristoteles, jonka työn ja teoksien kautta monien tieteenalojen nimiä elää edelleenkin yliopistoissa ja kouluissa. Hän oli oman aikansa Einstein. Niinpä oppilaiden lukujärjestys heijastaa jotain vuosituhansien takaa.
Uuden opetussuunnitelman mukaan oppilaalle tulisi antaa ajattelun ja oppimisen taitoja ja meillä Kouvolan uudessa uskonnon opetussuunnitelmassa lukee, että opetuksessa korostetaan eri näkökulmien merkitystä kokonaisuuden hahmottamisessa. Onkohan niin, että oppilaalle jää helposti hahmottamatta itse peruskoulun eri näkökulmien eli oppiaineiden kokonaisuus? Miksi koulussa tänä päivänä on juuri niitä aineita, mitä siellä on?
Eri aineiden olemassaoloa voisi varmaan perustella ainakin historiallisilla ja kulttuurisilla syillä ja tietysti yleissivistävyydellä. Viimeksi mainittu on tietysti hieman ongelmallinen, se on epämääräisyydessään kuin se ”kentän ääni” politiikassa, sillä voi perustella melkein mitä vaan halutaan.
Itse ajattelen, että hyvä homma nämä nykyiset aineet. Ja suunnilleen myös niiden tuntimäärät. Moni opettaja tai ainakin ainejärjestön edustaja voi olla sitä mieltä, että juuri tätä meidän ainettamme opetetaan aivan liian vähän, enemmän pitäisi tunteja saada. Maailma muuttuu vaan monimutkaisemmaksi ja ilman tämän aineen hallintaa voipi hyvinkin käydä niin, että ei elämässä pärjää. Mutta kun tämä on vähän sellaista nollasummapeliä. 30 tuntia viikossa oppitunteja on minusta ihan maksimi yläkouluikäiselle. Jos jotain ainetta halutaan lisää, niin se on toiselta poissa.
Katsomusaineilla voisi olla tässä mahdollisuus antaa aineksia kokonaisuuden hahmottamiseen. Koulun oppiaineissa on kyse mosaiikista, paloista, jotka viime kädessä muodostavat kokonaisuuden, maailmankuvan, jolla on vahva, tieteellinen pohja. Tiivistettynä: Mistä maailma rakentuu? Mitä on aine, energia, avaruus? Mitä ovat luonnonlait? Siksi koulussa on fysiikkaa. Se antaa vastauksia näihin kysymyksiin. Että ymmärtäisimme maailman rakennetta.
Kun pienimmät legopalikat eli atomit ottavat kontaktia toisiinsa, syntyy molekyylejä, yhdisteitä. Niiden maailmasta koulussa kertoo kemia. Ja kun molekyylit lyövät hynttyyt yhteen, syntyy myös elämää. Elämän monimuotoisuuden tarinaa kertoo biologia. Kun elämä kehittyy monimutkaisemmaksi, syntyy ihminen, tietoinen olento tähän maailmaan. Ihmisen tarinaa kertoo esimerkiksi historia, yhteiskuntaoppi, uskonto / ET.
En tiedä mielekkäämpää oppituntia kuin katsomusaineiden tunti, jossa tämä kokonaisuus olisi oppilaiden (ja opettajan) ilon ja ihmetyksen aihe.
-> Julkista keskustelua aihepiirin liepeiltä
-> Nuoren pohdintoja
Lauri F: ”En tiedä mielekkäämpää oppituntia kuin katsomusaineiden tunti”.
Elias T: ” En minäkään”.
Kimmo J: ”Pojat, veitte sanat suustani.”
Vuorovaikutustaitojen opettaminen se vasta herkkua oli. Oppimistulokset paranee ja häiriköityminen vähenisi mikäli se otettaisiin oikeasti opetuskuvioihin mukaan. Monet häiriöthän johtuvat vain siitä ettei lapsilla ole keskinäisissä asioissaan riittäviä vuorovaikutustaitoja. Tunteja pitäessäni havaitsin miten kiinnostava aihe se heille oli. He saattoivat heti alkaa kokeilemaan opettamiani toimintamalleja. niistä oli heille hyötyä kaikissa ihmissuhteissaan.
Varsinkin työelämässä näiden taitojen hyvä hallitseminen on kullan arvoista.
Kiitos kommenteista 🙂
Vuorovaikutustaidot ja katsomusaineet, hmmm. Ei mikään huono yhdistelmä. Katsomusaineissahan on kyse myös ihmiskuvasta. Siis katsomisesta, kuinka näen eli katson toista ihmistä, lähimmäistäni. Aihepiiri ”Vuorovaikutustaidot” tai ”Lähimmäisen kohtaaminen” voisi jalkautua konkretiaksi katsomusaineiden tunneilla ihan luontevasti.
Vuorovaikutustaitoja voisi käsitellä myös ainakin teemoissa etiikka ja hyvä elämä ihan keskitetysti. Ja ylipäänsä tuntien alussa leikkien / motivoiden työskentelyyn. Ja tietysti seiskaluokan alussa, jolloin uusien luokkien vuorovaikutusilmapiiri alkaa muodostua ja siihen voi vielä erityisesti vaikuttaa.
Jään miettimään asiaa enemmänkin, kun uudet OPSit nyt muhivat. Otan mielelläni vastaan kaikennäköisiä kehittämis- ja uudistamisideoita. Kiitos tästäkin 🙂
Olen jo alustavasti jutellut eri aineopettajien kanssa yhteistyöstä ja väistääkseni päällekkäisyydet. Esmes terveystiedossahan on varmaan vuorovaikutustaidot tavalla tai toisella mukana.
Daniel Goleman kertoo aiheesta kirjassaan: Aivot ja tunneäly uusimmat oivallukset. Kirjan lopussa on kerrottu mielenkiintoisia tuloksia vuorovaikutustaitojen opetuksesta lapsille.
Itse keskityin seurustelutaitojen opetukseen ysiluokille. Siinä mitä mainioin ikäkausi vuorovaikutustaitojen oppimiseen. Tosin Golemanin mukaan opetus kannattaa aloittaa jo varhain.